Tunnetko jo talven painon?

Pääsin aika pitkälle ennen kuin se iski, influenssaakin lamauttavampi kaamoslorviitti. Lokakuu meni yllättävänkin leppoisasti, edistin käsikirjoituksia ja kävin edelleen jumpassa, äänikirjakävelyillä ja mökillä. Marraskuun vaihdetta taas siivittivät erilaiset juhlat ja isot työprojektit, mutta tällä viikolla olen tuntenut aivan fyysisesti, kuinka ravini hyytyy. Jonnekin hartioiden taakse on asettunut talven paino, joka roikkuu reppuselässä kuin 30 kiloinen taapero. Ajatus ei oikein kulje, energiaa on aivan minimit ja aamulla ensimmäiseksi väsyttää. Aivan kuin olisin aliarvioinut ylämäen eikä mikään vaihde enää auta vaikka kuinka polkisi.

Väitän, että näin meidän kuuluisikin luontomme puolesta tehdä: hidastaa. Pimeänä vuodenaikana pitäisi hyväksyä se, että nyt ei lähde eikä lähde keltään muultakaan. Pitäisi vain käydä nukkumaan lasten kanssa samaan aikaan ja möllöttää glögilasin kanssa takkatulta tuijottaen.

Talvi hiljentää raskaalla peitollaan kaiken muun, mutta ihmisellä on edessään ruuhkavuosien multihuipentuma, jolloin normitöiden lisäksi pitää asentaa tonttuovi, yrittää pysyä pikkujouluissa selvin päin, koska mitään krapulaa ei voi tähän tilaan ottaa, tilittää joulukalenterimyynnit koti- ja kouluyhdistykselle, pakottaa joku sukulainen joulupukiksi, ostaa valkoinen paita Lucia-kulkueeseen, käydä kummilapsen kanssa katsomassa jouluikkuna, istua itsenäisyyskonsertissa, ottaa K-P-S päällekkäisistä joulunäytöksistä, piipahtaa joulumarkkinoilla kannattamassa kotimaista käsityötä, virittää jouluvalot ja koristeet ja polttaa piparit. Joskus siinä aatonaaton tienoilla kannattaa muistaa, että se omakin joulu olisi tulossa.

Luojan kiitos ei ole lunta, ettei tarvitsisi vielä kolata ja hiihtääkin.

Olen kuitenkin edistynyt: valitan vähemmän ja hyydyn vuosi vuodelta myöhemmin. Ei kannata jurnuttaa asioista, joille ei voi mitään, mutta armoa pitää itselleen antaa. Olen yrittänyt siedättää itseäni henkisesti talvisuvaitsevaiseksi, vaikka yritän edelleen välttää ulosmenoa ennen kuin lämpöasteet palaavat yli kymmeneen. Täytyy ehkä pyytää joulupukilta pipo, jonka läpi kuulokkeet kuuluvat, sillä pipon virittäminen kuulokkeiden päälle näyttää megatyperältä.

Joku joskus sanoi, että marraskuun roudassa ja harmaudessa on tiettyä hienostuneisuutta. Tavallaan kyllä, samalla tavalla kuin kompostissa, jonka konsepti on hieno, mutta lähempää sitä ei halua tarkastella.

Kuukauden päästä alkaa valostua ja helmikuun puolivälissä jo siristelen silmiäni auringon kurkottaessa lähimetsän latvojen ylle. Muistuttakaa minua tästä, jos nähdään.