Moi, olen Katja ja olen ollut 22 päivää ilman irtokarkkia.
Pfft, sanoo siellä joku. Ei temppu eikä mikään! Mutta on se, minä rakastan karkkia. En ole pitänyt vastaavaa karkkitaukoa hyvin, hyvin pitkään aikaan. Viimeksi kun päätin pitää sokerilakkoa (karkkiövereiden jälkeen) kärsin vieroitusoireista säännöllisesti. Mikään ei auttanut. Kaikki artikkelit, joissa kerrottiin viisi vinkkiä sokerihimon taltuttamiseksi saivat nauramaan.
Vaihda karkit taateleihin!
Muista itsekuri!
Pidä huoli ruokarytmistä!
Ainoa vähänkään pätevä neuvo oli, että älä osta karkkia kotiin. Onneksi sitä voi ostaa töihin. Ha. Lopputulos oli pettymys. Kun vuoden paaston jälkeen päätin lopettaa, kylläpä maistui hyvältä – toisin kuin artikkelissa väitettiin.
Mutta tässä karkkilakossa on epäilyttävä twisti: se perustuu vapaaehtoisuuteen. Kun huomasin joulun tienoilla, että en jaksakaan syödä The Rise of the Skywalkeriin ostettuja leffakarkkejani loppuun, en ollut erityisen huolissani. Kyllä se sisäinen ääni, joka huutaa pantteripussia iltapäivästä ja joskus aamupäivästäkin, sieltä takaisin tulee. Viimeistään kun arki alkaa, työrytmi kiihtyy, nukun vähemmän, en ehdi syödä lounaita ja PMS iskee, glukoosifruktoosisiirappi alkaa taas houkutella. Mutta tervapiru vieköön, ei se ole alkanut.
Niin että mitä helvettiä? Olen ihan tosissani yrittänyt miettiä, mikä minua vaivaa.
Olenko ruvennut syömään lisäravinteita? En. Päinvastoin olen unohtanut taas taas syödä d-vitamiinia.
Olenko raskaana? No, pyhä sylvi sentään.
Uusi ruokailurytmi? I wish.
Onko stressitasoissa tapahtunut muutosta? En ole erityisen stressiherkkä, joten en osaa sanoa.
Järkytyinkö Star Warsin käänteistä niin että ruokahalu lähti? Ehkä. Koska itkin kyllä vuolaasti (tietäjät tietää).
Aivokasvain? Todennäköisesti.
Tai sitten olen vain muuttunut vihreäksi kuulaksi, joiden suhteen en varsinaisesti joulun alla kursaillut.
Mutta ihan kiinnostuksesta: onko kenellekään muulle käynyt näin? Meneekö tämä ohi? Onko tämä joku vaihdevuosioire, josta kukaan ei puhu vaikka pitäisi? Tiedän, että oma mutsini (jonka en koskaan muista olleen makean perään) lakkasi jossain vaiheessa syömästä rakastamiaan lakuja, mutta veikkaan hänen säädelleen makeanhimoaan tupakoinnilla. Jota en siis ole aloittanut.
Ehkä kannattaa vaan iloita niin kauan kun tätä kestää.
Voisiko tosiaan liittyä hormoneihin, koska itselläkin tuo mystinen kokemus raskaudesta, kun kerrankin elämässä ei tehnyt koskaan mitään makeaa mieli.
VastaaPoistaNiinpä, hormoniselitys olisi järkevin. Mut mikähän siellä nyt sit on muuttunut? O_o
PoistaEntäpä, jos vaan saatkin tarpeeksi unta.
VastaaPoistaTätä mä alkuun arvelin, mutta duunit on jo alkaneet ja unet sen myötä huonontuneet, mutta sokeriaddiktio pysyy edelleen poissa. Mysteeri.
