Outo, oudompi, työpaikkailmoitus

Vuosi 2015 tuo tullessaan yhden varman jutun: määräaikainen työsuhteeni on katkolla elokuussa. Koska Pasilan toimistolla oli juuri kohtuullisen raskaat yt:t, on lähes satavarmaa, että pesti ei jatku. Pitää siis alkaa katsella työpaikkailmoituksia.

Olen määrätietoinen ja kekseliäs arjen ammattilainen.

Mutta kun en kestä niitä!

Media-alan sekatyöläiselle on periaatteessa aika paljon vaihtoehtoja auki, mutta aika hyvällä itsetunnolla saa ihminen olla varustettu, että kehtaa yhtäkään paikkaa hakea. Pätevyyskriteerit ovat järjestään aikamoiset.

"Edellytämme valittavalta henkilöltä laajaa kokemusta ja näyttöä yhteiskunnallisesta vaikuttamistyöstä ja työmarkkinatoimijoista."

Hyvänen aika. En ole ollut presidenttinä. Onko bloggaaminen riittävä näyttö yhteiskunnallisesta vaikuttamistyöstä? Mitä hemmetin laajaa kokemusta voi olla "työmarkkinatoimijoista"? Elämäni tärkein työmarkkinatoimija on päiväkoti. Ilman sitä työtilanteeni näyttäisi heikolta.

"Arvostamme hyviä esimiestaitoja."

Haluaisin tietää, miten esimiestaitoja mitataan? Kokemusta kyllä on, mutta en valitettavasti tiedä, olenko hyvä. Ylipäätään omien johtamistaitojen subjektiivinen analyysi menee kategoriaan nollatieto. Vahvin referenssini on se, että kaksi pikkukakaraa tottelevat aina kun eivät uhmaa. Puutteeksi voidaan katsoa, etten ole 10 vuoden sitkeästä yrittämisestä huolimatta saanut Koti-insinööriä täyttämään astianpesukonetta niin että astiat oikeasti puhdistuisivat.

"Katsomme eduksi kokemuksen laajojen kokonaisuuksien johtamisesta sekä asiantuntemuksen työn ja perheen yhteensovittamisen kysymyksissä. "

Jos laajojen kokonaisuuksien johtamiseksi käy nelihenkisen perheen muutto ja remontti yhtäaikaa koulun aloituksen kanssa niin kertokaa vain milloin aloitan. Siinä joutui nimittäin vähän sovittelemaan työtä ja perhettäkin yhteen. (Kiitos vaan työnantajalle ymmärryksestä.)

"Tehtävä edellyttää tietoteknisiä valmiuksia ja kokemusta tietojärjestelmistä."

Ookoo. "Tietoteknisillä valmiuksilla" varmaankin haetaan sitä, että olen suorittanut ATK-ajokortin vuonna 1999. Mitä tulee kokemuksiin tietojärjestelmistä, voisin kertoa vaikka siitä kun yritin kerran ostaa netistä junalippua.

Lisäksi löysin yhden ilmoituksen, jossa pääasiallisten työtehtävien listassa oli 22 ranskalaista viivaa. Nähdäkseni tämä uusi tyyppi joutuisi tekemään kaikki firman duunit.

Kuka hemmetti näitä laatii? Ilmoitukset ovat liian jyrkkiä, prioriteetit epäselviä ja/tai niistä on vaikea tulkita millainen henkilö riittää. Pieni inhimillisyys ei olisi pahitteeksi kun kuitenkin ihmistä haetaan.

Työsuhde-etuja

Perjantain kunniaksi pieni työelämäpohdinta.

Olen viettänyt perjantaisin omien duunien päivää jo marraskuusta 2012. Kirjoitan firman nimissä kirjoja, kolumnia ja blogia ja kokoan koulutusmateriaaleja.

Huomaan olevani aika kiintynyt tähän järjestelyyn. Perjantai nimittäin edustaa harvinaista asiaa: rauhaa. Kotitoimistossa on valtavasti ilmaisia työsuhde-etuja.

Kotitoimistossa ei mene aikaa hukkaan.

Duunimatkani on periaatteessa ihan keskiverto, mutta huonojen julkisten liikenneyhteyksien takia ajallisesti pitkä. Matkaan saattaa mennä pyöräilykauden ulkopuolella tunti ja vartti. Kuten eilen. Ensin ei tullut bussi, sitten kun se tuli, se oli tupaten täynnä, joten matka kesti pitkään, ratikka meni nenän edestä ja kaiken kruunasi ihana Helsinginniemen talviviima. Olisin ollut lenkkeillenkin nopeammin perillä.

Kotitoimistossa tulee tarpeellisia aivokatkoksia. 

Työni on koneen ääressä kököttämistä, johon facebookissa notkuminen ei tuo taukoa. Aivojen umpikujasta pääsee ulos vain nollaamalla tilanteen ja tekemällä jotain aivan muuta. Kotona laitan pyykit pyörimään, keitän kahvit, tuijotan tinttejä, hiirtä ja jänistä, pyyhin ruokapöydän (onneksi en useammin näe sitä päivänvalossa) ja otan kuvia.

Kotitoimistossa voi ottaa päiväunet.

Iltapäiväväsymykseen on muitakin lääkkeitä kuin kofeiini (vaikka täällä saakin hyvää kahvia!). Kotitoimistolla voi oikaista sohvalle ilman että kukaan ihmettelee.

Kotitoimistopäivä lisää tunnetta elämän hallinnasta. Jos tarve vaatii, voin priorisoida duunit ja vapaa-ajan mieleni mukaan: halutessani pääsen aamupäivällä lenkille tai piipahdan lounasaikaan kampaajalla. Harhaa tai ei, se on tervetullutta vaihtelua normaalitilanteeseen.

Omituisinta on, että konttorirotan näkökulmasta ei oikeastaan ole oikeastaan mitään syytä, miksi työpaikka ei voisi olla enemmän kuin kotitoimisto. Kyse on vain siitä, että työyhteisöissä on totuttu suorittaman työpäivän riitti tietyllä tavalla. Viis siitä, vaikka se on kaikkien kannalta epätehokas.

DNA Appinen: sovellussekamelskan siivoaja

Sisältöyhteistyö DNA:n kanssa.

 
Olen rakentanut internetiä jo 15 vuotta, mutta aloitin sovelluselämäni verrattain myöhään. Olen käyttänyt tablettia lähinnä e-kirjojen lukemiseen ja luurini oli tähän syksyyn asti tukevan epämoderni Nokian E70.

Motivaatio oli huono. Mielsin sovellusten käytön lähinnä lenkkeilyhifistelyyn tai possujen kivittämiseen - muu oli tarjolla verkkoselaimen kautta. Odottelin siis ihan rauhassa vanhan puhelimen luonnollista kuolemaa.

Kun aloitin tutustumisen Google Playn kautta, törmäsin heti runsauden pulaan. Hyvänen aika, kamaa on aivan valtavasti - mutta mistä ihmeestä löydän ne minua kiinnostavat? Kavereilta kyselemällä pääsee kyllä eteenpäin, mutta tutkan ulkopuolelle jää paljon kaikkea kiinnostavaa.

DNA on aloittanut kunnianhimoisen projektin sovellussekamelskan selvittämisessä suomalaiskuluttajan kannalta lähestyttävämpään muotoon. DNA Appinen on opas, joka listaa mobiilisovelluksia aihepiirien mukaan, mutta tarjoaa myös sovelluksiin liittyviä uutisia, taustatietoa, vertailuja ja suosituksia tarvelähtöisesti: vinkkejä löytyy niin matkailijalle, lenkkeilijälle kuin joulukriiseilijällekin.

