 |
| Maailma on täynnä epäselviä viestejä, myös aikusilta. |
Selitin, että emme muuta kauas, käytämme samoja kauppoja, ravintoloita ja bussipysäkkejä ja että paras ystäväkin asuu edelleen muutaman minuutin matkan päässä.
"Mutta kun tulee ikävä leluja." Lisäksi uusi hima oli kuulemma vähän tyhjä. Kuten remontoitavat asunnot tuppaavat olemaan.
Tyypille oli jäänyt muuton konsepti täysin epäselväksi. Hän kuvitteli, että jätämme paitsi rakennuksen myös kaikki kamamme tulevalle omistajalle. Eikä Skidi halunnut tätä epämiellyttävää kohtaloa puheeksikaan ottaa.
Minun vikanihan se oli. En edelleenkään tajua selittää asioita riittävästi vaan pidän monia asioita itsestäänselvyytenä. Sama tyyppi, joka osaa rakentaa paperista mitä vain, ei ymmärrä, että koko irtaimistoa ei kannata eikä voi ostaa uusiksi siksi että osoite vaihtuu.
Kirjoitin juuri Hesarin kolumniini puhumisen vaikeudesta. Vaikka kuopus saikin neuvolasta sanavaraston osalta normaalisti kehittyneen kersan paperit, sisältö on sekakäyttäjän. Symboleiden merkityksen tunteminen ei riitä. On opittava tulkitsemaan kontekstit, käytännöt, tavat, piilomerkitykset, näkökulmat, tyyli- ja vivahde-erot.
Sitten vielä pitäisi saada suu auki.
Abstrakti ajattelu alkaa vasta noin 12-vuotiaana, joten aika kauan saa asiat selittää konkreettisilla esimerkeillä.
VastaaPoistaOon Kyl hyvinkin abstarkteja ja syvällisiä keskusteluja käyny nuorempien kanssa. Tosi aliarvioivaa! Eihän ne opi jos ei aikaisin aloita. 12 v on ihan liian myöhä.
PoistaÖö.. Missäköhän kohtaa tuossa kommentissa väitin, että alle 12-vuotiaiden kanssa ei voi keskustella abstrakteista asioista tai syvällisesti?
PoistaKehitys menee lapsilla omaa latuaan ja monia aikuisille selviä asioita pitää selventää myös vähän isommillekin lapsille. Ja onneksi useimmat aikuiset asioita myös selventävät.
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tietokulma/kasvu_ja_kehitys/9_12-vuotias/oppiminen/
Kyllä, pitkään saa vissiin selittää. Tässä on tosi helppo mennä lankaan kun välillä asiat menee jakeluun ilman rautalankaa.
PoistaMuuttaminen on lapsille rankkaa, vaikka muutettais ihan lähellekin. Eikä ne vaan käsitä näitä muuttamisen perusjuttuja. Se on jännä, miten lapsen koti syntyy seinistä (ainakin osan lapsista), kun taas aikuiselle koti harvoin merkkaa samoja seiniä.
VastaaPoistaNo niinpä!
PoistaMeillä lapset oli parivuotiaita kun muutimme, ja meillä käytiin hyvin yksityiskohtaisesti läpi, mitä otetaan, ja mitä ei oteta mukaan. Muistan, että keskustelulistalla oli aikuiselle itsestään selvät asiat, kuten huonekalut, lelut ja vaatteet, mutta lasten puolelta keskusteluun tuli ainakin nämä mielenkiintoiset: lattia, matot, katto, piha, kana (=broileria ruuaksi) , riisi. Kanaa ja riisiä on täälläkin riittänyt, mutta kyllä alkuun ikävä oli kova. Aina kun pakkasimme lapset autoon, he käsittivät tilaisuutensa tulleen, ja huusivat takapenkillä täysiä "vanhaan kotiin".
VastaaPoistaEih, varmaan palkitsevaa...
PoistaTuttuja ajatuksia. Meillä muuto juuri takana ja 11-vuotias kykeni ymmärtämään täysin mitä se tarkoittaa. Tai no täysin ja täysin, mutta hyvin! Kun taas 9-vuotias ei sisäistänyt koko hommaa ollenkaan. Itki ja taisteli muuttoa vastaan, vaikka meillä sama tilanne: muuttomatkaa oli n. 1km. Kun tavarat oli kannettu sisään niin totesi, että eiköhän tästä ihan kiva koti saada, kun tuotiin nuo omat tavaratkin...
