Pinkki pikniksalaatti punakaalista

Tässä blogissa jakamistani resepteistä suurin osa käsittelee jossain muodossa kaaleja. Niin tämäkin.

Fanitan kaalia monesta syystä. Monipuolisen vitamiiniarsenaalin (punakaali muuten voittaa C-vitamiinin lähteenä jopa valkokaalin) lisäksi kaalilla on muitakin suomalaisugrien terveyttä edistäviä vaikutuksia:

"Kaalit sisältävät sekä liukenevaa että liukenematonta kuitua, jotka alentavat veren kolesterolitasoa ja ehkäisevät suolistosairauksia. Kaaleissa on myös luteiini-nimistä flavonoidia, joka on hyväksi silmien terveydelle sekä glukosinolaatteja, jotka eräiden tutkimusten mukaan saattavat parantaa vastustuskykyä ja ennaltaehkäistä maha- ja suolistosyöpien syntyä."
- Yle Akuutti

Lisäksi viiskakkostelijat arvostavat sitä, että kaali on täyttävää. Annos kaalia auttaa paastopäivän nälänhallinnassa.

Tällä myyntipuheella pistän vinkaten anopin bongaaman kaalisalaattireseptin, joka sopii vaikka vappupiknikille, niin aurinkoon kuin räntäsateeseen.

Punakaali-fetasalaatti

1 puolikas punakaali
1 iso punasipuli
200 g fetajuustoa
1 dl paahdettuja kurpitsansiemeniä
 
Kastike:
1 rkl makeaa sinappia
1 rkl hunajaa (ei kovin kökköistä)
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl sitruunamehua
¾ dl oliiviöljyä (panosta kunnon öljyyn)
suolaa ja pippuria maun mukaan.

Tämän salaatin pointti on tuo kastike. Alkuperäisessä reseptissä hunajaa oli vain nimeksi, mutta laitoin itse sinappia ja hunajaa suurin piirtein saman verran, koska tykkään hunajan mausta.  

Suolan kanssa kannattaa olla varovainen. Feta on itsessään aika suolaista ja lisään kurpitsansiemeniinkin pannulla hiukan suolaa, joten kastike ei välttämättä kaipaa sitä.

Vappupiknikille tämä herkku sopii paitsi ulkomuotonsa myös säilyvyytensä takia. Kaalisalaatin voi tehdä valmiiksi jo edellisenä iltana, koska kaali ei ole pienestä muhimisesta milläänsäkään.

Ja mikä parasta: tämä monitoimisalaatti on erinomaista sellaisenaan, lisukkeena, leivän päällä sekä kuohuviinin (tai siman) kera.

Tosin en kyllä tiedä mikä olisi kuohuviinin kanssa pahaa. Ei kyllä mikään.

Uhka nimeltä sima

Muistan lapsuudesta vain pari Mutsin ruoanlaittoon liittyvää episodia, joille on naureskeltu jälkeenpäin.

Tämä häviää simalle 100-0.

Yksi oli lanttulaatikko. Tulkkasin alakouluikäisenä reseptiä ja kehotin lorauttamaan soossiin 12 dl siirappia, koska en hiffannut että 1/2 dl tarkoittaa puolikasta. Mutsi alkoi onneksi epäillä jo toisen desin kohdalla, että olikohan tämä nyt näin.

Toinen muisto liityy omatekoiseen simaan. Luulin, että kaapissa melskasi räyhähenki, mutta simapullojen kumiset korkit ne vain pamahtelivat kattoon ja pullot kaatuilivat kolisten.

Koska oletettavasti kärsin jostain juurettomuuskriisistä, olen saanut päähäni pakkomielteen yrittää tehdä itse simaa. Hanketta tukee se, että tänä vuonna olisin kerrankin ajoissa. Mutta uskallanko? Kun keittiö on suhteellisen uusi enkä viitsisi nolata itseäni enempää perheen edessä.

Koko prosessi vaikuttaa samanlaiselta salatieteeltä kuin leipominen (hiivan käyttö on aina vähän jännittävää). Ja valitako muovipullo vai lasipullo? (Ja mistä niitä saa?) Pitääkö korkki laittaa tiukkaan kiinni vai ei? Miksi pullotusvaiheessa pitää laittaa sokeria pohjalle? Mistä tietää, että hiivaa on riittävästi? Miten taataan poreilu? Ja ennen kaikkea mistä tiedän, että tästä tulee lapsille sopivaa tavaraa eikä kiljua?

Help! Olisi nimittäin yksi kivikovaksi jämähtänyt fariinisokeripakettikin kaapin perällä.

Muista ruokkia bakteerit

Aina välillä tiede- ja terveysuutisissa tuntuu olevan vaihe, jolloin tietystä aiheesta pukkaa paljon juttua. Nyt tuntuu, että valokeilaan on nostettu suolisto. Eikä syyttä. Näyttää siltä, että suoliston ja terveyden yhteys on paljon monimuotoisempi kuin on kuviteltu.

On jo jonkin aikaa tiedetty, että suoliston hyvinvoinnilla on yhteyksiä muiden terveysmittarien kanssa: antibiootteja alle kaksivuotiaina saaneet lapset ovat taipuvaisia lihavuuteen ja runsas bakteerikanta auttaa stressitasojen hillinnässä.

Allergisillekin on hyviä uutisia. Pähkinään on kehitetty probiooteilla terästetty siedätysohjelma, joka tuntuisi tehoavan enemmistöön. Tämä on hyvä uutinen Snadille, joka on allerginen melkein kaikille hedelmille paitsi banaaneille ja sitruksille, mutta voimakkaimman reaktion aiheuttaa pähkinä. Vaikka reaktio ei ole hengenvaarallinen, se on voimakas: iho menee kauttaaltaan punaiseksi ja turpoaa ja punotukseen riittää hyvinkin pieni annos.

Tämän lisäksi suolistosta on löydetty "toinen aivokeskus" (katsokaa dokkari Areenasta jos suinkin ehditte!), joka säätelee persoonallisuutta.

"Jo nyt on viitteitä siitä, että esimerkiksi Parkinsonin taudin kaltaisilla sairauksilla saattaa olla juurensa suoliston hermostossa. Ja sekin on jo selvinnyt, että suolistomme hermosto vaikuttaa ihmisen persoonallisuuteen, valintoihin, arkuuteen ja rohkeuteen. "

Hyvänen aika. 

