Uusi alku Tampereelta

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere

Olen ollut hieman elvytyksen tarpeessa helmikuusta 2020 lähtien. Kukapa ei? Kun Visit Tampereen Pirjo kysyi, millaista reissua olisin nyt syksyllä vailla, vastasin empimättä, että sellainen kahden koronaan ja elämään uuvahtaneen naisen sielunhoidollinen kulttuuriretriitti olisi aika jees. Koska loppujen lopuksi keski-ikäisen unelmaloma ei paljoa vaadi: jos reissu sisältää ystävän seuraa, kunnon yöunet hyvällä patjalla, hotelliaamiaisen ja ylipäätään jonkun muun laittamaa ruokaa, lasin viiniä siellä täällä ja matalan kynnyksen viihdettä kaupungilla, teatterissa tai galleriassa, ollaan hyvän elämän ytimessä. 

Sain juuri sitä mitä tilasin. Tampereen junaan hyppäsi kanssani hyvä ystäväni, kolmen pojan äiti, joka oli yhtä buuttauksen tarpeessa kuin minäkin.

Kun edellisen kerran kävin Tampereella, olin liikenteessä talvella ja lasten kanssa, jolloin painopiste oli koko perheelle sopivassa ohjelmassa. Nyt meillä oli mahdollisuus vetää läpi aikuisten setti – ja ilolla vedimmekin! Rakastan kävellä kaupungilla ja piipahdella hetken mielijohteesta erilaisiin liikkeisiin (mitä lapset eivät juuri rakasta), joten pistimme lenkkarit jalkaan ja hyppäsimme junaan. 

Yövyimme aivan Tampere-talon vieressä sijaitsevassa uudehkossa Marriot Courtyardissa, joka oli iloksemme aivan ratikkareitin varrella, joten pääsimme testaamaan myös upouutta kulkuvälinettä.

 

Alla siis jakoon Tampereen vinkit! Tehkää perässä tai muokatkaa oman maun mukaan: 

Kauppahalli

Ra-kas-tan kauppahalleja. Kaupungin pulssin voi käytännössä käydä mittaamassa kauppahallin käytäviltä: onko porukkaa, millaisia kauppiaita kojuista löytyy, tuoksuuko pulla, kahvi ja kukkakimput ja millaiset tuliaiset saan mukaan. Me tutustuimme Tampereen halliin Doerzista löytyvällä Aikamatka kauppahallin makuihin ja historiaan -kierroksella, jonka veti opas Pirjo Rantanen. Suosittelen lämpimästi! Tarinat 120-vuotiaan kauppahallin arkkitehtuurista, vaiheista (se oli menossa jopa purkuun!) ja kauppiaista kiinnittävät paikan kiinnostavalla tavalla kaupungin historiaan ja kulttuuriin. 

Kävimme syömässä Pyynikin munkkikahvilan munkkirinkilät, maistelemassa Tallipihaltakin löytyvän Suklaapuodin konvehteja ja ihastelemassa La Marée äyriäisbaarin shampanjavalikoimaa. Ja vegaanit: käykääpä tsekkaamassa ravintola Leon menu! Kierroksemme päättyi juustojen ja viinien makumaailmaan Juustosopen asiantuntijan johdatuksella. Nämä kaikki sopivat erityisen hyvin naisten reissun ytimeksi. 

Tampereen Työväen Teatteri

Parin vuoden kulttuurivajareiden täyttämiseksi kävimme tietenkin myös teatterissa. Kellariteatterin puolella menevä Nyotaimori pistää katsojan puntaroimaan erittäin ajankohtaista teemaa: modernin työelämän vastuullisuutta. Absurdeja käänteitä saava näytös naurattaa ja itkettää vuoron perään kun halpatyövoimalla ommelluille empowerment-rintaliiveille suunnitellaan mainoskampanjaa. 
Ps. Spoilaamatta juonta kerron, että tarina lava-autokilpailusta on tosi, googlasimme.

Sara Hildenin taidemuseo: Marcel Dzama / Tonight we dance

Tässä näyttelyssä verkkokalvot saavat kyytiä. Kanadalaisen taiteilijan värikkäissä ja surrealistissa teoksissa (piirustuksissa, tauluissa, videoissa ja installaatioissa) tanssivat iloisessa sekamelskassa konekiväärein varustellut ballerinat, eläinpukuiset ihmiset ja populaarikulttuurin satuhahmot, sanalla sanoen täyttä dadaa. Huh. Tästä näyttelystä poistuu aivokuori niin täynnä ajatuksia, että ystävättärelle ne upposivat ihan alitajuntaan ja uniin asti.