VastaaPoistaOlen kyllä jälkikäteen miettinyt, miten vaikeaa olisi ollutkaan, jos samaan syssyyn olisi vaihtunut koulukin!
Rose
Totta! Meillä on toki ollut vähän kaikenlaista abstraktin konkretisoitumista, joten ehkä tämä on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle.
PoistaNiin, mä en lapsena uskaltanut mennä sirkuskouluun vaikka pyydettiin koska luulin, että joudun lähtemään kiertämään maailmaa sirkuksen kanssa, ilman äitiä.
VastaaPoistaVälillä sitä unohtaa, että lapset on lapsia vaikka miten viisaita ja isoja olisivatkin :)
Ihana :D
PoistaApua!
PoistaTuttua. Meillä 6-vuotias ajatteli just samalla tavalla, että kun muutetaan niin kaikki vanhat tavarat jää vanhaan asuntoon. Selitettiin monta kertaa, mutta ei mennyt jakeluun. Vasta muuttopäivänä tajusi että nää kamat otetaan ihan oikeesti mukaan. Niin ja ne naulat pystyssä törröttävät listat ei jääny lattialle vaan ne naulattiin takaisin seinään kiinni. Onneksi pikkusisko oli 1,5v niin ei tarttenut kahdelle lapselle tätä vääntää rautalangasta. :)
VastaaPoistaAh, jotain hyvää tosiaan noissa pienissä - luottavat paljon enemmän vanhempien ratkaisuihin. :)
PoistaMulla oli itsellä tuo sama 3-vuotiaana. Olin itkeä tihrustanut meidän muuttoa jo jonkun aikaa, kunnes minulle valkeni, että saan ottaa kaikki tavaran mukaan.
VastaaPoistaMinä muistan lapsuudestani, kun muutimme rivarista omakotitaloon (olin 5-vuotias) luulleeni, että saamme sen talon lisäksi myös kaikki ne huonekalut kaupan päälle ja olin innoissani, koska edellisillä asukkailla oli hieno vesisänky... Pettymys oli valtaisa, kun todellisuus paljastui! :D Eli tutulta kuulostaa...
VastaaPoistaMikä takaisku! :D
PoistaJepjep, meillä samoja kokemuksia. Kaksivuotiaan sydän särkyi kun pakattiin kamoja autoon ja luuli että vain ne muuttaa ja se joutuu niistä luopumaan, syöttötuoli oli kovin pala, lelut vielä meni. Samaan syssyyn kun vaihtui paikkakunta ja päiväkoti niin aika lujille otti, kaksi viikkoa jokaöiset kauhukohtaukset ja aamuraivarit. Onneksi siitä on jo vuosi, on äitikin ehtinyt toipumaan.
VastaaPoistaHuh, kuulostaa kohtuullisen rankalta ajanjaksolta! Vaikea kaksivuotiaalle edes puhua järkeä. O_o
PoistaMe muutettiin reilut kaksi vuotta sitten, poika oli silloin 10-vuotias. Ymmärsi ja käsitti kyllä, mitä tapahtuu ja miksi, ja ylipäätään koko muutto oli iloinen asia, kun muutimme isompaan asuntoon, johon sai uudet hienot kalusteet, joita sai itse olla mukana valitsemassa. Muuttomatka oli niin ikään n. 1 km, joten koulu ja ympäristö muutenkin pysyivät samana. Muutimme keväällä, kesä meni totutellessa ja nautiskellessa, mutta syksyn tullen pojalla tuli ikävä vanhaan kotiin. Hän meni useamman kerran koulusta päin sinne (sijaitsee kauempana kuin uusi koti) ja kävi pyöräilemässä ja katsomassa vanhan kodin ikkunoita ja mietti, kuka siellä nyt asuu. Hän puhui usein siitä, kuinka kiva uusi koti on, paljon tilavampi ja ihanampi ja kaikkea, ja tapaa kuitenkin sen jälkeen vähän haikeana huokaista, että se vanha koti oli ensimmäinen, jonka hän muistaa...
VastaaPoistaToihan on oikeastaan aika rauhallinen tapa käsitellä muutosta! Fiksu poika!
