Lumityöt x 10

Australialainen ystäväni rakastaa lunta. Hän ei tiedä mitään parempaa kuin katsella lumisadetta ja lusitelevia ihmisiä. Hän kysyi hieman kadehtien, mitä minä ajattelen lumesta. 

Noh.

Ajattelen, että in Finland we have this thing called lumityöt, jotka hieman vievät hohtoa hangista. Lumitöiltä ei nimittäin välty juuri kukaan. Omakotitaloasujilla on parhaimmillaan aarikaupalla kolattavaa. Rivitaloissa riittää yleensä oman pihatien selvittäminen, mutta lumen varastointitilaa on niin vähän että keittiön ikkunan eteen kasvava Mount Lumirest sulaa vasta toukokuussa. Kerrostaloasujat taas tietävät sen suloäänen, kun aura-auto käy jyräämässä pihaa puhtaaksi paljon ennen herätyskellon soittoa. 

Lumityöt voidaan jakaa useampaan alalajiin:

VÄLILUMITYÖT ovat varsinaisten lumitöiden valmisteleva vaihe. Välilumityöt on tehtävä pikaisesti kriittisille alueille järkyttävässä lumimyräkässä, kun ulko-ovi vielä aukeaa. Jotta ulko-ovi vielä aukeaa.

RAIVOLUMITYÖT ovat toiseksi raskain lumityölaji, jota esiintyy pakkasen ja suojan vaihdellessa. Työhön tarvitaan kolan ja lumilapion lisäksi rautakanki, hakku, hiustenkuivaaja ja kuumaa vettä poistamaan rappusille yön aikana spawnannut hengenvaarallinen teräsjää. Tästä operaatiosta seuraa koko lopputalven vaivaava tenniskyynärpää. 

VÄLILEVYLUMITYÖT (aka sirdalud- tai sydärilumityöt) hoitaa talouden hyväkuntoisin, sillä kaikki eivät tästä selviä. Yksi lapiollinen märkää nuoskalunta painaa 500 kiloa ja kiertoliike käy ikävästi alaselkään. Kola jumahtaa puolen metrin työnnön jälkeen kuin betoniseinään. Joudut ehkä lapioimaan kolaa tyhjemmäksi, jotta voit jatkaa. Puolessa tunnissa noin 800 kalorin suoritus.

NÄKYMÄTTÖMÄT LUMITYÖT kysyvät enemmän hermoja kuin fysiikkaa. Lapioit omasta mielestäsi pöllyävää pakkaslunta aivan apinana pihalta pois, mutta mitään ei näytä tapahtuvan. Eikä tapahdukaan, sillä seuraava puuska levittää kaiken lumen kinokseksi juuri siihen kohtaan, jonka äsken putsasit.

KINDER-LUMITYÖT alkavat aina etsinnöillä: missä auto on? Sitten huomataan, että Essolta ostettu viiden euron harja-skraba ei missään tapauksessa riitä lumikerroksen poistoon, mutta lapiollakaan ei uskalla, ettei maali naarmutu. Ainoa tapa on kahmia lunta pois kokovartalotekniikalla, jolloin lunta menee hihoista ja kauluksesta sisään ja rukkaset kastuvat läpimäriksi. Lumen alta paljastuu vielä sentin paksuinen jääkuorrutus, jonka sulattelussa kestää lounaaseen asti.

KOIRALUMITYÖT seuraavat sisälle asti. Vartin kusilenkin jälkeen hihnan päässä raahautuu paakkuinen jääkarhu, joka tarvitsee puolen tunnin spa-tuokion sulaakseen.

HERMOLUMITÖIHIN lähdetään, kun muut samassa taloudessa asuvat ihmiset ottavat siinä määrin päähän, että sitä lapioi mieluummin pihaa tyhjäksi kuin kuuntelee heidän ajatuksiaan elämästä. Tämä on sukua PAKOLUMITÖILLE, jotka kutsuvat siinä vaiheessa, kun halutaan välttää vielä ikävämmät kotityöt kuten ruoanlaitto.

KESÄ HOITAA -LUMITYÖT ovat ehdottomasti tämän setin lunkein malli, jossa tampataan tasan omien jalkapohjien levyinen polku postilaatikolle. Kaikki muu on turhaa ja hoituu itsestään viimeistään kesäkuussa.

FLEKSAUSLUMITYÖT ovat mahdollisia erityisesti taloyhtiömuotoisessa asumisessa, jolloin reipas aamuihminen hoitaa kaikkien huoneistojen edustat täydellisen puhtaiksi omalla lumilingollaan, koska "sehän on vähän kuin salilla kävisi". (Huom. Tämän lumityömuodon kohdentaminen taloyhtiön vanhimpien asukkaiden pihoihin on jopa suositeltavaa.)

ÄÄNIOHJATUT LUMITYÖT hoidetaan sisältä käsin. Perheen nuorisolle annetaan päteviä ohjeita oven raosta tai ikkunasta, että mihin ne lumikasat kuuluu koota ja onko se nyt riittävän hyvä. (Ei ole)

Yleensä lumityöt ovat kuitenkin edellisten yhdistelmä, jossa ensin tehdään kahdet välilumityöt, sitten Kinder-lumityöt, jatketaan välelevylumitöillä ja päädytään Kesä hoitaa -lumitöihin.

Että juu, jos minä näen lunta niin kesää minä lähinnä ajattelen.

(Kiitos ihanille IG-seuraajilleni, jotka auttoivat alkuperäisen listan täydentämisessä!)

Case Kakkapussi

Koiranomistajalle prosessi myydään hyvin yksinkertaisena: ostat kaupasta rullan käteviä koirankakkapusseja, keräät koirasi jätökset pussiin ja heität pussin sekajätteeseen. Näin tienoo pysyy siistinä ja kengänpohjat skeidattomina!

Mutta. Lyhyen kokemukseni mukaan tässä on kuitenkin muutama sudenkuoppa. Keräsin kaikille koiranomistajille ja heitä tarkkaileville ihmisille selkeät case-esimerkit yleisimmistä kakkapusseihin liittyvistä pulmatilanteista.

1. Kakkapussi unohtuu

Niinhän siinä joskus käy: ryntäät ovesta ulos koiran kanssa työpuhelua puhuen ja – hups – sadan metrin päästä huomaat erheesi. Jos satut kävelemään lähiössä, tämän erheen voi korjata useammalla tavalla: vaahteranlehdellä (kiitos näistä puista!), joltain muulta koiranulkoiluttajalta pudonneella kakkapussilla tai kahdella kepillä (auttaa jos osaat syödä puikoilla sushia). Jos taas olet metrolaiturilla tai kauppakeskuksessa, joudut käyttämään laukun pohjalta löytyvää kuittia (toivottavasti et tarvitse sitä kirjanpitoon), penkomaan roskiksesta käytetyn suojamaskin tai uhraamaan sormikkaan tai sukan, mikä on häpeään verrattuna pienempi paha. 

2. Kakkapussi katoaa

Olet aivan varma, että otit namit ja pussit, mutta kun alat kaivella taskujasi koiran kykkiessä tien varressa, pussia ei löydykään mistään. Samalla kun etsit maanisesti pussia, et katso, mihin koira kakkaa. Seuraa epämääräinen paniikki ja puolen tunnin operaatio, johon liittyy useita taktisen tason toimenpiteitä, erityisesti pimeällä. Katso kohta 1 ja 6.  

3. Kakkapussi on rikki.

Valmistusvirheen tai pentuvandalismin takia kakkapussi saattaa olla epäkunnossa, halki tahi reikäinen. Tämän havaitsee tietenkin viimeistään kun sormesi koskettavat jotakin liian lämmintä ja kosteaa. Kuralätäkössä käsien peseminen tuo mukavasti mieleen lapsuuden.

4. Kakkoja tulee useammat. 

Varauduitko yhdellä pussilla? Amatööri. Mukana kannattaa pitää koko rulla. Just in case.

5. Kakka ei ole kerättävissä.

Tämä tapaus liittyy yleensä kohtaan neljä. Jos tarvitsisit ennemminkin rätin kuin pussin, mitataan luonnetta: joudut kysymään itseltäsi, mikä riitää? Perfektionisti päätyy poistamaan kuution verran maata, muut tekevät minkä voivat ja toivovat pikaista sadekuuroa. Tämän kokemuksen jälkeen kakkojen kerääminen olohuoneen lattialta alkaa vaikuttaa helpommalta linjanvedolta.