Tällaiselle palvelulle on nähdäkseni tilausta.

Paitsi erilaiset harrastusryhmät, myös aloittelijat (niin lapset kuin aikuiset) pitäisi huomioida omana käyttäjäryhmänään. Ennen ostoksille lähtöä jokaisen pitäisi minimissään perehtyä Appisesta löytyvään sovellusmaailman terminologiajuttuun. Moni varmasti arvostaisi myös selkeitä suomenkielisiä tutoriaaleja suosituimmista sovelluksista. Esimerkiksi Instagramin käyttöliittymä ei ollut minun aivoilleni ollenkaan intuitiivinen, onneksi ystävä jeesasi!

Kun kävyt ei riitä.

Eniten kuitenkin kaipaisin tietoa aiheesta lapset ja älypuhelimet. Kesällä solmitun puhelinsopimuksen mukaan minä lataan sovellukset, mutta mistä löydän 7-vuotiaalle sopivat, suomenkieliset pelit ja viihdykkeet, kun Pikku Kakkonen on koluttu. Filtteröinti maksullisiin ja maksuttomiin olisi myös tarpeellinen - maksan nimittäin mielelläni siitä, että ipanan näytölle ei yhtäkkiä napsahda mainoksia tai peli laskuta viittäkymppiä jostain vahinko-ostoksesta.

Myös oppiminen ja hyötynäkökulmat kiinnostavat. Tässä kaipaisin selkeää ikäjaottelua. Sopiiko Lolan matikkajuna ekaluokkalaiselle? Mitä on tarjolla kolmevuotiaalle, joka vasta opettelee numeroita ja kirjaimia? Millaisia sovelluksia voisi käyttää kouluissa oppimisen tukena?

Ja koska nähdäkseni on syytä ainakin yrittää pysyä kartalla siitä, mitä kersojen kaverit puhelimillaan tekevät, haluaisin myös tilastoja: mitä sovelluksia suomalaisten kouluikäisten puhelimista noin yleensä löytyy? Ja mitä niistä pitäisi tietää.

DNA Appisen toimitus koostuu "eri ikäisistä ja erilaisissa elämäntilanteista olevista älypuhelimen ja tabletin käyttäjistä. Toiset ovat kokeilunhaluisia sovellushifistelijöitä, toiset tavallisia arkikäyttäjiä." Voisi olla hyvä idea kertoa avoimesti, keitä toimitukseen kuuluu, jotta voisin seurata samassa elämäntilanteessa olevan henkilön suosituksia.

Mitä te tällaiselta palvelulta kaipaisitte?

Ratkaisu on korvapuustijoulutorttu

Joulutortut ovat sairaan hyviä, mutta niiden käyttöliittymä on heikko.

Tiedättehän, hilloklöntti keskellä on miljoona-asteinen ja sakarat kuivat (ja yleensä vähän palaneet). Syömisen jälkeen on pakko vaihtaa vaatteet sukkia myöten. Ja jos olemme ihan rehellisiä niin onhan se tekeminenkin vähän sellaista turhanaikaista näpertelyä. 

Mutta voin iloksenne kertoa, että tällä päivämäärällä asiaan on saatu kaivattu ratkaisu!

Saanko esitellä innovaationi: korvapuustijoulutorttu.

1. Otat valmiin voitaikinalevyn paketista.
2. Levität veitsellä luumuhillon tasaisesti levyn päälle.
3. Rullaat rullaksi.
4. Halkaiset rullan keskeltä puoliksi.
5. Uuniin vähän pitemmäksi aikaa kuin tavistorttu.

Ja niin on mehukas ja kompakti torttu eikä yhtään kuiva ja hilseilevä - ja sen voi syödä heti! Ei pala ylähuuleen rakkoa.

Kyllä ei tarvita jouluun muuta. Paitsi glögiä.

Ps. Nyt tiedän, miltä avokadopastan kehittäjistä tuntui. Tässä ihan liikuttuu.

Hyllytetyn kolumnin analyysi

Kolumnini jäi eilen ilmestymättä. Hesari hyllytti sen aihevalinnan takia. Avioliittolaki oli liikaa.

Päätoimittaja lähetti pahoittelunsa.

"Helsingin Sanomat ottaa kantaa tasa-arvolakiin pääkirjoituksessaan. Ihan kansanvaltaa kunnioittaaksemme haluamme aivan äänestyksen alla pidättäytyä muista, esim. yksittäisten toimittajien kannanotoista, jotka voidaan tulkita mielipiteelliseksi kyseisessä asiassa.

Tiedostamme, että tilanne on herkkä, ja puhutaan paitsi ihmisoikeuksista, myös omantunnonkysymyksistä tai sellaisiksi koetuista. Siksi haluamme antaa niin lukijoiden kuin kansanedustajienkin päättää ihan itse kannastaan, ilman että he kokevat lehden ajavan jommankumman puolen näkemyksiä tai jopa kampanjoivan puolesta tai vastaan."

Tällä viikolla sattui saman teeman alla toinenkin mediakohu.

Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen sai täyslaidallisen niskaansa ohjeistettuaan toimittajia käyttämään avioliittolaista sanaa sukupuolineutraali avioliitto tasa-arvoisen avioliiton sijaan.

@MikaelJungner Linjamme on entinen. Emme ota kantaa lakiin käyttämällä nimeä, joka on suunniteltu luomaan positiivisia mielikuvia.
— Atte Jääskeläinen (@attesakari) 20. marraskuuta 2014

Nämä molemmat tapaukset alleviivaavat sitä, miten tulenarka tämä aihe oikeasti on. Mediatalojen on pakko käsitellä tärkeää ja ajankohtaista aihetta, mutta toisaalta ne yrittävät olla provosoimatta liikaa. Kävijöitä ei haluta karkoittaa ei konservatiivi- eikä liberaalisiivestä.

No, yrittäjää päätös tietenkin pännii. Linja tuli puskista. Mitään tabuvaroitusta ei etukäteen annettu,  HS:n mielipidepalstalla aihetta käsitellään jatkuvasti ja arkkipiispaakin on haastateltu. Tein turhaa työtä.

Minun kuplaani ristiriita ei edes näy, sillä en tunne ketään, joka ei kannattaisi perusoikeuksien toteutumista. Tunnen henkilökohtaisesti monta homoseksuaalia ja yhden kahden äidin perheen. Mutta jos asia ei kosketa henkilökohtaisesti, "muunlainen liitto on seksiliitto"-ajattelu saattaa jäädä ainoaksi tulkinnaksi.

Ymmärrän molempien päätoimittajien linjanvetoja. Neutraalina pysyminen tällaisessa tunteita herättävässä aiheessa on törkeän vaikeaa.

Näen kuitenkin tässä yhtymäkohtia ilmastonmuutoskeskusteluun, jossa astutaan näennäisen tasapuolisuuden ansaan. Suomalaisten enemmistö kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia samalla tavalla kuin tutkijoiden enemmistö on yhtä mieltä ilmastonmuutoksen aiheuttajasta. Silti kannattajat ja vastustajat pääsevät ääneen yhtä paljon, tasapuolisuuden nimissä.

