Isoja, pieniä muutoksia

Kaupallinen yhteistyö: WhimApp

Viime lauantaina piirsin ison rastin seinään. Pääkaupunkiseudun yleinen vitsi eli Länsimetro aloitti v i h d o i n toimintansa.

Miten se vaikuttaa minuun? Äkkiseltään kuulostaa siltä, että ramppaan Espoon ja Helsingin väliä ihan samassa tahdissa mutta vain eri välineen kyydissä. Mutta ei, liikkumisessa pienetkin muutokset ovat yllättävän isoja.

Viikon testin jälkeen havaitsin, että muutaman sadan metrin päässä oleva metroasema vaikuttaa yllättäen älyttömän moneen asiaan.

• Skidi pääsee Otaniemeen treeneihin ja Helsingin kisoihin itsenäisesti. Tämä tarkoittaa, että se ainoa roudausta vaativa harrastus ei enää vaadi roudausta.
• Pääsemme metrolla mummolaan (!).
• Koska toimistoni muutti, pääsen töihin melkein ovelta ovelle vaihdottomasti. Tätä en ole kokenut... ikinä.
• Pyöräilyn olennaisimmat kilpailuedut eli nopeus ja luotettavuus menivät siinä. Ja koska edellinen: miten motivoidun jatkossa pyöräilemään?
• Asemani on urheiluhallin vieressä. Voisin ehtiä suoraan töistä jumppaan kuten tein 20 vuotta sitten. Jos vain muistaisin kantaa kamoja mukana.
• Aikataulujen kyttääminen kävi turhaksi, kun metron vuoroväli on muutama minuutti. Päiväkodin eteisessä ei tarvitse enää laskea minuutteja bussin ohitusaikaan.
• Tarvitsen käyttöön vanhan pyöräni, joka saa odottaa päivän aseman pyöräparkissa. Se täytyy huollattaa.
• Työmatka-aikani vakioitui. Aikaisemmin se oli mitä tahansa 45 minuutin ja puolentoista tunnin välillä. Tämä tarkoittaa, että voin jatkossa olla päiväkotihakijan roolissa.
• Talvisin ei tarvitse enää pilkkihaalaria kun pysäkkivärjöttely loppuu.
• Taksin käyttöni vähenee kun pääsen metrolla kotiin myöhään illallakin. 
• Perheeseemme tarvitaan lisää puhelimeen ladattavia matkasovelluksia, monestakin syystä. Koti-insinööristä tuli aktiivinen joukkoliikenteen ja Whimin käyttäjä, Skidi hukkasi matkakorttinsa kolmatta kertaa ja Snadi joutuu ensi vuonna maksamaan matkoistaan. 
• Auto seisoo yhä enemmän hyödyttömänä parkkipaikalla. Voisimmeko vuokrata sitä jollekin? Joko ne robottiautot pian tulevat?

Sain vartissa aikaan reilun kymmenen kohdan listan pieniä muutoksia. Mikähän muu muuttuu, mitä en vielä osaa edes ajatella?



Ja yhteensä tässä setissä onkin aika paljon uutta muistettavaa. Se vaatii vanhojen tapojen hylkäämistä ja uusien opettelemista. Kuinkahan monta kertaa kävelen bussipysäkille vanhasta muistista? Tai toppaan itseni pysäkkijäätymisen varalta. Ja sovin treffejä vain Kamppiin vaikka pääsisin helposti muuallekin.

Kun aloitin työmatkapyöräilyn vajaa kymmenen vuotta sitten, poljin töihin harvakseltaan ja enimmäkseen kesäkaudella. Siitä sitten pikkuhiljaa olen lisännyt kilometrejä, hankkinut keleihin varusteita, totutellut polkemaan lumella, pimeässä ja sateessa. Viimeistään siinä vaiheessa kun pyörääni ilmestyi moottori, pyöräilystä tuli minulle liikkumista, ei liikuntaa.

Samalla tavalla toimii kaikki liikkumisen muutos, niin henkilökohtaisessa kuin isossa kuvassa, hitaasti. Mobility as a Service on tulossa kaupunkeihin vauhdilla ja pikkuhiljaa alkaa yleistyä ajatus, että autoa ei tarvitse omistaa. Sillä taas on valtava vaikutus kaupunkirakenteeseen kun parkkipaikoille voi rakentaa vaikka asuntoja.

Kun liikenne aletaan nähdä kiinnostavana palveluna, syntyy kysyntää uusille tuotteille: teidän suurin toiveenne oli, että lasten harrastusroudaukseen olisi joku ratkaisu. Joku päivä tähän toiveeseen tulee vastaus, sillä Whimin kehittäjät pohtivat jo tätä!

Sitten onkin edessä positiivinen ongelma: mitä kaikella yllättävällä vapaa-ajalla tehdään? Jos vaikka ei liikkuisi mihinkään ja joisi ihan rauhassa kupin kahvia.

Palapeli nimeltä perheen liikkumisratkaisut

Yhteistyössä Maas Global ja Whim-sovellus

Arki on täynnä kaikenlaista, vaikka lastenhoidon hc-vaihe onkin ohi. On pyykinpesua ja ruoanlaittoa, wilma-viestien lukemista ja koulukuvalaskujen maksamista. Yllättävän ison osan henkisestä kuormasta ja säädöstä muodostavat erilaiset siirtymiset. Matkat. Roudaamiset. Kyläilyt. Retket. Piipahdukset. Lomareissut. Lääkärikäynnit. Synttärit.

Olenkin seurannut äärimmäisen kiinnostuneena MaaS-megatrendiä (Mobility as a Service), jossa tarjotaan liikkumiseen liittyviä palveluita erityisesti niille kuluttajille, jotka eivät aja autolla niin paljon että se kannattaisi omistaa. Yksi tällainen yrittäjä on suomalainen Maas Global, jonka Whim-sovellus tasoittaa tietä kaikille, joiden matkapäiväkirjaan kertyy joukkoliikennettä, takseja ja yksityisautoilua. Sovelluksen kautta saat ostettua kaikki matkat yhdestä paikasta.

Ja tämä sovellus sopii minulle kuin purkka tukkaan. Eli loistavasti. Perheessämme on auto, mutta kukaan ei halua ajaa sillä. En ole ikinä diggaillut ratin takana istumisesta, joten otan mieluummin taksin. Fillareita sen sijaan omistan useampia ja pyöräilen vaihtelevasti myös talvella. Metroa olen odottanut saapuvaksi koko aikuisikäni, sillä välin mennään bussilla.

Mutta. Kun aloin lokakuun alussa pitää päiväkirjaa liikkumistarpeistani, tajusin, että siirtymisongelmat, joihin menee eniten rahaa, aikaa ja vaivaa ovat vielä sovelluksen ulottumattomissa. Arvaatteko miksi?

Suurin osa siirtymishaasteistani eivät koske minun liikkumistani.

Työmatka on tietenkin suurin aikasyöppö, mutta sen hoitamiseen en kuluta aivokapasiteettia. Jos en pyöräile, menen bussilla. Jos on kiire, taksilla. Tekoälyn hellää huomaa kaipaisikin kaikki muu.