Kun tähän vielä yhdistetään se, että suolistotulehdukset on yhdistetty tuntemattomiin viruksiin, päästäänkin siihen, millaista puffettia näille hyville hyyryläisillesi pidät: kun syöt, ruokit sekä itseäsi mutta myös satoja bakteereita!

Mielenkiinnolla odotan ravitsemussuosituksia, joissa otetaan huomioon myös suolistoasukkaiden hyvinvointi. Ja ehkä marketista saa joku päivä bakteerimakaranilaatikkoa.

Sillä välin pitänee syödä lunta hämähäkkeineen ja linnunkakkoineen ja möyriä metsässä.

Loppiaisen juustokakku "down under style"

Rakastan juustokakkua (kukapa ei), mutta hyvin usein kyseinen leivonnainen on liian tuhti. Siis sellainen, että jo parista lusikallisesta on fiilis, että koko sisäelimistö on vuorattu voilla.

Jestas, miten hyvä juustokakku. Kuva täältä.

Sain aivan uuden innostuksen tähän tuotteeseen, kun uuden vuoden vieraamme toi mukanaan australialaistyyliin duunatun juustokakun. Tämä ihan oikeasti Australiasta kotoisin oleva herrasmies oli tehnyt kakusta suklaa-vadelmaversion, joka on originaalia juustokakkua (ainakin mielikuvissani) kevyempi, hapokkaampi ja raikkaampi.

Down under -kakku oli kaiken lisäksi gluteeniton. Siis lähes terveellinen!

Ja aivan  t ö r k e ä n  hyvää! Ekasta palasta en ehtinyt ottaa edes kuvaa, niin nopeasti kakku imeytyi makunystyröihini. Kaverin lautasesta ehdin räpsäistä kännykällä todistusaineistoa.

Resepti löytyy originaalina täältä, mutta tässä käännös ystäväni käyttämistä suomalaistarvikkeista:

- 320 gr Gullónin gluteenittomia suklaakeksejä
- 80 gr sulatettua voita
- 375 gr tuorejuustoa
- 1,25 dl kuohukermaa
- 70 gr sokeria
- yhden sitruunan kuoriraaste
- 1-2 liivatelehteä (tai agar-agaria)
- 60 ml kiehuvaa vettä
- 300 gr pakastevadelmia (kesällä tietty tuoreita)
- tummaa suklaata

Pohja tehdään murennetuista suklaakekseistä ja voista. Taikina taputellaan vuoan (reseptissä suositellaan suorakaiteen muotoista vuokaa, mutta toki pyöreäkin käy) pohjalle ja reunoille, jonka jälkeen laitetaan vuoka vartiksi pakkaseen.

Tuorejuusto, kerma ja sitruunankuori vatkataan sähkövatkaimella kunnes seos on kuohkeaa ja sokeri sulanut. Sitten sulatetaan liivatelehdet kuumaan veteen (yhdellä lehdellä tulee aika juokseva versio) ja sekoitetaan hyvin juusto-kermasoossiin.

Lopuksi sekoitetaan varovasti joukkoon vielä 200 gr vadelmia ja lusikoidaan koko juttu vuokaan. Sitten vain jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

Koristele kakku sulatettuun tummaan suklaaseen dipatuilla vadelmilla, mintunlehdillä ja pöläytä päälle tomusokeria.

Koska loppiaiselta nähdäkseni puuttuu ruokatraditio, julistan tämän kesäisen juustokakun täten loppiaisen viralliseksi leivonnaiseksi!

Ongelma on ehkä siinä, että loppiaista tulee kakun toivossa vietettyä pitkin vuotta. Tai mikäs ongelma se nyt loppujen lopuksi on. Ei mikään!

Cheers, mates!

5:2 dieetti: kuukausi, kolme kiloa ja kirja-arvonta

Koti-insinööri kehaisi tässä tannoin, että hienosti olen jaksanut tätä 5:2 dieettiäni noudattaa.

En oikein osannut ottaa kohteliaisuutta vastaan. Kun eihän tässä ole mitään ihmeellistä. Olen se sama karkkia ja pitsaa himoitseva sohvaperuna, mutta juuri tähän pystyn.

Olisin ansainnut kohteliaisuuden pari vuotta sitten, kun ramppasin jumpassa neljä kertaa viikossa tai silloin kun kärvistelin sokerittomalla - siinä oli nimittäin tekemistä. Tulos vain oli huonompi - ja lisäksi kaikki hiipi takaisin, kun vähänkin hölläsin.

Ja koska tämä on riittävän helppoa, hölläämisen painetta ei ole. (Juhlakauden otin iisisti, koska en halunnut missata vuoden hienointa ruokajuhlaa.) En koe paastopäivän aamuna kauhua vaan tyyneyttä - tänään mennään tällä setillä, huomenna sitten taas normipäivä. Vaikeinta on muistaa ne paastopäivät, mutta siinä auttaa rutinoituminen.

Kuukaudessa on löytynyt se hyvältä tuntuva paastokonsepti: viikon paastopäivät ovat maanantai ja torstai. Ei aamupalaa, mutta kunnon lounas (400 kcal). Kuuden jälkeen enää pieni annos kevyttä linssikeittoa (100 kcal) ja se on siinä. Seuraavana päivänä sitten taas normaalisti.

Tämä dieetti tuntuu myös laihduttavan oikeista paikoista: ohenen joka puolelta tasaisesti enkä vain tisseistä. Naama on jotenkin kaventunut ja ennen superkireät farkut ovat muuttuneet mukavan väljiksi myös pohkeen kohdalta.

Ne tulokset sitten?

Olen päässyt eroon kolmesta selkeästä liikakilosta ja vaa'an lukema alkaa kutosella yhä useammin.

Voisin periaatteessa siirtyä jo nyt 6:1 ylläpitomoodiin, mutta nälkä kasvaa syödessä. Jos ihan pari kiloa vielä. Siihen seitsemän vuoden takaiseen kuuskasiin ja tuumakokoon 29.