Toimittajaystäväni mielestä tämä yliherkkyys kertoo myös siitä, että jotain isoa kulttuurillista muutosta on tapahtumassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Ihmiset ovat avoimempia, puolustavat arvojaan, uskaltavat ja haluavat ottaa kantaa oikeudenmukaisuuden puolesta - samalla kun sadan vuoden hiljaisuuden jälkeen opettelevat argumentoinnin alkeita. Mediatalot yrittävät sitten sompailla tämän uuden keskustelutulvan kanssa.

Jännä päivä huomenna. Ehkäpä asiat etenevät ilman minun panostani. Kuten HS siinä pääkirjoituksessaan totesi, lakimuutos on oikeastaan vain tekninen manifesti jo tapahtuneesta muutoksesta. 

Ps. Ohjeet profiilikuvaan täällä. Kysytte kuitenkin.

Project mama meni Instagramiin

Kuulkaas, uuden älyföönini myötä minusta on tullut myös Instagram-sisällöntuottaja. Tiedetään, tiedetään. Kaikki muut ovat olleet siellä jo ikuisuuden, mutta minkäs minä sille voin, että nämä nykyajan kotkotukset eivät olleet yhteensopivia vuonna 2006 hankitun luurini kanssa.

Olin muutenkin vähän skeptinen. Pakkoko siellä nyt kaikkien on olla? En missään tapauksessa ole mikään vahva visuaalinen tyyppi ja kuvani ovat keskinkertaisia. Mitä ihmettä postaan, jos en jaksa herkistellä syksyn väriloistoa tai taltioida lounaitani? (Lapsiperheen ruokapöydästä harvemmin saa kovin herkullista kuvaa).

Ja miten ihmeessä nyt mitään uutta kanavaa ehdin päivittää, kun aika ei muutenkaan meinaa riittää?

Sitten kersat hajottivat viime viikonloppuna ikkunan. Kun tuijotin säröille mennyttä ruutua tajusin, että tästähän se kuvamateriaali syntyy, kuten blogikin. Arjesta. Asioista, jotka minua naurattavat (tai itkettävät). Kuvan nappaaminenkin on onneksi nopeaa eikä sanoja välttämättä tarvita.

Ja yleensä visiitit mukavuusalueen ulkopuolelle opettavat jotain. Kuka tietää, ehkä minustakin kuoriutuu visuaalinen tyyppi kunhan aivot kalibroituvat uudelleen.

Kertokaapa instakonkarit, kenen kuvavirta on seuraamisen arvoinen? Myös itsensä saa mainita.

Ps. Jos sosiaalisen median strategiasi on mallia jyrkkä ei, kuvafiidi löytyy tuolta oikeasta sivupalkista.

Nainen, salkku ja media

Todettakoon heti alkuun, että en ole mikään Kokoomus-fani enkä tunne Sanni Grahn-Laasosta pätkän vertaa. Kirjoitanpa silti sanasen eilen nimitetystä ympäristöministeristämme - tai oikeastaan hänen kohtelustaan mediassa.

Nimitystä on arvosteltu monella tapaa.

Kuppini kaatui kun näin, että Maikkari oli haastatellut Grahn-Laasosen isää. Isältä oli myös kyselty että mitä ohjeita hän antaisi tulevalle ympäristöministerille.

Mitä h e l v e t t i ä?

Miksi Stubbin tai Rinteen vanhemmille ei soitettu vaikka heidän jälkikasvunsa saivat vielä merkittävämmät salkut? Olisihan Antin äiteellä voinut olla annettavanaan painavaakin ohjetta pojalleen kansakunnan taloudenpidosta.

Ja toivottavasti soitettiin myös aviomies Laasoselle ja kyseltiin tunnelmia, kyseessähän on nimittäin tuore äiti. Olisi ollut hyvä tarkistaa, ettei vaan olisi vähän hormoonihuuruja sotkemassa työn tekoa. Ja tietenkin pyytää ne neuvot.

Toinen raskaasti nyppivä seikka on iällä hutkiminen. Tämä tytön typykkä on herttaisesta ulkomuodostaan huolimatta täyttänyt kolmekymmentä.

Hän on ollut isän kertoman mukaan politiikassa mukana lukioiästä saakka. Se, että patakonservatiivien puolueessa pääsee noin pitkälle, edellyttää kohtuullista henkistä kypsyyttä, kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä.

Ja onko hän nyt loppuviimeksi niin hirveän nuori? Suomen nuorin ministeri oli aikoinaan Ulf Sundqvist. Hän oli 27-vuotias ottaessaan opetusministerin tehtävät vastaan.

Lisäksi yrittäjä Elina Yrjölä laskeskeli, että alle nelikymppisiä ministereitä - sikäli kun se on merkittävää - on paljon muitakin. Matti Ahde, Ahti Karjalainen, Paavo Arhinmäki, Jyrki Katainen (joka valittiin jopa pääministeriksi 40-vuotiaana) ja Ville Niinistö. Varmasti lisääkin löytyy.

Kokemattomuuden alleviivamistakin kannattaa vähän miettiä. 

Olisihan se toki ollut kiva, että tuore ministeri olisi ehtinyt perehtyä ympäristöasioihin vaikkapa valiokunnassa. Toisaalta täysin "puhtaalta pöydältä" voi nousta paljon vaativimpiinkin ministerintehtäviin kuten Antti Rinne teki.

Voitaisiinko siis keskittyä olennaiseen?

Grahn-Laasosen näkemykset "turhan sääntelyn purkamisesta" ovat paljon kiinnostavampia kuin hänen isänsä mielipide tyttären uudesta duunista. Annetaan siis Sannin näyttää, millaisia hänen arvonsa ovat. Ja punnitaan sitten keväällä, mitä valinta kertoo Kokoomuksen ympäristöosaamisen tasosta.

Keittiö ei ole pelkkää kalustelevyä

Tänään on yrittäjän päivä. Sen kunniaksi yhteistyöpostaus, jonka pohjana on kesän aikana kokemani asiakaspalveluvalaistuminen.

Uuteen asuntoon piti hankkia keittiö kesäkuussa.

Ensimmäinen keittiöliike sulki ovensa nenäni edestä, tuntia aikaisemmin kuin netissä luvattiin. Kesäajat, ei muistettu päivittää. Naapuriliikkeen kanssa pääsimme jo suunnitteluvaiheeseen, mutta sitten kävi ilmi, että toimitusajat venyvät lokakuulle. Kauppa jäi siihen.

Kontaktoin hätäpäissäni kaikki suomalaiset keittiövalmistajat, jotka tiesin - huonolla menestyksellä. Puhelimeen ja tarjouspyyntöihin vastattiin laiskasti - lomat painoivat päälle - ja verkkosivustot olivat köyhät: hinnoista ei ollut mitään mainintaa (toimitusajoista puhumattakaan), tuotekuvia oli tarjolla vähän (turhia fiilisvideoita sitäkin enemmän) eikä suunnittelutyökaluja tarjonnut kukaan.

Luovuttaminen oli lähellä. Saahan näitä Ikeastakin. Mutta kun en jaksaisi. En halua olla vastuussa mittaamisesta, teknisistä ratkaisuista, tilaamisesta, tavaroiden roudaamisesta, pakettiauton vuokraamisesta, kokoamisesta ja asentamisesta. Haluan keittiön, en sivutoimiseksi remonttiproikkariksi!