Liikkumisen varsinaiset haasteet liittyvät päivätason matkoihin: ei ole koulumatkaa pahempaa painajaista (varsinkin kun emme edes tiedä, missä koulu jatkossa on). Ja miten Skidi pääsee lauantaiaamuna yleisurheilutreeneihin, kun sataa saavista kaatamalla, metro ei kulje edelleenkään ja perheen auto on Lahdessa? Ja kuinka pääsemme kaverisynttäreille Leppävaaraan, jotka ovat paikassa, jossa kukaan ei ole aikaisemmin käynyt? Entä miten kuljemme seitsemän hengen porukalla Sello-salin konserttiin? Ja miten saan kolme pyörää roudattua huoltoon? Kuinka mennään kesken päivän hammaslääkäristä kouluun 11 kilometrin päähän? Kuka hakee nettikirppikseltä ostetut lamput Töölöstä?

Whimin avulla ratkeaa se, että saan ostettua matkat kustannustehokkaasti, matkakortilla on aina rahaa ja saan omat taksikuluni oikealle luottokortille, mutta perhekuvio kaipaisi ratkaisua. Pystyisimme laittamaan kalenteriin suuren osan perheen tarpeista jo viikkoa etukäteen, myös ne vuokra-autot.

Miltä näyttäisi liikkumispalvelu, jonka fokus on suuremmassa yksikössä, taloudessa tai perheessä. Millainen sovellus osaisi tarjota minulle älykkäitä ratkaisuja kuten kimppakyytejä, etäpäiviä ja ruokalähettiä? Ja sama vielä kaksisuuntaisena: osaisiko sovellus tarjota farmarivolvoa tai sähköpyörää käyttöön jollekin, joka sitä tarvitsisi?

Sen toivottavasti Whim meille joskus näyttää. Sanoinko jo, että tajuttoman kiinnostavaa? Tämä työmaa ei nimittäin lopu.

Mutta hei, jeesaisitteko sovelluksen kehittäjiä? Se on helppoa. Kerrotte vain mikä on sinun taloutesi suurin liikkumiseen liittyvä päänsärky tai painajainen, johon mieluusti haluaisit ratkaisun? Oli se sitten mökkireissu tai matka postilaatikolle, ihan sama, mutta jos se aiheuttaa rytmihäiriöitä niin se kiinnostaa.

Kymmenen käskyä modernille fillaroitsijalle

Lisäksi moderni pyöräiliä jouccorahoittaa projectia, jossa cyyditään wanhuxia sohvapyörillä!

Nyt kun täällä satavuotiaassa Suomessamme on päästy pyöräilykulttuurin alkuun, haluan lausua teille arwoisat kanssapyöräilijät, seuraavia punnittuja ja cocemuxeen perustuvia tiedon jyväsiä, jotta edessämme siintäisi hywinkin kukoistava ja eläwäinen tulevaisuus satulassa istuxien!

Seuraavia sääntöjä sinun tulee caupungissa noudattaman:

1. Caupuncialueella on hyvin usein ruuhcaa, jonoa ja caicenlaista wäenpaljoutta myös pyörätiellä, joten ajele jonon mucana rauhallisesti, oikeata reunaa ja hyvässä walmiustilassa muuta liikennettä tarkkaillen.

2. Liikennöitsemisvaloissa pysähdy jonoon, älä tungexi etummaisen rinnalle. Älä edes silloin kun luulet olewasi nopeampi fillaroitsia kuin ensimmäisenä oleva naiscusci, jolla on korkokengät ja kimaltelevat leggingsit eikä hän ole naamaltaan yhtään punacca. Sillä! Hän saattaa ajella elektrisiteettiawusteisella menopelillä ja lähtee valoista kuin hauci rannasta.

3. Jos kuitenkin tungexit valoihin tämän elektrisiteettileidin rinnalle, hyväxy että takaasi kuuluu pahexuvaa puhinaa, jos jäät kuhnimaan hänen etehensä.

4. Jos sinulla on hirweä kiire päiväkotiin tahi palaweriin, ei sinun pidä ajaman 40 km tunnissa caupunkialueella. Sellaisessa cauhistuttavassa tilanteessa sinun tulee ottaa taksimobiili taikka soittaa matkatelefoonilla puolisolle ja pyytää nöyrästi häntä hakemaan cersa.

5. Rimpautuskelloa käytä ahcerasti mutta ystävällisesti. Jos joudut cilcuttamaan sitä alituiseen, on syytä perehtyä omiin ajokonventioihin. Jalcacäytäwällä sinun pitää velosipediäsi taluttaman.

6. Käsipelillä näytä suuntamercciä, jotta ei tarwitze kanssaliikkujan lukea ajatuxia, mikä on wallan waikeaa ja luonnistuu vain harwoilta. Käsimercci on helpompi.

7. On hyvä käyttää omia caistoja sekä jättää cersoihin, coiriin sekä muihin telefooneihinsa uppoutuneisiin tielläliiccujiin kunnon turwaväli, jotta ei satu törmäyxiä tai edes läheltä piti -tilanteita, waikka se ei olisikaan oma syy.

8. Muista walaistus! Hämärällä ja sateella käytä aina lamppua, mutta punaista valoa älä laita eteen sillä se onpi peräwalon wäri.

9. Näytä esimercciä ja käyttäydy aina arwokkaasti, vaikka toiset törttöilisiwätkin. Jos kuitenkin itse teet erheessä töllöntöitä, pyydä suoreselcäisesti anteexi niiltä, joita olet älywapaalla toiminnallasi säicäytellyt tahi häirinnyt. Lisäksi iltasella perehdy caupunkipyöräilyn saloihin sekä liicennesäännöksiin, sillä nekin ovat wuosien saatossa muuttuneet.

10. Jos kuitenkin olet täysi mulccu etkä muuxi voi muuttua, vältä sekä pyöräilyä että autoilua että mopedipäristelyä ja käwele lähicauppaan ostamaan vaikkapa mielen kuntoa kohottavaa marjamehua ja suklaavanucas, ja tee ylemäärin hengitys- ja malttiharjoituxia. Sitten vasta liiku caupungissa kun tämän hallizet.

Ciitos!

5 x lisää pyöräilymukavuutta lapsille

Kaupallinen yhteistyö Baiksin ja Helkaman kanssa

Huomenna starttaavan valtakunnallisen pyöräilyviikon teemana on Pyörällä kulkee kaikki. Niin kulkeekin. Mutta se edellyttää sitä, että pyöräily on mukavaa.

Kesti noin 20 vuotta tajuta, että olen mukavuudenhaluinen ihminen myös fillaroitsijana. En ole ollenkaan reipas enkä varsinkaan ulkoilmaihminen. Tämän havainnon jälkeen olen pyöräillyt enemmän kuin koskaan: minä haluan nauttia maisemista enkä kiroilla vastatuulta etureidet tulessa. Paitsi että hommasin sähköpyörän aloin kiinnittää huomiota muuhunkin ajomukavuuteen.