Jos haluat kokeilla 5:2 dieettiä, mutta kaipaat rohkaisua, tilaisuutesi on tässä: pistän Kate Harrisonin 5:2 kirjan kiertoon. Huuda kommenttiboksissa jabadabaduu (huom. jätä myös spostiosoitteesi!) niin olet mukana arvonnassa. Kirja lähtee postiin ensi maanantaina, joten sunnuntai-iltaan asti on aikaa osallistua.

Hunajaa lääkekaappiin

Tänään oli ensimmäinen päivä kahteen viikkoon kun kaikilla perheenjäsenillä on ruumiinlämpö alle 37 asteen lukemissa. 

Tätä on liikkeellä. Sekä Skidin luokassa että Snadin hoitoryhmässä on ollut katoa, pahimmillaan kotihoidossa on köhinyt puolet ryhmästä.

Enää on jäljellä yskä. Sellainen keuhkoja repivä kröhä, jonka Kummelin ystävät tuntevat nimellä "perintöä odotellessa". Lainatakseni ystäväni statusta tältä aamulta: "Jos tää yskä ei kohta lopu niin sitten yskin vähän lisää."

Yskä on maailman rasittavin seuralainen sekä aikuiselle että lapselle, varsinkin yöllä. Lasten yskänlääkkeet ovat ihan tutkitustikin tehottomia, joten niihin ei kannata rahojaan tuhlata. Nykyään jopa Käypä hoito -sivulla kerrotaan hunajan toimivan paremmin kuin lasten yskänlääkeet.

Tutkimukset myös viittavat siihen suuntaan, että hunajan käyttö hengitystieinfektioiden yhteydessä saattaisi merkittävästi vähentää pneumokokin aiheuttamia jälkitauteja, kuten korva- ja poskiontelotulehduksia.

Meillä rampataankin nyt hunajapurkilla. Kohtaus taltutetaan teelusikallisella hunajaa, joskus kahdella. Parhaiten toimii sellainen vähän kova klöntti, joka sulaa suussa hitaasti. Haastankin suomalaiset hunajantuottajat kehittelemään toffeemaisen yskätikkarin, jonka imeskely kestäisi hieman aikaa!

Suomalaisutkimuksen mukaan tämä ihmeaine tepsii jopa allergiaan: Hunajalla höystetty -blogia kirjoittava Mari postasi vastikään, että hunajalla voi helpottaa myös siitepölyallergiaa. Tämä on kiinnostava tieto omena-koivu-kiivi-pähkinä-rypäle-allergisen Snadin näkökulmasta. Koska kyllä se kevät sieltä vielä tulee.

Kullankeltainen purkki on hyvä monitehotuliainen ja lahjavinkki. Vielä kun tämä ehkäisisi noroa.

5:2 dieetti: Kolmas viikko

Painoprojekti 5:2:n kolmas viikko on tähän astisista haastavin - ja mikä ärsyttävintä, se näkyy tuloksessa.

 

Haasteelliset periodit lapsiperheessä ovat armon aikaa, ihan kaikessa. Skidi oli mahtavat 6 päivää putkeen kuumeessa. Viikko oli rikkonainen ja stressaava, sillä duuniaikataulut olivat yhtä säätöä ja poikkeuksen poikkeusta. Eikä tämä viikko ei ole yhtään helpompi, sillä nyt tauti on tarttunut meihin muihinkin. Ihan hirveästi en jaksa nyt keskittyä kalorimääriin - eikä onneksi tarvitsekaan. Nuhassa on sentään normaalia kehnompi ruokahalu, ja toisaalta kun tiedän, että tämä toimii, on helppo ottaa sairaspäivät rennosti.

PMS. Tarvitseeko selittää? Olen tässä vaiheessa yleensä niin kypsä kaikkeen (myös itseeni), että varsinkaan mitkään ryhtiliikkeet karkkilakosta urheiluharrastuksiin eivät kiinnosta pätkän vertaa. Olisi kiva kuulla, miten kokeneemmat paastoajat tätä tilaa käsittelevät!

Laihduttaja kaipaa henkistä tukea. Oma selkäranka on helpompi säilyttää, jos perhe on edes jossain määrin mukana tsemppaamassa. 5:2 on siitä helppo metodi, että sen perheen yhteisen aterian voi jättää väliin, mutta jos puoliso vetää vieressä iltapaksi pizzaa ja glögiä, alkaa katkeruus kasvaa yhteismitallisesti kuolan määrän kanssa. Huom. Massiivisen perheriidan mahdollisuus, jos yhdistyy edellisen kohdan kanssa.

Kasvisproteiinit pelastavat. Linssimuhennokseen (linssi, tomaattimurska, sipuli, kesäkurpitsa, porkkana, chili) on jopa vaikea saada kaloreita, joten annoskoko pysyy reiluna. Myös uusi ystäväni quorn on osoittautunut mainioksi päivällismateriaaliksi. Tutustuin tähän tuotteeseen kesällä ja nyt yritän ujuttaa sitä perheelle säännölliseen käyttöön.

Ai niin, ravitsemusterapeutti Outi Nuutinen esitti tänään Hesarin mielipidepalstalla, että ruoan energiamäärien ilmoittaminen on tehotonta yhteiskunnan holhousta. En voisi olla enempää eri mieltä! En tiedä kaloreista ja energiantarpeista yhtään mitään, joten näin aloittelijana olen päivittäin toivonut, että luvut olisivat selkeämmin esillä - ja veikkaan, että en ole ihan ainut. Sehän olisi vain loistavaa asiaskapalvelua.

Paino: sama. Kävin kyllä taas kertaalleen kutosella alkavan luvun puolella, mutta sitten jämähti. Tajusin myös tarvitsevani uuden vaa'an. Kylppärissä asustava 80-luvun peli ei ehkä ole kovin luotettava. Onneksi farkut eivät petä.

Ps. Kokosin kaikki 5:2 postaukset tuonne ylävalikkoon, jos aihe kiinnostaa. Yritän duunata myös muutaman reseptin heti kun kykenen.

Ratkaisu on korvapuustijoulutorttu

Joulutortut ovat sairaan hyviä, mutta niiden käyttöliittymä on heikko.