6. Kakka ei löydy.

On pilkkopimeää, maa on ruskea ja täynnä lehtiä. Mielestäsi koirasi käyttäytyi kuin olisi kakannut, mutta kun tihrustat puhelimen valolla aluetta, josta sisäinen navigaattorisi pökäleiden arvioi löytyvän, mitään ei näy. MISSÄ SE ON?! Alat epäillä omaa näkökykyäsi sekä koiraasi: tapahtuiko kakkaaminen todella? Oletko tulossa sokeaksi? Esittikö koira ihan tahallaan kakkaavaa, jotta voisit tehdä itsestäsi pellen ja pyllistellä niityllä kännykän kanssa? Kävelet kotiin todellisuudesta irtautuneena ja mietit vielä seuraavana aamunakin mysteerikakkaa.

7. Löytyy väärä kakka

Jes, tuossahan ne! Kahmaiset sikarit käteesi ja toteat ne kylmiksi. Not the ones you were looking for. Tai käpy. Mietit taas, että mikä riittää.

8. Lähin jäteastia?

Jos satut omistamaan leikkisän pentukoiran, joka mielellään jahtaa kaikkea heiluvaa tai saattaa tempaista hihnassa yllättäen, opit pian, ettei pussia kannata kanniskella kädessä kovin pitkään ettei se äkisti lennähdä otsaasi. Mutta missä lähin jäteastia on? Ei huolta, sisäinen kompassisi kehittyy ajan myötä muistamaan kaikki roskikset viiden kilometrin säteellä.

Kakka-ammattilaisuuden yhdeksännellä portaalla ymmärrät, että tämä oli salaliitto: pelkkä kakkapussi ei riitä. Tarvitset otsalampun, lämpökameran, lapion, kiikarit ja sekstantin. Ainakin siihen asti kunnes koirasi on taas oppinut kakkaamaan keskelle tietä.

Selfietön syyskuu

Kävin katsomassa Downton Abbeyn. Seuraavana aamuna alkoi tapahtumaketju, joka jatkuu edelleen.

Vaihe 1. Herään aamulla ja huomaan että vasemman silmäni alaluomi on kipeä ja turvonnut niin että räpyttäminen sattuu. Yritän olla räpyttämättä, mutta eihän siitä mitään tule. Silmää kutittaa ja käyn apteekissa hakemassa silmätippoja. En ole koskaan käyttänyt silmätippoja, joten näytän siltä, että olen jatkuvan liikutuksen vallassa.

Vaihe 2. Toinen puoli naamastani muistuttaa lähinnä pakaraa: turvotus on lisäntynyt ja kipu säteilee poskeen asti. Ulkopuolisen näkökulmasta vaihtoehtoja on oikeastaan vain, että olen a) väkivallan uhri tai b) minulla on sikotauti, mutta kukaan ei tohdi kysyä kumpi. Käyn digivastaanotolla ja saan antibioottitipan.

Vaihe 3. Käyn hakemassa apteekista buranaa, koska koko ajan on lämpöä. Apteekkari säikähtää ja pyytää menemään takaisin lääkäriin, koska hoito ei hänen mielestään ole riittävä. Saan antibioottivoiteen.

Vaihe 4. Naamani vasen puoli ei enää muistuta pakaraa mutta alaluomellani on edelleen turvonnut nakki, joka siintää koko ajan tunturina näkökentässä. Olkapääni tulehtuu, koska joudun pitämään puhelinta vain oikean silmäni edessä. Jatkan buranaa ja antibioottivoidetta, vaikka reseptissä sanotaan että käytä vain viikko.

Vaihe 5. Näytän sosiopaattiselta Bond-pahikselta. Alaluomella on sentin mittainen punainen rupi, joka näyttää siltä, että itkisin verikyyneleitä. Jos nukun yön vasemmalla kyljellä en näe silmällä mitään kahteen tuntiin. Aloitan antibioottikuurin.

Nyt silmä vuotaa jatkuvasti vettä, mutta arpi ei enää punoita ja näkö on parempi kuin viikkoihin. Oletettavasti siellä vain päänsisäinen yrittäjäni ulvoo vituiksi mennyttä syyskuuta.

Luonnollisesti on syytä kiitollisuuteen, kuten aina vastoinkäymisten jälkeen. Olen ikuisesti kiitollinen länsimaiselle lääketieteelle mikrobilääkkeistä ja universumille siitä, että tämä ei ollut tarttuva tauti (ja olisimme kaikki näyttäneet siltä että "that's what you get when cousins marry"), vaan joku mystinen kosto kaikista salaa ostetuista irtokarkeista. Olen myös kiitollinen siitä, etten ollut heittänyt pois kaikkia huulipuniani, sillä se on ollut ainoa ehostus, mitä olen voinut muutamaan viikkoon käyttää, kun kaikki muut piti heittää roskiin.

Onneksi voin nyt kääntää uuden lehden. Mitä kivaa uusi kuukausi tuokaan tullessaan! Ai niin, mörönperseen.

Ps. Tarvitsen rahaa uusiin meikkeihin, joten tykkää ja jaa, kiitos!

Totuudentorvi lääkärissä

Tuli kutsu koululle lapsen lääkärintarkastukseen. Ihmettelin aluksi, miksi vanhemman pitäisi olla läsnä ihan yksinkertaisessa lääkärintarkastauksessa. Haloo, ei kai siellä nyt mitään ihmeellistä kysellä?

No nyt tiedän, miksi. Raivorehellinen kuopus on kokemusasiantuntijana aivan omaa luokkaansa.

– Miten ruoka maistuu?
– No ei maistu.
– Ahaa, kärsitkö vatsakivuista?
– Kyllä!

Excuse me? Vatsakipujen suhteen sellainen tarkennus, että niitä on valitettu tässä lähiaikoina tasan kerran, mikä johtui siitä, että kaverisynttäreillä vedettiin kaksin käsin karkkia. Ja ruokahan maistuu kyllä muutamaa inhokkia lukuunottamatta. Esimerkiksi härkäpapupihvit ja linssikeitto ovat herkkua, ja vain tiettyjen juuresten ja kaalien suhteen käydään enää jatkuvia neuvotteluja. Voitoista mainittakoon myös keitetyt porkkanat ja parsakaali pieninä palasina.

– Mitä teet vapaa-ajalla?
– Aika paljon katson kännykkää. Joskus leikin Matupatun kanssa.

KRÖHÖM. Lapsi pelaa neljä kertaa viikossa koripalloa, käy kuorossa, rytmiikassa ja kitaratunneilla. Lopun liikenevän ajan hän skuuttaa pitkin pihaa kavereiden kanssa. Jos sataa eikä ketään ole mestoilla katsoo kyllä kännykästä ohjelmia, mutta jo päivärajoitus estää tuijottamasta sitä kaikkea vapaa-aikaa. Niin ja tämä "Matupatu" ei ole mielikuvitusolento vaan isosisko, ja nimikin on täysin lapsen omaa keksintöä eikä mikään vanhempien yhdessä ideoima erikoisnimi.

– Pesetkö hampaat säännöllisesti?
– En. Unohdan usein.

Wtf! Hampaat on pesty joka juuttaan ilta sen jälkeen kun niitä alkoi suusta löytyä ja siitä vastaa vielä toistaiseksi aikuinen. Aamupesu sujuu itsenäisesti ja on ehkä unohtunut kesällä pari kertaa, mutta ei mitenkään jatkuvasti.

– Onko mitään säännöllisiä kipuja?
– Polviin sattuu koko ajan.

Niin siis. Polviin sattuu, koska lapsi raastaa ne harva se päivä verille putoilemalla kiippareista tai ryynäämällä turvalleen pihaleikeissä. Tasapainoaistista ja laastaribudjetista olemme vanhempina hieman huolissamme, polvikipu on vähintäänkin oletettua tällä mustelmamäärällä. Luonnollisesti olemme myös pyytäneet häntä vähentämään vauhtia ja ottamaan rauhallisesti. Kysy, ottaako!

Mutta eipä siinä. Näin nämä asiat koetaan. Varmasti sai lääkäri perheestämme kivan ja tasapainoisen kuvan.

Ps. En halua tietää, mitä opettajalle elämästämme kerrotaan.