Ipanoilla ajomukavuus on myös turvallisuustekijä. Jos peffaa hankaa tai kypärä valuu silmille, saattaa muu liikenne jäädä liian vähälle huomiolle.  

Mukavuuden eteen on tehtävissä paljon asioita, piti fillarointia liikuntana tai liikkumisena. Itse olen priorisoinut nämä viisi asiaa.

1. Pyörän ei tarvitse olla tuliterä, mutta kumien pitää olla täynnä. 

Fillarointi on tavattoman raskasta, jos kumit ovat löysät, mutta joskus (erityisesti aamuisin) vaakakupissa painoi rullaavaa ajoa enemmän kiire, hermot ja välilevyt. Pumppaaminen oli 20 vuotta vanhalla käsipumpulla joko mahdotonta tai vihonviimeistä hommaa. Eräänä aamuna löysin ihan sattumalta pyörävarastosta naapurin jalkapumpun. Ja kas: sain renkaat täyteen minuutissa. Kunnon pumppu on fillaroitsijan paras ystävä.

2. Kypärän pitää sopia päähän

Olen ajanut ilman kypärää suurimman osan kilometreistäni. Vasta vuonna 2009 alkaneen työmatkapyöräilyn kautta tuli ensimmäistä kertaa mieleen, että pään suojaaminen voisi olla järkevää. Mutta kun sopivan kypärän löytäminen oli vaikeaa. Päät ovat aivan tavattoman eri muotoisia! Skidi on hyvin pyöreäpäinen mutta Snadilla on samanlainen kapea puikula kuin minulla, Koti-insinöörillä taas on pylväs. Sama kypärä, mikä toimii Skidille, ei toimikaan pikkusiskolle. Kokeilkaa siis monia eri malleja ja kokoja, ja tuunatkaa sitä istuvaa mallia tarroilla ja tusseilla esteettiseen silmään sopivaksi.

3. Panosta takapuolen hyvinvointiin

Sopivan satulan etsiminen saattaa viedä jonkun aikaa, mutta kannattaa. Ei ole tarkoitus, että persukseen palaa tunto lounaan tienoilla. On tosi yksilöllistä, millainen satula tuntuu hyvältä - leveä, kapea, pehmeä, kova? Huonoa satulaa voi parannella irrotettavalla geelityynyllä.

4. Älä lähde pyöräliikkeestä ennen kuin ajoasento on kunnossa.

Polkijan pituuden perusteella valitaan vain rungon koko, sen jälkeen alkaa säätö. Tämä pätee erityisesti lapsiin. Kinusin teininä käyräsarvista pyörää useamman vuoden, mutta kun sain sen, petyin. Olen lyhytselkäinen ja pitkäjalkainen, joten niska puutui ja kyynärpäihin sattui, mutta pidin sitä sosiaalisen tyylikkyyden hintana.

Kun sitten asioin fillariliikkeessä aikuisena, minulta kysyttiin ensimmäistä kertaa, millaisesta ajoasennosta pidän ja millaisella satulalla haluaisin istua. Breaking. En ollut ollenkaan tajunnut, kuinka paljon liikkuvia osia pyörässä on ja miten paljon niillä on vaikutusta mukavuuteen. Kun tankoa nostettiin ylemmäs ja pystyyn ja satulaa säädettiin eteenpäin ja nokkaa alaspäin, olo oli kuin bussissa istuisi. Paitsi että piti muistaa polkea.

Kasvavan lapsen säätöjä pitää tsekkailla kasvuvauhdista riippuen pari kertaa vuodessa. Yhdellä työkalulla saa hoidettua kaikki veivaukset.

5. Helppo lukko.

Sen jälkeen kun Skidi heitti viime marraskuussa sen ainoankin jäljelläolevan pyöränavaimensa jonnekin koulun parkkipaikan ja koulubussin välimaastoon, päätin että seuraava lukko on mallia, jossa ei tarvita avainta. Numerokoodinkin voi tietysti äkillisesti unohtaa, mutta onneksi soitto mutsille auttaa.

Ja sitten vain mukavuutta maksimoimaan:

Baiksin verkkokaupasta saa nyt 20% alea koodilla projectmama kaikista tuotteista - myös fillareista!!! Koodi voimassa 15.5 asti. Sinne siis!

Sähköpyöräilijä voi ottaa liikenteessä rennosti

Kaupallinen yhteistyö Helkaman kanssa

Lähdin viime viikolla ystävän kanssa Helsinkiin brunssille, fillarilla tietenkin. Ystävä lähti sillä ehdolla, että saisi tulla paluumatkan sähköpyörälläni. Suostuin tietenkin.

Luonnollisesti sinä aamuna kun sain testipyöräni, oli satanut 10 senttiä lunta.
Ja oli niin superkirkasta, että verkkokalvoni räjähtivät tästä kuvasta.

Vaihtokaupan myötä muistin taas, miksi en ole tavispyörääni koskenut kahteen vuoteen: Lauttasaaren sillalla (joka palaa taas työmatkaani) menee hermo!

Ystävä odotteli tyynenä sillan päässä, kun minä sotkin vastatuulessa perille naama punaisena. Hän ei enää ihmetellyt, miksi sähköpyöräilen. Kahden pikkupojan äiti ilmoitti välittömästi haluavansa äitienpäivälahjaksi samanlaisen. Ipanoiden ja ruokaostosten vetäminen peräkärryssä on paljon miellyttävää, kun moottori jeesaa.

Todellakin on!

Sähköpyörää voi rakastaa monesta syystä, mutta ehdottomasti parasta tässä lajissa on rentous. Sähköpyöräilijän pipo ei kiristä. Ei ole mitään syystä tuskastua. Kiertoreitit, ylämäet, vastatuuli, ruuhkat, punaiset valot ja muut pysähdykset ja hidasteet eivät haittaa, koska kahdella polkaisulla olen taas normivauhdissa. Minulla on varaa jarruttaa. Saavun perille naama ihan tavanomaisissa väreissä ja puuskuttamatta. Aamuverkkaisena ihmisenä minusta on ihanaa heräillä kaikessa rauhassa fillarin selässä ja keskittyä polkemisen sijaan maisemiin.

Moottorointi on myös pidentänyt pyöräilykauttani niin, että suhailen fillarilla 10 kuukautta vuodessa, yli 3000 kilometriä. Tammi-helmikuussa vaihdan julkisiin, lähinnä epävarman aurauksen takia. Talvella akku kestää vähän vähemmän aikaa pakkasen ja nastarenkaiden takia, mutta hyytymisongelmia en ole kohdannut. Johtunee varmaan siitä, että hyydyn itse ensin.

Olen ilokseni huomannut, että sähköpyöriä on ruvennut näkymään liikenteessä koko ajan enemmän. Sama näkyy myös sähköpyörien myyntitilastoissa. En ole ainoa, jonka mielestä on siistiä, kun pyörällä ajaminen onkin liikkumista eikä liikuntaa. Sama pyöräilyn leppoistamistrendi näkyy muissakin Pohjoismaissa. Viime vuonna sähköpyörien myynti kasvoi Ruotsissa 34 % ja Norjassa huimat 100 %.