Milavida: Paluu 20-luvulle

Tampereen kosmopoliittien Nottbeckien elämästä kertova näyttely on saanut tänä vuonna seurakseen 20-luvun elämästä kertovan vaihtuvan näyttelyn, jossa kurkistetaan sadan vuoden takaiseen elämäntyyliin, viihteeseen, muotiin ja muotoiluun. Kierrokseen kannattaa varata kunnolla aikaa, sillä teemoitetuissa tiloissa ja vitriineissä jaetaan valtavasti tietoa niin tekstin kuin videonkin muodossa. 

Ravintola Villit ja viinit

Ravintola Kajon kylkeen avattu söpö pieni (toimii first come first served -periaatteella)) drinkkiravintolaksi itseään tituleeraava Villit ja viinit on ihastuttava yhdistelmä perinteistä kulinarismia ja luovaa hulluutta. Menu on lyhyt mutta sitäkin laadukkaampi ja annosten kylkeen kaadetaan lasiin luonteikkaita viinejä. Omalaatuisesta tunnelmasta mainittakoon se, että tässä paikassa on täysin sallittua hengata tiskillä drinkin kanssa tai vetää koko menu läpi, tarjoilut hoidetaan tarpeen mukaan.

Ravintola Henriks

Astetta fiinimpää tunnelmaa mutta silti konstailematonta sesonkiruokaa tarjoilee Henriks. Älä anna valkoisten pöytäliinojen hämätä, palvelu on sydämellistä ja ruoka rennon tyylikästä. Tämä keikka kannattaa yhdistää Tampereen Työväen Teatterin näytökseen, sillä ravintola sijaitsee aivan Hämeenpuiston kupeessa. Erityismaininta myös kasvismenusta, jonka starttaava sienikeitto oli lähes uskonnollinen kokemus. (Muista pöytävaraus, tupa oli lauantaina täynnä.)

Ravintola Periscope

Korkeita paikkoja ja kaupunkihorisonttia rakastavalle on Tampereella paljon viihtymisvaihtoehtoja. Me kävimme pitkän päivän jälkeen lepuuttamassa väsyneitä jalkojamme (askelia kertyi päivän mittaan 25K) ja nauttimassa lasilliset kuplivaa Ratinan katolla, ravintola Periscopen loungessa. Kun katselimme kaupungin valojen heijastuksia mustassa vedessä ja kuuntelimme taustalta ihmisten naurua ja puheensorinaa, ystävä totesi, että voisi itse asiassa asua Tampereella. Komppaan.  

Ravintola Muusa

Olympiakorttelissa sijaitseva brunssiravintola Muusan visiitti kannattaa ottaa aina ohjelmaan. Tämän parempaa brunssia, jossa palvellaan niin vegaanit, kasvis- kuin sekasyöjätkin, tuskin Suomesta löytyy. Kolme asiaa: Varaa pöytä. Mene nälkäisenä. Kieri hotellille.

Tampereen design-kortteli: Seele ja Palmroth

Jos kotiverkkareista kuoriutuminen taas toimistokelpoiseksi kuumottaa tai haluat vain nähdä millaisilla siivillä suomalainen muotoilu tällä hetkellä lentää, kannattaa piipahtaa Tampereen design-korttelin liikkeisiin. Tarkempaa infoa löytyy tästä kartasta.

Aivan Kauppahallin vierestä löytyy suomalaisen designin kivijalkaliike Seele, josta löytyy laadukkaita suomalaisten merkkien pukineita arkeen ja juhlaan, myös plussakoossa. Ystävä panosti neuleisiin, minä taas en sattuneesta syystä voinut ohittaa Kaikon puuma-kietaisuhametta, joka tuntui tukevan hot girl summer -teeman jatkamista joulukuulle. 

Samalla kadulla sijaitsee myös perinteikkään kenkäliike Palmrothin pieni showroom ja myymälä, joka on aina piipahtamisen arvoinen. Tällä hetkellä eniten pakataan matkaan kuulemma näitä ketjuloafereita.