Lue myös: Äiti neuvolassa ja Oppia ikä kaikki

C'est la vie

Tänä syksynä Skidi heräsi siihen faktaan, että hän käy ala-asteen viimeistä luokkaa. Ensi vuonna koulumatka kulkee yläasteelle, jota kestää vain kolme vuotta. Tytär oli keskustelun jälkeen hetken hiljaa.
– Niin ja sitten menen lukioon, täytän 18 ja muutan pois kotoa. Näinkö se käy äiti, että yhtäkkiä olen neljäkymmentä?

Näinhän se käy, yhtäkkiä.

Yhtäkkiä olet kaksikymmentä ja kaikki olettavat sinun asuvan omassa asunnossasi ja tietävän mitä elämälläsi teet, vaikka oikeastaan kiinnostelisi riesling, hyvät keikat ja vuorikiipeily. Opiskelet jossain laitoksessa jotain semikiinnostavaa ja mietit että eihän tätä onneksi tarvitse koko elämää tehdä, etenkin kun duuniosastolla on tarjolla kaikenlaista koordinaattoria, jonka vaatimuslistalla edellytetään pörssiyhtiön toimitusjohtajan pätevyyttä, mutta maksetaan niin vähän, että pitää vieläkin käydä mutsilla syömässä.

Ja yhtäkkiä olet kolmekymmentä. Olet edelleen siinä väliaikaisessa duunissa, josta olet meinannut ottaa hatkat jo 18 kertaa, mutta et yhtään tiedä minne. Ensimmäiset kohdennetut mainokset antiage-tuotteista ja silionitisseistä pukkaavat somevirtaasi vaikka itse systemaattisesti merkkaat iäksesi 25-vuotta. Et välttämättä ole ajatellutkaan mitään lapsi-asiaa, mutta vyötäröäsi tiiraillaan merkitsevästi ja lehtiartikkelista saat lukea olevasi post-fertiilissä iässä. Otat eläkevakuutuksen koska kaverikin otti.

Ja sitten havahdut nelikymppisenä, että sinulla on 12-vuotias, jonka mielestä kaikki mitä teet on noloa ja/tai tylsää, ellei se ole ihan XDLOL, ja käyt ihan pokkana ostamassa kävelysauvat ja jotain nivelien hyvinvointiin tarkoitettua ravintoöljyä, koska viiniäkään ei voi enää juoda, sillä lasillisesta tulee viikoksi krapula. Jumpassa on pakko käydä muuten iskee kuolemanpelko etkä edelleenkään tiedä mikä sinusta tulee isona paitsi nelikymppinen, joka saattohoitaa vähintään munasarjojaan.

Varmaan aivan yhtä yhtäkkiä olet viisikymmentä ja siitä en sitten osaakaan sen enempää sanoa kuin että silloin ehkä mietit itseäsi kaksikymppisenä, kolmikymppisenä ja nelikymppisenä ja hämmästyt että kuinka monta kymppiä onkaan vielä tulossa, joista kukaan ei – ihme kyllä – puhu mitään.

Kannattaa siis laittaa tähtäin siihen kolminumeroiseen lukemaan, jolloin voit jo ihan hyvillä mielin olla menemättä jumppaan, juoda viiniä ja nauraa, että XDLOL mikä keikka.

Niin se menee, kuule, selavii. Yhtäkkiä.

Sadepilven hopeareunus eli sateisen kesän plussat

On ilmoja pidellyt. Täällä saaristossa, jossa me vietämme kesälomastamme pisimmät pätkät, ei yleensä tipahda pisaraakaan vettä, vaikka kaikkialla muualla maassa sataisikin. Ensimmäiset keltaiset lehdet ovat koivuissa jo kesäkuussa ja mustikat harvoin kasvavat nuppineulanpäätä isommiksi. Nyt on toisin. Mutta kuten melkein kaikissa asioissa, tässäkin on hyviä puolia!

1. Elämässä on jännitystä, sillä ukkoset nousevat mereltä sikanopeasti. Yhtäkkiä vain tuntuu vieno, kylmä tuulenvire ja kun vilkaiset taivaalle, huomaat, että musta pilvi kohoaakin korkeuksiin ihan naapurisaaren takana ja harmaa, ropiseva seinä lähestyy vauhdilla. Kirkuvia lapsia juoksee sisään tuon tuostakin, erityisesti raekuurojen aikaan. Toisaalta pieni tihku ei ole enää este ulkoilulle, kunhan nyt ei ihan pään päällä jyrähtele. Ja raekuurojen jälkeen saa tehtyä lumipalloja!

Uimaankin on päästy ihan joka päivä. Se, onko veden lämpötila 15 vai 20 astetta ei oikeastaan ole olennaista, sillä siellä palelee joka tapauksessa. Ja hei: kukaan ei ole palanut auringossa!




2. Pakkasimme vaatteita heinäkuun mökkislottiin hyvin optimistisesti. Eli parit pitkät housut ja helvetisti shortseja. Lapset haisevat hirveälle pidettyään samoja vaatteita pari viikkoa, sillä jos ei ole satanut, on tuullut. Myös mökki tuoksahtaa, sillä nihkeitä vaatteita on vaikea saada kuiviksi. Mutta toisaalta kotona ei tarvitse pyykätä kuin yksi haisukoneellinen!

3. Ruoanlaitossa on hyvin vähän valinnanvaraa, kun uunia ei ole ja kaatosateella grillaaminen ei oikein ole vaihtoehto. Einesten ja perussetin pyörittäminen ilahduttaa erityisesti kasvis- ja makukriittistä kuopusta ja toisaalta rakastamiani uusia perunoita voi keittää säällä kuin säällä. Koulujärjestelmän tarjoamia lounaita on toki jo kaikilla ikävä, koska kolmen lämpimän aterian kehitteleminen päivässä on harrastukseksi perseestä.

4. Sadepäivien tekeminen on ihan konkreettisesti kortilla: olemme lätkineet niin paljon korttia, että kohta voimme perustaa kasinon. Myös muut lautapelit ja Fortuna ovat olleet ahkerassa käytössä. Lapset haaveilevat jo ammatista nettipokerin pelaajana.



5. Edellisestä seurauksena Pekka-pelin (ent. Musta Pekka) perheiden representaatio on herättänyt laadukasta tasa-arvokeskustelua 1930-luvun meiningistä. Skidi aikoo uudistaa korttien perheet vastaamaan nykyisyyttä (huom. Seta!) ja jäimme miettimään, mikä olisi häviäjäkortin kuvana. Kuka "Pekka" on? Ehdotuksia otetaan vastaan!

Ja mikä parasta: kauan jankuttamalleni ja viime kesänä asennetulle terassilasituksille ei hymähtele enää kukaan. Hahaa!

3 x ekologinen uuden vuoden tina + bonusvinkki

No niin, nyt kun ne perinteiset lyijypitoiset uuden vuoden tinat ovat kiellettyä ongelmajätettä, olemme hankalassa tilanteessa. Mistä nyt tiedämme, mitä uusi vuosi tuo tullessaan? Jäävätkö matkat ja arpajaisvoitot nyt kerrassaan saamatta?

Ratkaisuksi on tarjottu vanhojen tinojen käyttämistä uudelleen, mutta onhan sekin nyt hankalaa: kaikki liruttavat sulasta metallista sankoon sellaisen pitkän roiskaleen, joka ei enää mahdu kauhaan millään tavalla ilman rautasahaa tai sormiuhria. Mehiläisvahatinat taas loppuvat kaupoista ennen pikkujoulukautta, luoja tietää miksi.

Mielissämme pyöriikin akuutisti, mikä nyt neuvoksi?

Tässä tulee kolme kovaa vinkkiä!

1. Pue päällesi kallis, valkoinen mohair-neule, jota ei voi pestä pesukoneessa eikä oikein käsinkään. Vietä railakas ilta ja juo pelkkää punaviiniä, glögiä tai mansikkamargaritoja. Lapsiperheellisten ei tarvitse sen kummemmin tehdä mitään muuta kuin viettää aikaa lasten kanssa. Katso sitten aamulla paidan rinnuksista ja hihoista hauskat läiskät ja tulkitse niistä, millaisissa jännittävissä merkeissä uutta vuotta vietetään!