Tiedättehän, hilloklöntti keskellä on miljoona-asteinen ja sakarat kuivat (ja yleensä vähän palaneet). Syömisen jälkeen on pakko vaihtaa vaatteet sukkia myöten. Ja jos olemme ihan rehellisiä niin onhan se tekeminenkin vähän sellaista turhanaikaista näpertelyä. 

Mutta voin iloksenne kertoa, että tällä päivämäärällä asiaan on saatu kaivattu ratkaisu!

Saanko esitellä innovaationi: korvapuustijoulutorttu.

1. Otat valmiin voitaikinalevyn paketista.
2. Levität veitsellä luumuhillon tasaisesti levyn päälle.
3. Rullaat rullaksi.
4. Halkaiset rullan keskeltä puoliksi.
5. Uuniin vähän pitemmäksi aikaa kuin tavistorttu.

Ja niin on mehukas ja kompakti torttu eikä yhtään kuiva ja hilseilevä - ja sen voi syödä heti! Ei pala ylähuuleen rakkoa.

Kyllä ei tarvita jouluun muuta. Paitsi glögiä.

Ps. Nyt tiedän, miltä avokadopastan kehittäjistä tuntui. Tässä ihan liikuttuu.

5:2 dieetti: toinen viikko

Toinen viikko pätkäpaastoa takana! Päällimmäinen ajatus sama kuin viime viikolla: tämä ei voi olla näin helppoa. Paino jatkaa putoamistaan ja minä olen edelleen ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Tällä viikolla grammamääräinen romahdus oli jopa suurempi kuin viime viikolla.

Lounas: puuro 140 kcal, hapankorppu 37 kcal, tomaattisiivu 10 kcal raejuusto 30 kcal.

Muutama lisäpointti.

1. Vedenjuonti pitää opetella. Ruoan mukana tulee yllättävän paljon nestettä. Jos et syö, pitää juoda paljon enemmän kuin mihin on tottunut. Jos kuulut kaltaisiini kameleihin, joiden päivän nestetankkaukseen kuuluu lähinnä kuppi mustaa kahvia, vesipullon tyhjentämiseen pitää keskittyä ihan kännykkähälytyksillä.

2. Paastoaminen muuttuu helpommaksi. Fyysisesti tuntuu kuin elimistö oppisi, että nyt on tällainen päivä, tänään ei kannata murista. Henkisesti aamu on pahin, koska skippaan aamupalan kokonaan. Olen tottunut syömään puuroa samalla kuin ipanatkin syövät, appelsiinimehun tuoksu käy nenään ja matkan varrelta haettu latte saa jäädä. Loppupäivä meneekin omalla painollaan.

Normaalipäivien syöminen on myös pysynyt aisoissa.

3. Kaloreiden laskeminen on edelleen vaikeaa. 500 kaloriin voi mahtua periaatteessa määrällisesti yllättävän paljon ruokaa, mutta siihen pitää keskittyä. Kalorilaskurit eivät juurikaan auta kotikokkia, joka haluaisi tietää, minkä kokoisen annoksen voi tomaattikastikkeesta ja riisistä ottaa, lounasravintolan annosten kalorit taas ovat pelkkää arvailua. Einekset pelastavat.

Ravitsemustiede on alkanut kiinnostaa sen verran, että aion perehtyä aiheeseen vähän paremmin kirjaston ja avulla.

4. Pari kiloa näkyy muillekin. Kaverit huomauttelevat. Ensimmäiset housut ovat jääneet löysiksi. Toisissa on vyötärönappi lakannut kiristämästä. Viime viikolla oli myös aamu, jolloin paino alkoi kuutosella. Viimeksi 7 vuotta sitten!

5. Motivaatio on hyvä - niin kauan kuin paino putoaa. Jossain vaiheessa tulee takuulla stoppi, mutta se on sen ajan murhe.

Paino: - 2 kg.

5:2 dieetti: Ensimmäinen viikko

Koska 5:2 dieetti herätti niin paljon keskustelua, ajattelin palata asiaan nyt astetta kokeneempana. Kolme paastopäivää on takana. Ekasta viikosta jäi seuraavia havaintoja käteen.

1. Pätkäpaastoaminen on mun juttu. Kuten arvelinkin, minulla ei ole vaikeuksia jättää energiansaantia kahtena päivänä viikossa 500 kaloriin. Täysin ongelmatonta se ei ole, mutta en tunne fyysistä heikotusta, pahoinvointia tai mielialanvaihtelua. Vain pientä palelua on esiintynyt, mutta johtunee enemmän marraskuusta. Vaikein pala on syömisen sosiaalinen puoli: syö siinä lounaaksi puuro kun muut vetävät kermapastan. Sheesh. Lisäksi en ole tajunnutkaan, miten paljon kaikkea pientä syön siellä sun täällä!

2. Viikko pitää suunitella etukäteen. Mental note: vilkkaat toimistopäivät ovat helppoja paastopäiviä, mutta sen sijaan rento päivä kotitoimistolla on kamala! Onneksi paastopäivien pitämiselle löytyy joustoa, vaikka viikonlopun pyhittäisikin normaalielämälle.

3. Olen hemmetin huono laskemaan kaloreita. Onko tähän jotain älypuhelinappia? Minulla ei ole mitään käsitystä, paljonko energiaa on yhdessä kananmunassa, kourallisessa mustikoita tai puolikkaassa leipäviipaleessa. Ja millainen määrä on 100 gr papuja? Pakkausten kylkiä olen sentään tottunut kyttäämään piilosokeria vältellessä ja onneksi pakastehyllyssä on valmisaterioita, joiden kalorit on selkeästi esitetty. Lisäksi löysin tämän Syö hyvää -tuotevertailusaitin, jossa on melkein 2000 elintarvikkeen tiedot.

4. Minun on helpointa skipata aamiainen. Selviän helposti puolille päiville kupilla teetä. Sitten kevyt keitto- tai puurolounas ja päivälliseksi salaatti-/valmisruoka. Siinä se. Jos tuntuu, että ei saa nukutuksi ilman iltapalaa, kannattaa säästää kaloreita vielä pieneen iltapalaan kuten riisikakkuun, jonka päällä on tomaattia.

5. Paastopäivää edeltävää iltaa ei kannata vetää kevyesti. Päivällisen pitää olla muuta kuin salaatti eikä iltapalaa ei kannata jättää väliin.