Tein vielä yhden yrityksen Googlen avulla ja sain puhelimen päähän pienen keittiöyrittäjän. En ollut ikinä kuullutkaan Capris-keittiöistä, mutta yrittäjä tuli tapaamiseen kesälomaltaan ja alkoi hommiin: suunnitelmat ajan tasalle, tarkistusmittaus, huonojen ideoiden torppaaminen, parempien ratkaisujen esittely, materiaalipäätökset tiettyyn päivään mennessä, koneet ja rungot tilaukseen heti.  Tsäp tsäp tsäp.

Hän tuntui ymmärtävän sen klassisen esimerkin, että poran ostaja ei oikeastaan halua poraa vaan reiän seinään. Yhtä lailla minäkään en ollut kalustelevyn perässä vaan halusin mahdollisuuden säilyttää ja laittaa ruokaa syyskuun alusta.

Toimitus tuli ajallaan ja keittiöstä tuli kerrassaan hieno.

Olen ihan avoimesti kallellani Suomessa valmistettuihin tuotteisiin. Etenkin vaikeina talousaikoina on ihan oman edun mukaista miettiä, voisiko euronsa käyttää kotimaisen valmistajan elättämiseen.

Suomalaisen tuotteen ostaminen on kuitenkin monella tapaa vaikea päätös.

Suurimman osan kuluttajista pudottaa heti pois pelistä hinta. Korkea hinta ei takaa luksuslaatua vaan sen, että tuotteiden tekijöillä on elämiseen riittävä palkka, äitiyslomat ja eläkemaksut.

Ei varsinaisesti auta, jos ostopäätöstä koetellaan vielä surkeiden nettisivujen, verkkomaksamisen ongelmien, työssäkäyvän näkökulmasta mahdottomien aukioloaikojen tai myymälän kummallisen sijainnin takia. Tuoreita kokemuksia löytyy näistä kaikista.

Ainoa syy ostaa suomalaista onkin (syvän kansallistunnon lisäksi) asiakaspalvelu. "Ihan hyvä" tuote ei riitä, asiakaskokemus on tärkeämpi. Tarvitsen tuotteen päälle tunteen, että kaikki järjestyy eikä minun tarvitse huolehtia mistään. Kun yhteydenpito on sujuvaa ja aikataulut pitävät, voin relata. 

Hintaero on sillä kuitattu.

Ehkä siinä onkin se ongelma. Suomessa on totuttu tee-se-itse-asiakkaisiin. Niihin, jotka eivät halua relata. Asiakkaisiin, jotka ostavat mieluummin viisi metriä kalustelevyä, pari kiloa ruuveja  ja nikkaroitsevat autotallissaan juuri sellaisen teoksen kuin haluavat - tai osaavat. He eivät kaipaa asiakaspalvelua.

Maailma on kuitenkin muuttumassa. Oman vapaa-ajan arvostus pistää väkisinkin painoarvoa myös sille aineettomalle ostokselle: miten homma hoituu.

Hyvää yrittäjän päivää, suomalainen yrittäjä. Halvin ei onneksi aina ole paras.

Itsestään selvää

Kysäisin Skidiltä ohimennen, jännittääkö muutto. Sain kummallisen, kiertelevän vastauksen. Tyyppi vaikutti olevan hiukan surullinen.

Maailma on täynnä epäselviä viestejä, myös aikusilta.

Selitin, että emme muuta kauas, käytämme samoja kauppoja, ravintoloita ja bussipysäkkejä ja että paras ystäväkin asuu edelleen muutaman minuutin matkan päässä. 

"Mutta kun tulee ikävä leluja." Lisäksi uusi hima oli kuulemma vähän tyhjä. Kuten remontoitavat asunnot tuppaavat olemaan.

Tyypille oli jäänyt muuton konsepti täysin epäselväksi. Hän kuvitteli, että jätämme paitsi rakennuksen myös kaikki kamamme tulevalle omistajalle. Eikä Skidi halunnut tätä epämiellyttävää kohtaloa puheeksikaan ottaa.

Minun vikanihan se oli. En edelleenkään tajua selittää asioita riittävästi vaan pidän monia asioita itsestäänselvyytenä. Sama tyyppi, joka osaa rakentaa paperista mitä vain, ei ymmärrä, että koko irtaimistoa ei kannata eikä voi ostaa uusiksi siksi että osoite vaihtuu.

Kirjoitin juuri Hesarin kolumniini puhumisen vaikeudesta. Vaikka kuopus saikin neuvolasta sanavaraston osalta normaalisti kehittyneen kersan paperit, sisältö on sekakäyttäjän. Symboleiden merkityksen tunteminen ei riitä. On opittava tulkitsemaan kontekstit, käytännöt, tavat, piilomerkitykset, näkökulmat, tyyli- ja vivahde-erot.

Sitten vielä pitäisi saada suu auki.

Jatkuu!

Arki. Neljän viikon ajan toiminut pop-up lomaohjelmatoimisto sulkee ovensa tänään. Huomenna pitäisi löytää kulkukortti, aikaistaa unirytmiä noin kolmella tunnilla, nyppiä kulmakarvat ja pakata päiväkotikassi.

Tästä kesästä muodostui hyvien säiden myötä puhtaasti kotimainen (pari viimeistä viikkoa olen halunnut ojentaa Nobelin rauhanpalkinnon ilmalämpöpumpun keksijälle). Saaristomökkimme palveli revohkaamme ennätysajan. Merivesi oli helteiden ansiosta kylpyvettä, pieni futiskenttä oli kerrankin kuiva ja uusi leikkimökki tarjosi sateisen päivän puuhapaikan.

Millaisista palasista tämä kesä tehtiin? Antaa kameran kertoa.

...Laiturilla istuskelusta ja pikkukalojen katselusta.

...Lenkkeilystä! Osallistuin maratonille. Siitä lisää tuonnempana.
Ps. Voiko joku kenkädisaineri kertoa, mitä vikaa olisi mustissa lenkakreissa?

...Turun kauppahallista. Ja tähän sydän.

...Metsän antimista. Myös niistä kaatuneista kupeista.

...Työnteosta. Kersa perusti maalle hyvään bisnesrakoon Matiketo-pesulan.

...Lähimatkailusta.

...Plutaamisesta. Aamulla, päivällä ja illalla.

...Luontokohtaamisista.

...Viljapelloista.

Kesäöiden ihailusta osa 1/2. Vasemmalta hiipii merisumu,

(osa 2/2) ...kun oikealta nousee jo aurinko.

Nyt nypin kulmakarvat, nautin omasta patjasta ja yritän muistaa, miten tätä blogia kirjoitetaan. Kamalasti on nimittäin asiaa!

Toivottavasti teilläkin oli leppeää.

Suosittu perhe-reality jatkuu syksyllä

Näin media-alalla työskentelevänä joutuu väkisinkin tekemisiin tuotantokausien kanssa. Kaikki sarjaohjelmat tehdään ja tilataan tuotantokausina. Draaman kaarta rakennetaan 8-12 jakson ympärille.

Tätä minun reality-tuotantoani on tehty jo kohtuullisen pitkään, peräti 14 tuotantokautta. Henkilöitä on poistunut yksi ja tullut lisää yksi, päähenkilöt ovat kokeneet niin työttömyyttä kuin matkakuumetta. Käsikirjoituksella ei ole juuri ollut roolia juonen kuljetuksessa.

Lapsiperheessä on aika turhaa yrittää käsikirjoittaa jotain. Sattumalla ja kaaoksella on merkittävä osuus arjen yleisilmeessä. Koko ajan saa olla paikkaamassa jotain aukkoa ja perumassa jotain sovittua, mutta jotain lupauksia voin kuitenkin antaa.

