Spontaanisti irti

Tokaisin toissapäivänä Koti-insinöörille, että en ole viettänyt vapaa-aikaa ilman lapsia / lasta mahassa sitten kevään 2010. Tänään hän pakkasi lapset, kamat ja itsensä autoon ja lähti mökille.

Talo on hiljainen jääkaapin siritystä lukuunottamatta. Minulla on vapaailta. Ja mikä vielä tärkeämpää sitä seuraa vapaa-aamu, joka jatkuu vapaapäivänä melkein iltaan asti.

Mitä nyt kuuluu tehdä? Tämä irtonaisuus tuli niin äkkiä, että pää lyö tyhjää. Nyt kun yhtäkkiä voisin olla spontaani ja tehdä hetken mielijohteesta mitä vain, en osaa. Ensimmäiseksi tuli mieleen korjata Snadin rullaverho ja etsiä koon 22 kumisaappaat. Anoppi kertoi, että vastaavassa tilanteessa 30 vuotta sitten hän lakaisi ensin hiekat ja ruoanmuruset lattialta, laittoi kukkia maljakkoon ja pohti vasta sitten mitä kaikella ajalla tekisi.

Pätevä neuvo. Päätin kuitenkin itse blogauttaa aiheesta.

Adaptoitumiseen menee hetki. Olen viisi vuotta opetellut olemaan suunnitelmallinen. Perhe-elämä vaatii  lukujärjestyksen ja lapset tarvitsevat turvallisia rutiineja (vaikka veikkaan, että lapset ilahtuisivat kovasti siitä, että iltapalaksi olisi joskus puuron sijaan mansikkajäätelöä). Minä tarvitsen rutiineja, jotta ehdin urheilla ja kirjoittaa.

Eikä sitäpaitsi kaikki spontaanius ei ole hauskaa eikä kaikki hauska spontaania. On tehtävä kompromissi. Suunnitelma höystettynä spontaaniudella.

Aloitin sillä, että join ruoan kanssa lasin maitoa. Sitä en ole tehnyt herran aikoihin. Yllättävän hyvää.

Kohta käyn päiväunille enkä laita kelloa herättämään. En takuulla nuku pätkääkään, mutta laskettakoon sekin spontaaniksi toiminnaksi.

Päikkäreiden jälkeen lähden salille. Vietän siellä ainakin kaksi hikistä tuntia kokeillen kaikkia niitä laitteita, joita en ikinä kokeile (varovaisuutta noudattaen, koska en halua joutua spontaanisti Jorviin). Poikkeuksellisesti myös lämmittelen ja venyttelen kunnolla.

Sitten tulen himaan, käyn suihkussa - ei kun eskaloidaanpa se kylvyksi - ja yritänpä löytää jonkun spontaanin kasvonaamionkin.

Sitten voisin ehkä taas hiukan levätä. Tai kirjoittaa - riippuu vähän fiiliksistä! (Huomaatteko? Alan päästä vauhtiin!)

Illalla meikkaan -- ehkä kuitenkin ihan sovinnaisesti -- ja pukeudun johonkin muuhun kuin mustaan trikooseen. Vaihdan pari lasia viiniä johonkin drinkkiin. Kuuntelisin myös jotain itselleni vierasta musiikkia, ellei vahvistin olisi rikki. (Se meni rikki jo viime syksynä eikä sitä ole kukaan spontaanisti vienyt huoltoon.) En syö mitään järkevää, vaan teen itselleni jonkun älyttömän hyvän jätskiannoksen, jossa on Baileysta.

ravintola Gaijinin geisha-jälkkäri.

Sitten baariin, epäspontaanisti tuttujen kanssa. Hyväksyn kuitenkin kaikki ehdotukset (myös siksi, että tuntemiani baareja tuskin enää on pystyssä), myös ne jotka ovat vähän kauempana. Laulan karaokessa jotain aivan muuta kuin bravuurini Matkustajan.

Siihen spontaanit toimenpiteeni luultavasti tyssäävät. Olen todennäköisesti puoliltä öin kotona, sillä unirytmini ei ole kovin spontaaniystävällistä laatua. Eikä mitään tappiin asti murjomista voi kuitenkaan harrastaa kun sunnuntainakin ehtisi vielä jumppaan. Lisäksi pitää tehdä kaikki kotityöt, mitkä tänään jätän tänään spontaanin suunnitellusti tekemättä.

Loppuun pakko linkata Vesterisen ihan paras kappale, jossa kaivataan riemusta kiljumista. Minäkin kaipaan.