Mutta jos liikuntaa pitää pyöräilyn etuna, voi ryhtyä sekakäyttäjäksi. Testiajossani ollut Helkaman uusin malli on niin kevyt, että sitä ajaa helposti ilman avustustakin. Tällä mallilla voisi ottaa käyttöön yhdistelmän, jossa mennään avustamalla töihin, mutta tullaan avustamatta kotiin.

Ja kehitys kehittyy nopeasti. Valikoimaa on moneen makuun: on mummomalleja, sporttisia, laatikkopyöriä ja paksurenkaisia läskipyöriä. Akutkin kestävät pitempään (viitisen vuotta sitten yksi lataus riitti n. 70-90 kilometriin, nykyään matkaa voi tulla yli 150 km) ja rungot ovat keventyneet.

Testaamaankin pääsee. Helkaman e-Bike Experttien sähköpyörien koeajokiertue alkaa tällä viikolla ja testipaikkoja on ympäri Suomea. Käykää kokeilemassa, miten leppoisaa voi pyöräily olla!

Nyt puhuu espoolainen kummajainen

Törmään usein väitteeseen, jonka mukaan olen friikki vailla vertaa. Kaikkia Suomen ilmaston, yleisen konsensuksen ja elämän edellytyksiä uhmaava ihminen jostain joulupukin ja yksisarvisen välimaastosta. Espoolainen, jolla ei ole autoa.

Mielikuva tämän autokaupungin perheestä, jonka erilaisia moottoriajoneuvoja varten tarvitaan pientalon kellariin sadan neliön autotalli, liikenneympyrä ja eritasoliittymä, on vahva. Jopa niin vahva, että joudun usein korjaamaan että ei, laskuta ajokilometrejä, en tarvitse tietoja kadunvarsipysäköinnistä enkä tiedä, missä on lähin bensis.

Iik! Miten tässä on näin käynyt? Miten oikein selviän?! Olenko köyhä? Onko elinpiirini neliökilometriä pienempi?

Minulla on ajokortti, autokin oli monta vuotta. Luovuin oranssista corsastani parisuhteen myötä, sillä dinkuille riitti yksi meno(erä)peli. Yhteinen auto taas myytiin, kun Koti-insinöörille jäi omituisten sattumusten kautta firman leasing-auto. Sen jälkeen meillä ei ole ollut omistusautoa. Koti-insinööri ajelee autollaan bänditreeneihin ja keikoille.

Tärkein syy autottomuuteeni on se (... rumpujen pärinää... ), että en tarvitse sitä. Olen testannut tätä nyt puolitoista vuotta ja hyvin varma havainnostani. Olen juuri se ihminen, jonka ei tarvitse tukkia motaria ja viedä parkkipaikkoja niiltä, jotka niitä oikeasti tarvitsevat.

Asun juuri sellaisessa kohdassa tätä valtiota, jossa koulut ja päiväkodit ovat (yleensä) lähipalveluita, ruokakauppoja on kilsan säteellä kymmenisen kappaletta ja lasten harrastuksiin pääsee pyörällä. Jumppaan voin mennä vaikka kierimällä.

Olen hieman pönäkkä mutta terve ihminen, jolla on terveet jalat. Sähköpyörä kuljettaa noin 10 kuukautta vuodesta, vähän keleistä riippuen. Fillariin tulee kilometrejä vuodessa muutama tuhat. En siis tarvitse autoa kuin satunnaisesti - ja silloin valintani on taksi.

Myös duunipaikkani sijaitsee 10 kilsan päässä. Fillarilla tuon matkan taittaa alle puolessa tunnissa. Niinä päivinä, kun fillarointi ei ole mahdollista, voin käyttää julkisia. Busseja, junia, ratikoita, mitä näitä nyt on. Metroasemakin on puolen kilsan päässä ja luotan siihen, että putki saadaan valmiiksi ennen kuin pääsen eläkkeelle.

Toiseksi tärkein syy autottomuuten on se, että vihaan ajamista. En ottaisi autoa, vaikka valtio jakaisi niitä ilmaiseksi.

Olen paska kuski. Auton hallintalaitteiston käyttöliittymä on epäintuitiivinen, penkkejä ei ikinä saa säädettyä mukaviksi ja vain pakettiauton ohjaamosta näkee kunnolla. Vihaan pimeitä parkkihalleja ja olen huono hahmottamaan perhevolvon mittoja. Oletan myös, että minulla on jonkinlainen liikennelukihäiriö, koska liikennemerkit, nuolet ja viitat ovat lähinnä sekavia. Lisäksi koko ajan on tietöitä ja navigaattori jumissa.

Kolmanneksi tässä elämäntilanteessa muutenkin pursuilevalle to do -listalleni ei kertakaikkiaan mahdu vakuutuksia, katsastuksia, pyyhkijänsulkia, kesärenkaita, pissapojan täyttöä ja tankkausta. Ei ehdi, pysty eikä kykene.

Välttelen siis autoilua, koska en diggaa ahdistuksesta.

No mitäs sitten, jos kuitenkin tarvitsen autoa?

Bingo. On raivostuttavaa, että autottomien palvelut kehittyvät niin sairaan hitaasti - käytännön vaihtoehtoina on julkiset ja taksi. Mökille pääsy on ainoa selkeä matka, joka ei taitu toistaiseksi julkisilla, mutta eiköhän siihenkin voisi jonkun vuokrasuhteen kehittää. Minulla on myös paljon autoilevia lähisukulaisia, duunikavereita ja ystäviä, joiden kyytiin pääsee ja autoa voi lainata, jos pitää hakea puutarhakaupasta pihalaattoja. Säännöllisiä kuskaajia muistan viinipullolla.

Minulla olisikin paljon rahaa annettavana erilaisille kuskeille ja kyydeille, jos vain joku ne haluaisi. Auton hinnalla nimittäin istuu aika hitokseen taksissa.

Peräpyörällä rengastielle ja Paljasjalkapolulle

Duunikaverini totesi, että mökillä alkoholisoituu ja tylsistyy, veneellä vain alkoholisoituu - ja lähti veneilemään.



Myönnetään, osittain. Tykkään mökkeilyn ei-mitään-tekemisestä, mutta kun siitä on saanut tarpeekseen (mikä on tavallaan lomailun tarkoitus), voi vilkaista merikarttoja. Lounaissaaristossa, varsinkin Saariston rengastien tuntumassa, mökkeily on siitä kivaa, että kun kyllästyy omaan saareensa, voi lähteä seuraavalle. Ja kun kyllästyy siihenkin, on seuraava lossimatkan päässä.

Lisäksi saaristossa on vaikka kuinka paljon erilaisia luontopolkuja, majakoita, luolia, tapahtumia (kuten maratoneja), puutarhoja, taideateljeita ja (meri)museoita. Erityisesti kiinnosti Korppoon ympäristötaidenäyttely, Barfotastigen, jossa saisi haahuilla metsässä paljain jaloin modernin taiteen äärellä. Kuulosti lapsiystävälliseltä taidenäyttelyltä, joita ei ole tarjolla liikaa.