6. Pelko normipäivien sikailusta oli tarpeeton. En kompensoinut paastopäivää ylensyömällä seuraavana päivänä, vaan päinvastoin: mahalaukku tuntui olevan seuraavana päivänä aivan täynnä parista punajuuripihvistä. Voi jopa olla, että tämä on vastaus toiseenkin ongelmaani, joka koskee liian isoja annoskokoja.

7. Jaksan pyöräillä paaston jälkeen. On jopa kummallisen kevyt olo. Paastopäivänä en ole vielä pyöräillyt, mutta jotkut selviävät siitäkin. En ole niin seikkailunhaluinen, vielä.

8. Nälkä on ohimenevä tunne. Ruokaa tulee ajatelleeksi usein, vaikka ei olisikaan nälkä, mutta kuppi teetä hoitaa valenälän. Ja ihan kuin näläntunteeseen jotenkin henkisesti tottuisi: pitää oppia että kyseessä ei ole tila, joka vaatii välitöntä korjausta.

9. Mene nukkumaan. Hiton hyvä tapa selvitä paastopäivästä on lyhentää sitä menemällä hyvissä ajoin nukkumaan. Ps. Ei ehkä kannata juoda paastopäivän iltana isoa lasia vettä tyhjään vatsaan. Vatsa nimittäin metelöi niin, että puolisokin kuolee nauruun.

10. Paino todella laskee. Tulee hiton hyvä fiilis, kun kerrankin onnistuu jossain, varsinkin laihdutukseen liittyvässä. Nähtäväksi jää, ovatko tavoitteet liian vaativat.

Paino: - 0,8kg.

Nelikymppinen viiskakkoselle

Pukukoppiselfie parin viikon takaa.

Nelikymppisenä sitä alkaa olla jo tietoinen omasta kuolevaisuudestaan, varsinkin kun molemmat vanhempani ovat kuolleet paljon ennen aikaansa. Olen ylittänyt geenini, jos elän yli seitsemänkymppiseksi, hyväkuntoisena. Otinkin ilolla vastaan työpaikan tarjoaman ikäkausitarkastuksen.

Juttutuokiota terveydenhoitajan kanssa pohjustettiin parilla putkella verta ja mittauksilla paikan päällä.

Verenpaine 105/72. Juu, välillä huimaa.
Syke 65. Ihan ok.
Hemoglobiini 145. Ei en syö punaista lihaa.
Kolesteroli yli viisi, kuten tavallista. Mutta ei hätää, koska HDL/LDL-suhde on ihan ok.
Maksa-arvot buenot. En syö juurikaan lääkkeitä ja alkoholiannoksista pitää huolen niin hirveä krapula, että yhden lasillisen ylittäminen edellyttää vakavaa puntarointia.
Paastosokeri ok.

Mutta paino. Voi perkele. Ottaen huomioon, että liikun paljon enemmän kuin kaksi vuotta sitten työhöntulotarkastuksen aikaan, olisi voinut olettaa, että en olisi lihonut kiloa. Okei, puntarille sattui ehkä se kuukauden paksuin päivä, mutta silti.

Terveydenhoitaja lohdutti, että olin silminnähden hyväkuntoinen (lihon tasapaksusti) ja pystyn juoksemaan sen maratonin. Mutta kun. En aio ottaa yhtä kiloa per vuosi hamaan tappiin. En. On pakko ryhtyä järeämpiin toimenpiteisiin.

Ja kas kummaa: kirjahyllystäni löytyi tällainen kirja!

Viimeisen kimmokkeen antoi eilen kyläilemään tullut tuttavapariskunta. Molemmat olivat pudottaneet parissa kuukaudessa useita kiloja 5:2 dieetillä. Tämän paastoon perustuvan hittidieetin säännöt ovat kaltaiselleni sluibaajalle helpot: kahtena päivänä viikossa pitää rajoittaa energiansaanti 500 kaloriin, muut päivät saa ottaa normaalisti.

Tämä vaikuttaa todella hyvältä. Melkein mikä tahansa dieetti toimii, jos sitä vain jaksaa noudattaa. Ja ongelmani on nimenomaan se, että jonkun tietyn ruoka-aineeseen perustuvan ruokavalion noudattaminen on tässä elämäntilanteessa vähän liikaa vaadittu. Motivaatio puuttuu.

Aterioiden skippaamisessa sen sijaan olen luontaisesti hyvä. Minulla on kuningasboan aineenvaihdunta: kokonainen tapiiri kerran viikossa olisi se hyvä ruokailutahti. Pääni kestää hyvin pitkät ateriavälit. Mikä on juurikin 5:2:n pointti.

Uskoni on vahva: huomenna on ensimmäinen 500 kalorin päivä. Saa silti toivottaa onnea.

Caramba, mikä soppa!

Koti-insinöörin kummityttö ja vakituinen lastenhoitoenkelimme vietti vaihto-oppilasvuoden Meksikossa. Kielitaidon lisäksi mukaan tarttui aika mainioita reseptejä. Tämä tulinen soppa näytti instagramissa niin hyvältä, että vaadin ohjeen.

Mexicolainen tortillasoppa "Sopa Azteca"

• vettä (reilu litra)
• kanafondia/-liemikuutio
• kanan rintafileitä noin 3-4 kpl
• maissitortilloja (tässä alleviivattuna sana maissi)
• tölkki la casteña salsa mexicana caseraa
• pirkka chilpotle salsaa (muutama rkl)
• tomaattipyrettä 2 rkl
• kirsikkatomaatteja
• makea sipuli
• avokado
• fetaa
• creme fraichea
• korianteria

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Leikkaa saksilla muutama tortillalätty ohuiksi suikaleiksi (minä tein neliöitä). Sivele suikaleet reiluhkolla rypsiöljyllä ja paista niitä uunissa noin 8-10min. Huom. suikaleet palaa helposti, joten tarkkana.

Laita vesi kiehumaan ja lisää sekaan kanafondi ja tomaattipyre. Keitä kanan rintafileitä hiljalleen kunnes ovat kypsiä. Siirrä rintafileet jäähtymään.