PoistaIhan pakko kysyä tuosta kuvasta, onko se mahdollisesti huoltomiehen käsialaa ja jos niin milloin kuva on otettu? Näyttää niin tutulta. :)
VastaaPoistaEn tiedä kenen käsialaa se on, nappasin vain kuvan kun näin tämän kummallisen viestin. :)
PoistaOnko muuten Skidin ja Snadin puheessa eroja, jos muistat millä lailla Skidi puhui tuossa iässä? Olen ollut hämmästynyt miten alle kolmivuotiaan kummilapsen kanssa voi käydä pitkiä keskusteluja, kun olen ajatellut etteivät lapset vielä siinä vaiheessa osaa edes kovin pitkiä lauseita. Mietin onko esikoinen näissä tapauksissa oppinut käyttelemään sanan säilää varhaisemmin.
VastaaPoistaOn paljonkin eroa, Skidi oli jo puolitoistavuotiaana aika sujuva juttelija. Snadissa tapahtui harppaus loogisempaan suuntaan vasta tänä kesänä!
PoistaMe muutettiin mun lapsuudessa ulkomaille. Ulkomaa = tummahipiäisiä ihmisiä lannevaatteissa ja luu hiuksissa. Olin hämmästynyt, kun kuulin, että asumme kerrostalossa. Kuvittelin kerrostalon savimajojen keskelle. Hämmästys oli vielä suurempi, kun päädyttiinkin ihan tavalliseen kaupunkiin, jossa oli katuvalot, autoja ja taloja. Vanhemmat ei varmaan tulleet ajatelleeksi, ettei kukaan voi tietää jotain, mitä ei tiedä.
VastaaPoistaHyvä kiteytys tuo ei voi tietää mitä ei tiedä. :D
PoistaMeillä kävi täsmälleen samalla tavalla! Lapsi oli kolmevuotias enkä tajunnut heti selittää että kaikki tavarat tulevat muutossa mukana! Hän alkoi sitten kysellä että voisinko ottaa tämän tai tämän lelun sinne uuteen kotiin. Kun sitten selitin että viemme kaikki tavarat mukana, vain talo vaihtuu, hän oli huolissaan että mistä meidän vanhaan kotiin tuleva uusi asukas sitten saa verhot ja huonekalut...
VastaaPoistaJep. Kiinteistövälittäjillä pitäisi ehkä olla jonkinlainen esite vanhemmille, miten homma lapsispykologisesti eri ikävaiheissa hoidetaan!
PoistaMeillä 4-vuotias kyseli monet kerrat ennen muuttoa: otetaanko me tämäkin lelu mukaan sinne uuteen kotiin? Entäs tämä paita? Otetaanko me sänkykin mukaan? Entäs vessa? Miksei me oteta meidän omaa jääkaappia mukaan, entäs ruuat, otetaanko ne? Nyt kesällä kun, olimme asuneet uudessa kodissa (1km:n päässä vanhasta) 9kk, hän totesi: "Nyt mää äiti oon tutustunut tänne! Nyt mää oon tottunut, ei tarvikaan muuttaa takaisin vanhaan kotiin." Että kyllä se pienille on aika iso juttu se kodin vaihtaminen vaikka kaikki muut asiat pysyisivätkin samoina.
VastaaPoistaMahtava tiedotus nelivuotiaalta!
PoistaAi niin, ja esikoinen ei tykännyt aluksi yhtään muuttoideasta koska on hieman koirapelkoinen ja käydessämme katsomassa uutta kotia, asui siellä vielä kaksi koiraa. Hän luuli että koirat tulee talon mukana:D
VastaaPoistaMe ollaan muutettu aika monta kertaa, kun on kaikenlaisia välivaiheita ollut ja nyt sitten viimeisin, toivottavasti pysyvä. Huhtikuussa muutettiin. Muksu kysyi ekan kerran kesällä, että joko me muutetaan pois täältä, on jo kuulemma ihan vanha koti :D Ei näytä stressiä ottavan, ainakaan siis päällisin puolin, mutta reipas ja rohkea on luonteeltaan ja aina valmis kaikkeen uuteen.
VastaaPoistaLuottamus on kova. :) Miten vanha lapsi kyseessä?