Kun surffailin kivoja lähikohteita, törmäsin iloiseen pyöränvuokrausuutiseen: tarjolla on nykyään monenlaista menopeliä, myös peräpyöriä ja sähköfillareita. Hemmetti. Peräpyörähän sopisi juuri meidän perheelle täydellisesti! Viisivuotias osaa jo pyöräillä, mutta ajokokemus ja liikennesilmä riittävät maantien reunaan aikaisintaan muutaman vuoden päästä. Peräpyörässä Snadi pysyisi turvallisesti mukana täysillä kokemuspisteillä. Koko perheen saaristofillarointia, jipii!

Tuumasta toimeen.

Kun Korppoon hotellimajoitus löytyi, hyppäsimme autoon ja hurautimme Rymättylästä Hankaan, johon auto jäi parkkiin. Yhteysalus kyyditsi meidät Nauvoon, jossa etukäteen varatut fillarit odottivat, ja aloitimme matkan saaren läpi Pärnäisten lossille.



Konsepti käytiin etukäteen läpi tarkkaan. Matkaa saaren läpi tulisi noin 13 km + 3 km Korppoon osuus vielä päälle ja tie olisi aika vilkkaasti liikennöity -- jonossa olisi pysyttävä eikä saisi säikähtää ohittavia autoja. Sovittiin, että Koti-insinööri ja Snadi määräävät vauhdin ja Skidi tauot. Repussa oli liioiteltu määrä nopeita hiilareita tankkausta varten.

Retki sujui yli odotusten! Vaikka maasto oli alkuun aika mäkistä, kahvitaukopaikka oli kiinni ja ilona oli vielä helvetillinen vastatuuli, lossirannassa heittelimme yläfemmoja.



 

 

Perillä Korppoossa majoituimme hotelli Nestoriin. Vanhaan navettaan remontoitua hotellia pyöritti taitelijapariskunta, joten taidetta oli jokaisella seinällä. Noin 2 km mittainen Paljasjalkapolku lähti hotellin lähimetsästä ja matkan varrella sai taputella lampaita.



 

 

 

Retken parasta antia oli kuitenkin nähdä, kuinka kersat voimaantuivat. Olivat ensin vähän jännittyneitä ja epävarmoja, ja miettivät kuinka tästä selvitään, mutta halusivat kuitenkin lähteä. Ja perillä hihkuivat onnistumisen riemusta ansaitun jäätelön ääressä.

Pieni retki maailmalle, mutta iso askel meidän perheelle. Näitä lisää: reissuja, jotka haastavat, mutta ketään ei itketä liikaa. Kerrassaan liikuttunut olo.

10 syytä rakastaa sähköpyörää

Saan säännöllisesti kyselyjä, vieläkö rakkaus sähköpyörään kestää. Vastaan yleensä tällä esimerkillä.

Kun hankin vuosi sitten sähköavusteisen fillarini, ajattelin, että tästä tulee hyvä kombinaatio: välillä suhaan sähköllä ja välillä puhtaalla lihasvoimalla.

Arvatkaapa, olenko ajanut vanhalla metriäkään? En! Sähkis nyt vaan on täysin ylivoimainen menopeli. Käytän vanhaa vain, jos Helkama on huollossa.

 Jos siellä siis joku vielä empii, niin tässä tulee kymmenen syytä rakastua moottoriin.

1. Et hengästy. Avustuksen ansiosta et juurikaan hengästy, joten voit pyöräillä pienessä flunssassa, toipilaana ja muutenkin huonoissa biorytmeissä. Ja hei: kärpäsiä ei lennä suuhun!

2. Vastatuuli ei haittaa. Tyyniä kesäkelejä ei ole näillä leveyksillä ihan liikaa. Mutta huom. Muista, että tuulenpuuskassa kaikki edellä pyöräilevät pysähtyvät kuin seinään, varo siis peräänajoa!

3. Ylämäet naurattavat. Sähköpyöräilijän ei tarvitse pelätä jyrkkiäkään tuntureita, joita täällä etelässäkin tuntuu riittävän. Avustusta vaan isommalle, rento takanoja ja matka jatkuu.

4. Lapsi kyydissä ei aiheuta tuskanhikeä. Parikymmentä kiloa pakkarilla ja ostoskassi ohjaustangossa? Ei hätää. Moottori vain surisee, kun se kuljettaa ylimääräistä painoa puolestasi. Voit keskittyä jutusteluun.

5. Voit ottaa pyörän selässä rennosti. Kiertoreitit, punaiset valot, muut pysähdykset ja hidasteet eivät haittaa, koska kahdella polkaisulla olet taas normivauhdissa. Mutta älä kuitenkaan unohdu tuijottamaan joutsenpariskuntaa, vaikka tuntuu että istuisit dösässä. Pitää keskittyä muuhun liikenteeseen.

6. Säästät aikaa. Koska et töihin saapuessa valu hikeä ja ole naamasta kirkkaan punainen, voit siirtyä satulasta suoraan työpöydän ääreen kulkematta suihkutilojen kautta (jos niitä siis sattuu olemaan). Repunkin voi vaihtaa pienempään kokoon, kun ei tarvitse roudata pyyhettä, shampoota ja vaihtovaatteita.

7. Olet (ainakin vielä hetken) dynaaminen edelläkävijä. Sähköpyörien myynti tuplaantui viime vuonna, mutta vielä ehdit olla kaveripiirin ensimmäinen. (Mikael Jungnerkin meni ja investoi sähköpyörään!)

8. Matka taittuu nopeasti! Yleisin harhaluulo sähköpyöristä on, että niillä pääsee kovaa. Se ei pidä paikkaansa: sähköpyörällä ei hurjastella, sillä avustus avustaa vain 25 km/h asti, siitä eteenpäin olet reisilihasten varassa. Pointti on tasaisessa ja vakaassa etenemisessä, jota eivät hidasta ylämäet.

9. Saat silti kevyttä liikuntaa, luonnonvaloa ja raitista ilmaa. Pyöräily on erinomaista peruskestävyysalueen liikuntaa, joka sopii keski-ikäselle kuin tuulipuku. Eikä päivänvalolle altistuminen ennen työpäivää ole ollenkaan hullumpi juttu iltavirkulle toimistorotalle.

10. Bonuksena pääset nauttimaan epäuskon ilmeestä, joita mustakeltaiseen, ihonmyötäiseen lycra-asuun pukeutunut kilpa-ajaja osoittaa, kun ohitat hänet ylämäessä korkkarit jalassa.

Ps. Fillariskene on muutenkin vapautumassa normeista. Tulossa on ainakin ruotsalainen polkupyöräauto:



Ja tämä fillari+vaunut -yhdistelmävekotin!

Kaupunkifillareista (tsekkaa tilanne tästä) nyt puhumattakaan.

