Uudesta iltapalamyslistä (kaupassa ei ollut normimerkkiä) tuli välittömästi kiittävää palautetta. Epäilykseni heräsi ja kävin vilkaisemassa paketin kylkeä. Jep, viidennes sokeria. Hyväähän se.
Tuli vaan mieleen kun joku personal trainer / fitnessihminen oli järkyttynyt lapsiperheen synttäriostoksista ja pikaruokalassa käymisestä, paheksui herkuilla palkitsemista ja vertasi sokeria heroiinin käyttöön. Hänen oma lapsensa herkuttelee pinaatilla, joten hän ei voi ymmärtää, miksi joissain perheissä syödään epäterveellisesti, ja miksi vanhemmat eivät opeta lapsia syömään terveellisesti.
Jutun oli tietysti tarkoituskin nostaa haloo, mutta kuten aina, provosointi on harvemmin tehokas tapa saada aikaan muutosta.
Ihmisten ravitsemuksessa on ihan todellisia ongelmia, tietenkin. Liikaa suolaa, rasvaa, sokeria ja alkoholia, liian vähän kasviksia, kuituja ja vettä. Itsepetosta ja syömishäiriöitä. Joskus taas mielikuvat eivät perustu tutkittuun tietoon, jolloin aletaan pelätä vegaaniruokaa.
Mutta vanhempien syyllistäminen siitä, että lapset eivät juo vettä syntymäpäivillä tai syö samaa ruokaa vanhempien kanssa menee aiheesta ohi.
On ihan turha olla huolissaan siitä, että lapsuuden kodin esimerkki olisi ainoa terveyteen vaikuttava tekijä, hyvässä ja pahassa.
Minun lapsuuden kodistani ei juuri mikään ruokailutapa ole periytynyt, onneksi. En ruvennut tupakoimaankaan. Olen itse kasvanut sokerihuurretuilla muroilla, kaakaolla, limulla, lihapiirakoilla, perunalla ja tonnikalalla. Koulussa söin iltapäivällä aina pussillisen karkkia, kouluruoan lisäksi sentään.
Nykyään syön paljon terveellisemmin ja monipuolisemmin, mutta siihen on ohjannut moni muu asia kuin mutsini epämääräiset kokkaukset. Minulla on mahdollisuus olla terve ja syödä hyvin, sillä en ole sairas, masentunut tai syrjäytynyt, työtön, liikuntakyvytön tai yksinäinen. Minun sosiaalisessa ympyrässäni syödään säännöllisesti kasvisruokaa, pähkinöitä, salaattia ja tuorepuuroa siinä missä nakkisoppaakin. Itse olen enemmän huolissani siitä, mitä terveyden epätasaisen jakautuminen tarkoittaa, millaista olisi ehkäisevä politiikka ja toteutetaanko sitä?
Toivoisin, että jokainen personal trainer ymmärtäisi tämän isomman kuvan.
Vanhempiani voin kiittää lähinnä siitä, että syöminen ja ruoanlaitto on vain yksi rasti elämässä, pakollinen mutta ei kovin merkittävä sellainen. Jengin ruokaostoksia he eivät opettaneet kyttäämään.
Pinaatilla herkuttelua muksu taitaa olla varsin nuori esikoinen, jolle kelpaa kaikki.
VastaaPoistaNäin ainakin jutun perusteella. Toivottavasti hän säilyy sellaisena. Näitä stoppeja kun näyttää tulevan vähän jokaisessa perheessä aina silloin tällöin.
PoistaOlet ihana! Kiitos tästä.
VastaaPoistaMulla oli aikalailla sama ruokavalio kasvuiässä kuin sulla. Viikonlopuksi satiin siskon kanssa aina omat suklaalevyt ja 1.5 litran limut, ja saatiin myös ostella mitä huvitti ja lappaa vaikka kokonaisen ranskanleivän iltapalaksi kun iltaruoka oli jäänyt syömättä (sitä sentään tarjottiin joka ilta mutta kaikenlaiseen nirsoiluun suhtauduttiin ymmärryksellä).