2. Lapsiperheellisille on toki aivan oma kiva kikkansa! Laita pikkulapset istumaan ilman valvontaa omaan lastenpöytäänsä. Kata tarjolle paljon popcornia, ranskiksia, nakkeja, ketsuppia ja kurkkusalaattia sekä juomaksi mustikkakeittoa, anna lasten annostella itse itselleen, mitä haluavat. Kun puolen tunnin päästä käyt tsekkaamassa maton kuviot lapsesi istuimen alta, voit arvioida, tuoko uusi vuosi teille uuden lastenohjelmatunnarista aiheutuneen korvamadon vai kenties vesirokon! Huom! Pudonneet kokonaiset nakit merkitsevät lapsilykkyä!

Huom! Vauvavuottaan elävien kannattaa käyttää tilanne hyväkseen ja tsekata millaisia ennustuksia vaipasta löytyy. Hiukan uutta sosetta kyytipojaksi ja avot, kylläpä on enteitä tarjolla! Vaippa voi povata vuoristomatkaa tai sitten jonkinlaista epäselvää virityskuvaa, itse tiedätte parhaiten, mitä se tarkoittaa. Mutta niskaan asti yltävä suoritus merkitsee mitäpä muutakaan kuin lottovoittoa eli 8 tunnin katkeamattomia yöunia!

3. Mene ulos vastaanottamaan uutta vuotta ja yritä ottaa kohmeisilla sormillasi yläviistoselfie. Pudota älypuhelimesi kahdesta metristä katuun ja tulkitse rikkoutuneen lasin kuvioista, millaisia hauskoja sattumuksia ensi vuonna on luvassa. Ovatko säröt tiheitä vai halkooko lasia yksi ainoa railo? Rahanmenoa aikakin on luvassa! Jos puhelin ei toimi putoamisen jälkeen ollenkaan, alkuvuodesta on luvassa kertakaikkisen seesteistä elämää.

Mikäli kuitenkin haluaisit paljon selkeämpiä elämänohjeita uuteen vuoteen, tee näin: mene instagramiin ja valitse Pieruperseen tililtä niin mones kuva kuin syntymäkuukautesi numero näyttää. Tästä löydät suunnan koko seuraavalle vuodelle.

Lisää vinkkejä saa laittaa kommenttiboksiin!

Lasten suusta kuulee totuuden tai ainakin yhden näkemyksen

Siivoilin tietokonettani ja löysin digitaalisen muistiinpanon muutaman vuoden takaa. Olin koonnut siihen kersojen lasautuksia vuosien varrelta. Siellä oli kaikenlaisia iloisia muistoja jo niiltä ajoilta kun Skidi oli pieni.


- Äiti, äiti, leikitäänkö sirkusta?
- No, mä olen kyllä aika huono temppuilemaan...
- Ei haittaa, sä voit olla pelle!

******

Tarvitsin silmälasit ja pohdiskelin ääneen, millaiset minulle sopisi.
Skidi totesi, että ota sellaiset, joissa on nenä ja kulmakarvat mukana.

******

Puimme aamulla molemmat Skidin kanssa päälle farkut ja punaisen t-paidan. Kun huomautin että hei mehän voitais olla kaksoset niin palaute tuli välittömästi:
- Onneksi naama on eri.

******

Yritin kehittää kivaa tekemistä kesälomalla kahdelle sohvalla pötköttävälle henkilölle.
Minä: Hei, otetaanko pullaa evääksi ja mennään niemennokkaan retkelle?
Kersat1: En jaksa.
Kersa2 ei sano mitään vaan katsoo Pikku Kakkosta transsissa.
Minä: Mentäis nyt hei, älkää olko tollasia, tää oli ihan mainio ehdotus!
Kersa1: Älä nyt vingu.
Kersa2: Päivä se on huomennakin.

******

Snadi ei suostunut riisumaan päiväkodin eteisessä. Kun tiedustelin syytä, hän ilmoitti, että hänellä on väärinpäinpäivä. Lopuksi hän luonnollisesti toivotti minulle hyvää yötä ja pahaa työpäivää.

******

Kersat pohtivat nimeä koiralle (jonka hankkimisesta ei siis oltu päätetty mitään):
- Jos se on valkoinen, sen nimi voi olla Hiutale, ehdotti Skidi.
- Jos se on harmaa, se vois olla Rakennus, vastasi Snadi.

******

Pihakoivun oksalla istui kaksi varista. Pienempi variksenpoika raakkui surkealla äänellä suuremman vieressä.
- Toikaan ei vissiin saa äidiltään whatsappia", Skidi tulkitsi yrmeästi.

*****

Kersoille tuli riita hissin nappulan painamisesta.
- Miksi just sun pitää aina painaa, Skidi tivasi ärsyyntyneenä
- Minä haluan painaa, koska minä olen vielä pieni! Sä et ole enää pieni, sä olet iso, sä olet enemmän kuin iso, sä olet... keski-ikäinen!"

*****

Päiväkodissa oli ollut keskustelua vanhempien töistä. Skidi oli todennut, että vain lastentarhanopettajilla on oikea työ.
- Isi vain soittaa musiikkia ja Äiti menee siihen rakennukseen.

*****

Nekin ajat ovat jo ohi, kun kyyditsin Snadia lastenistuimessa. Jos ajoin kuopasta, takaa kuului narisevalla äänellä lausuttu "Voi luoja, ota minut jo pois täältä".

Those were the days! Jos olisin helposti liikuttuvaa sorttia, olisi voinut iskeä haikeus, ne ovat niin isoja jo! Tämä fiilis onneksi karisi tuossa päiväkotikohdassa. 

Vaikka kaikki onkin periaatteessa muuttunut, pysyn edelleen hienosti arjessa kiinni kersojen terävien huomioiden kautta. Snadi pitää minua vajaana, koska en mene leijulaudalla töihin, ja Skidi muuten vaan pimeänä, koska eräs nenäkannudemo meni vähän huonosti. Uumoilen yhteiselomme tarjoilevan näitä hetkiä ihan vanhainkotiin asti. 

Antti Holma, haluan selittää!

Tuli paha mieli tästä Antti Holman päivityksestä, jossa pohdittiin hyviä käytöstapoja. Numero kahdeksan kostealla kädellä kättelystä osui sieluuni kuin sote Sipilään. En oikeasti ole sellainen ihminen, joka mielellään koskettaisi peräaukolla kenenkään otsaa, mutta eilen kävi juuri niin.

Aloitin juuri uudessa projektissa, ja kokoustimme käytännössä koko päivän. Juoksin sessioiden välillä pikaisesti vessaan ja pesin kädet, mutta koska aikaa oli vain pari minuuttia jouduin hosumaan, en ehtinyt edes odottaa lämmintä vettä. Luonnollisesti sillä välin palaveriin oli ilmestynyt uusi tyyppi. Näin jo etukäteen, että olen ansassa: kättely on välttämätön. Yritin hätäisesti pyyhkiä oikeaa kättä vielä housuihin. Posket kuumottaen ojensin kylmännihkeän käteni. En voinut katsoa silmiin.

Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Haluan selittää!

Ensinnäkin wc:ssä tulee käydä nopeasti, käytännössä noin minuutissa, muuten kaikki luulevat että sinulla oli kakkahätä ja se ajatus pilaa mukavan ilmapiirin. Kiire altistaa hutiloinnille.

Toiseksi vessoista on USEIN käsipaperi loppu, jolloin on pakko pyyhkiä kädet sormiin hajoavaan vessapaperiin tai paitaan. Silloin ei ehkä tule oltua niin huolellinen kuin pitäisi. Tarjolla oleva käsipyyhe voi myös olla huonoa, sellaista kummallista kuituliinaa, joka ei kuivaa kunnolla, siirtää vain kosteutta hieman eri paikkaan. Tai jos käsipyyhe on kangasta, se on sellaisessa sairaan kireässä rullapakassa, josta sitä saa otsasuoni tykyttäen raastaa esiin. Kun puhdasta pyyhettä saa näkyviin 10 senttiä, kangas kelautuu jo kolinalla takaisin rullaan ja joudut pyyhkimään kätesi pinkeään kangasseinään. Siinä jää väkisinkin sormien välit kosteiksi.

Pahimmassa tapauksessa vessassa on kuitenkin teknologinen riemuvoitto, helvetinkone, joka puhaltaa pöpöt kaikkien toiletissa olijoiden naamalle mutta kuivattaa vain sarveiskalvot. Bonuksena kuulostaa siltä kuin jumbojet laskeutuisi suoraan korvaasi. Silloin vessasta pitää vain paeta kuivaten kädet vastaantuleviin ihmisiin.