Hyvää pyöräilyviikkoa, liikuit sitten millä menopelillä tahansa!

Talvipyöräily: nastoilla vai ilman?

Pyöräilin viime vuonna ennätyskilometrit, kiitos sähköpyörän. Koska kelit säilyivät kesäisinä taitoin työmatkan fillarilla vielä joulukuussakin.

Tästä voimaantuneena vaihdoin vielä ennen joulua pyörään nastarenkaat alle, jotta pystyisin vihdoin pyöräilemään läpi talven. Mikä oli kokeilun lopputulos?

Tavallaan heikko.

Tammikuussa pyöräilykilometrejä tuli ehkä viisi. Positiivista on se, että Helkama ei ole moksiskaan pakkasesta (akku kuluu kyllä nopeammin jo valonkin takia eli täytyy ladata useammin) mutta minun fysiikkani raja menee -10 asteessa. Tämä siksi, että en ole löytänyt naaman suojaksi mitään pätevää systeemiä. Talvisilmäni alkaa vuotaa valtoimenaan kun lämpötila laskee lähelle nollaa ja iho rapisee irti, jos on vähänkin viimaa. Noh, reittini kulkee pitkin merenrantaa, joten sitä on aina.

Toisaalta sellaisina päivinä, jolloin oli vain muutama aste pakkasta, satoi lunta. Nastarenkaat pitävät kyllä hyvin lumessa, mutta ei niilläkään pääse puoleen sääreen ulottuvissa kinoksissa mihinkään. Joku kevyen liikenteen väylien kunnon kertova auraussovellus voisi olla kätevä.

Tällainen pohja, jossa sohjo ja jäärailot vaihtelevat, pistää taluttamaan. Matka on hidasta ja
fillari tärisee niin että hampaista irtoaa paikat.

Mutta mutta. Vaikka tammikuu jää näköjään polkematta tein mitä hyvänsä, pyöräilykauteni alkoi taas helmikuussa - jo kolmatta vuotta putkeen. Ei se nyt huonosti ole jos vain kuukauden verran on taukoa.

Ja yhtäkkiä nastat olivatkin supertärkeät! Vaikka kevät etenee jättiharppauksin ja tiet sulavat nopeasti, keliongelmia ja rospuuttoa jatkuu yllättävän pitkään.

Päivällä sulaa, yöllä jäätyy. Reitilläni on metsän siimeksessä olevia kohtia, joissa on edelleen lunta. Lumesta sulavia valtavia lätäköitä, jääsohjoröpelöä, veden kiillottamaa peilijäätä, suljunmuljua ja mustaa jäätä on maaliskuun loppuun asti.

Kun lunta ei ole, nastat tietenkin kuluvat nopeasti paljaalla asfaltilla. Nastarenkaat myös pitävät hassua rahisevaa ääntä, ovat mutkissa vähän jäykät (toki ihanan pitävät) ja hidastavat kyllä vauhtia. Kitkan lisääntyminen ei toisaalta ole sähköpyöräilijälle suuri ongelma, mutta voin kuvitella, että nastarenkailla on normifillaroitsijalla määränpäässä puna (ja räkä) poskilla.

Maanantaina suuntaan renkaidenvaihtoon. Kesäaika alkaa.

Juniori-istuin tarakalle

Snadi juuttui viime viikolla kiusallisesti fillarin lastenistuimeen. Uusi talvihaalari oli kahdeksan vuotta palvelleen Hamaxin vetoisuudelle liikaa. Koska irrotus oli molemminpuolin negatiivissävytteinen kokemus ja painorajakin oli tulossa vastaan, oli tehtävä nopea päätös: miten päiväkotimatkat jatkossa kuljetaan?

Olin surffannut jo läpi paljon eri vaihtoehtoja. Lapset saa pyörän kyytiin monella eri tavalla: on perävaunuja, peräpyöriä, pitkäpyöriä ja tavarapyöriä.

Meidän perheemme näkökulmasta sopivimmalta vaikutti omaan sähköavusteiseen fillariini asennettava juniori-istuin tai sylisatula.

Juniorikokoisissa istuimissa ei ole samanlaista suojausta kuin perinteisessä, nojatuolimaisessa "vauvaistuimessa", jossa jalkoja ei saa pinnojen väliin ja selkänoja on korkea.  Tarakalle kiinnitettävässä istuimessa on pehmustetun istuimen lisäksi matalahko selkänoja, vatsan yli menevä turvavyö ja (taittuvat) jalkatapit. Sylisatulassa ei oikeastaan ole mitään muuta kuin pieni lisäsatula aikuisen satulan ja tangon välissä. Molemmissa vaihtoehdoissa istumisen pitää olla jo vakaata ja joku alustava käsitys tasapainosta on välttämätön.

Suomessa ei ole juniori-istuimissa vielä paljonkaan valikoimaa - ja tavallaan ymmärrän kyllä miksi. Pitkäaikaisen kyydityksen konsepti puuttuu. Kun lapsi alkaa olla liian pieni lastenistuimeen, hän on yleensä kypsä siirtymään oman potkupyörän tai fillarin selkään. Mutta perheessä, jossa fillari korvaa autoa arkisena liikkumisvälineenä, on monipuolisuus olennaista. Laskin, että olen pelkästään tänä vuonna ajanut pyörällä jo noin 3000 kilometriä.

Vaikka siis perheen nuorimmainen tappi pysyy jo fillarilla jotenkuten pystyssä, vauhti ei päätä huimaa ja vilkkaaseen liikenteeseen ei ole mitään asiaa. Ohjeita saa papattaa kuin urheiluselostaja ja silti välillä unohtuu ohjaus, välillä jarruttaminen. Arkiliikenöinnissä tarakka kutsuukin niin kauan, kun ajaminen ei ole liikennesertifioitua.

Snadi sai Papa's bikesta myös Nutcasen vesimelonikypärän - ja pukinkonttiin päätyi uudet soittokellot.

Ihastuin myös tähän lasten fillarointisadeviittaan. 

Kävin Lauttasaaressa Papa's Bikessa (jossa on muuten kaupan kaikenlaista pyöräilyrekvisiittaa) tutustumassa erilaisiin juniori-istuimiin. Sieltä lähti mukaan suoraan tarakalle asennettava Polisportin Guppy juniorikokoinen istuin. Istuimen painoraja on jopa 35 kg, mutta loppuviimeksi raja riippuu aina tarakasta. Hintaa sillä oli reilu 60 euroa.

Istuimien asentaminen on aina vähän kinkkistä, joten kannattaa mennä ostoksille pyörän kanssa. Yrittäjä keksii kyllä ratkaisut, jos standardiratkaisu ei toimi - kuten minulla. Jalkatukien suojia ei saatu Helkamaan kiinni millään kauniilla ratkaisulla, joten päätimme vaihtaa toisen mallin tuet.

Testi suoritettiin tänään - ja se sujui hyvin! Snadi oli innoissaan uudesta isojen tyttöjen istuimesta. Nelivuotias, joka on istunut pyörän selässä koko ikänsä, on vakaa kyydittävä.