Kotimatkalla junassa totesimme saman asian kuten aina: aika loppui kesken, taas. Viikonloppu on aivan liian lyhyt periodi kaupunkireissuun, oli kyseessä sitten Tampere tai Tukholma. Olisin mielelläni osallistunut ainakin tampereenkiäliselle kävelykierrokselle tai piipahtanut vakoilumuseossa! Ensi kerralla täytyy myös varata aikaa second hand -kierrokseen. Ja siihen äyriäisbaariin. Ja Pyynikin näköalatornille. Ja talviuintiin. Ja...

Ps. Jos syyslomasuunnitelmat ovat vielä auki, kehotan kurkistamaan Tampereen tarjontaa, jossa on niin karmivaa karnevaalia kuin valotaidettakin.  Ja tietenkin kestohitti pupukahvila. 

Aktiiviloma ladulla – jatkoon!

Ensimmäistä hiihtolomaani, johon liittyy hiihtoa, on takana jo useampi päivä. Minulla ei ollut reissun suhteen sen enempää odotuksia kuin ennakkoluulojakaan. En odottanut tätä lomaa samalla tavalla kuin odotan aurinkoon pääsyä, mutta olin päättänyt antaa tälle mahdollisuuden ja sen myös tein. No, miltäs tällainen setti nyt sitten amatöörin näkökulmasta vaikuttaa?

1. Automatkailu ei ole enää ongelma

Tämä on tärkeää: hyvästi yrjöfestarit! On yllättävän kivaa, ettei kertaakaan tarvinnut pysähtyä siksi että takapenkki muuttuu naamastaan vihreäksi, jahuu! Ja kiitos myös kaikille kommentoineille, jotka suosittelivat ottamaan Vuokattiin oman auton. Kyllä se on ollut ihan tarpeen, vaikka välimatkat eivät ole olleet kuin muutaman kilsan luokkaa. (VR:lle vinkkinä, että autojuna Kajaaniin olisi myös ihan hyvä.)



2. En ole koskaan kuluttanut näin paljon kaloreita yhdellä lomalla.

Blogitauko johtuu siitä, että olen ollut iltaisin niin puhki, etten ole kertakaikkiaan jaksanut kirjoittaa – aktiivilomailu on vienyt mehut täysin. Pari tuntia pertsaa mäkimaastossa on minun kropalleni aivan optimaalinen treeni: en väsy suorituksen aikana, joten jaksan paljon pitempään kuin kunto todellisuudessa riittää.  Ourakin ilmoitti kolmen päivän jälkeen, että otahan vähän rauhallisemmin.

Ja tämä onkin tosi kiinnostava näkökulma: näyttäytyykö pohjoisen lomakohteissa hieman toisenlainen Suomi kuin Kanarialla? Tänne on selvästi tultu liikkumaan, mikä tietysti on aktiiviloman tarkoituskin. Siinä missä etelänlomalla tärkeimmät liikuntasuoritukset ovat aurinkotuolin varaaminen ja kirjan sivujen kääntely, täällä jengi tähtää ladulle/rinteeseen viimeistään kymmeneksi ja kylpylään iltapäiväksi. Kääk. Epäaamuihmisen on helpompi pitää pötkötysoikeuksistaan kiinni Kanarialla.

3. Travel light ei oikein toimi

Yritän aina pakata mukaan mahdollisimman vähän kamaa. Rantaloman olennaisin asukokonaisuus on bikinit, joissa asutaan koko päivä, joten vaatteita menee yleensä vähemmän kuin kuvittelen. Lisäksi katastrofin sattuessa paikan päältä saa korvaavan tuotteen ja kohteissa on yleensä jonkinlainen pesupalvelu, johon voi pistää pyykit jos tarpeen tulee. Lumilomalle olisi pitänyt käytännössä tyhjentää koko vaatekaappi. Olisin tarvinnut perävaunun erilaisille kerrastoille ja toisen kengille! Nyt ymmärrän, miksi ihmiset valitsevat huoneistohotellin, jossa on pesukone. Ja koska menomatkan akuutein huolenaihe oli kuskin silmän puhkeaminen mutkissa, hankintalistalle lisättiin yhteistuumin SUKSIBOKSI. Pakkausvinkkejä otetaan vastaan!