PoistaMä taas muistan, että kun oltiin katsomassa asuntoja kun olin 7-vuotias, mun suosikiksi valiutui se jonka lastenhuoneen lattiaa peitti mahtava kokoelma Turtles-leluja. Otetaan tää! huusin innoissaan, mutta mua sitten valistettiin että lelut eivät kuuluneet kauppaan.
VastaaPoistaOijoi, täytyykin käyttää tota konstia myynnissä!
PoistaMe hiljattain muutettin. Edeltävät kuukaudet käytiin keskusteluja: otetaanko me lelutkin mukaan. - otetaan. -otetaanko me sänkykin mukaan. -otetaan. Siis käytiin tosi moneen kertaan kaikki irtaimisto lävitse ja vakuutettiin, että mukaan lähtee.
VastaaPoistaSilloinen hieman alle 3-vuotias oli myös ennen lomamatkaa vähän vaisu. Oli sitten mummulleen kertonut, että ei haluaisi lähteä lomalle. Jep, ei oltu sitten selitetty lapselle loman konseptia. Että kyllä sieltä vielä kotiinkin palataan.
Voi ei. Väkisinkin tulee mieleen että mitähän muuta ne on käsittäneet väärin...
PoistaTällä viikolla torppasin nelivuotiaalta ajatuksen, että kotimme tulee palamaan. Lähinaapurustossa paloi viime keväänä remontin alla oleva talo. Nyt kun me tehdään remonttia pelkäsi lapsi että meidänkin talo palaa. Raasu oli jo viikkoja puhunut tulipalo-aiheisi juttuja. Mitä tehdään jos talo syttyy palamaan? Jne. Ei vain ihan lennosta todellakaan perheen aikuisten logiikka riittänyt tämän todellisen pelon havaitsemiseen. Voihan remontti!
PoistaMeillä 3-vuotias kysyi ennen muuttopäivää että onko se tätikin (asuntovälittäjä) vielä siellä uudessa kodissamme :)
VastaaPoista:D Oliko helpottunut vai pettynyt?
PoistaJäin miettimään sellaista että lapsella on tilanteita joihin auttaa selkeä selitys.
VastaaPoistaJa siskonlasten kanssa olen huomannut sen että joskus lapsikin tarvitsee kuuntelijan. Esimerkiksi kun kaverin uusi reppu tai ulkomaan matka harmittaa. Niin voin aikuisena keksiä tuhat selitystä miksei kannata.
Mutta joskus on mielestäni myös paikallaan se että antaa lapsen sanoa harmitus ääneen ja siihen ei tarvitse vastata selittävästi/tsemppaavasti.
Vähän niinkuin jos aikuinen ystäväni sanoisi: "mä oon kateellinen kun se sai niin hyvän työn!"
Johon vastaisin: "joo! Ymmärrän täysin"
Ja ystäväni ei välttämättä sillä hetkellä halua kuulla: "säkin voit tehdä just mitä haluat työkses. Ei kannata olla yhtään kateellinen"
Ja tämä ei tietty päde kaikkiin asioihin ;)
Mut oon yrittäny pitää mielessä :)
Ollaan muutettu lasten (3 kpl) kanssa kaikkiaan 3 kertaa. Vanhin ol 3 v kun ekan kerran muutettiin. Tyttö ikävöi pitkään eli ainkin vuoden vanhaan paikkaan.
VastaaPoistaToisen kerran muutettiin vuodeksi väliaikaiseen asuntoon talon rakentamisajaksi ja sieltä lähtiessäkin tuli itkua (lapset silloin 10,6 ja 3) vaikkei oltu asuttu siellä kuin vuosi ja melkoisessa ahtaudessa.
Tässä joskus mainitsin lapsille, että kunhan kasvatte aikuisiksi ja muutatte pois,kotoa me myydään isin kanssa tämä talo ja muutetaan "keskustaan". Siitälkin tuli sanomista... ettehän te voi, meidän taloa jne.
Oma kokemus on se,että vie noi 2 vuotta kun uuteen paikka oikeasti kotiutuu... ainakin aikuiselta. =)
Tosin itse olen asunut koko lapsuuteni aikuiseksi asti samassa paikassa ja vieläkin vietän aina joulut samassa paikassa. Asiasta kukkaruukkuun.... ensi jouluna 49 v samassa paikassa jouluna (lapsuudenkodissani)....