Sekoita sauvasekoittimella tölkillinen la casteña salsa caseraa ja pari ruokalusikallista chipotle salsaa (tulisuutta voi säätää näitä vähentämällä). Lisää soossi kattilassa olevaan liemeen. Keiton liemi on valmista, kun se on kuumaa ja maistuu hyvältä.

Pilko kirsikkatomaatit, sipuli, avokado ja korianteri sekä murenna fetajuusto. Näitä sekä creme fraichea saa lusikoida sopan pinnalle maun mukaan, jokainen omalle lautaselleen.

Revi kananfileitä "pulled chickeniksi" ja aseta pieni kanakeko syvälle soppalautaselle. Lisää kanojen päälle rapeita tortillasuikaleita ja kaada kuuma liemi perään. Mausta lisukkeilla ja purista lopuksi koko komeuden päälle limeä.

Tähän kyytipojaksi olut ja avot! Täydellinen talvisoppa, joka on niin kevyt, että saa hyvällä omatunnolla santsata. Se, ken haluaa kasvisversion, käyttää broilerin sijaan vaikkapa valkopapuja tai panostaa fetaan.

Lehtikaalisipsit

Tämä ei varsinaisesti ole mikään laihdutusohje, vaikka onkin dieettisesonki. Kaalifanin oli pakko todentaa monessa blogissa vastaantulleet lehtikaalisipsit, kun lähimarketin kauppias oli päättänyt jossain mielenhäiriössä jotain tuorettakin vihanneshyllyynsä sijoittaa. En ollut tunnistaa violettia pehkoa lehtikaaliksi, sillä luulin sen olevan tummanvihreää. Mutta oli se.

Olin sipsejä kohtaan vähän epäluuloinen. Kokeilin lehtikaalia pastassa pari vuotta sitten. Siitä tuli kerrassaan hirveää. Kovat ja sitkeät kaalinsuikaleet eivät olleet yhdenkään perheenjäsenen makuun - piti ihan pyytää anteeksi. En oikein tiedä, mikä meni vikaan vai menikö mikään, mutta en ole sen jälkeen lehtikaalia kokeillut.

Nyt meni paremmin. Sipsit olivat ihan yllättävän hyviä - ja älyttömän helppo tehdä. Maussa on kaalia, mutta mietona.

Sipsit tehdään Kempparin ohjeen mukaan näin.

1. Revi kaalin lehdistä suupalan kokoisia paloja paksujen ruotien ympäriltä.
2. Kierittele lehdet öljyssä, suolassa ja haluamissasi mausteissa. Minä käytin herbamarea ja rouhin päälle vielä kuivattua valkosipulia myllystä.
3. Heitä lehdet pellillä uuniin 150 C ja pidä siellä n. 20 min. Varo etteivät lehdet kärähdä!
4. Ta-daa: sipsit ovat valmiita. Koita saada omaankin suuhun yksi.

Valmis sipsi.

Äiti ei leivo tänäänkään

Tänään on kansallinen korvapuustipäivä. Länsiväylä kertoo, että tämä fakta innostaa leipomaan. Rohkenen olla eri mieltä.

Tässä on itse tehty korvapuusti.

Vähän pohjasta kärähtänyt, hiukan kuiva ja sairaan ruma. Hiiva meinasi kuolla liian kuumassa maidossa ja maitoa piti hätäpäissään lorauttaa lisää. Sitten tarvittiin tietenkin myös jauhoja lisää. Kun takina kasvoi, ohjeen maustemäärä ei enää riittänyt, joten maku on laimeasti korvapuustia muistuttava. Leipomiseen menee kolme tuntia ja keittiö on projektin jälkeen täysin räjähtänyt.

Tässä on Kaisan Cafen (konditoria Tapiolassa) korvapuusti.

Kuva: Länsiväylä

Päältä rapsakka, sisältä mehevä, painaa neljänneskilon. Maku on taivaallinen, ja joka kerta sama.

Yksi suurimmista salaliitoista koskeekin itsetehtyä pullaa. Se on vain mestarileipurin tekemänä parempaa kuin kaupan pulla. Bonuksena ei tarvitse käydä ostamassa raesokeria ja kardemummaa, tiskata kymmentä eri kulhoa sun muuta sutia ja pyyhkiä taikinaa patterin välistä. Myös ostetusta pullasta leviää kotiin hyvä tuoksu ja kaupan pullankin saa lämpimäksi ihan kotikonstein.

Konditorian kautta kotiin, ihmiset. Keskitytte vain nauttimaan markkinatalouden eduista.

Palauttava papu-fajitas

Palkokasvimissioni etenee! Nyt kun linssit ja kik-herneet on saatu ystävälistalle, olen käynyt papuihin liittyvien ennakkoluulojeni kimppuun. Aloitin säilykepapuihin tutustumisen (siis niihin valmiiksi liotettuihin) valkopavuista, joista oli jo hyviä kokemuksia. (No joo, ehkä tällä instant-fat-blast jutulla oli myös vaikutusta valintaani.)

Koti-insinööri kävi sunnuntaina kirmaamassa puolimaratonin, joten päätin tehdä palautumissafkaksi valkopapu-fajitaksia. Valkoiset pavut, jotka kuulemma jeesaavat kolesteroli- ja verenpaineongelmaisiakin, ovat loistavaa urheilijaruokaa: hitaita hiilihydraatteja, kuituja ja proteiinia sekä kaliumia ja magnesiumia.

Halusin myös haastaa kasvisruokiin yleisesti liitetyn uskomuksen, että vegesafkalla vatsa ei tule täyteen. Parikymmenen kilsan pinkomisen jälkeen saattaa muutenkin olla jopa extranälkä.

Myth busted! Heitin paprikaa, sipulia, valkopapuja ja seesaminsiemeniä pannun kautta maissiletulle, päälle tomaattisalsaa, hapankermaa ja guacamolea. Lopputuloksena oli värikäs ja superterveellinen koko perheen safka, jonka annoshinta ei päätä huimaa. En keksi annoksestani mitään kritisoitavaa, tavanomaisen valkosipulilla liioittelun lisäksi.