VastaaPoistaNiinpä olenkin aina ollut ylipainoinen ja jojoillut painoni kanssa myös koko aikuisuuteni. Puhumattakaan itsetunto-ongelmista mitä nuorempana ylipaino aiheutti... olen vasta lasteni myötä opetellut syömään järkevämmin ja liikunnan ilonkin keksin vasta kolmekymppisenä. Että kyllähän sitä toki voi poisoppia kodinkin antamasta mallista, mutta on se sen verran pitkä ja kivinen tie, että haluan tarjota lapsilleni paremmat eväät elämään. (Ei meilläkään sentään herkutella pinaatilla, ja karkit sun muut kuuluvat kohtuullisissa määrin elämään silloin tällöin.)
Ymmärrän kyllä tämänkin näkökulman halusin vaan tuoda esiin sen että ei se lapsuuden kodin ruokailu mikään jatkumo ole. Meidän kodissa onkin miehen perheen ruokaperinteet, sillä meillä ei oikeastaan ollut edes ateriarytmiä kotona. Todella iloinen olen näin jälkikäteen kouluruoasta. Ja onneksi olin kaikkiruokainen.
PoistaTerveysruokailu on aina tunteita herättävä asia �� Olis niin mukavaa, jos lasten ruokatottumusten opettaminen meniskin niin, että kun mutsi kertoo, että karkki ja sokeri on epäterveellisiä, eikä niitä kuulu syödä, ei lapsi niistä sitten koskaan kiinnostuiskaan. Mutta kun tuntuu, että se ei kuitenkaan käy niin helposti. Ja sen takia minusta kuuluu opettaa myös syömään herkkuja -herkuttelemaan. on hetkiä, jolloin herkutellaan ja hetkiä, kun syödään terveellisesti. Kenenkään kakara ei ole ylipainoinen, jos se syö karkkia aina kun kaverilla on synttärit. Eikä kenellekään myöskään ole siitä mitään haittaa.
VastaaPoistaMinun lapsuudessa oli aina pullaa ja kuivakakkua tarjolla -aina :) Se oli meillä niin arkipäivää, etten jaksanut niistä niin kiinnostua.. Laura
Kyllähän terveys osuu aina hermoon, varsinkin niille, jotka ovat terveystietoisia mutta joutuvat välillä joustamaan. Ja lasten ylipainoon on kyllä monia syitä.
PoistaPs. Mun mummo oli leipuri. Oli todellakin pullaa, piirakkaa, pitkoa, tiikerikakkua etc ja aivan sairaan hyviä. <3
Loistava kirjoitus - kiitos!!!
VastaaPoistaYksi personal trainer vastaa. ;) Mulla 2 poikaa, joista toinen varsinainen herkkupeppu, kaikki sokerilla maustettu menee ja lujaa jos vaan antaa ja sallii. Toisen pojan 10- vuotissyntymäpäivät ovat ensi viikolla ja voitte olla varmoja että trampoliinilla hyppimisen lisäksi tarjolla on karkkia ja sipsejä. Meillä pääasiassa syödään järkevästi ja lautasmallin mukaan, kehotetaan maistamaan muttei pakoteta. Itse en edusta mitään fitnessihannetta ulkomuodollisesti ja nyt kolmatta lasta odottaessani, olen joutunut heittämään osan terveellisestä syömisestä hetkeksi taka-alalle oman huonon olon vuoksi. Tekeekö se minusta äitinä tai personal trainerin huonon? Opetan kultaista keskitietä lapsilleni, mutta myös asiakkailleni. Ehdoton kieltäminen vaan lisää houkutuksia. Asiakkaiden kanssa menemme myös hyvinkin paljon syvemmälle syömisen suhteen, mietitään arvojen mukaista syömistä ja tunnesyömistä. Lasteni kanssa noudatan sääntöä, niin kauan kuin pojat syövät ruokaa hyvin ja liikkuvat, ovat myös silloin tällöin herkkupäivät sallittuja. :)