Anteeksi, en minä tahallani. Mutta kannan kyllä tästä lähtien mukanani pientä jumppapyyhettä, jolloin voin varmistaa, että käteni on aina mukavan kuiva ja lämmin. Se olkoon konsulttimaailmassa kilpailuetuni.

Kesämutsin bucket list

Olen huomannut, että ihmiset tekevät kivoja bucket listeiksi kutsuttuja suunnitelmia kaikista jutuista, joita he aikovat kesällä tehdä. Ajattelin ensin että yrittäisin vain olla murtamatta mitään ennen kesälomaa, mutta kun näin kersojen listat tajusin, että minunkin täytyy tehdä oma. Oliskos tää hyvä?

1. Myy jotain, että on varaa esikoisen "kavereiden kanssa Lintsille"-päivään.

2. Hengitä syvään ja valmistaudu tekemään lapsille kolme lämmintä ateriaa päivässä. Neljän viikon ajan.

3. Koita selvitä esikoisen kesän bucket listin kohdasta 7: syö viikko vegaaniruokaa.

4. Hoida yksi iltanukutus kourallinen irtokarkkia poskessa.

5. Kehitä ainakin kolme uutta epäselvää poliittisen jargonin kyllästämää vastausta kysymykseen: milloin meille tulee koira.

6. Osta jätskikojusta itsellesi kahden pallon tötterö strösselillä ja kastikkeella.

7. Pakkaa kersojen nyssäkät sata kertaa.

8. Unohda omasta nyssäkästäsi alkkarit.

9. Askartele kivat alkkarit jeesusteipistä, villasukista ja talouspaperista.

9. Opettele pyykkikoneesta joku kiva uusi ohjelma.

10. Kahlaa hakemaan merestä kersojen omaisuutta tai itse kersa (ei tartte olla oma).

11. Sano ainakin kerran johonkin pyyntöön narisevalla äänellä että ei kyl pysty, mä oon lomalla.

12. Leiki nukkuvaa riippukeinussa, kun sua huudetaan tiskaamaan. 

13.  Ota viiniä joka kerta, kun tiskivesi jäähtyy pohjostuulessa mökillä.

14. Ole anarkisti! Käytä viimeinen vessapaperiarkki äläkä vaihda rullaa.

15. Vietä päivä kysymättä kertaakaan, onko jollain pissahätä.

15. Vältä trampalla hyppimistä tänäkin kesänä.

16. Tee 10 syväkyykkyä jonottaessasi terkkarille, kun joku on taas lyönyt päänsä johonkin.

17. Käy alennusmyynneissä ostamassa sukkia äläkä tule takaisin amppelin, pierutyynyn, puutarhatontun ja soutuveneen kanssa, ainakaan ilman niitä sukkia.

18. Osta kakku sen kunniaksi, että 6-vuotisuhman pitäisi teoriassa olla ohi. Osta toinenkin, jos ei ole.

19. Hautaa juhlallisin menoin ajatus siitä, että ehtisit kesällä yhtään kertaa jumppaan.

20. Tee aamukampa koulujen alkuun. Arki! Freedom!

Riittääköhän parikymmentä? Jäikö puuttumaan jotain? No jos jäi kehitän lisää lennossa.
Saa vapaasti kopioida!

Espoolaisperheen piina jatkuu - huutoa kuuluu joka päivä!

Perhesanomat 14.5.

Aurinko paistaa kesäisen lämpimästi, mutta espoolaisessa lähiössä vallitsee ahdistava tunnelma. Piina alkoi viisi kuukautta sitten, kun perheen vanhempien harkintakyky petti pahemman kerran. Vanhemmat päättivät kantaa hyvin palvelleen joulukuusen ulos takaovesta, johon se juuttui yllättäen kiinni. Vanhempien kiivaan irrotusyrityksen tuloksena kuusi karisti harmaalle karvalankamatolle kaikki neulasensa.

Matto on perheen kertoman mukaan huudattanut pahaa-aavistamattomia ihmisiä pitkin kevättä, mutta nyt helteiden alettua tilanne on kärjistynyt. Joka päivä joku sukaton astuu kipeästi neulaseen. Vanhemmat ovat voimattomia.

- Matto on imuroitu sataan kertaan ja kertaalleen painava matto on raahattu ulos hankeenkin nurinperin, mutta neulasia löytyy silti, perheen äiti tilittää.
- Mattoa pelkäävät lapset eivät enää suostu riisumaan kenkiä tullessaan sisään, joten neulasia kulkeutuu sisään myös takapihan puolelta. Tämä on noidankehä, lisää perheen isä masentuneena. 

Taloyhtiö levittelee ongelman edessä käsiään ja huomauttaa että neulaset maatuvat kyllä ajan kanssa. Maton valmistaja ei suostu kommentoimaan.

- Lohdutontahan tämä on, meidät on jätetty ongelman kanssa yksin, Juha Sipiläkään ei ole tätä katastrofia millään tavoin noteerannut. Toivoisin kyllä kaikkien jatkossa kiinnittävän huomiota siihen, että kuuset ja karvalankamatot eivät sovi yhteen, perheen äiti päättää ja pyyhkäisee ohimennen silmäkulmaansa.

Perhesanomat suosittelee noudattamaan tätä neuvoa lämpimästi.

Lue myös:

- Nenäliina pesukoneessa: näin saat mustiin vaatteisiin kauniin meleerauksen.
- Tällä hinnalla saat lapset maistamaan perunasalaattia.

- Perheen äiti luuli lasten vaatteiden kadonneen - ne löytyivät pyykkikorista.

Yhden kamaraivarin anatomia

Ipanaiseen lähti jättikassillinen vaatteita, käykää penkomassa loppuviikosta!

Se alkaa yleensä välikausiaikaan, kun elämä vaihtaa paikkaa sisältä ulos tai ulkoa sisälle. Ensin etsitään ulkotuolinpehmusteita, varastoidaan luistimet ja toppavaatteet, kaivetaan esiin kasteluletku ja pohditaan, missä kaikki lippikset ja sandaalit olivatkaan. Ei löydy. Pitää penkoa varastoa ja kaappeja. Löytyy epämääräistä roinaa ja kesken jääneitä kierrätysprojekteja.

Sitten se jonain sunnuntaina iskee. Kamaraivo. Kamaa on kaikki nurkat täynnä! Eikä niistä pääse työssäkäyvä ihminen eroon millään. Miksi varaston ovi ei mahdu kiinni? Kellä muka on aikaa mennä kirppikselle?! Saati hinnoitella ja laputtaa kamaa itsepalvelukirppikselle ja käydä sitten säännöllisin väliajoin järjestelemässä pöytää.

Kierrokset lisääntyvät.

Aikakauslehdet! Mitä niille pitäisi tehdä? Paitsi jättää tilaamatta. Ketään ei kiinnosta viime kevään perhelehti, mutta saako ne edes laittaa paperinkeräykseen?

Matkalaukut! Käyttöä kaksi kertaa vuodessa. Neljän hengen laukut vievät yhden keskikokoisen sohvan verran tilaa. Toinen painajainen on joulukuusenjalka. Möntti vie varastosta kuution.

Viinakaappi! Pullot pölyttyvät, koska keski-ikä.

Keittiö! Miten monta riisipakettia kaappiin mahtuu?

Cd-levyt, vappuhuiskat, kertakäyttölautaset, jatkojohdot, maalaustarvikkeet, ilmankostutin, hyllypaperia, aurinkovoiteet, legopaketit, snapsilasit, pyöräilykypärät, lasten askartelut ja piirustukset, miehen juoksukenkiä, jalkapalloja, haalareita, hyppynaru, rivi liian pieniä monoja.

Omakaan sädekehä ei kiiltele. Vaatekaapissa on vähintään 40% niitä kuuluisia säästän-näitä-koska-saatan-yllättäen-laihtua -vaatteita. Pyöräkellarista en edes aloita. Tai kirjoista. Jonkinlainen ongelma minulla on myös verhojen kanssa.

Ja minä sentään päätin olla seuraamatta Mutsini jalanjälkiä: en halunnut, että perikuntani joutuu puoli vuotta raivaamaan omaisuuttani, joissa on laput kiinni. Päätin olla ostamatta enää yhtään lipastoa lisää kamalle, jota luulen tarvitsevani. Ja silti olen tässä. Löydän varastosta ja kaappien perukoilta tavaroita, joiden olemassaoloa en muista.