4. Omat sukset vai vuokrakamat?

Skidin hiihtokamat olivat jääneet pieniksi, joten hänelle piti vuokrata koko pertsasetti monoineen päivineen. Mutta tuota... en ollut tullut ajatelleeksi, että kun hyväkuntoiselle 12-vuotiaalle laitetaan jalkaan kilpatasoiset skinisukset, hänestä näkee ladulla lähinnä perävalot. Omat sukseni olivat sen sijaan odottaneet varastossa pari vuotta lunta ja muutenkin huollon tarpeessa (kuten tietysti kunto ja tekniikkakin). Onneksi hän odotteli kiltisti mäkien päällä eikä edes pyöritellyt silmiään kovin paljoa. Mental note: Välineurheilussa ne välineet ovat aika kova juttu, ja jos ei omista kamoista osaa/jaksa pitää huolta, vuokraaminen on mukavuustekijä monessakin mielessä.

5. Joudun uudelleenarvioimaan suhteeni lumeen

Koska eteläisen Suomen talvi on ollut sanalla sanoen täysin perseestä, ilahduin, kun Kuopion jälkeen maa alkoi olla enemmän valkoinen kuin musta. Vaikka en ole kaupungissa lumifani ihan käytännön syistä (työmatkoista tulee yhtä helvettiä), lomaolosuhteissa olen. Lumella on yhtäaikaa sekä viihdyttävä että rauhoittava vaikutus, kumpaa nyt ikinä sitten hakeekaan. Ja kun väsyy hiihtämiseen, voi hangessa jatkaa vapaalla möyrimisellä ja luovuusharjoituksilla.

Mutta siis lumilomat siirrettiin yhteistuumin jatkoon! Aktiivilomaa ja löhölomaa ei tarvitse laittaa vastakkain, sillä ne tulevat vähän eri tarpeisiin ja molemmille on paikkansa. Kersat innostuivat myös laskettelusta (hiihtokoulu ammattiopen johdolla oli loistovalinta), joten yhtäkkiä meillä onkin talvikaudelle lähimatkailuvaihtoehtoja vaikka kuinka. Luonnollisesti myös kesäsesonki alkoi kiinnostaa. Saariston mökkihommat virtaavat edelleen vahvana suonissa, mutta mieli alkoi tehdä myös vaellusretkille. Ehkä seuraavaksi joku kansallispuisto? Ehkä ne kaikki? Näköjään keski-ikäisetkin koirat oppivat uusia temppuja niin halutessaan (ja laskiaispullalla motivoituna).

Ps. Ajoimme myös Talvivaaran ohi. "Mikä Mordor tuo on", kysyttiin takapenkiltä. Niinpä.

Talviloma, johon kuuluu talvi

Kuulun siihen häviävän pieneen talvikoulukuntaan, joka ei piittaa lumesta. Olen arkipragmaatikko. Vaikka valkoinen maailma on periaatteessa kaunis ja valoisa, lumi aiheuttaa vain muutenkin tiukkoihin aikatauluihin lisää kireyttä kun pyöräily menee vaikeaksi. Pakastuneessa loskaröpelössä ei nimittäin aja edes nastarenkailla. Olenkin ollut lähinnä helpottunut siitä, että lämpötila on pysytellyt plussalla, tähän asti.

Mutta olen valmis myöntämään, että pitkähkö joululoma ilman minkäänlaista talven häivääkään oli hieman vaikea. Lautapelien ja leffojen kanssa (mikä helpotus, kun Snadikin pystyy jo lukemaan tekstitystä!) saa toki aikaa kulutettua tiettyyn rajaan asti, mutta sen jälkeen kaikki olivat valmiita hyppimään seinille. Emme juuri viettäneet aikaa ulkona – mitä ihmettä siellä edes teoriassa voisi tehdä paitsi seistä kuralätäkössä? En kehtaa kersojakaan pakottaa jatkuvaan tuuleen ja vesisateeseen, johon en itsekään haluaisi lähteä.

Tuli vähän hiihtoa ikävä. Sitä on tiedossa talvilomalla, joka toivottavasti menee lumisemmissa merkeissä! Jännää. En ihan rehellisesti muista, olenko koskaan hiihtänyt hiihtolomalla.

Olemme yleensä viettäneet talviloman muutama tuhat kilometriä etelämpänä uima-altaan äärellä, mutta tällä kerralla päätimme pysyä kotimaassa hiilijalanjälkisyistä: lentäminen on toistaiseksi pannassa.