Skidikin pääsi kyytiin, mutta totesi testikierroksen jälkeen että ajaa mieluummin omallaan. Äidin takapuolen takaa kun ei kuulemma näe mitään. Ehe ehe.

Ps. Fillarissani on nyt alla myös ensimmäiset nastarenkaat. Tämä oli hankala päätös, sillä nastat hidastavat kulkua ja kuluvat tässä eteläisen Suomen "talvessa", mutta toisaalta ne ovat turvallisuusnäkökulmasta pakolliset sataa-pakastaa-sataa -keleillä, joita kestää maaliskuuhun asti. Testiraporttia tästäkin tulossa!

Kauheinta on se, että tekosyyni lumella pyöräilemisen välttelemiseen alkavat olla todella vähissä.

Pyöräilijän talvikyynel

Olen taas tässä samassa tilanteessa. Pohdin aina lokakuussa semitoiveikkaana, että josko tänä vuonna pyöräilisi läpi talven.

Tarvitsisin pyöräilyä päänsisäisen kaamoksen torjuntaan, mutta kun kroppani on eri mieltä. Se kertoo kaikin tavoin, että oven avaaminen ulkomaailmaan on huono idea.

Viime viikolla se sitten tapahtui ensimmäistä kertaa: ekassa alamäessä poskelle vierähti kyynel. Vasen silmäni ei erehdy. Se osaa kertoa, että nyt on talvi. Se ilmeisesti loukkaantuu alle viiden asteen viimasta niin, että alkaa itkeä. Laskettelulasit kuulemma auttaisivat.

Myös iho alkaa myös reagoida: kutista ja hilseillä. Kasvoille ja kaulaan nousee punaisia näppyjä, oletettavasti kuivumisen takia, kädet ovat pergamenttia. Rasvaustahti pitäisi tuplata. Niiden laskettelulasien sijaan tarvitsisin ilmeisesti hitsaajan kypärän.

Ja luonnollisesti koko ajan palelee. Olen jo saanut itseni kiinni ajatuksesta, josko firman saunaan riittäisi wifi. Pilkkihaalari olisi se rehellisin vaate.

Ihminen on trooppinen laji, jonka kylmään tottuminen kestää kuulemma reilun viikon. Olen ennemminkin trooppinen puulaji. En tunnu tottuvan kylmään ollenkaan. Ja sitten kun on liian kylmää, ei ole elämää. Marraskuussa pyöräily jää.

Voin bussissa istuessani ehkä kehitellä talvipyöräilyyn kannustavia innovaatioita. Nastarenkaat eivät nimittäin riitä. Tarvitaan ainakin naaman suojaava pyöräilykaapu, kunnon suuntavilkut, lämmitetty satula, hohtava runko ja heijastimettomien ihmisten tutka.

Oma glögitynnyrikin olisi kiva. Ja joululaulut kypärän transistoriradioon.

Lihottaako sähköpyöräily?

Yhteistyössä Helkaman kanssa

Olen ollut nyt sähköpyöräilijä viitisen kuukautta. Arvaatteko, mikä on yleisin kommentti, minkä sähköpyörästä puhuttaessa kuulen?

Helkaman E2800 fillarissa avustuksen tasoja on kolme. High on käytössä vain yhdessä ylämäessä.

"Eikös tuosta liho?"

Keskeinen huoli koskee painonhallintaa kahden mielleyhtymän takia.

Pyöräily mielletään edelleen pääasiassa urheilulajiksi eikä liikkumiseksi. Pyöräillessä saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kuntoilun ja matkan. On uusi ajatus, että pyöräily olisi ihan vain järkevää liikkumista paikasta toiseen ilman hikoilua ja hengästymistä.

Toiseksi liikuntaa pidetään pelkkänä kaloreiden polttamisena, vaikka liikunnasta saa paljon muitakin terveyshyötyjä. Minulle tärkeitä ovat vilkastuneen aineenvaihdunnan lisäksi mielialan koheneminen, d-vitamiini ja valoaltistus, joka edesauttaa iltavirkun melatoniinitasojen säätelyssä.

Puhtaasta kalorinäkökulmasta tarkasteltuna kysymys on kuitenkin looginen: vaikka sähköpyörääkin pitää polkea, en hengästy juuri lainkaan. Naama ei ole punainen ja paita hikinen. Kyseessä ei ole raskas urheilusuoritus - mutta onko se urheilusuoritus ollenkaan?

Noh, tähän ei auta muu kuin testaus - mikä on todellinen ero kalorinkulutuksessa? Puin siis työmatkan ajaksi sykemittarin, jotta saisin mitattua energiankulutukseni. Mittausta tehdessä reitti oli prikulleen sama*, päiväkodin ovelta työpaikan portille (10 km). Mittaukset tehtiin peräkkäisinä aamuina suhteellisen samassa, aurinkoisessa, tyynessä kelissä ja jäin molemmilla kerroilla vain yksiin valoihin.

Tavallinen polkupyörä (Inseran hybridipyörä)

Aika: 34,38
Kalorit: 239
Keskisyke: 153
Sykepiikki: 176

Sähköpyörä (avustus matala paitsi ylämäissä)

Aika: 28,16
Kalorit: 174
Keskisyke:145
Sykepiikki:168

No mitä tästä voi päätellä? Kulutuksessa on ero, mutta onko se lihomisen kannalta ratkaiseva?

Suurin yllätys itselleni oli se, että puolen tunnin keskivauhtinen pyöräily ei näiden lukujen valossa ole kovin kuluttava liikuntasuorite ylipäätään. Tämä havainto osaltaan selittäisi sen, että en varsinaisesti ole laihtunut, vaikka olen kolmessa vuodessa lisännyt pyöräilyä ihan valtavasti. (PT:ni myös jaksaa muistuttaa, että pyöräily ei ole kovin monipuolista liikuntaa. Lihaskuntotreeni pitää hakea kuntosalilta.)

Mutta onko ero merkitsevä?

Jokainen kaloreita vähänkään laskenut tietää, miten masentavan helppoa on kaloreiden sisäänotto verrattuna niiden polttamiseen. Tuon yhden päivän (eli n. 130 kalorin) eron saa kuitattua santsilasillisella appelsiinimehua. Viikkotasolla kertymä on toki suurempi, muttei välttämättä riitä edes kahteen jäätelöön. Jos haluaa laihtua, paljon tehokkaampaa onkin kiinnittää huomiota syömiseen.

Kokonaiskulutukseen vaikuttavat tietenkin myös muut seikat.

• Minulla on taipumus kompensoida lisäkulutus syömällä ylimääräistä, joten hikiliikunta aiheuttaa sortumista naposteluun ja välipaloihin.
• Voin pitää jopa pätkäpaastopäivän tinkimättä pyöräilystä.
• Pyöräilen paljon enemmän: sähköpyörällä jaksaa polkea myös nuhaisena ja väsyneenä. Jalat eivät ole loppuviikosta puutuneet eikä navakka länsipuhurikaan saa vaihtamaan bussiin. Ja koska voin polkea normivaatteissa, ei haittaa vaikka pitäisi suhata bileisiin.
• Käytän pyörää myös niihin matkoihin, joita varten normaalisti lainaisin autoa kuten rautakauppareissuihin ja päiväkotia pitempään lastenroudaukseen.

