Maailman paras kuntokuuri

Minulla on uusi harrastus. Tai oikeastaan kaksi vanhaa uudessa paketissa.

Olen käytännössä lopettanut (saatanan) lenkkeilemisen kokonaan ja vaihtanut sen kävelemiseen. Kävelen reilun tunnin sellaisina päivinä, kun en pyöräile töihin, äänikirjan kanssa.

Kävelemään tulee lähdettyä, sillä pidän siitä. Ei siksi, että on pakko tai että laihtuisin. Aika uusi näkökulma liikuntaan, varsinkin kun kävely ei terveysnäkökulmasta juurikaan häviä juoksemiselle. Tässä on sama homma kuin sähköpyörässä: vaikka kalorinkulutus on alhaisempaa, pyöräilen paljon enemmän.

Käveleminen alkoi, kun havaitsin, että minun ei kannata enää jumittaa kotona tyhjän panttina. Ipanat leikkivät illat kavereidensa kanssa tai keskenään, päivystys on turhaa ja/tai siihen riittää toinen vanhempi.

Toinen olennainen havainto oli se, että päivän liikunta-annosta ei tarvitse suorittaa ohimosuoni tykyttäen, vaan voin hyvin ottaa itselleni ihan reilusti aikaa hyvinkin rennossa muodossa. Voin mennä rehkimään jumppaan, jos tuntuu että on tarpeen saada kaikki mittarit katosta läpi, mutta kellon ja sykemittarin kanssa suorittaminen loppuu nyt. En kertakaikkiaan ole mikään gaselli.

Ja koska minulla ei ole oikeasti kiire, voin lopettaa kaiken vastenmielisen, ajan säästämiseksi tehdyn liikunnan. Jos kaikki energia menee pelkkään motivaation keräämiseen suoritusta varten, johtopäätöksiä on vain yksi.

Erästä tunnetumpaa ajattelijaa lainaten: I'm too old for this shit.

Nykyään laitan päivällisen jälkeen äänikirjan korviin ja lähden puoleksitoista tunniksi sutimaan. Kävelen lenkin metsien läpi, puistojen halki ja merenrannan vartta. Missään kohtaa ei tule olo, että kuolisinpa pois täältä kärsimästä, ei pistä, ei hölsky, en tuijota kelloa ja mieti, voisinko jo lopettaa. Päinvastoin. Kun äänikirja jää kotiovella jännään kohtaan, tekee mieli lähteä uudelle kierrokselle.

Avain onneen on ollut myös äänikirjojen löytäminen. Kiinnostavia podcasteja löytyi kyllä mutta ne oli järjestään suunniteltu lyhyempiin aikaslotteihin, eikä uusien etsiminen kesken lenkin oikein sopinut flowhun. Hyvää kirjaa sen sijaan kuuntelee vaikka miten pitkään. Suurin ongelma tässä on se, että olen joutunut opettelemaan keskittymään korvillani. En ole ikinä kuunnellut musiikkia minkään sortin vehkeistä ja olen äärimmäisen lahjakas omiin ajatuksiini uppoutuja, joten tämä on hyvää harjoitusta.

Ja täytyy sanoa, että onpa hyvä fiilis! Jalat ovat lenkin jälkeen puhki, koska pidän vauhdin reippaana, mutta nälkä ei ole yhtä paha kuin juoksupaarustamisen jälkeen. Illalla uni tulee hyvin. Ja hei, farkut eivät kiristä! En ole vielä uskaltautunut vaa'alle, mutta ehkä minun ei tarvitse tehdä enää sitäkään.

Aloittaminen on helppoa. Tarvitset vain näpsäkästi suhisevan tuulipuvun, kunnon jalkineet (löysin miesten osaston alelaarista kerrankin lestiltään sopivat kengät!), korviin sopivat kuulokkeet (käytä ammattilaista) ja sen äänikirjan. Sitten vain hortoilemaan, minne nenä näyttää.