Aloitin kohdetunnustelut hyvissä ajoin, mutta kohteen valinta oli järjettömän vaikeaa. Huomasin, että tässä oli vähän sama ongelma kuin siinä maata pitkin matkustamisessa viime keväänä: olin niin tottunut lentämään, etten tiennyt, mistä Euroopan junamatkoja edes ostetaan. Olen matkustanut aina etelään enkä ikinä Suomessa. Siinä missä osaan valkata rauhalliset hotellit, joissa on lämmitetty lasten allas, en tiedä kotimaan hiihtokeskuksista mitään.

Viime talvena oli hetken aikaa viereisellä niitylläkin kelpo ladut.

Kaikki hakukoneen antamat kohteet olivat laskettelijoille, mutta rinteet eivät ole minun juttuni, eivät ole koskaan olleet. Yritin etsiä luontoelämyksillä, maisemilla ja latukartalla pröystäilevää murtsikkakeidasta, joka lupaisi, että perinteisen latuja ei ole tallattu sileäksi sohjoksi ja reitillä saa hiihtää ihan rauhassa. Ja että rannasta löytyy savusauna ja avanto ja hotellin aamiainen on laadukas ja tarkkaan valittu. Vaikeaa oli, erityisesti kun uskoni lähimatkailuun on valmiiksi heikko.

Kun osaaminen loppui, turvauduin someen: eniten ääniä sai Vuokatti, josta sain syyskuussa  ilmeisesti paikan viimeisen hotellihuoneen. Vuokatti vaikutti tarjonnaltaan monipuoliselta mestalta, josta löytyy myös tennistä, jos lunta ei sattuisi olemaan sielläkään. Lapsiperhehelvetin välttää kuulemma majoittumalle muualle kuin kylpylään. Nyt lähinnä arvomme, pitääkö kamojen kanssa lähteä sittenkin autolla, sillä jos juna on myöhässä, hiihtobussi ei kuulemma odota, ja paikan päällä tarvitsee autoa.

Jännittää, mutta vääristä syistä.

Missä te hiihtoloman vietätte? Ja jos olette Vuokatin asiantuntijoita, vinkit ovat tervetulleita!

Operaatio Joulumieli: Tampereen reissuun kuuluivat niin uikkarit, aasit kuin glögit

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere

Saunaravintola Kuuman terassilta oli huikean apokalyptinen näkymä kaupungille.

Käyn Tampereella kerran vuodessa, maaliskuussa. Junailemme Skidin kanssa Pirkka-hallille yleisurheilukisoihin. Koska lajit alkavat yhdeksältä ja viestit juostaan seitsemän aikaan illalla, emme juuri vietä aikaa muualla kuin hotellilla ja hallilla. Viimeksi Skidi totesi, että olisipa kiva tulla tänne Tampereelle joskus ilman piikkareita ja kisapassia, katsomaan kaupunkia. NIINPÄ! Siksipä ilahduimmekin kaikki aivan hirveästi Visit Tampereen kutsusta tulla katsomaan, mitä kaikkea Tampereella voi tehdä joulukuussa.

Tykkään Tampereesta, olen aina tykännyt. Lasken sen sellaiseksi eläväiseksi ja persoonalliseksi suomalaiskaupungiksi, johon voisin jopa muuttaa. Tampere on yhtä aikaa suuri ja pieni: kaikki tämänkin reissun kohteet olivat (isojen lasten kanssa) kävelyetäisyydellä, mutta reitin aikana maisemat vaihtuvat kymmenessä minuutissa koskenrannasta puistoihin ja punatiilisestä tehdasalueesta järvimaisemaksi. Juuri käveltävyys on minulle suuri viihtyisyyden mittari erityisesti turistina: olen tullut katselemaan maisemia, ihastumaan ja pysähtymään.

Perinteisesti Tampere yhdistetään Särkänniemeen, Muumimuseoon tai Koiramäen eläinpuistoon, mutta mitä olisi tarjolla isommille lapsille? Tampere tituleeraa itseään Suomen saunapääkaupungiksi, joten me halusimme päästä Tampereelle saunomaan ja toiseksi olisi tosi kiva nostattaa joulutunnelmaa joulumarkkinoilla, vaikka taivaalta sataisi kiukkuisia ukkoja – hyvällä ruoalla höystettynä tietenkin. Visit Tampereen suosiollisella avustuksella saimme ympättyä yhteen viikonloppuun nämä kaikki!