Voimantuntoa uhkuessani päätin ottaa vastaan myös Docventuresin Riku Rantalan haasteen lihattomasta lokakuusta! Vaikka en keskivertosuomalaiseen verrattuna syö lihaa juuri lainkaan (suomalaisen lihankulutus huitelee keskimäärin vajaassa 80 kilossa per vuosi), haaste on vaikea. Ei siksi, että en itse siitä selviäisi, mutta perheen päivällisen sumpliminen onkin jo haastavampi juttu. Maukkaita kasvisreseptejä ei ole takaraivossani liikaa. Hyviä (ja helppoja!) reseptejä saa heittää kommenttilootaan!

Docventuresissa esitetään keskiviikkona Food Inc. Suosittelen kaikille ruoan alkuperästä kiinnostuneille.

Liikaa

Olen tänä kesänä vittuuntunut useamman kerran. Smoothieen, jäätelöön, mustikkaleivokseen, jogurttiin. Päällisin puolin hyvännäköinen herkku on ollut pettymys.

Lettu oli hyvä, mutta nutellaa liikaa.

Koska siinä on ollut aivan sairaasti sokeria.

Jäätelö on osoittautunut ällömakeaksi, muffinssissa ei edes maista mustikkaa överisokerin alta. Jogurtti pakottaa irvistämään.

Puolet jää syömättä. Kaikille tulee huono olo. Lapsikin luovuttaa kalkkiviivoilla.

Tämä on avoin kirje elintarviketeollisuudelle. Mikä hitto teitä vaivaa?! Kenellä te testaatte näitä tuotteita? Mehiläisillä?

Ei pystynyt.

Ongelma ei ole se, että kaiken pitäisi olla sokeritonta tai stevia-makeutettua. Ongelma on siinä, että haluan nauttia jäätelön mausta, en pökertyä sokerista. Herkullisuus ei liity yksi yhteen makeuteen. Jos haluaisin pelkkää makeaa vetäisin pillillä siirappia! Pitääkö tuotteen olla "light" maistuakseen normaalilta?

Voi olla, että vika on minussa. Olen kuluneen vuoden aikana kiinnittänyt huomiota sokerin käyttöön. Sokerittoman tammikuun aikana tajusin, kuinka monessa paikassa sokeria tuputetaan. Pussipuurossa voi olla neljännes sokeria. Neljännes! Puurossa! Onko tosiaan niin, että keskimääräinen kuluttaja haluaa nimenomaan tätä kohtuutonta sokeriläträystä? Vaikea uskoa.

Vakavissaan. Lopettakaa nämä festarit. Tai alan vaatia insuliinia kylkiäiseksi.

Hurmaavat vihreät pavut

Se on nyt! Vihreiden papujen sesonki nimittäin. Pidin itse vihreitä papuja pitkään kaikin tavoin ihmiselle epäsopivana ruokana, kunnes muutama vuosi sitten maistoin niitä tuoreina. Suolavedessä keitetyt ja voilla valellut rapsakat palot eivät tuntuneet olevan mitään sukua kesäkeitossa lilluneille karvaisille ja karvaan makuisille löllöpötköille.

Otinkin pavut työn alle lähes nollasta. Palkokasvit ovat terveelliseksi havaitussa Välimeren ruokavaliossa aivan olennainen osa ruokaympyrää, mutta suomalaisen sekasyöjän kasviproteiinien käyttö on (hernekeittoa lukuunottamatta) kokemukseni mukaan lähes olematonta. Niinpä minunkin perimätiedossani oli papujen kohdalla tyhjää.

Onneksi Safkaa-kirjasta löytyi vuosi sitten mahtava haricots verts resepti, josta lanseerasimme välittömästi uuden aikuisten iltapalan. Nopsaan keitetyille (tai höyrytetyille) pavuille annetaan pannulla öljykylpy, mausteena suolaa, persiljaa ja valkosipulia. Halutessaan sekaan voi heittää vielä chiliä ja seesaminsiemeniä. Erittäin hyvä ja helppo pikaruoka, jossa oikeastaan ainoa kardinaalimunaus on keittää papuja liian vähän!

Antakaa ihmiset pavuille mahdollisuus. Saatatte hurmaantua.

Makaronilaatikko viilaa linssiin

Olen yrittänyt houkutella ipanoita kasvisproteiinien ystäviksi. Yritän kasvattaa niistä syöjiä, jotka ovat tottuneet kaikenlaisiin ruokiin, eivätkä vaadi joka aterialla eläintä. Toivon tästä myös olevan etua siinä vaiheessa, kun länsimaissakin on pakko ruveta mättämään lautaselle hyönteisiä.

Makaronilaatikosta on aika jumalattoman vaikea saada sylkirauhasia kutkuttavaa kuvaa.
Edes persilja ei pelasta. Or is it just me? Haaste!

Projektissa on nyt saavutettu suuri voitto linssien kanssa, lähinnä sinnikkyyden avulla. Ongelma on ollut siinä, että en ole keksinyt, mihin muualle linssejä tunkisin kuin kasvissoppaan. Vastauksen tarjosi ihan oma ideani: päätin kokeilla mitä tapahtuu, jos (broilerin) jauhelihan korvaisi linsseillä. Eikä tullut ollenkaan niin outo, miltä kuulostaa!

Homma toimii samaan tapaan kuin tavallinenkin makaronilaatikko.

Linssi-makaronilaatikko 

• paketti makaroneja
• sipuli
• valkosipulia
• 1 pkt tomaattimurskaa
• 2 pkt punaisia linssejä (käyttövalmiita, valutettuna n. 340 gr)
• 2 munaa
• 6 dl maitoa

Pistä makarontit kiehumaan. Tee sillä välin kastike: heitä pannulle tirisemään sipulit ja valkosipulit, tomaattimurska ja valutetut linssit. Tomaattikastike tekee safkasta kosteaa ja häivyttää linssit visuaalisesti taka-alalle. Mausta herbiksellä, hyppysellisellä sokeria ja pippuria, myös yrttejä voi käyttää maun mukaan. Kaada kiehuneet makaronit vuokaan ja sekoita sörsseli joukkoon.

Yritä muistaa laittaa jossain vaiheessa uuni päälle.

Tee munamaito ja lorauta vuokaan, kääntele sekaan. Raasta päälle jääkaapista löytynyt kuivahtanut juusto ja työnnä sitten 40 minsaksi uuniin.