Syksyllä käsitellään vuorenvarmasti ainakin seuraavat teemat:

1. Uusi asunto

Huom! Huutakaa muuten pois tää 60-luvulta peräisin oleva,
puusepän tekemä kirjahylly!

Viimeistään syyskuussa koittaa muutto 200 metrin päähän.

On uusi asunto, uudet naapurit ja remonttiakin pukkaa! Miten 60-luvun arkkitehdin näkemys taipuu modernin perheen tarpeisiin? Haluaisin suomalaisen keittiön - mutta mitä se maksaa? Onnistuuko parketin valkolakkaus? Saanko takan toimimaan? Myös kevyempiä sisustusdilemmoja on luvassa.

Syksyn aikana toivottavasti realisoituu myös nykyisen kämpän myynti - kuka meille muuttaa?

2. Elämä koululaisen mutsina

Tässä asiassa olen totaalisesti uuden edessä. Jos hakemus toissijaisesta koulupaikasta ei mene elokuussakaan läpi, on jännitettävänä uusi koulumatka (ja miten se taitetaan?) ja uudet luokkakaverit. Onko luokanopettaja yhtä ikimuistoinen tyyppi kuin minulla aikoinaan? Mitä iltapäiväkerhossa tehdään? Ja mistä aion repiä syys- ja talvilomat?

Ja sitten on sitä kaikkea muuta.

Esimerkiksi harrastukset. Snadi aloittaa muskarin ja Skidi kuoron, mutta tarvitaanko myös askarteluvimman käsittelyyn joku aktivointi? Ja miten aika riittää, kun ipana innostui kiipeilykeskukseen ulkoistettujen synttäreiden myötä myös seinäkiipeilystä.

Lisäksi aion käsitellä myös Skidin oman puhelimen problematiikkaa. Luurin valinta ja käyttöehdot eivät olleetkaan ihan läpihuutojuttu.

Ja aina on olemassa kunnallispoliittinen runsaudensarvi. Tällä hetkellä käydään debattia siitä, miksi Angry Birds -puistoja rakennetaan kaupungin rahoilla..

Näillä. Päätän myyntipuheeni tähän ja hiljennyn muutamaksi viikoksi mökkielämän viettoon. Hyvää kesää tutut ja tuntemattomat, samanmieliset ja erimieliset, niin kesä- kuin talvi-ihmiset.

Jatkuu!

Asunnonmyyjän tärpit

Olen muutaman kerran myynyt asuntoni itse. Muistelen, että myyntiprojekti olisi ollut merkittävästi yksinkertaisempi vanhoina hyvinä aikoina.

Oman asunnon esittely vaatii myyjältä objektiivisuutta ja realismia, mutta lapsiperheenä eläminen aiheuttaa laifstailiinkin muutoksia, joille muuttuu aikaa myöten vähän sokeaksi.

Annan muutaman konkreettisen esimerkin.

1. Budjetoi ajallisesti vähintään puolen tunnin siivous ennen jokaista näyttöä. Kämppä ei pysy siistinä tuntia pitempään, jos perhe on läsnä. Aina on joku jättänyt kaljatölkin hyllylle, biojätepussin eteiseen tai lirittänyt lämpimän tervehdyksen pottaan.Ylipäätään perhe kannattaa ajaa puistoon, ettei kukaan kysy yhtäkkiä kovaan ääneen että "kuka pieraisi?"

2. Miltä välittäjä näyttää? Jos olet siivonnut kämppää taukoamatta kolme ja puoli tuntia, katso hyvä ihminen peiliin ennen kuin avaat oven. Saatat näyttää siltä, että olet juuri tullut himaan sekakäyttäjäien pikkujouluista.

3. Kun vaihdat paniikissa vaatteita, älä pistä päällesi ensimmäistä hupparia, joka naulakossa roikkuu. Koska se on juuri se, jonka hihaan kuopus on edellisiltana sylkäissyt hammastahnat. Ojasta allikkoon.

4. Jos ulkona sataa kaatamalla, sytytä kaikki valot. Kotinne maalisävyt näyttävät varmasti paremmilta luonnonvalossa, mutta ulkopuoliselle tilanne näyttäytyy niin, että olette hiilikaivoksessa elävä goottilarppaajaperhe.

5. Koita ehtiä tsekata muutama olennainen fakta *etukäteen*. Vaikka yhtiövastike on mennyt kymmenen vuotta tililtä suoraveloituksena ilman sen kummempia indeksikorotuksia, vastaus "öö, muutamia satasia" ei tyydytä suurinta osaa asunnonostajista. Sama pätee kysymykseen, "onko asunto kaapeliverkossa?"

6. Jos lapsesi leikkivät kylvyssä lääkärikummitädin lahjoittamilla kumikäsineillä ja kahdella jättimäisellä lääkeruiskulla, siirrä ne ammeen reunalta kaappiin. Vaihtoehtoisesti voit laittaa seinälle selventävän kyltin, että asunnon huoneilma ei aiheuta keskivaikeaa ummetusta, jota on ammeessa jollain tapaa helpotettu.

Tässä alkuun. Jossain vaiheessa voi ottaa sitten uudelleentarkasteluun sen väitteen, että kiinteistövälittäjät ovat kädettömille.

PINS: Etukortti, josta on oikeasti hyötyä?

* Yhteistyössä Suomen Blogimedian ja Lähikaupan kanssa.

Lompakkoni pullistelee erilaisia etukortteja. On leimoja pahvissa ja magneettiraitaa muovissa.

Eniten käytän plussakorttia, koska K-kauppa sattuu olemaan lähimarkettini. Plussan kerääminen aiheuttaa kuitenkin ristiriitaisia tunteita.

Monia ärsyttää ostosten seuraaminen. Minua ei vähempää voisi kiinnostaa, tietääkö K-ryhmä, milloin kersat ovat kipeänä tai meillä on bileet. Minua ärsyttää se, että K-ryhmä kuvittelee, että minut voi ostoksieni perusteella luokitella johonkin laariin. Ei voi! Ostokseni edustavat tasan niitä valintoja, jotka (surkean) lähikaupan tarjonnasta sillä hetkellä pystyin tekemään. Koska kaksisuuntaisuus puuttuu, kauppias ei tiedä, mitä oikeasti tulin hakemaan ja olenko kauppaan tyytyväinen.

Olenkin varovaisen ilahtunut tämän viikon uudesta lanseerauksesta kanta-asiakasmarkkinoilla, joka tuulettaa nykyistä ilmapiiriä.

Lähikaupan Suomeen tuoma PINS on kansainvälinen, avoin kanta-asiakasohjelma, johon kuuluu monenlaisia kauppapaikkoja lokaalisti, globaalisti ja verkossa. Jokaisesta ohjelmaan kuuluvalta kumppanilta tehdystä ostoksesta kertyy digivaluuttaa, "pinssejä", joita voit käyttää suoraan ruokaostoksiin Siwassa ja Valintatalossa, palkintoihin tai ostoksiin pins-kaupassa.

Ohjelmassa on minun näkökulmastani kolme kiinnostavaa kohtaa.