LAUANTAI: Museo Milavida – Ravintola Aisti – Unfold Finalyson – Saunaravintola Kuuma

Espoossa oli pilkkopimeää, +7 ja runsas vesisade, kun juoksimme metroon, joten joulutunnelman hakeminen Tampereelta tuntui erityisen hyvältä idealta. Perillä heitimme pakaasit aivan aseman takana sijaitsevan Lapland Hotels Tampereen hoiviin ja aloitimme "Operaatio Joulumielen" museokäynnillä Näsilinnan Milavidassa.

En tiedä, onko meidän lapset ainoita, jotka tykkäävät pensasaitasokkelosta, mutta jos sellainen on, siinä on juostava.

Perheen vanhoja joulukortteja, pieniä ja kauniita. Alkoi tehdä mieli mustekynää.

Aivan Särkänniemen vieressä sijaitseva museo oli aikoinaan Finlaysonin upporikkaan perustajasuvun Nottbeckien koti ja meidät johdateltiin herraskaisiin joulutunnelmiin opastetulla kierroksella talon yläkerrassa, joka oli valmisteltu aatelisjouluun. Oppaamme kertoi, että entisaikaan joulun tekeminen oli talon emännälle valtava projekti: jokaiselle perheenjäsenelle oli hankittava ja koristeltava oma kuusi, kortit oli kirjoitettava, koko talo oli siivottava ja runsasta lahjapolitiikkaa seurasi valtava paketointiurakka. Kierroksen lopuksi meitä opetettiin askartelemaan muutama klassinen paperikoriste, jotka olivat yllättävän helppoja tehdä.

Loistokkuus oli omiaan herättämään närää omaan askeettisempaan joulunviettoomme verrattuna, mutta ennen oli paremmin -vinkuna loppui siihen, kun kuulimme pariskunnan kuolleen suht nuorina, toinen synnytykseen ja toinen umpisuolentulehdukseen. Suosittelenkin tätä kierrosta myös kasvattavana kokemuksena!

Milavidasta siirryimme lounaalle ravitsemisliike Aistiin, jossa viihdyimme melkein kaksi tuntia. Teatterin yhteydessä toimiva ravintola tarjoilee mutkattoman maukkaita, maalaishenkisiä ruoka-annoksia, joista osa on ollut listalla avaamisesta lähtien. Lasten listaa ei ole mutta annoksista on saatavissa pienemmät versiot ja listan ohi on tarjolla ranet. En ole koskaan syönyt näin hyviä (ja täyttäviä) kasviskaalikääryleitä – käykääpä kaalifanit testaamassa!





Lounaan jälkeen taapersimme hieromaan aivonystyröitämme Finlaysonin tehtaan sokkeloihin Unfold Finlayson seikkailupelissä. Pelissä ratkaistaan erilaisia älypulmia ja kuljetaan rasteille, jotka vievät niin sprinkleritorniin kuin maanalaisiin tunneleihinkin. Mukana kulkee apupoika Höyry-Hermanni, joten ei ole pelkoa eksymisestä pannuhuoneeseen. Tampere käytännössä rakentui kyseisen tehtaan ympärille, joten kierros myös avasi alueen historiaa ja tehtaan kehitystä aivan huikealla tavalla. Tehtävät eivät ole Fort Boyard -tyyppisiä vaan yhteistyötä vaativaa (oikeasti: en olisi saanut ikinä tehtäviä ratkaistua yksin!) aivojumppaa, joten peli sopii myös herkemmille sieluille. Kersoilta tuli armottomaksi arvosanaksi 6/5. Seuraavan kerran tätä peliä voi pelata huhtikuussa, sillä osittain ulkona tapahtuva peli on hieman sään armoilla.






Pelin jälkeen askelmittari nakutti viisinumeroisissa lukemissa joten olimmekin jo rentoutuksen tarpeessa. Yhdistimme päivällisen ja löylyttelyn saunaravintola Kuumassa, jossa on kaksi kaikille avointa savusaunaa ja suvantoon rakennettu pieni ulkoallas. Yllytyshulluina menimme kaikki uimaan, tietenkin, vaikka olimmekin varmoja, että olimme löytäneet absoluuttisen nollapisteen Pyhäjärvestä. Saunan jälkeen valkkasimme Kuuman listalta pieniä iltapala-annoksia, joista löytyi myös lapsille sopivia makuja. Saunan ja ruokailun yhdistelmä teki tehtävänsä, joten nukahtamisongelmia ei ollut.







