Kuusi vuotta viiteenkymppiin

Täytin 44 vuotta. Jouduin tarkistamaan Skidiltä, että olen varmasti laskenut oikein. Koska, hitto, sehän tarkoittaa sitä, että viiteen nollaan on kuusi vuotta. Siis tuollainen Snadin elinikä, mutta kuitenkin.

Vitsi sä oot VANHA, totesi Skidi. Ei pahalla, hän jatkoi.

No ei todellakaan pahalla! Tästä nelikymppisyydestä on edelleen pelkkää hyvää sanottavaa, toistaiseksi elämäni parhaimpia vuosia, monella tapaa.

Perhehommat ovat hyvällä tolalla, vaikka parisuhdetta voisi olla enemmänkin. Kuusivuotiaalla nyt on edelleen menossa joku kampanja mutta isompi on jo superhyvällä mallilla ihmiseksi. Työelämässä olen saavuttanut tilanteen, jossa olen seniorikonsultti, työkokemusta kun on jo parikymmentä vuotta. Totesin juuri Koti-insinöörille, että olen nykyään tosi tyytyväinen jopa naamaani, paljon tyytyväisempi kuin parikymppisenä. Vanhenen ihan tyylikkäästi, ryppyjä ilmaantuu vain silmien ympärille. Jos syön iltapalaksi sipsejä, aamulla ei ole niitäkään. Toisaalta silmätkään eivät aukea.

Fyysinen vanheneminen on kuitenkin alkanut pyöriä mielessä, vaikka olen perusterve. Ei sillä tavalla, että ahdistaisi tai olisi jotain epäilyttävää kremppaa, mutta iästään on jotenkin enemmän tietoinen. Minun ikäpolveni naisten eliniänodote on 75 vuotta ja rapiat, mutta kun suvussa ei olla erityisen pitkäikäisiä. Välillä on vähän sellainen olo, että perkele, mistä sitä tietää, vaikka sitä olisi jo jos ei nyt loppusuoralla niin vähintään takakaarteessa. Haluaisin kuitenkin sätkiä täällä vielä muutaman vuosikymmenen.

Tavallaan on vähän huono omatunto siitä, että en ponnistele pitkän iän saavuttamiseksi tämän enempää. Keskityn nautintopuoleen, johon ei kuulu lehtikaalismoothie tai intervalliharjoittelu. Toisaalta en tupakoi ja liikun alan taas liikkua heti maaliskuussa, kun valkoinen paska poistuu kaduilta.

Hyvän elämän mittareita on niin monenlaisia. Pitäisi vaan keskittyä pitämään ne omat mittarit vihreällä. Kuten intohimopostauksen kommentilootassa moni totesi, on hirveän helppo hairahtaa seuraamaan muiden tavoitteita ja vähätellä niitä omiaan. Unohtaa, että se oma hiihto on edelleen tärkein.

Koska onhan näitä ilon aiheita vaikka kuinka!

Lähipiirissäni kaikki ovat juuri nyt terveitä.

Parin kuukauden metroporrastreenin ansiosta reiteni ovat terästä.

Mörököllikirjan ensimmäinen painos on kohta myyty ja niitä on tilattu kirjastoihin ympäri Suomea. Niin ja romaanin kansikuva on jo hahmoteltu.

Kiitollisuusviini on tänään(kin) tarpeen.