Sadepilven hopeareunus eli sateisen kesän plussat

On ilmoja pidellyt. Täällä saaristossa, jossa me vietämme kesälomastamme pisimmät pätkät, ei yleensä tipahda pisaraakaan vettä, vaikka kaikkialla muualla maassa sataisikin. Ensimmäiset keltaiset lehdet ovat koivuissa jo kesäkuussa ja mustikat harvoin kasvavat nuppineulanpäätä isommiksi. Nyt on toisin. Mutta kuten melkein kaikissa asioissa, tässäkin on hyviä puolia!

1. Elämässä on jännitystä, sillä ukkoset nousevat mereltä sikanopeasti. Yhtäkkiä vain tuntuu vieno, kylmä tuulenvire ja kun vilkaiset taivaalle, huomaat, että musta pilvi kohoaakin korkeuksiin ihan naapurisaaren takana ja harmaa, ropiseva seinä lähestyy vauhdilla. Kirkuvia lapsia juoksee sisään tuon tuostakin, erityisesti raekuurojen aikaan. Toisaalta pieni tihku ei ole enää este ulkoilulle, kunhan nyt ei ihan pään päällä jyrähtele. Ja raekuurojen jälkeen saa tehtyä lumipalloja!

Uimaankin on päästy ihan joka päivä. Se, onko veden lämpötila 15 vai 20 astetta ei oikeastaan ole olennaista, sillä siellä palelee joka tapauksessa. Ja hei: kukaan ei ole palanut auringossa!




2. Pakkasimme vaatteita heinäkuun mökkislottiin hyvin optimistisesti. Eli parit pitkät housut ja helvetisti shortseja. Lapset haisevat hirveälle pidettyään samoja vaatteita pari viikkoa, sillä jos ei ole satanut, on tuullut. Myös mökki tuoksahtaa, sillä nihkeitä vaatteita on vaikea saada kuiviksi. Mutta toisaalta kotona ei tarvitse pyykätä kuin yksi haisukoneellinen!

3. Ruoanlaitossa on hyvin vähän valinnanvaraa, kun uunia ei ole ja kaatosateella grillaaminen ei oikein ole vaihtoehto. Einesten ja perussetin pyörittäminen ilahduttaa erityisesti kasvis- ja makukriittistä kuopusta ja toisaalta rakastamiani uusia perunoita voi keittää säällä kuin säällä. Koulujärjestelmän tarjoamia lounaita on toki jo kaikilla ikävä, koska kolmen lämpimän aterian kehitteleminen päivässä on harrastukseksi perseestä.

4. Sadepäivien tekeminen on ihan konkreettisesti kortilla: olemme lätkineet niin paljon korttia, että kohta voimme perustaa kasinon. Myös muut lautapelit ja Fortuna ovat olleet ahkerassa käytössä. Lapset haaveilevat jo ammatista nettipokerin pelaajana.



5. Edellisestä seurauksena Pekka-pelin (ent. Musta Pekka) perheiden representaatio on herättänyt laadukasta tasa-arvokeskustelua 1930-luvun meiningistä. Skidi aikoo uudistaa korttien perheet vastaamaan nykyisyyttä (huom. Seta!) ja jäimme miettimään, mikä olisi häviäjäkortin kuvana. Kuka "Pekka" on? Ehdotuksia otetaan vastaan!

Ja mikä parasta: kauan jankuttamalleni ja viime kesänä asennetulle terassilasituksille ei hymähtele enää kukaan. Hahaa!