VastaaPoistaSulla on sama fiksu suhtautuminen kuin johtavilla ravitsemusasiantuntijoilla, kieltämällä ja ehdottomuudella ei saada aikaan kuin pahaa mieltä. Musta on ihan hienoa että inhimillisyys tulee kaikille koutseille jossain määrin omakohtaisesti tutuksi. :)
PoistaJust näin! Kultainen keskitie, tylsä mutta niin hemmetin toimiva tapa elää. Lapsuuskodin tavat voivat todellakin toimia myös varoittavana esimerkkinä, itsehän hain joka päivä koulun jälkeen kaupasta mikroaterian (pasta bolongese tai Saarioisten pizza, liekö niitä 80-luvun lopulla muita olikaan), smurffilimsan ja paketin jaffakeksejä ja menin yksin kotiin syömään. Ja kyllä, meilläkin tupakoitiin sisällä - ja jostain käsittämättömästä syystä vain ja ainoastaan keittiössä! Liekö tästä taustasta johtuen arvostan nykyään kotiruokaa ja yhteisiä ruokahetkiä, se onkin sitten lapsen oma asia jatkaako hän aikuisena tätä perinnettä vai näkee mut varoittavana esimerkkinä. Arkiruokaa arkena, herkut on tarkoitettu juhlistamaan jotain, ihan mitä vaan, kuten korvapuustit yhteisen vapaapäivän kunniaksi. Ja ehdoton kieltäminen todellakin lisää houkutuksia, sillä lapsuudessani rajattoman karkin ja limsan maailmassa ainoat kielletyt ruoka-aineet olivat jacky-makupalat, sokerimurot ja kaakao, joita sitten kävinkin kiireesti ostamassa heti kun muutin 20-vuotiaana pois kotoa - ihan vain todetakseni että paskaahan ne ovat...
VastaaPoistaMinttu
Keittiössä oli liesituuletin jonka vanhemmat varmaankin kuvittelivat POISTAVAN tupakansavun. >.< Ja apua, roiskeläpät kuuluivat kiinteänä osana opiskeluun. Onneksi myös se opiskelijahintainen lounas tuli syötyä...
PoistaKohtuus kaikessa ja kultainen keskitie... siinä mottoni myös ruoka-asioihin.
VastaaPoistaMeillä on kolme tytärtä, jotka ovat harrastaneet tai harrastavat aktiivisesti kilpaurheilua. Määrätyissä lajeissa kovasti korostetaan terveellistä ruokavaliota ja esimerkiksi valmentajalta tulee ohjeita että herkkuja saisi syödä vain esim. kilpailun jälkeen.
Olen sitä mieltä, että tällainen ohje pahimmillaan johtaa syömishäiriöihin eli herkut koetaan palkintona, jonka saa vain jos kilpailee ja onnistuu...mielestäni herkkujen syömistä ei mitenkään saisi liittää suoritukseen.
Meillä käytännössä syödään normaalia kotiruokaa ja herkkujakin on tarjolla silloin tällöin, mutta kukaan ei ole suuremmin riehaantunut niiden syömiseen. Tässä on toki yksilöllisiä eroja, vanhin tyttäristä 20v ei ole koskaan herkkuja paljon mättänyt, keskimmäinen 17 v satunnaisesti "haluaa makeaa" ja usein ruuan jälkeen, nuorimman 13 v kanssa on välillä keskusteltu siitä paljonko on sopivasti.
Itse suosin sitä tapaa, että syön esim. ruuan jälkeen tummaa suklaata, silloin ei makean mieliteko yllätä ja ei tule syötyä övereitä. Niin ja muutenkin en pysty ällömakeita juttuja syömään kuin vähän kerrallaan. Suolaiset herkut on sitten ehkä pahempia houkutuksia minulle itselleni, niidenkin kanssa pyrin kohtuuteen niin itseni kuin lasten kanssa.