Viehätyn ajatuksesta, että aloittaisin nollasta. Tulisi joku ja veisi pois kaiken. Saisin joka päivä hakea yhden tavaran takaisin. Mitä hakisin ja missä järjestyksessä? Mitä lapset hakisivat? Mitkä ovat kullekin perheenjäsenelle oikeasti tarpeellisia, rakkaita ja tärkeitä esineitä? Mitä pelastaisin palavasta talosta?

Laadin nelikentän. Vaaka-akselilla tarpeeton - tarpeellinen, pystyakselilla yhdentekevä - rakas. Löydän ruudun, jonka yritän pitää puhtaana. Ja ruudun, jonka yritän muistaa.

Sitten kun nämä surun viisi vaihetta on käyty läpi, riehun varastossa kuin hullu, pesen ja kierrätän pieneksi menneet vaatteet, saan järjestettyä siivouskomeron, ostan legoille säilytyslaatikot, lahjoitan Duplot serkuille ja kirjat päiväkotiin, pakotan lapset käymään läpi piirustuksensa ja miehen urheiluvaatteensa.

Pulssi alkaa laskea. Huomaan hiljalleen myös edistyksen: suunta on oikea! Lastenvaatteet kiertävät, hitaasti mutta kuitenkin. Peilikaapin sisältö pysyy hallinnassa ihan itsestään, meille ei tule enää mitään lehtiä, en lahjo lapsia leluilla, olen oppinut ostamaan kenkiä, joita käytän, ja farkkuja, jotka mahtuvat jalkaan myös menkka-aikaan. Ja pyörä, jota olen säästänyt Skidille onkin nyt sopiva! Kaikki järjestyy!

Mutta turhasta hilloamisesta pitäisi silti päästä eroon. Miten?

Jään hauduttelemaan asiaa. Ympyrä sulkeutuu.

Paranna (lasten)ohjelma yhdellä kirjaimella

Tiedätte tämän hauskan sanaleikin, jossa elokuvan tai tv-ohjelman nimestä saadaan yhtä kirjainta muuttamalla (vaihtamalla, lisäämällä tai poistamalla) paljon kiinnostavampi konsepti. Alla pari esimerkkiä.

Ajatelin kokeilla, että saadaanko samalla metodilla myös suomalaisiin lastenohjelmiin uutta twistiä. Ja kyllähän niistä kaikenlaista kiinnostavaa kehkeytyi.

Hyhmä Hau.
Ryhmä Hau tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia. Tyhmä Hau ja Rähmä Hau ovat ehkä vähän epäkorrekteja ja Ryhmä Hou turhan jouluinen, mutta kauhuleffaksi sopiva Hyhmä Hau (meressä vaaniva koira-ameeba) voisi tuoda viikonloppuaamuihin mukavaa jännitystä. Toisaalta myös pelastustehtävistä täysin piittaamaton Ryhmä Mau, joka lähinnä tiputtelee kamoja pöydältä, voisi toimia.

Pikku Kekkonen
Mietin ensin että Tikku Kakkonen, mutta myönnän että ohjelmasisältönä erilaiset pebaa säästävät wc-paperit eivät ehkä puhuttele kohderyhmää. Ehkä suomalaiseen elämänmenoon sopisi paremmin Pikku Kekkonen: hiekkalaatikon autoritaarinen sekopää, joka joutuu joka jaksossa jonkinlaiseen noottikriisiin ja kiipeää lopuksi palmuun.

Maila-Mehiläinen
Miten olisi suojelurahaa vaativa kukkaniityn gangsta? Ehkä sielukkaampi olisi kuitenkin Faija Mehiläinen, kuningattaren varjossa elävä, stadin viljelylaatikoissa pölyttävä yksilö, joka taistelee mehiläisisien oikeuksien puolesta.

Palomies Samis
Ryhmä Haun kaltainen runsauden sarvi! Kallistuin ensin scifin suuntaan (Halomies Sami) mutta päädyin kuitenkin tähän symppishahmoon, joka hakeutuu palomieheksi saadakseen olla kerrankin samikset jonkun kanssa. Ongelmiahan sitä seuraa.

Otonautit
Oman toimen ohella meripelastustehtäviä hoitava ryhmä on henkisesti kuormittunut ja ajautuu sisäisiin riitoihin, koska jotkut eivät todellakaan tee yhtä paljon kuin muut.

Ripsa Possu
Faktapitoinen ohjelma kaikille suolistovaivoista kärsiville perheille vauvasta vaariin. Painottaa valintojen tärkeyttä: miksi kannattaa tarkistaa onko maitojuoma laktoositon ja paahtaa kelileivät eri paahtimessa.

Ripari-Mikke
Tämä pitäisi ehkä siirtää Pikku Kakkosesta Galaxin puolelle, mutta hei: onko mitään parempaa kuin kitaraa soittava ja Tilkkutäkkiä laulava haarniskaan pukeutunut isonen, joka jubailee tärkeistä uskonasioista kahden lohikäärmeen kanssa? Miksei tätä ole jo?!

Dinojuha
Suomen pääministerin (ja miksei koko hallituksen) puuhastelut 65 miljoonaa vuotta sitten vallinneiden arvojen parissa lasten silmille sopivissa annoksissa. Tai no, ei se kyllä sovi edes tällaisena. Sori.

Älä ole niin aikuinen

Olen markkinointiviestinnällisessä kriisissä. Molemmat ipanat ovat sitä mieltä, etteivät missään tapauksessa halua kasvaa aikuisiksi, koska se on pohjattoman tylsää.

Kaikki lähti synttäreistäni.

Olin helmikuun alussa pyytänyt kavereita meille skumpalle ja kakulle synttäreideni kunniaksi. Snadi oli erittäin ilahtunut siitä, että pidän vihdoinkin kaverisynttärit ja kyseli, millainen teema mahtaisi olla. Että onko ongintaa ja disco.

No ei ollut. Kerroin, että ajattelimme syödä juustoja ja jutella.

Silmien pyörittely oli pökerryttävää. Tämä ei ollut hänen mielestään missään määrin juhlintaa.

Toiseksi Snadi oli nähnyt kaupassa hiuksiin suihkutettavaa pinkkiä väriä. Hän kysyi, tiesinkö, että sellaista on olemassa. Myönsin tietäväni. Tyyppi puhisi kiukustuneena ja kysyi, miksen sitten käytä sitä. Samaan hengenvetoon hän tiedusteli, miksen mene leijulaudalla töihin, käytä luomiväriä, hanki kolmea koiraa ja syö joka päivä karkkia, vaikka voisin.

Skidi komppasi ja sanoi, ettei ikinä halua kasvaa aikuiseksi. Hän ilmoitti tietävänsä vain yhden ei-tylsän aikuisen ja se on Muita Ihania -blogin Tiina.

Ymmärrän. En ehkä maalaa aikuisuudesta kovin vetovoimaista kuvaa. Se, että saan kuukausipalkkaa ja olen periaatteessa vapaa tekemään mitä vain, ei varsinaisesti näy missään muussa kuin säännöstelemättömän ruutuajan määrässä. Ja kersat näkevät lävitseni. En käytä aikuisuuttani sataprosenttisesti hyväksi. Voisin tehdä paljon hauskoja asioita, mutta. Hyvin monessa asiassa tosiaan tuntuu olevan se mutta.

En uskalla leijulautailla, sillä jos kaadun, kuolen.
Kai sitä voisi joskus laittaa luomiväriä, mutta omistan vain yhden 90-luvun paletin ja senkin vaahtomuosivellin on murentunut hötöksi.
Ja olisihan se koira kiva, mutta kun sille on toistaiseksi hirveän vähän aikaa.



Karkkihommasta en sanonut mitään. Siinä asiassa olen onnistunut säilyttämään lapsuuteni, mutta toisaalta en voi paljastaa sitä kersoille. Umpikuja.

Yritin kertoa, että ennen lapsia elämäni oli vielä tylsempää. Nyt sentään käyn Linnanmäellä kerran kesässä, syön pannaria säännöllisesti, rakennan lumiukkoja ja pelastan kastematoja tieltä. Tässähän pitäisi ihan kiittää kersoja siitä, että ne ovat pelastaneet minut totaaliselta käytännönläheisyys-järkevyys-ankeudelta.

Ja sitten uhosin, että laitan seuraaville synttäreille luomiväriä. Ja pidän ne suosikkiohjelmani teemalla! En malta odottaa, millaisia hauskoja ohjelmanumeroita nämä tulevat Kymmenen uutiset -synttärini sisältävät! Loppukevennyksen nyt ainakin.

