Älä ole niin aikuinen

Olen markkinointiviestinnällisessä kriisissä. Molemmat ipanat ovat sitä mieltä, etteivät missään tapauksessa halua kasvaa aikuisiksi, koska se on pohjattoman tylsää.

Kaikki lähti synttäreistäni.

Olin helmikuun alussa pyytänyt kavereita meille skumpalle ja kakulle synttäreideni kunniaksi. Snadi oli erittäin ilahtunut siitä, että pidän vihdoinkin kaverisynttärit ja kyseli, millainen teema mahtaisi olla. Että onko ongintaa ja disco.

No ei ollut. Kerroin, että ajattelimme syödä juustoja ja jutella.

Silmien pyörittely oli pökerryttävää. Tämä ei ollut hänen mielestään missään määrin juhlintaa.

Toiseksi Snadi oli nähnyt kaupassa hiuksiin suihkutettavaa pinkkiä väriä. Hän kysyi, tiesinkö, että sellaista on olemassa. Myönsin tietäväni. Tyyppi puhisi kiukustuneena ja kysyi, miksen sitten käytä sitä. Samaan hengenvetoon hän tiedusteli, miksen mene leijulaudalla töihin, käytä luomiväriä, hanki kolmea koiraa ja syö joka päivä karkkia, vaikka voisin.

Skidi komppasi ja sanoi, ettei ikinä halua kasvaa aikuiseksi. Hän ilmoitti tietävänsä vain yhden ei-tylsän aikuisen ja se on Muita Ihania -blogin Tiina.

Ymmärrän. En ehkä maalaa aikuisuudesta kovin vetovoimaista kuvaa. Se, että saan kuukausipalkkaa ja olen periaatteessa vapaa tekemään mitä vain, ei varsinaisesti näy missään muussa kuin säännöstelemättömän ruutuajan määrässä. Ja kersat näkevät lävitseni. En käytä aikuisuuttani sataprosenttisesti hyväksi. Voisin tehdä paljon hauskoja asioita, mutta. Hyvin monessa asiassa tosiaan tuntuu olevan se mutta.

En uskalla leijulautailla, sillä jos kaadun, kuolen.
Kai sitä voisi joskus laittaa luomiväriä, mutta omistan vain yhden 90-luvun paletin ja senkin vaahtomuosivellin on murentunut hötöksi.
Ja olisihan se koira kiva, mutta kun sille on toistaiseksi hirveän vähän aikaa.



Karkkihommasta en sanonut mitään. Siinä asiassa olen onnistunut säilyttämään lapsuuteni, mutta toisaalta en voi paljastaa sitä kersoille. Umpikuja.

Yritin kertoa, että ennen lapsia elämäni oli vielä tylsempää. Nyt sentään käyn Linnanmäellä kerran kesässä, syön pannaria säännöllisesti, rakennan lumiukkoja ja pelastan kastematoja tieltä. Tässähän pitäisi ihan kiittää kersoja siitä, että ne ovat pelastaneet minut totaaliselta käytännönläheisyys-järkevyys-ankeudelta.

Ja sitten uhosin, että laitan seuraaville synttäreille luomiväriä. Ja pidän ne suosikkiohjelmani teemalla! En malta odottaa, millaisia hauskoja ohjelmanumeroita nämä tulevat Kymmenen uutiset -synttärini sisältävät! Loppukevennyksen nyt ainakin.