Sitten vain syömään! Loppuhuipennuksessa tärkeintä on pokan pitäminen: sihtikurkulle pitää puhua makaronilaatikosta, tuunausta ei saa mainita. Lähinnä siksi, että se tunne, kun ruoan jälkeen voit todeta, että "kiva kun pidit linsseistä" on hinnaton.

Ps. Skidi halusi kuvata oman annoksensa. Asetelma on kuvaajan tarkkaan harkitsema. Pahoittelen mahdollista piilomainontaa. Postauksessa ei ole yhteistyökumppaneita, lehti on eilinen ja persiljakin oli oikeasti puoliksi kuollut.

Sokerittomuus - uhka ja mahdollisuus

Se on ohi nyt, sokerittomuuselämäni. Tehtäköön ihan alkuun synnintunnustus. Sen 50-50 mehuvesiblandiksen aamupalalla jo tunnustinkin, mutta sen lisäksi napsahti vielä

• yksi laskiaispulla, joka sisältyi lounaan hintaan,
• yksi lettu mansikkahillolla, joka sisältyi lounaan hintaan,
• Yksi mojito, jossa oli sokeria vähän liikaa.
• kaksi viinikumia, jotka kahmaisin suuhuni palaverissa ihan ajatuksissani ja vasta kun ne koskettivat huulia tajusin, mitä olin tekemässä, mutta en kehdannut enää laittaa takaisinkaan kun näytin jo muutenkin peuralta ajovaloissa (ja ai jumantsuikka, ne oli ihan tuoreita ja sairaan hyviä),
• stevia maistuu kahvissa kitkerältä (?), joten kolme puolikasta sokeripalaa olen latteeni molskauttanut.

Mutta siinä se. Puolitoista kuukautta vierähti alkuvaikeuksien jälkeen aika nopeasti. 

Muutama havainto.

1. Sokerihuurrettuja tuotteita on ihan joka puolella. Sokerin käyttö on normi ja käyttämättömyys jotenkin poikkevaa, radikaalia ja seliteltävää, vähän samaan tapaan kuin alkoholittomuuskin.

2. Pystyn elämään helposti ilman keksiä, pullaa, mehuja ja suklaata. Heikkouteni ovat ne irtikset.* Ajattelin niitä alkuun vartin välein, viimeiset pari viikkoa enää muutaman kerran päivässä, mutta täydelliseen zen-harmoniaan en päässyt. Enkä aio testata, pääsisinkö.

3. Viikon mittaiset viekkarit yllättivät. Paleli, vitutti ja päätä särki. Piti myöntää, että tätä addiktiota on huolella kehitetty kolme vuosikymmentä. Ei se ihan kivutta irtoa.

4. Jo muutamassa päivässä häipyi turvotus. Ja ihan ilman Activiaa. Mutta tilalle tuli jatkuva nälkä.

5. Paino laski, mutta vain säälittävän kilon ja hi-taas-ti - mutta ilman minkäänlaista liikuntaa koska lapsiperhe-elämä helmikuussa. Ilman turvotusta sain kyllä kavereilta "näytät hoikistuneelta" -kommentteja. Olisiko kuukauden päästä se viimeinenkin extrakilo poissa?

6. Irtikset maistuivat tänään *todella* makeilta. En olisi ikinä uskonut, että sanoisin näin, mutta jopa vähän ylimakeilta. Selviäisin siis vähemmälläkin sokerilla. Sokeriveron kautta voisi tehdä muuveja vähemmän sokerinkäytön suuntaan.

7. Olenko tyytyväinen? Olen. Näistä haasteista oppii aina ihan helvetisti omista tavoistaan: siitä mitä luulen tekeväni versus mitä oikeasti teen.

8. Aionko jatkaa? Kyllä ja en. Irtikset palaavat hallittuna ilmiönä karkkipäivän muodossa, mutta muut eivät. Seuraavaksi otan tarkkailuun leivän mussuttamisen.

* Kohtalon ivaa, että juuri tässä välissä lanseerattiin merkkarit, (se 80-luvulta tuttu near death -kokemuksen melkein kaikille aiheuttanut malli), joita koko perkeleen avokonttori maiskutti hampaanpaikat paukkuen viikon verran. Jos tukehdun siihen huomenna, tietäkää, että kuolin onnellisena.

Ptruu, polle

Odottelinkin jo tätä. Tänään nimittäin kävi ilmi, että supisuomalaistenkin yrittäjien tarjoilemaa nautaa on jatkettu edullisemmalla hepalla. Toisella tuotekehittely unohti kertoa uudesta innovaatiostaan etikettiyksikölle ja toinen taas oli uskonut välikäsiä.

Ok. Jos kyse ei ole tietoisesta kuluttajan harhaanjohtamisesta, sekaannus on käytännössä aika pieni. 

Kuinka moni lukee tuoteselosteita (paitsi allergiset)? Kalliimman lihan jatkaminen halvemmalla on paitsi kustannustehokasta myös ympäristöystävällistä. Heppa elää hyvän elämän ja laadukas, hyvänmakuiseksi luonnehdittu liha ei mene hukkaan. 

Jos suomalainen ruokakulttuuri kiteytyy ABC:hen ja oranssiin broilerimäiskeeseen, vääryys on olematon. Peruskuluttajalle  ruoka on joko vatsantäytettä, joka pitää saada mahdollisimman halvalla, tai ravintosisältöä -- proteiineina, hiilareina ja rasvoina. Jos maulla, etiikalla, alkuperällä tai raaka-aineiden laadukkuudella ei ole merkitystä, olemme kebabimme ansainneet.

Halpojen raaka-aineiden perässä ravaaminen on toki tietoista toimintaa sekä kuluttajalle että yritykselle. Kotimaista ruokaa on ylipäätään vaikea löytää. Mutta jos yritys ei ole kiinnostunut ostamansa tavaran alkuperästä, voi syyttää vain itseään, kun tuoteselosteet ovat pielessä. Väkisinkin tulee mieleen, mitä muuta niissä on kuin heppaa?

Ehkä markkinoilla olisi jo sijaa jokerieinekselle, jossa ei olisi tuoteselostetta lainkaan. Näin tuottajat voisivat keskittyä maksimaaliseen kustannustehokkuuteen ja kuluttajat edulliseen lopputuotteeseen. Eläin olisi aina yllätys.