Viisi syytä juhlia lasten kanssa

Minä ja taitava kuvittajaystäväni Annukka pönötettiin yhteiskuvan verran.

Snadi näpelöi tapansa mukaan kaikkea.

Kuulin sellaista huhua, että lastenkirjoille ei juuri julkkareita järjestetä ja vielä vähemmän juhliin on tapana kutsua lapsia. Pidin tätä selkeänä merkkinä siitä, että on syytä tehdä molemmat. Lisäksi juhlien edetessä havaitsin, että on muitakin syitä!

1. Lapset näkevät että lastenkirja on saavutus. Kirjoittaminen on vaikeaa ja hyvän kirjan kirjoittaminen on vielä vaikeampaa. Mutta hyvän lastenkirjan kirjoittaminen on maailman vaikeinta! Aikuisena on väkisinkin vieraantunut siitä, mikä lapsen kokemusmaailmassa on todellista ja autenttista ja mikä taas klisheistä jeesustelua. Tästä seuraa se, että...

Aikuiset sai tyytyväisiksi sponssina saadulla luomuproseccolla.

2. Lasten kanssa kannattaa pysyä väleissä. Lapset ovat pahin mahdollinen yleisö, joita on syytä kosiskella kaikin tavoin. Ne eivät tylsiä satuja (pätee myös tylsiin ohjeisiin ja neuvoihin) jaksa kuunnella minuuttia pitempää eikä niitä hävetä jättää huonoa kirjaa kesken. Kirjasta karsiutuikin pois pari lukua, joista sain ihan kiva -palautteen.

3. Ohjelmaksi ei riitä skumpan litkiminen ja selkääntaputtelu. Ipanat ovat erittäin tietoisia siitä, millaiset ovat hyvät bileet - ovatthan ne olleet kymmenillä synttäreillä ja tietävät kyllä, mikä toimii. Kokosin mielestäni hyvän juhlakonseptin, jossa biologi-Isoveljeni fasilitoi keskustelutuokion metsän asioiden hoidosta. Eniten yleisöä toki kiinnosti, että kirjassa mainittu kuusen peffa on oikeasti olemassa.



4. Ruokaan on panostettava ihan eri tavalla. Mahtavaa Villd-ruokaohjelmaa tekevät Noora ja Ossi kokkasivat ehtaa mörökölliruokaa suomalaisesta metsästä: kuusenkerkkämarmeladia, pihlajaremmiä ja pakurikonvehteja, kyytipojaksi oli vuorenkilpimaitoa. Ja kaikki maistoivat! Kun ruoka oli riittävän omituista ennakkoluulot katosivat! Tosin lupasin, että rohkeat kaikki maistajat saavat jymykiven mutta silti.

Bloggaajakollega Eino tiettävästi todisti, että myös jymykiviä maisteltiin, mutta sehän on tavallaan vain luonnollinen jatkumo hiekkalaatikkohiekalle.





5. Vältät pönötyksen. Virallisen osuuden jälkeen sai joko riehua tai askarrella Skidin johdolla hienoja kirjanmerkkejä. Tässäkin juhlijat olivat asiantuntijoita ja valitsivat molemmat. Ei ole Suomen Blogimedian käytävillä koskaan vedetty sellaista vauhtia, väitän.

Mörökölleille saapuivat skoolaamaan myös blogiystävät Valeäidin Hanne ja Tämän kylän homopoika Eino.
He osasivat hymyillä kuvissa eivätkä juosseet karkuun kun yritin jutella.

Ainoa kiusallinen yksityiskohta lyhyissä juhlavieraissa on se, että sinusta otetaan runsaasti kuvia alaviistosta, lähäreitä korvasta ja takapuolesta, pärstääsi liitetään koirankorvia kavereiden kanssa hihitellen. Mutta eipä siinä, kestän kyllä. Koska ensimmäinen painos on kohta loppu. Jee!

Ps. Jos haluat vielä jouluksi kirjan, mutta epäröit onko tämä nyt hyvä lahja, toimi näin: käy lukemassa kirjaan liittyvä Pikkiksen talviseikkailu bonusluku Novelliblogista ja päätä sitten, onko tämä ollenkaan teillä asuvan ipanan teekuppi. Jos on, mörököllikirjan saat täältä.