Miten nenäkannua ei käytetä

(Julkaistu alunperin keväällä 2016)

Tämä alkukevät on ollut minun osaltani kohtuullisen heikko.

Ensin kolmen viikon keuhkoputkentulehdus, joka vei äänen ja päättyi yskänkohtauksesta murtuneeseen kylkiluuhun. Tämän päälle napsahti nyt toista viikkoa kestävä lentokonenuha.

Olenkin joutunut turvautumaan vanhaan ystävääni nenäkannuun. Nenäkannun käyttö on helppoa, paitsi silloin kun se on vaikeaa.

Moni tietää, miten nenäkannua käytetään, mutta moni ei tiedä, miten nenäkannua ei pidä käyttää. Siksi ajattelinkin jakaa nämä hyvät ohjeet kaikille, jotka mahdollisesti aikovat nenäkannuun tutustua.

1. Tee itse suolaliuos
Havainnoitse, että kaapissasi ei ole hienoa merisuolaa. Käytä siis karkeaa merisuolaa, koska sitä samaa tavaraahan se nyt on. Niistä nenästäsi liukenemattomia suolarakeita.

2. Osta apteekista kätevää valmista suolaliuosta
Sekoita pullo epähuomiossa samanannäköiseen haavahuuhteeseen. Kaada tätä desinfiointiainetta ärtyneille limakalvoille ja tunne kuinka naamasi räjähtää. Hajuaisti lähtee viikoksi, mutta kokemuksen voi ottaa ilon kautta: pahin ongelmasi ei ole enää tukkoinen nenä! Ja kyllä varmasti nuhaviruksetkin saivat elämänsä yllätyksen.

3. Huuhtele aamuin illoin
Nenäkannua suositellaan käytettäväksi aamuin illoin - oli aamu kulta-aikaasi tai ei. Iltavirkun henkilön ruuhkavuosiaamuihin tämä sopii kuin ruosteinen rautanaula jalkapohjaan. Kaada siis kannun sisältö suoraan korvaasi, kun kätesi toimii selkääsi nopeammin. Vaihtoehtoisesti voit koordinaatiofilosofisessa epähuomiossa kallistaa kannua liikaa, jolloin suolavesi valuu naamallesi.

4. Käytä nenäkannua puhuessasi
Jos yrität huudella kuopukselle syömisneuvoja samaan aikaan kun lorotat vettä sieraimesta toiseen, saat huuhdeltua lämpimällä suolavedellä myös keuhkot. Just what the doctor ordered! Samalla saat lapsille demonstroitua, että nenäsuihke on myös ihan hyvä vaihtoehto eikä nenäkannun käytöstä tule kiistaa.

5. Käytä nenäkannua villasukissa
Flunssaisena on mukava pitää jalat lämpiminä. Liukkaalla wc:n laattalattialla tämä saattaa aiheuttaa välittömän spagaatin juuri kun pitäisi pitää käsi vakaana, ja taas on suolavettä silmässä. Muista siis liukuesteet!

Ps. Yksi huono puoli tässä on. Ihan hirveästi ei voi enää nauraa sille, kun puoliso hieroi naamaansa kosteusvoiteen sijaan trombosolia.

Usein kysytyt kysymykset – family edition

Olette ehkä huomanneet, että yritysten verkkosivuilta löytyy välillä usein kysyttyjen kysymysten lista. Hyvä. Sellainen tarvitaan myös meidän perheeseemme.

Vanhemmille aina teroitetaan, että lapsen kiukuttelussa saattaa olla taustalla jotain muita syitä, väsymystä, nälkää tahi uhmaa. Voin kertoa, että sama pätee vanhempiin. Aikuisten kipakoissa vastauksissa saattaa olla jonkinlaista menneisyyden painolastia. Esimerkiksi kyllästymistä vastailemaan kysymyksiin, joihin olemme vastailleet jo useamman kerran tässä kymmenen vuoden aikana.

Siispä tässä ne vastaukset, jotka oikeasti haluaisin alvariinsa esitettyihin kysymyksiin antaa.

1. Missä nokkahuilu/kengät/jumppapyyhe/matikankirja ovat?
- Etsitkö sitä ensin itse yhtään vai tulitko heti kysymään? Etsitkö kunnolla? Nostelitko oikein tavaroita? Että jos mä nyt nousen tästä sohvalta ja katson sun reppuun niin siellä ei ole mitään näistä, ja jos on, saan syödä sun kaikki pääsiäiskarkit?

2. Miksi meidän pitää aina siivota?
- Niin sanottu kontrastilista siitä, mitä kaikkea yli kolmevuotiaaksi eläneiden lasten piti 1800-luvulla tehdä, löytyy jääkaapin ovesta.

3. Miksi sä ostat näin huonoja kenkiäääääh?
- Eskari-ikäisten pukeminen on loppunut. Pyydettäessä voin auttaa.

4. Voiko Emppu ja Temppu ja Jamppa tulla meille iltapäivällä?
- Lähettäkää allekirjoitettuna seuraava valtakirja: "Vannon kautta äitini silmäpussien, että emme vedä jääkaapista kaikkea mitä löytyy, likapyykkikori ei toimi minkäänlaisena leikkikaluna, emme pelaa futista sisällä ja iltapäivä loppuu ennen iltakahdeksaa tai muuten kyseisessä asunnossa asuva äitioletettu saa ladata kaikkien musical.lyyn oman jorauksensa."

5. Saako jäätelöä pääruoaksi?
- Kiitos palautteesta. Tarkistamme rikkooko ehdotuksenne yhteisösääntöjämme ja palaamme asiaan pian. Voitte lukea odottaessanne vaikka Wikipedian alusta loppuun.

6. Mitä tää on?
- Ruokaa, saatana. Vinkki: Jos haluaisin päästä teistä eroon, en tekisi sitä kotimaisilla vihanneksilla.

7. Saanko uuden puhelimen?
- Joo toki. Jos vaan löydät sen kullatun iPhonen lahjakortin, jonka heitin johonkin tähän meidän himan ja koulun välimaastoon.

8. Meillä on huomenna aamulla luistelua.
- Valitsemaanne vanhempaan ei juuri nyt saada yhteyttä. Älkää yrittäkö myöhemminkään uudelleen.

9. Milloin meille tulee koira?
- Lakimiehemme laativat vielä sitovaa sopimusluonnosta koiran hoitotoimenpiteiden vastuukysymyksistä kuten yöllisten oksennusten siivoamisesta, kahdeksan aamujen lenkittämisvuoroista ja mustan villakangastakin karvanpoistosta.

Oksennustaudin kuusi pyhää vaihetta

"Ryhmässä vatsatutia". Päiväkodin eteisessä silmiin osuva post-it lappu on kuin kuulisi, että Väyrynen osallistuu presidentinvaaleihin. Uuh. Mutta lohduttaudut, että ehkä se ei tule teille. Itse asiassa teillähän oli se juuri joulukuussa, joten eihän se nyt voi mitenkään tulla uudestaan.

Ja siitä se sitten lähtee.

1. Ensimmäinen aalto. Laattatautipöpöjen virallisessa käsikirjassa lukee, ettei se ole virus eikä mikään, joka ei aamuyöllä laita ihmistä paskomaan ja oksuamaan pitkin kämppää. Tässä kohtaa kiitän isoista lapsista, jotka jo ehtivät yleensä vessaan, mutta toki kuurausta riittää ja ominaistuoksu juuttuu nenääsi koko loppuyöksi.

2. "Työpäivä". Olet aivan finaalissa öisestä siivoamisesta ja pyykkäämisestä ja uskottelet itsellesi, että se ei ehkä tarttunutkaan. Kuulostelet vatsaasi ja syytät epämääräistä kurinaa nepalilaisesta ruoasta. Vai olisiko ehkä sittenkin vähän huono olo?

3. Toinen aalto. Todellakin on! Virukset ovat antaneet kunniasanansa, että armoa ei tunneta. Viimeistään matkalla kotiin tajuat, että olet seuraava. Seuraa pöntönhalauksen toinen aalto, jossa sairastuvat kaikki loputkin perheenjäsenet. Tähän vaiheeseen kuuluu se, että ensimmäisestä aallosta toipuvat lapset kaipaavat huomiotasi enemmän kuin koskaan. Onneksi on tv. Ja vessassa lattialämmitys.