Hyvä pointti tuo, että herkut eivät ole sidoksissa suoritukseen. Miksi olisivat, jos kohtuus säilyy. Mä olen tän suhteen tosi ristiriitainen ihminen: irtokarkkifani, mutta joissain asioissa tosi tarkka kuten jogurteissa ja rahkoissa ja mehuissa.
PoistaNooh, herkut ovat mukana siinä päivitetyssä ruokapyramidissakin - on ihan normaalia silloin tällöin syödä epäterveellisiä herkkuja. Näin meilläkin tehdään. Mutta ei meilläkään esikoinen syönyt vielä 2-vuotiaanakaan pullaa eikä karkkeja koska oli tyytyväinen rusinoihin. Enhän mä nyt ehdoin tahdoin niitä sille tuputtanut. Sitten sai maistaa kun halusi samaa kuin muutkin. Toinen lapsi olikin sitten sillä "haluaa" -linjalla jo 1-vuotiaana. Mä en muuten tiedä yhtään perhettä jossa vanhemmat söisi eri ruokaa kuin lapsensa. Onko se kovin yleistä? En mä ainakaan jaksaisi kaksia ruokia vääntää.
VastaaPoistaNää on just näitä asioita joihin en kauheasti ole kiinnittänyt huomiota. Mä en muista milloin Snadi sai ekan kerran karkkia, veikkaan että sen eka kosketus lisättyyn sokeriin on ollut jäätelö. Skidi sai karkkia ehkä joskus neljävuotiaana ekoilla kaverisynttäreillä. Mut meillä kyllä joskus syödään eri safkaa, mutta lähinnä niin että lapset jatkavat jollain eilisellä ruoalla ja aikuisille on salaatti tms.
PoistaEi meilläkään kaikki aina samaa ruokaa syö jos koostetaan ateria kaapin jäämistä ja siihen ehkä kylkeen joku nopeasti valmistettava juttu. Mutta että tekisin ihan erikseen lapsille eri ruoat joka päivä kuin itselleni. En saa tästä toimintamallista ihan kiinni. Mua jopa epäilyttää että tämä "lapsille roskaruokaa ja aikuiset syövät itse terveellisesti" on joku urbaani legenda. Ja -krhm- meillä kyllä lapset syö terveellisemmin kuin aikuiset koska meidän talouden aikuiset vetää useammin herkkuövereitä kuin lapset. ;)
PoistaTuttua on se, että jos lapsi kehuu muroja tai mysliä tms, sen sokeripitoisuus on hyvä tarkastaa. Välillä meidän ruokailut huolettaa itseäni, kunnes taas tajuan, että pääsääntöisesti meillä syöty itsetehty kotiruoka on suurimmaksi osaksi tarpeeksi terveeellistä. Ei ne vanhempieni lapsuuden läskisoossit myöskään olleet mitään terveellisyyden perikuvia, silloin vain se fyysisen työn määrä oli aika paljon suurempi kuin nykyään.
VastaaPoistaJos terveysnäkökulmat aina välillä tulevat mieleen, on turvallisilla vesillä: Sinä tiedät suositukset ja osaat toteuttaa niitä. tarpeeksi terveellinen on hyvä termi!
PoistaMinä koin järkytyksen esikoiseni ensimmäisessä päiväkodin vanhempainillassa, jossa ruoka nousi ykkösaiheeksi parin terveystietoisen vanhemman toimesta. He olisivat kieltäneet kaiken sokeripitoisen ketsuppia myöten (tunsin olevani sokeria suosiva luopio, kun tyttäreni, silloin 1,5 vuotta, oli jo syönyt vaikka kuinka monta annosta makaronilaatikkoa ketsupilla höystettynä...)Kohtuuden opettelu on ehkäpä järkevämpää kuin täydellinen välttely =)
VastaaPoistaOunou. Päiväkotiruoassa on tietysti kaikenlaista korjattavaa mutta keda ei kuulu niihin isoimpiin ongelmiin. :D
PoistaKommentoin nyt lähinnä tuota fitness-blogin puolta ja en näköjään osaa kirjoittaa riittävän lyhyesti, pahoittelut jo etukäteen…
VastaaPoista1/3
Ensimmäiset räkätykset pääsi tässä kohdassa.
