Muistatteko sen pääsiäisen, kun kaljat jäätyivät terassille?

Sääri oli yöllä livennyt peiton ulkopuolelle. Samalla yöpuvun lahje oli hilautunut polven korkeudelle.

Heräsin saaristomökillä siihen, että toinen jalka oli nolla-asteinen ja sen elvyttäminen aineenvaihduntakuntoon vei ainakin puoli tuntia.

Ikkunasta veti jotain kautta, vaikka olin laittanut tyynyn eteen. Vedin sukat lahkeiden päälle ja kävin uudestaan nukkumaan.

Aamulla meri vaahtosi. Se tarkoitti sitä, että pohjoistuuli puhalsi vähintään 11 m sekunnissa. Pohjoinen on ainoa suunta, mikä tähän mökkiin osuu kunnolla. Kun on kylmä on helvetin kylmä.

Lähdin kaivolle ämpärien kanssa. Juoksevaa vettä ei näissä olosuhteissa ole. Öisin on monta astetta pakkasta, joten lähellä maan pintaa kulkevat putket jäätyisivät ja halkeaisivat. Kaivon luukku ei pysynyt ylhäällä ja pumppu ei toiminut kunnolla. Näpit jäätyivät.

Ulkissa käynti oli vain hieman avantouintia kevyempi kokemus, mutta ilman jälkieuforiaa. Alan ymmärtää niitä naisia, joiden vatsantoiminta loppuu mökkiolosuhteissa.

Tekemistä ei juuri ole. Ei tarvitse haravoida. Eikä grillata, koska grilli lämpenee tällä puhurilla noin 20 asteiseksi. Lautapelitkin jäivät kotiin, koska niiden pakkaaminen oli kersojen vastuulla. Onneksi on Areena ja Noita Nokinenä. Wifi sentään toimii.

Parin tunnin välein tulee sakea lumikuuro. Antarktiksella on varmasti tällaista.

Tuleehan se välillä mieleen. Pitäisikö lähteä kotiin?

Ei!

Olen joskus sanonut, että vietän pääsiäistä kuin kevään tupareita. Nämä ovat tällä kertaa vain tällaiset kohtuullisen paskat tuparit. On ne silti pidettävä. Sitäpaitsi muuten emme voisi 10 vuoden päästä miettiä, että muistatteko sen pääsiäisen vuonna 2017, kun kaljat jäätyivät terassille? Jestas. Mutta täällä vain oltiin. Aika sissejä hei!

Nyt rupean kirjoittamaan suklaamunasuunnistuksen vinkkirunoja. Munapolun henki ei lepää pohjoistuulellakaan.