Siitä tuli hyvä

Arvaatteko, mitä tässä tapahtuu?

Yksi projekti näyttää nyt saapuvan hiljalleen maaliin. Nimittäin Kirja kaikille rohkeille, joita joskus jännittää. Lastenkirja, jossa on seitsemän tarinaa rohkeudesta. Ja kasvamisesta.

Se on aina jännä tunne, kun saa jotain valmiiksi. Olen nimittäin huono siinä, valmiiksi saamisessa. Minulla on sata rautaa tulessa, mutta jostain syystä ne tuppaavat tippumaan sinne masuuniin. Pitäisi ennemminkin valita yksi juttu, johon keskittyy ja jota edistää, mutta hitto kun on liikaa kaikenlaista kiinnostavaa. Olen surkea viimeistelijä, joten asiat tuppaavat jäämään puolitiehen.

Erityisen hyvin tämä pitää paikkansa pitkien, kärsivällisyyttä vaativien projektien kanssa. Kirjaa tehdään yleensä useampi kuukausi ja lopputulos on varsinkin alkuvaiheessa epäselvä. Pitäisi jaksaa odottaa palasten loksahtelemista kohdalleen.

Veikkaan, että tunnelma on sekä rasittavuudessaan että palkitsevuudessaan lähellä talonrakennusta. Käsikirjoitus on ollut työn alla jo yli vuoden päivät. Kuvittaja on painanut oman toimen ohella yötöitä taiton ja kuvituksen kanssa viime keväästä. Halusin ehdottomasti kuvittajan, joka osaa piirtää luontoa, ja hän halusi ehdottomasti kuvittaa tämän kirjan.

Mutta nyt tekstit on oikoluettu. Kaikki kuvat ovat valmiina. Vain kannesta käydään vielä vääntöä (jonka minä häviän).

Projekti lähti siitä, että halusin tehdä iltasatukirjan,
- jossa päähenkilön sukupuoli syntyisi kuulijan päässä,
- jossa sankaruutta olisi kaikenlaista,
- joka olisi vähän opettavainen mutta enemmän naurattavainen,
- jossa olisi kauniit kuvat,
- jossa olisi sopivasti jännitystä, mutta ei liikaa,
- josta tulisi hyvä mieli niin että olisi helppo nukahtaa.

Lisäksi halusin tehdä kirjan, jonka herkkäkin lapsi kokisi arvokkaana, henkilökohtaisena ja merkityksellisenä. Sellaisena, johon haluaisi palata.

Kun kersat sitten pyysivät taas mörököllitarinoita iltasaduksi, oli pakko tarkistaa: pyydättekö vain kohteliaisuudesta? Nuorempi ei ymmärtänyt kysymystä (hienotunteisuus ei ole hänen vahvin puolensa), mutta Skidi tajusi.

- Äiti, noi on oikeasti hyviä.
- Ei tarvitse hävetä?
- Ei.

Se on esiteiniltä, jota lähtökohtaisesti hävettää kaikki tekemiseni, lohduttavaa kuulla.

Siitä tuli hyvä. Huomenna lähden etsimään painotaloa. Nyt korkkaan ykkösoluen ja menen nukkumaan.