”Koska oma Pikku-Peipponi on jo pidemmän aikaan syönyt ihan oikeaa ruokaa ja on jotenkin itselle todella ajankohtainen aihe pysähtyä miettimään, että miten haluan itse opettaa lapseni syömään.”
Opettaa lapseni syömään. No tuota. Omassa perheessäni syötiin normaalia perusruokaa, kaikille sitä samaa. Herkkuja oli erilaisissa juhlissa, mutta ei koskaan ainoana tarjottavana ja lastenkutsuillakin piti syödä tikkuhin pisteltyä juustoa+viinirypäleita, valmiita pikkuvoikkareita tai kotikutoisia lihapullia ennen kuin kakku (tavallisesti banaani+mansikkahillotäytteellä) saapui pöytään. Meillä ei ollut lapsuudessani mitään karkkipäivää, sain viikkorahaa sen verran, että sillä sain sitten ostaa karkkia jos mieli teki. Jos mieli teki jotain muuta, kuten vaikka tarroja, ei rahaa karkkiin sitten ollut.
Tämä ei mitenkään estänyt minua mieltymästä herkkuihin myöhemmällä iällä. Eikä erään kaverini täysin vapautunut herkuttelu lapsena ja nuorena estänyt häntä aikuisena luopumasta käytännössä kaikesta liian makeasta, koska ei vaan maistu. Puolukkapiirakka kohtuullisella sokerilla on aika usein pöydässä kun hän tulee käymään. Mutta suklaakakkua tai irtareita on ihan turha tyrkyttää.
Tuntuu, että rva Peippo ei ensimmäisen ja ainoan lapsen kanssa vielä ole ymmärtänyt kuinka rajallisesti lapseen ja hänen mieltymyksiinsä voi vaikuttaa sen jälkeen kun se kotihoitokupla puhkeaa. Toki jonkun verran voi aina vaikuttaa, mutta se mitä muksu alta kouluikäisenä syö ei perstuntumalta korreloi mitenkään sen kanssa mikä nuorena tai aikuisena maistuu.
2/3
VastaaPoista"Nämähän on kaikki meidän vanhempien brändäämiä asioita. Me olemme heille nämä tavat opettaneet. Me olemme heille karkkipäivästä kertoneet ja herkut heidän eteen kantaneet. Eikö ole surullista."
“Se tuntuu itseltä niin hullulta, koska oma lapsi on niin rakas, että en ikinä haluaisi omilla teoillani tehdä hänelle pahaa ja sitä vanhemmat tekee ostaessaan lapsille sokeria ja muita lisäaineita.”
Tässä vaiheessa ei enää naurattanut. Koko homma alkoi kuulostaa siltä, että lapsen omille mielipiteille ei pahemmin anneta näissä asioissa sijaa. Itse en mitenkään allekirjoita oman lapseni herkuttelumieltymyksiä, mutta en myöskään ilmoita että moista moskaa et syö. Etenkään sillä perusteella että homma on kielletty koska MINÄ haluan olla hyvä äiti ja tehdä eron noihin lastaan sokerilla pahoinpiteleviin ymmärtämättömiin ääliöihin. Olen painottanut ruokailuun liittyvissä kysymyksissä sitä, että tärkeintä ravinnossa on se, että ruokavalinnat on arkena fiksuja. Silloin se pohja on kunnossa niin että kropalla on mahdollisuuksia selvitä kunnialla sokeriövereistä, suolakuormasta tai mistä tahansa muista satunnaisista epäterveellisyyksistä. Olen myös rohkaissut lasta syömään kavereista huolimatta sitä mistä itse tykkää, etenkin silloin kun ne mistä tykkää on sieltä paremmasta päästä valintoja. Jos kerran pitää salaateista niin voi sitten siellä raxissa ottaa niitäkin, vaikka suurimmalle osalle kaveriporukkaa ei maistu.