1. Verkkokaupat. En viihdy samoja halpaketjuja vilisevissä kauppakolosseissa, joista en ikinä löydä mitään, vaan teen täsmäostoksia verkkokaupoista, myös ulkomailta. PINSissä on mukana myös verkkokauppoja. Lisäksi verkko-ostoksilla käytän tietenkin aina luottokorttia. PINS-masterilla saa pinssejä jokaisesta ostoksesta, missä vain liikkeessä.

2. Kuka tahansa yrittäjä voi liittyä PINS-ohjelmaan. Ei tarvitse brändäytyä tiettyihin väreihin tai vääntää liikevaihtoa monessa maassa. Pienen toimijan kannattaa yleensä lyöttäytyä isompien toimijoiden kylkeen ihan markkinointi- ja löydettävyyssyistä.

3. Pinssit voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Pienet alennukset eivät ole minun elämäntilanteessani merkityksellisiä etuja. Jos tähän ohjelmaan liityn, lahjoitan todennäköisesti pinssit niille, jotka niitä enemmän tarvitsevat.

Onko uusi systeemi siis tarpeellinen? Enhän edelleenkään saanut etukorttia, jolla voisin tukea suomalaista ja vastuullista tuotantoa, tuotteita ja palveluita, sekä kauppiaita, joille asiakassuhde, laatu ja elinkaari merkitsevät jotain.

Potentiaalia kuitenkin on. Jos tähän järjestelmään liittyisi mukaan tiliotteessani vilahtelevia toimijoita (Kauppahalli24, Nudge, Brandos, fillarihuolto, KutsuPlus, Itella, HSL, Hoplop ja Yleisradion kahvilayrittäjä) saisin yhdeltä kaupalta etuja, jota voisin käyttää toisen eduksi.

Lisäksi kilpailu vauhdittaa jähmeää kanta-asiakkuus-ajattelua ja sparraa nykyisiä toimijoita. Olisi hienoa, jos asiakkuutta ajateltaisiin vaihteeksi vaikka dialogina ja kehitysdraiverina, ei spämmilupana.

Ja miettikää, jos asiakas voisi itse lennossa liittää käyttämänsä toimijan haluamaansa ohjelmaan. Tätä odotellessa.

Aloittelevan bloggaajan vinkit

Minua lähestytään tällä subjectilla sähköpostitse aika usein. Bloggaamisen aloittamisesta ovat kiinnostuneet niin tutut kuin tuntemattomatkin. Vedän firmani puitteissa blogikoulutuksia mediataloille, joten miksipä en teille. Siispä blogivinkit aloittelijalle - for free!

Sitten kun on blogannut sata vuotta kutsutaan paneelikeskusteluihin bloggaamisesta. Kuva Dorit Salutskij.

1. Päätä konsepti: mitä - miksi - kenelle? Kun tiedät tyylisi, aiheesi ja blogisi funktion (inspiraatiota, vertaistukea, terapiaa...), voit vapaasti lipsua niistä, kuten tämä postaus osoittaa. Jos aiheesi liittyy sairauteen, parisuhteeseen tai työhön, voi olla fiksua olla anonyymi, muuten suosittelen omaa naamaa. Nimi sen sijaan ei ole kovin tärkeässä roolissa. Aika omituisillakin nimillä pääsee eteenpäin. T. Project Mama.

2. Bloggaaminen on itsensä likoon laittamista. Tyyliään ja ajatuksiaan ei kannata ruveta laimentamaan, mutta hyvä nyrkkisääntö on, että ei kannata kirjoittaa mitään, mitä et olisi valmis sanomaan kenelle tahansa keskellä päivää. Jos kirjoitat vihaisena, nuku yön yli ennen julkaisua. 

3. Keskustelu kuuluu blogiin. Kommentteja ei kannata pelätä - lähde siitä, että sinä avaat puheenaiheen omalla näkemykselläsi ja keskustelu syventää sitä.  Joudut puolustamaan väitteitäsi, selventämään näkökulmaasi ja korjamaan mahdolliset virheet - se on mahtavaa aivojumppaa ja parhaassa tapauksessa olet kohta paljon fiksumpi. Jos jännittää, voit laittaa esimoderoinnin päälle, jolloin sinä päätät, mitkä kommentit julkaistaan. Urpoja eksyy varmasti blogiisi jossain vaiheessa, niitä ei kannata ihon alle päästää. Nahka paksuuntuu ajan myötä.

4. Velvollisuutesi on valvoa, mitä kommenttiboksissa tapahtuu. Olet vastuussa paitsi kommenttien valvomisesta myös blogisi tasosta. Jos et ehdi valvoa keskustelua vaikkapa loman aikana, laita kommentointi pois päältä. Huomaa myös, että poliisi voi olla kiinnostunut loukkaavan kommentin jättäjän ip-osoitteesta, joten muista vain piilottaa viestit, älä poista niitä kokonaan. 

5. Ulkoasussa tärkeintä on luettavuus. Voit hinkata banneria maailman tappiin, mutta perusjutut saat selville näyttämällä blogisi mutsillesi. Luettavuuden näkökulmasta tekstin ja taustan kontrastin täytyy olla riittävä, fontin kanssa on turha kikkailla. Linkit kannattaa erottaa toisella värillä. Liian leveä palsta vaikeuttaa lukemista.

6. Kuvittaminen rytmittää tekstiä. Kuvitukseen menee yllättävän paljon aikaa, jos sen ottaa tosissaan. Turvallisinta on käyttää omia tai avoimista kuvapankeista napattuja otoksia, joita saa käyttää krediitit antamalla. Jos haluat käyttää jonkun toisen kuvaa, kysy lupa. HUOM! Et voi tuutata kuvaa digikamerasta suoraan nettiin: kuvakokoa pitää pienentää, ettei sivun latautuminen kestä puolta tuntia. 

7. Linkkaa ja verkostoidu. Linkit kasvattavat sivusi uskottavuutta hakukoneiden silmissä. Näytä, mitä blogeja seuraat, liity blogisi teemaan liittyviin fb-ryhmiin ja lisää blogisi Blogilistalle ja Bloglovingiin. Käytä Twitteriä, Pinterestiä, Instagramia ja muita somekanavia soveltuvin osin.

8. Älä jaarittele. Olet aikabisneksessä. Ihmisillä on keskimäärin hyvin vähän vapaa-aikaa, joten esitä asiasi napakasti (ellet sitten kirjoita kaunokirjallista blogia).

9. Jos mainostat vastikkeellisesti, tee se avoimesti. Mainostajat saattavat yrittää vedättää kokematonta bloggaajaa linkkaamaan johonkin mainossivustoon ihan vain huomaamattomasti. Älä suostu mihinkään hämäräperäisiin ehdotuksiin, joissa palkkiosi on vihreä pyykkipoika. Sen lisäksi että piilomainonta on kiellettyä, petät lukijasi. Kuset siis omille kintuillesi. 

10. Ota rennosti. Kirjoittamisessa tulee hiljaisia kausia ja välillä taas iskee inspiraatioripuli. Jos kuitenkin aiot lopettaa, kerro siitä lukijoillesi. Ja muista, että kirjoittamaan oppii kirjoittamalla, vaikka äikänmaikka onkin ehkä muuta väittänyt.

Että onnea matkaan. Kaiken ajanhan tämä vie ja yhtään safkaa ei voi syödä kuvaamatta, mutta en valita. Perhe hoitaa sen puolen.

Lisää vinkkejä voi jättää kommenttilootaan!