Kaloreiden sijaan luvuissa esittäytyi toinen yllätys.

Tämä latte kuittaa yhden suunnan kalorieron saman tien.

Katsokaapa säästynyttä aikaa. En ollut aikaisemmin huomannutkaan, että jo matka-ajassa sähköpyörä nappaa pois yli 5 minuuttia suuntaansa (työmatkallani on 5 merkittävää, vauhtia selvästi hidastavaa ylämäkeä). Lisäksi olen työpöydän ääressä varttia aikaisemmin, koska en tarvitse suihkua ja vaatteidenvaihtoa, sama pätee myös kotona. Tämä tekee noin 40 minuuttia päivässä puhdasta voittoa!

TL;DR: Sähköpyöräilyä ei kannata tarkastella kalorinpolttona, edut ovat muualla. Ikävin totuus tässä oli se, että kaikki tekosyyni karisevat: kiitos sähköpyörän, minullahan olisi aikaa ja jaksamista käydä vaikka siellä kuntosalilla. Äh.

*Huom. Vertailu ei ollut täysin totuudenmukainen, sillä käytän sähköpyörän kanssa suorinta mahdollista reittiä, jota en yksinkertaisesti pääse tavispyörällä ylös. Sähköpyörä on siis todellisuudessa vielä nopeampi.

Ensimmäinen viikko sähköpyöräilijänä

*Yhteistyössä Helkaman kanssa

Sain sähköavusteisen Helkamani jo pari viikkoa sitten, mutta karseasta flunssasta johtuen fillari on ollut aktiivikäytössä vasta viime viikosta. Pidin ensimmäisen viikon ajan päiväkirjaa havainnoista - ja kas, päiviin mahtui kaikenlaista.
 

Maanantai

Aamu helvetistä. Sää +8, tuulee ja sataa. Illalla valtuuston kokous, joten reppu painaa tonnin kun läppäri piuhoineen on mukana, lapsen ja päiväkotirepun lisäksi. Bonuksena karsea yskä, päänsärky ja menkat - biorytmijackpotista puuttuu vain krapula.

Jos pyörässä ei olisi sähköä, olisin aivan salettiin valinnut bussin. Tartun kuitenkin ohuen toiveikkaana fillariin. Päiväkodin pit stopin jälkeen tajuan, että tarvitsen lisää kerroksia yläkroppaan - koska en hikoile! Olen myös ennätyksellisestä vatuloinnista (omasta ja kersojen) huolimatta jo varttia yli yhdeksän konetta käynnistelemässä, koska suihkukeikkaa ei tarvita. Woohoo!

Matka-aika ei merkittävästi muuttunut, mutta ratkaisevaa oli keveys. On kummallinen tunne siirtyä suoraan pyörän selästä työpöydän ääreen. Tukka on kyllä koko päivän huonosti.

Illalla pyörä jää töihin, kun siirryn junalla Espoon keskukseen, joten otan akun irti. Ehkä mahdollinen pölliminen olisi vähemmän kiinnostavaa, kun kallein osa puuttuu.

Miehet ovat erittäin kiinnostuneita lähtemään testiajolle.

Tiistai

Kokous päättyy 00:10. Kotona olen puoli yksi, nukkumassa yhdeltä. Koko perhe yskii yön. Töttöröö. Menen töihin bussilla, joten en oikeastaan herää koko päivänä.

Kotimatkalle säntään sairaassa kiireessä, sillä päiväkodin kevätjuhla alkaa 15:30. Olisin saanut takuuvarmasti sydärin 10 m/s vastatuuleen, mutta pistän avustuksen täysille. Kiitollisuuteni akkua kohtaan kohoaa uusiin sfääreihin kun kaarran pihaan vain 10 minsaa myöhässä.

Samalla tajuan, että olen ihan turhaan mennyt sähköpyörällä vanhaa reittiä. Alunperinhän suunnittelin pyöräilyreittini siten, että kierrän Tapiolan törkeimmän ylämäen. Voisin mennä nyt suoraan kun ei tarvitse pelätä maitohappoja reisissä ekan viiden minuutin jälkeen. Hassua, etten edes muistanut, miksi aikoinaan valitsin pitemmän kiertoreitin.

Keskiviikko

Pienestä tihkusta huolimatta pyöräilypäivä. Mutta jumankekka: Otaniemen kohdalla näytön valot alkavat vilkkua. Iiik. Toden totta, en ole ladannut akkua vielä kertaakaan ja eilinen meno taisi kuluttaa aika paljon energiaa! Ei auta itku markkinoilla, poljen duuniin ilman avustusta. Onneksi on vaihtopaita mukana.

Kotimatkalla helpottaa alamäki ja se, että uusi pyörä on aina uusi pyörä. Kun renkaat on täynnä ja ketjut ei-mutaiset, polkeminen on sujuvaa, vaikka painoa onkin enemmän.

Lihasmuistiin jää tästä keikasta kuitenkin sen verran kirkas merkintä, että muistan helposti laittaa akun illalla lataukseen. Viikon anaerobinen treeni check.

Torstai

Alan tottua pyörään, painopisteeseen ja löydän ajotekniikan. Testaan täpinöissäni avustuksen ja eri vaihteiden roolia -- ja olen ajaa auton alle. Argh, tekniikasta huolimatta on keskityttävä liikenteeseen.

Huomaan olevani avustuksesta erityisen iloinen ylämäkien lisäksi matkan muissa hidasteissa kuten risteyksissä, työmaa-alueilla ja mutkissa - ja niitä on yllättävän paljon. Matka-ajassa ja hiki-indeksissä yksi iso muutostekijä on se, että kiihdytys takaisin matkavauhtiin sujuu nopeasti ja helposti. Pyörä suorastaan nykäisee matkaan valoista.

Perjantai

Yrittäjäpäivä, presentaatio kaupungilla joten läppäri mukana. Ilman sähköpyörää olisin mennyt taksilla. Nyt rullasin paikalle palaverivaatteissa tismalleen ajoissa ilman punaista naamaa, läikkää selässä ja läähätystä. Prese plakkariin ja takaisin kotiin. Paluumatkalla nautiskelen ja vedän kevättä henkeen täysin siemauksin. Parikymmentä kilsaa parin tunnin sisään ei tee heikkoakaan.

Summa summarum.

Kun kerron hankinnastani, ensimmäinen kommentti on yleensä se, että sähköpyörä vähentää liikuntaa ja leventää persettä. Voin jo yhden viikon perusteella todeta, että asia ei ole aivan niin mustavalkoinen. Kun kynnys pyöräilyyn madaltuu, pyöräily lisääntyy.

Ja kuten broidini totesi, tätäkin pitää polkea. Kalorivertailuun palaan vielä.