PoistaMun makeanhimo hävis, kun aloin syömään rautaa. Nyt rauta on sairauden ja lääkekuurin takia tauolla ja kylläpä tekee taas kaikkea mieli.. ����
VastaaPoistaTäytyypä fundeerata oonko mä lisännyt *vahingossa* jotain rautapitoista ruokavalioon!
PoistaMinusta tämä liittyy ikään ja ikääntymiseen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän makea maistuu. Ennen suklaalevy ei tehnyt tiukkaa, nykyään käsintehdyt suklaakonvehdit saa olla kaapissa ihan rauhassa. Ja olen siis 41 v.
VastaaPoistaTämä on kyllä totta, kerralla sisään ahdettavan karkin määrä on vähentynyt tai sietokyky on laskenut, who knows.
PoistaEn tiedä, mutta saisinpa tartunnan!
VastaaPoistaMä pelkään joka päivä että tää loppuu!
PoistaHei mulla sama "ongelma" heh. Ja siis se, että mistä ihmeestä johtuu.... Mulla se erona että olin kyllä raskaana (kolmas ja vaikea sellainen) ja tää muutos tapahtu vauvan syntymän jälkeen eli 3kk sitten. Tosi omituinen tunne!!
VastaaPoistaHetkinen... Just tajusin, mikä tapa mua yhdistää raskaana ja nyt: alkoholin hyvin vähäinen käyttö! O_O Olen vähentänyt alkoholinkäyttöä koko vuoden hiljalleen Ouran hankkimisen jälkeen ja syksyllä olin pitkään kokonaan ilman. Oliskohan tässä joku yhteys. Hmmm.
PoistaVeikkaan mieliteon loppumisen syyksi ikää ja hormoniasioita. Toki makuaistikin voi muuttua iän myötä. Mutta oletko ajatellut sokerinsietokyvyn heikkenemistä? Olen ollut tosi kovassa sokerikoukussa lapsesta saakka. Neljä vuotta sitten huomasin, että tulen liki sairaaksi, kun söin karkkia - heikotti, vapisutti, etoi. Toistuvan karmean olon vuoksi päätin jättää kokeeksi karkit pois joksikin aikaa. Kaksi ekaa viikkoa oli mielettömät vierotusoireet ja jatkuva mieliteko. Sitten ykskaks ei mitään. Totaalista karkittomuutta nyt jo 4v. takana ja olo on mainio. En olisi kuuna päivänä voinut kuvitella, että himo loppuu näin totaalisesti. Nykyään en voi edes juoda limsaa kuin max. lasin, kun jo iskee hutera olo. Epäilen tämän johtuvan liian nopeasta ja korkeasta sokeripiikistä, johon ei kroppa pysty vastaamaan riittävällä insuliinin erityksellä. Nykyään mieli sitten tekeekin usein suolaista ja rasvaista (esim. homejuustot, sipsit). Tiedä sitten, onko se yhtään parempi...
VastaaPoistaHyvä pointti! Sokerinsieto on heikentynyt kyllä, paha olo ja päänsärky iskee naurettavista määristä sokeria. Mutta hieno saavutus noin pitkä karkkilakko, tuossa ajassa ehtii jo tapapuolikin mennä uusiksi. peukku!
PoistaItselläni on kausia, jolloin huomaan, että kas, eipä karkki kiinnosta. Voivat kestää pitkäänkin, ja joka kerta luulen olevani uusi ihminen. Sinänsä ylentävää, että saa kokea sen aina uudelleen! Nämä kaudet menevät mystisissä sykleissä - nytkin on yksi. Katselin lakritsia kaupassa aamulla työeväitä hakiessani eikä mikään solu värähtänyt. Sen sijaan kahvin sokeroimisen totaaliloppuminen liittyy erääseen vuosientakaiseen flunssaan. Ennen flunssaa käytin sokeria, flunssan jälkeen pim, ei enää koskaan.
VastaaPoistaHyvä tietää! Tää on mulle eka kerta lukuunottamatta kausia esim jonkun vatsataudin jälkeen.
Poista