Ps. Ai niin. Ota terminologia haltuun. Blogi on se sinun julkaisusi, juttu/postaus yksi julkaisusi kirjoitus. Kirjoitat siis juttuja / postauksia blogiisi, et blogeja, kuten melkein kaikki poliitikot väittävät.

Bisnesideoita pöllittäväksi

Aina silloin tällöin pääkoppaan tupsahtaa ideoita, joilla voisi ansaita rahaa. Jotkut ideat menevät ohi, jotkut jäävät vaivaamaan: olisiko tässä oikeasti ideaa? Puuttuuko Suomesta tällainen?

Tässä kolme ideaa, jotka pitäisi mielestäni toteuttaa.

Crepes-kioski

Syksyllä Tapiolassa piti lettubaaria ranskalainen yrittäjä. Jäin miettimään, miksi suolaisia ja makeita täytettyjä lettuja ei voisi saada vuoden ympäri. Annos valmistuu odottaessa, mukana olisi myös täysjyvä- ja kelilettu, luomumunilla tietty. Peruskattauksen lisäksi jokaisella paikkakunnalla voisi olla oma spesiaalilettu: Savonlinnan muikkulettu,  Suonenjoen mansikkalettu ja Kittilän porolettu. You name it. Tv-tuotantona syntyisi uusi ruokaohjelma: lettuyrittäjien reseptikilpailu yhdistettynä lähimatkailuun. Rahoittajana MEK. Toiminta voisi alkaa vaikka HopLopeista.

Mun suosikki: sokeri-sitruuna.

Kasvitaulu

Pidän viherkasveista, mutta en oikein tiedä, mihin niitä laittaisin. Läheskään jokaisessa asuntomme huoneessa ei ole ruukun mentävää  ikkunalautaa - ja jos onkin ikkunoista vetää talvella niin, että ne pakastuvat. Eikö kasveista voisi tehdä sisustustauluja? Tämä olisi teknisesti viherseinän (joita muuten testataan ilmanpuhdistajina) ja sellaisen keittiöyrttikasvattamon välimaastoa, ei siis pelkkä seinään kiinnitettävä teline. Taulussa voisi olla myös kasvien viihtymistä edistävä valo, jolloin taulu toimisi myös tunnelmalamppuna. Asetelman saisi tilata valmiina (monia eri kokoja) tai designata itse - koriste tai hyötykasveja. 

Vähän tähän tyyliin, mutta kasvia laajempana pintana ja sellaisella kastelusysteemillä ja valolla.
KUVA: Flickr / BinaryApe

3. Älypuhelinsovellus "Pariton"

Tämä tuli mieleen, kun Skidin uikkarit eivät enää olleetkaan kyydissä, kun tulimme uimahallista kotiin. Olivat tipahtaneet tavaratilasta jonnekin matkan varrelle. Älypuhelimeen pitäisi saada sovellus kadonneiden lastentarvikkeiden ja niiden omistajien yhyttämiseen. Yksinkertaisimmillaan tämä olisi hyvin simppeli kuvapalvelu: aina kun näet maahan pudonneen kurahanskan, nallen, pipon, tuttipullon whatever, otat siitä kuvan ja lataat palveluun. Palvelu ottaa sijainnin automaattisesti ja kamoja voi etsiä kartan kautta. Mitään mainosmyyntiä kummallisempaa ansaintalogiikkaa en ole tähän vielä keksinyt - tiedä sitten, riittäisikö käyttäjämäärät. Myös rehellistä löytäjää olisi kiva jotenkin palkita. Jokaisesta kuvasta saa mainosrahoilla kustannetun kahvikupposen vaikka R-kioskilta.

Irtisanoudunko? Irtisanoudutko itse? Vai onko nää jo olemassa?

Tule ja tuota!

Nyt seuraa työpaikkailmoitus!

Kun tammikuussa kartoittelin kevään työmarkkinoita, sain vinkin hauskasta duunista suomalaisen kirjallisuuden edistämisen parissa. Vaikka tehtävä oli kiinnostava, emmin. Enhän minä oikeasti tiedä kirjoista mitään. Olen lähinnä kirjoittanut vitsikkäitä äitiysoppaita ja viime aikoina ehtinyt lukea vain Maisa Hiirestä, joka opettelee uimaan.

Vinkkaaja suorastaan hermostui. Ei tässä nyt hitto vieköön Tolstoita oltu palkkaamassa, vaan joku, joka ymmärtää, miksi kirjallisuutta on olemassa, ja jolla pysyy langat käsissä. Hän piti keskimittaisen monologin siitä, miten kohtalokasta suomalaiselle työllisyydelle on, kun osaavat ja rohkeat ihmiset onnistuvat vähättelemään taitojaan eivätkä näe metsää puilta.

Monologi tuli mieleeni, kun kyselin Koti-Insinööriltä (joka nimestään huolimatta on myös työinsinööri) Suomen Blogimedian tuottajarekrystä - kyseinen tuottaja kun tulee olemaan minunkin elämässäni varsin merkittävässä roolissa.

Kuulin, että rekrysivulla on käynyt kauhea kuhina, mutta hakemuksia sen sijaan ei ole ropissut sisään taakaksi asti.

Klassinen ongelma: uusi pesti, uudessa firmassa, uudella toimialalla. Suurin osa toteaa saman, minkä minä: En minä tuota osaa. On parempiakin.

Nyt tarkkana.

1. Aina kannattaa hakea. Työnantaja etsii palapeliinsä sopivinta palaa, koska täydellistä ei ole - sopivimman määritelmä taas riippuu monesta eri muuttujasta, joita on ulkopuolisen mahdotonta edes arvailla. Sitten on kokonaan oma kriisinsä, jos onkin yllättäen hakijoista se sopivin.

2. Osaamisesi on laajempaa kuin luulet. Työpaikka, johon on valmis koulutus, on harvinaisuus, media-alalla jopa mahdottomuus. Projektihallinta on kuitenkin aina projektinhallintaa, laskeminen laskemista ja myyminen myymistä. Kokemus, persoona ja suosittelut painavat paljon enemmän kuin mikään oppilaitoksesta saatu paperi. Ja huijarisyndrooma iskee uudessa työssä väkisinkin, mutta alueen luonteeseen kuuluu, että se helpottaa ajan mittaan.

3. Vain aniharvassa työssä pitää kaikki osata tehdä yksin ja heti. Pitää tietysti tietää omat rajoitteensa ja olla rohkeutta pyytää apua, mutta tässä tiimissä on ne muut palat jo kohdillaan. Ja ihan pirun hauskat palat onkin.

4. Kun perustiedot ovat kunnossa tekemällä oppii loput. Tässä tapauksessa perustiedoilla tarkoitetaan myyntitaitoa ja mediamatematiikkaa, joka on lähinnä kertotaulua. Ei siellä SBM:ssa kukaan muukaan tiennyt, mihin lähti.

Siellä ruudun takana on satavarmasti joku sopiva. Hae siis hyvä ihminen hyvien blogien tuottajaksi. Tai pakota joku vielä sopivampi tyyppi hakemaan. Aikaa 19.2. asti.

Tarvitsen sinut asap.

Mikä musta tulee isona?

Joskus duunista palkitaan. Siistiä!

Ipana kertoi taannoin urasuunnitelmistaan. Hän ei alakaan eskariopeksi. Koska siinä on niin paljon hommaa ja joutuu seisomaan koko ajan. Jäljelle jäi enää meribiologi, balleriina ja ruokakirjailija (epäilemättä tulossa on keittokirja ruoista, joissa ei ole makua).