Toinen mistä on nyt vähän vanhemman lapsen kanssa keskusteltu on oman kropan kuunteleminen. Jos ruokailun jälkeen on paha olla, on syöty joko liikaa tai sitten ruoka on muista syistä ollut sellaista että elimistö sanoo jursk. Tähän liittyen olen erityisesti tuonut esille sen, että tämä on hyvä asia. Kropan kuuluukin ilmotella övereistä tai siitä, että nyt vaaditaan vähän liikaa. Jos kokonaisen sipsipussin jälkeen ei ole paha olo niin se on huolestuttavampi vaihtoehto kuin se että on.
3/3
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että lasten ylipaino on oikea ongelma ja että joissain perheissä voi olla oikeasti ruoan laadun kanssa paljonkin petrattavaa. Mutta rva Peippo tuntuu (kuten monet muutkin intohimoiset fitnessharrastajat) unohtavan kokonaan ruoan ja syömisen sosiaalisen aspektin muussa merkityksessä kuin siinä että hän on oikeassa ja muut väärässä. Kaikkien pitäisi nauttia viherpirtelöistä ja juhlia samalla safkalla kuin mitä arkena natustaa. Kevytkerma vesimelonin päällä tuo juhlan ja pikkuporkkanoiden rapeus hummuksessa kruunaa kestit? Miten tämä poikkeaa henkisesti siitä, että juhlapöytään katetaan arkenakin tarjolla olevat einespullat, sipsit ja limpparit?
Tämä omituinen ehdottomuus ja omien ruokavalintojen tiukka sitominen identiteettiin on ilmeisesti asia, jonka jo vähän nuoremmatkin aistii ja omaksuu. Oman lapsen kannustamisessa parempiin ruokailutottumuksiin otettiin iso harppaus parempaan suuntaan, kun tajusin ihan ääneen sanoa, että se että syö kanasalaatin iltapalaksi tai valitsee kasvisvaihtoehdon kouluruokailussa ei tarkoita, että aina pitäisi tehdä tämä valinta. Yhtenä iltana voi syödä kanasalaatin, toisena lihiksen nakilla ja juustolla. Jos kasvisvaihtoehto näyttää koulussa paremmalta niin sitä voi ottaa silloina lihapullapäivänä sitten niitä lihapullia. Terveelliset vaihtoehdot vaan laajentavat sitä vaihtoehtojen määrää, se että syö jotain pahaa JA epäterveellistä vasta hölmöä onkin. Että jos tarjolla olevista vaihtoehdoista kumpikaan ei erityisesti houkuttele niin silloin voi ainakin valita sen terveellisemmän vaihtoehdon.
Ja aina kannattaa kokeilemalla etsiä niitä ruokia, jotka ovat hyväksi sekä mielelle että kropalle.
4/3
VastaaPoistaJa en tuossakaan saanut sanottua kaikkea mitä piti :DD
Lasten tulevaisuuteen eniten vaikuttava joukko on oma viiteryhmä. Ei se, mitä vanhemmat tyrkyttävät. Itse olen lukenut koko kirjan, mutta tässä artikkelissa on tärkeimmät pääpointit:
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/ala_syyta_vanhempia
Kiitos, ihan mahtava analyysi! <3 Mäkään en voinut tälle jutulle täysin naureskella, koska semiliberaalina ihmisenä kuitenkin toivon että lapsi ansaitsisi sen arvostuksen vaikka ei söisi yhtään mitään järkevää ennen kouluikää.
Poista