4. JMP. Valkoiset haamut alkavat kysellä nopeiden hiilihydraattien perään. Otatte kivi-paperi-sakset siitä, kumpi marinoi itsensä käsidesissä ja horjuu markettiin ostamaan jaffaa, mustikkakeittoa ja paahtoleipää. Kun kassa näkee ostoksesi, hän ei ojenna kuittia vaan nojaa kevyesti taaksepäin.

5. Ihmisraunioiden päivä. Sinulla on omaa aikaa! Kenelläkään ei ole nälkä, joten kaupassakäynnistä, ruokailuista ja ruoanlaitosta säästyneen ajan voisit teoriassa käyttää vaikka mihin. Kämpässä lojuu eri vaiheissa olevia toipilaita, joilla on kuitenkin voimia valittaa, että ei ole mitään tekemistä. Sinun tekisi mieli karjua, että olisihan tekemistä, vaikka kuinka mutta et jaksa.

6. Uusi aamunkoitto. Ensimmäinen ruokailu, joka ei aiheuta kipuaaltoja, jee! Kasviksia ja proteiinia uskaltaa kokeilla jo ehkä ensi viikolla. Nesteet ovat poissa ja näläntunne ei vaivaa vielä pariin päivään, joten nyt kannattaa sujauttaa jalkaan ne farkut, jotka eivät ihan aina mahdu.

Ja siinäpä se. Ympyrä sulkeutuu. Muista ostaa lisää vessapaperia.

Ps. Koko perheen laattiksessa on valtavasti hyvä puolia - kannattaa tutustua!

Joululauluadventtikalenterin 3. luukku: jouluruoka

Tässä kolmannessa adventtikalenterin luukussa siirrytään tunnelmoimaan siihen levolliseen hetkeen, kun käydään koko perheen kanssa joulupöytään ja annetaan lapsuudesta tuttujen herkullisten tuoksujen saatella mieli joulumaahan.

(Sävel: Joulupuu on rakennettu)

Joulupuuro, graavisiika
laatikot ja rosolli,
Biojätteeks luokitellaan
kaikki paitsi manteli.

Mitä tää on, outo haju,
vähän kiitos, yök en syö.
Naaman peruslukemissa
vanhemmilla täysi työ.

Kiitos sulle lähikauppa
nakeista ja muussista
Olikin jo pitkä tauko
perinteisist' ruuista.

Ps. Katsothan myös aikaisemmat, joululaulujen ilosanomaa levittävät adventtikalenterin luukut:
1. luukku "En etsi valtaa loistoa vaan talvihanskoja"
2. luukku "Kilisee, kilisee hermossa"

Pps. Mikäli joulupöydässä on isompia ongelmia, kannattaa tsekata Mari-Siskon jämäkät neuvot. Hän jos kuka tietää, mikä nirsoilevin kersoihin tepsii!

Pikkujoulut keski-ikäiseen tapaan

Olin eilen pikkujouluissa. Join kaksi siideriä ja tulin kotiin yhdentoista jälkeen. Lähinnä siksi, että olen kirjakiireiden takia priorisoinut kaikkea muuta paitsi kotityöexcelissä minulle langennutta pyykinpesua kaksi viikkoa, ja jos en käytä lauantaita pyykkäämiseen, korit räjähtävät, pikkarit loppuvat ja perheeni joutuu pukeutumaan marketin muovikasseihin.

Ystävä laittoi vielä paremmaksi ja poistui firmansa juhlista kahdeksalta. Viikonloppuna kun on ainoa mahdollisuus nukkua edes puoli tuntia pitempään.

Tulen pikkujouluista vuosi vuodelta aikaisemmin kotiin. En ole aikoihin mennyt jatkoille tai jatkojen jatkoille ja hipsinyt aamubussilla kotiin. Ei pysty, ei jaksa, ei kykene. Neljä lasia viiniä aiheuttaa kolmen päivän krapulan.

Saisiko jo sanoa ääneen, että jonnekin 80-luvulle juuttunut konsepti ei tällaisenaan oikein sovi keski-ikäiselle, vaikka muuten juhlat ovatkin kiva idis?

Mietin, että olisipa kivat sellaiset väsyneen ruuhkavuosieläjän pikkujoulut. Sellaiset, joiden teemana olisi vaikkapa hiljaisuus.

Ensinnäkin ne alkaisivat jo iltapäivästä, koska kauhean myöhään ei kukaan jaksa valvoa. Yhtään ei tarvitsisi miettiä, onko se edellisvuoden mekko kuinka pahasti kutistunut kaapissa. Päinvastoin. Juhlapaikan ovelta saisi villasukat ja kylpytakin ja paikalla olisi meikinpoistaja ja hampaanharjaaja, jotta ei niihinkään toimenpiteisiin mene turhaan aikaa sitten kotona. Siitä voisi siirtyä päänhierontaan ja jalkahoitoon kädessä lasi skumppaa, johon on liuotettu vitamiiniporetabletti. Yhtään kysymystä ei kukaan sinulle esittäisi.

Itkettää vähän jo nyt.

Sitten voisi olla jotain segmentoidusti räätälöityä osuutta. Ei siis tietenkään mitään esiintyjiä, bändejä, aktiviteetteja tai seuraleikkejä. Kuka hitto niitä kaipaa. Tämä perusarki on sellainen muistipeli että mitään ylimääräistä jännitystä ei varsinaisesti kaipaa.

Ihan pienten lasten vanhemmille olisi varattu aistideprivaatiotankki, jonka päälle saisi ruokaa ja päiväunet. He eivät varmaankaan muuta tarvitsisi. 

Päiväkoti-ikäisten vanhemmille ohjelmanumerona olisi omaa aikaa: jokainen saisi mennä vastamelukuulokkeet päässä kännykkänsä ja viinilasinsa kanssa yksin istumaan omaan tilaan, jonka oven saa kiinni, mahdollisesti jopa lukkoon. Tilassa olisi korkeakiiltovalkoinen lasipöytä, jossa ei ole sormenjälkiä ja epämääräisiä länttejä, sekä sohva, joka olisi päällystetty valkoisella pellavalla. Alle metrin korkeudella olisi sijoitettu helposti särkyviä design-esineitä ja kukka-asetelmia. Pientä dystopiaa hei!

Teini-ikäisten vanhemmille olisi sellainen rippituoli, jossa saisi kertoa, mistä kaikesta teini on viimeksi syönyt sitruunan. Toiselta puolelta joku huppupäinen hahmo kuiskaisi, että kaikki järjestyy, sinä riität. Joku ryhmäterapia, jossa vain pidetään kädestä ringissä ja lauletaan kumbayjaata, voisi myös toimia.

Juhlista saisi lähteä vasta kun kotoa tulee viesti, että lapset ovat nukkumassa, mutta kympiltä nyt viimeistään, jotta seuraavana päivänä on ihan toimintakykyinen ja pääsee siihen viikon ainoaan jumppaan.

Mitäs sanotte? Onko lisättävää? Jätänkö duunini ja alan kerätä tälle rahoitusta? 

Joululauluadventtikalenteri: luukku 1

Houhou!

Koska marraskuusta on mitä ilmeisimmin selvitty hengissä, on aika aloittaa ammattimainen joulun odotus. Koska kaikissa nohevissa blogeissa on joulukalenteri niin toki täälläkin. Tosin adventtiversiona eli luukkuja on vain neljä, mutta toivon mukaan iloa riittää seuraavaan viikkoon.

Ajattelin näin Suomi100-hengessä sanoittaa uudelleen joululauluja, joita voitte sitten aattoiltana lauleskella yhdessä lasten kera. Joululauluissahan on kaikenlaista ylevää sanomaa ja ajattelin tämän ensimmäisen Sibelius/Topelius-klassikon avulla tiivistää niitä syvimpiä lapsiperheen tuntoja.

Tämä on siis omistettu kaikille hajamielisille kylväjille.

_____________________________________


En etsi valtaa loistoa, vaan talvihanskoja
Mä pyydän vähän valoa, kun etsin kamoja.
Niit löydä en, koska viljelen
niin housut, pinnit, pullotkin,
En etsi valtaa loistoa vaan omia kamoja.

Suo mulle hetki rauhaisa et löytyy tavara,
On koulun lost and foundissa mun koko mammona
On reppu siel ja sormikkaat,
myös saksofonin sieltä saan,
Suo mulle hieman onnea niin ei äiti ragea.

______________________________________