Tietämättään Skidi on tajunnut pelin hengen. Aika harvassa ammatissa voi nykyään suunnitella pysyvänsä koko loppuikänsä. Työelämän tarpeet, tavat ja pelisäännöt muuttuvat koko ajan. Se, joka pystyy vaihtamaan suuntaa lennosta, on vahvoilla. On hyvä, jos lankoja on enemmän kuin yksi.

Reilun vuoden kestänyt äitiyslomasijaisuuteni päättyi tänään, mutta olen ihan eri tilanteessa kuin viimeksi. Perustin syksyllä 2012 sivutoimisen yrityksen, jonka puitteissa olen laskuttanut kaikenlaista, kolumneja, kirjamyyntejä ja blogimainontaa. Nyt tämä firma pitäisi kääntää päätoimiseksi.

Yrittäjyyteni on lähinnä olosuhteiden pakko eikä mikään yhteiskunnan kannalta rohkea teko. Minä pidän -- etenkin tässä elämäntilanteessa -- ennalta-arvattavuudesta, työyhteisöstä ja siitä, että voin hyvällä syyllä häipyä himasta pois useaksi tunniksi. En siis kuulu siihen kuoroon, jonka mielestä freelancerin itsenäisyys ja vapaus olisivat ainoat tavoiteltavat arvot.

Tässä sekavassa ajelehtimisessa yrittäjyydessä on kuitenkin yksi hyvä puoli: pidän vaihtelusta. Elämän suklaarasiasta tulee välillä voittoja, välillä marsipaania. Ikinä ei tiedä, mitä sähköpostiin tupsahtaa tai kuka soittaa.

Alan hiljalleen hyväksyä sen, että en taida koskaan tietää, mikä minusta tulee isona. Ja sen, että kersa ei osaa vuorenvarmasti kertoa mitä äiti tekee työkseen. Katsotaan sitten vanhainkodissa, miltä cv näyttää.

Joulutoimisto

Joulu lähestyy uhkaavasti. En ole tehnyt mitään sen eteen. Paitsi laittanut duunissa lomavastaajan päälle.

Olen ollut huomaavinani, että suhteeni jouluun on muuttumassa. Haluaisin olla jouluihminen. Haluaisin tehdä aktiivisesti jouluvalmisteluja -- laittaa pihalle lyhtyjä, askarrella joulukortteja, leipoa piparkakkutalon ja vaihtaa jouluverhot. Motivaatio on kasvanut, kun kakarat ovat konseptista niin innoissaan.

Mutta kun ei lähde. En ehdi enkä osaa. Jouluihmiseksi on vaikea muuttua. Rutiini puuttuu. Sitäpaitsi en oikeastaan kaipaa vaivannäköä, kaipaan vain tunnelmaa, avaimet käteen -joulua!

Olisiko tässä jollekin oikealle jouluihmiselle markkinarako? Joulu - ja miksei kaikki muutkin sesongit - olisi nimittäin kiva ulkoistaa joulutoimistolle.

Täyden palvelun joulutoimisto ottaisi joulun projektipäällikkyyden. Toimisto laatisi räätälöidyn joulun projektisuunnitelman - selvittäisi korttipäivämäärät, keräisi osoitteet, auttaisi lahjatoiveiden selvittämisessä sekä lahjojen ostamisessa ja paketoimisessa, vinkkaisi hyviä ohjelmatärppejä joulukuulle, siivoaisi ja koristelisi kämpän ja lataisi pyhiksi jääkaapin täyteen ruokaa. Ei stressiä, ei to do -listoja - pelkkä joulu!

Ja jos joulusta ei halua koko kuukauden festivaalia, tuotteena voisi olla myös ns. "viimeisen viikon tunnelmannostatus".

Kun joulu olisi ohi, joulutoimisto palauttaisi kämpän ennalleen ja lähettäisi laskun.

Joulutoimisto "Pelastava enkeli" alkaa kuulostaa ihan varteenotettavalta liiketoiminnalta. Saa pölliä. Pitää pölliä. Asiakas odottaa.

Osta kirja

Näsäviisastelija minussa herää, kun näen älyttömiä mainoksia. Kuten tämä (anteeksi paska kuvanlaatu):

Mitä helvettiä? Teki mieli tuhria tähän bussipysäkkimainokseen muutama sarkastinen kommentti. Että ai ihanko totta tämä -- kuten kaikki muutkin lahjat -- kannattaa ostaa sukulaisille ja ystäville? Kun vissiin aika harva panostaa tuntemattomiin ja vihollisiin.

Ja että helppo paketoida. Ei ehkä kaikkein ylevin peruste lahjojen ostoon, mutta kiitos nyt tästäkin vinkistä. Ymmärrän kyllä, että tämä on joillekin ihmisille tärkeää, mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan, ässäarpa on vielä helpompi.

Ja jos nämä ovat tosiaan ainoat myyntiargumentit, mitä se kertoo itse kirjasta tai kirjailijasta? Tai ehkä tämä pitää tulkita kirjallisuuden nykytilan manifestiksi.

Eniveis, onpa hyvä, että tämänkin mainoksen tehtailleelle työryhmälle koittaa joululoma.

Miten lastenvaatteet pitäisi kierrättää?

Olen tänään ollut taas lastenvaateproikkarina. Koska uusia kakaroita ei tule, alan vihdoin päästä vaatenyssäköistä eroon.

Kävin nakuttamassa Huutikseen setin pieneksi menneitä kenkiä ja nyt kerään voimia isompaan ponnistukseen. Lajittelua, kuvaamista ja naputtelua odottavat tällä hetkellä koot 62-86. Vähintään päivän proggis.

Miksi oi miksi, lastenvaatteiden kierrätykseen ei ole olemassa mitään helppoa tapaa? Jokainen lapsiperhe joutuu tätä kuitenkin miettimään.

Kirppikselle ei ehdi - itsepalvelukirppikselle ei senkään vertaa. Nettiin voi toki laittaa. Kuvaaminen vielä menee (jos talvella sattuu olemaan himassa sen sekunnin kun aurinko paistaa) ja pakkaaminenkin jotenkuten (= muovipussi ja jeesusteippi), mutta postiin pääseminen on työn ja tuskan takana. Lisäksi en todellakaan tiedä, mitä maksaa lähettää nahkakengät Jyväskylään. Miten kukaan voi tietää?

Jos kärsisin liiasta vapaa-ajasta, laittaisin pystyyn kierrätyssysteemin, jossa käytetään hyväksi jotain valmista myynti- ja kuljetusverkostoa, vaikka nettiruokakauppaa kuten Kauppahalli 24:ää.

Kun erä lastenvaatteita on valmis kierrätykseen, firmalta tilataan tunnistetarrat, jotka läimitään vaatteisiin. Kun ruokatoimitus tulee, kujettajalle annetaan mukaan vaatesäkki.

Perillä vaatteet lajitellaan käyttökelpoisiin ja lumppuun. Käyttökelpoiset kuvataan, hinnoitellaan ja laitetaan nettiin, josta saman firman asiakkaat voisivat niitä ostaa. Toimitus tulee seuraavan ruokasatsin kanssa. Hinnan (miinus provikka) saisi suoraan hyvityksenä ruokalaskuun. Jos kama ei ole puoleen vuoteen mennyt kaupaksi, se lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Puuvillalumpusta tehtäisiin uutta kangasta, muusta saadaan energiajätettä.

Olisko hyvä?