Tampereella on muuten 34 yleistä saunaa (!!!), joten tarjontaa löytyy ihan kaikille. Olisikin kiva tietää natiiveilta, millainen kierros kannattaisi ottaa kesällä – saa neuvoa!

SUNNUNTAI: Tallipiha – Ravintola Muusa – Joulutori – Jääveistosnäyttely

Seuraava aamu aloitettiin hotellin aamiaisella, joka tuntuu nykyään olevan koko perheelle pätevä syy lähteä reissuun. Lapset arvostavat aina jälkiruokakattausta (erityismaininta joulutortuista) ja keski-ikäinen mutsi ihan vain valmiiseen pöytään kävelemistä (omelettipisteen lisäksi). Hotellille iso peukku myös aikataulun kiireettömyydestä: sapuskaa saa melkein puolille päiville asti, joten sängyssä voi vetelehtiä rauhassa heräämisen jälkeen! Hyvän fiiliksen kruunasi ravintolan kattoikkunasta tulviva valo, jota emme olleet hetkeen nähneet.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme Tallipihalle, jota Snadi oli odottanut eniten. Siellä on nimittäin pienten käsityöpuotien lisäksi lampaita, poneja ja aasi (!), kesäisin myös kanoja. Hän ei joutunut pettymään. Lempeät lampaat antoivat rapsuttaa itseään, pienessä suklaapuodissa (joka ei ollut kovin pieni) tuoksui huumaavalta ja kahvilan joulukaakao toimi lämmikkeenä. Ostokset oli pakko pitää maltillisina, jotta mahtuisimme vielä junaankin, joten jään kaipaamaan harmaata, kädensijastaan vahvistettua pärekoria.












Ravintola Muusan kasvisapainotteisen, runsaan brunssin ääressä (vegaani- ja kelivaihtoehtoja oli vaikka kuinka!) iloitsin siitä, että hyvin maustettua kasvisruokaa saa jo niin monesta paikasta ja moni annos on helposti muokattavissa vegeksi. Toinenkin ilonaihe löytyi. Yllätyin nimittäin, kun Snadi mätti lautaselleen kikherneitä, joita hän oli aikaisemmin kertonut vihaavansa. Kävi ilmi, että hän ei oikeastaan ollut tiennyt, mitä kikherneet olivat, mutta vastustipa nyt vain periaatteen vuoksi. Hyvä. Poistumme siis tältä reissulta uuden, sertifioidun raaka-aineen kanssa, mikä on meidän perheessämme suuri voitto.



Iltahämärä alkoi jo laskeutua, kun pääsimme tunnelmoimaan keskustan Joulutorille ja Tamperettaret-jääveistosnäyttelyyn, jossa on esillä kuvilla ja valoilla ryyditettyjä jäätaideteoksia. Joulufanina pidän jo pelkästä kojujen pällistelystä, joulumarkkinoiden tunnelmasta, glögintuoksusta, ihmisvilinästä, joululauluista ja kotimaisesta käsityötarjonnasta, josta tällä kertaa tarttui mukaan metsävadelmahunajaa ja rukkaset.



Kotimatkalla junassa istui iloinen porukka. Tuntui että olimme olleet matkalla viikon! Parasta tässä kaikessa olikin havainto, kuinka mahtavaa lähimatkailu on. Ihan yhtä lailla tätä reissua odotettiin, fiilisteltiin ja täpinöitiin kuin mitä tahansa ulkomaanmatkaa. Paikallisia matkailutoimistoja kannattaa hyödyntää, sillä en olisi näistä kohteista yhtäkään keksinyt itse.

Kysymys tuli nopeasti: "Milloin tullaan uudestaan?" No vaikka puolen vuoden päästä! Suomessa on erityistä se, että sama paikka tarjoilee kesällä ja talvella aivan erilaiset elämysmaailmat. Nyt Tampereesta jäi ainakin kokematta luontoaktiviteetit (ja erityisesti meri-ihmisten näkökulmasta kaikki järvihommat), kissakahvila sekä laajempi saunakiertue. Niin ja maaliskuussa nähdään taas!