Skidi puntaroi vaihtoehtoja ja kysyi, saako ottaa tomaattikeittoa. Totta kai. Tyyppi ripotteli annoksen päälle krutonkeja ja halloumia -- ja söi kaksi lautasellista.
Ystäväni, jonka lapsi syö tällä hetkellä lähinnä jogurttia ja leipää, tarkisti, oliko tämä nyt se nirso tapaus, joka ei syönyt mitään ennen kouluikää.
Jep. Sama tyyppi, joka on todennut, että pahinta ruoassa on maku. Sama tyyppi, joka ei suostunut syömään muuta kiinteää ruokaa kuin teollisia soseita. Sama tyyppi, joka halusi syödä kaikki ruoka-aineet erikseen (=spagetti ja kastike siis eri puolilla lautasta).
Kehitys on todellakin kehittynyt. Nykyään perheen yhteiset ruokailut eivät ole enää puhdasta piinaa, jossa minä yritän estää itseäni huutamasta että NYT VITTU SYÖT. Muutos ei ole tapahtunut mitenkään yhtäkkiä vaan pikkuhiljaa ja monesta syystä, joista yksikään ei ole minkään kasvatuksellisen linjan tulosta. Koska mikään ei toiminut.
Pakottaminen ei toiminut.
Jälkiruoalla lahjominen ei toiminut.
Säännölliset ruoka-ajat eivät toimineet.
Maistattaminen ei toiminut.
Lapsen osallistaminen ruoanlaittoon ei toiminut.
Mutta ajan kuluminen näyttää toimivan. Tänä vuonna on mennyt jo kaalilaatikkokin. Se oli tärkeä virstanpylväs, koska kyseessä on minun lempiruokaani.
Skidi on päässyt sinuiksi haasteidensa kanssa. Hän osaa analysoida, mikä on löllöisyys- ja mikä makuongelma. Suutuntuntuman kestoinhokit, kuten paistettu sipuli, sienet, avocadot, haljenneet pavut ja bechamel-kastike ovat edelleen vihollisten listalla, mutta eivät enää kryptoniittia. Ne ronkitaan lautasen reunalle, jos minä en huomaa. Joskus vahingossa nekin syödään.
Hän on ruvennut kiinnostumaan uusista mauista. Muutama iloinen yllätys (halva, jokiravun pyrstöt, edamame-pavut, persikat, paistettu lampaanmaitojuusto) ja pikkusiskon sparraus on rohkaissut ylittämään ennakkoluulot ja kokeilemaan vanhempien lautaselta jopa niitä vihreitä asioita. Ja maistaminenkin on muuttunut sellaisesta yhden atomin kokoisesta hipusta ihan oikeaan parin lusikallisen suupalaan. Ihan omia kokeilujakin on harrastettu: eräänä päivänä hän oli laittanut leivän päälle jogurttia ihan vain testausmielessä. En torunut. Ilahduin.
Lisäksi ruokahalu on parantunut pikkuhiljaa. En tiedä miksi. Ehkä urheiluharrastus on kasvattanut lihaksia. Kisapäivän jälkeen ruokaa otetaan jopa lisää.
Nyt ollaan päästy jo siihen tilanteeseen, että ravintolassa katsotaan aikuisten listaa ja kouluruoka ei ole enää parempaa kuin kotiruoka. Kuulemma vain koulun hernekeiton kanssa tarjoiltu sinappi on parempaa kuin kotona käytetty dijon. Voin elää tämän kanssa.
Onnea teille! Niin vapauttavaa kun lapsi syö :D
VastaaPoistaMun kaikkiruokainen lapsi muuttui nirsoksi yks-kaks 4-5 vuotiaana ja yhä odottelen ihmettä tapahtuvaksi, että se prkl taas söisi! Pian on 7 mittarissa ja ipana elää lähinnä hedelmillä, vihanneksilla ja paahtoleivällä. Koitan lohduttautua, että hanneksista saa ainakin vitamiineja.
Pakettiin kuuluu toki myös heikko verensokerin laskun sietokyky, joten niiden megalomaanisten raivareiden aikana olen alkanut todellakin ymmärtää vanhempia, jotka antaa lapselle pullaa vaikkei se syönytkään "oikeaa" ruokaansa. Samaan vitutus-syssyyn lapsen syömättömyyden kanssa menee ne neuvolakäynnit, kun lapsen laihuutta kauhistellaan ja ne jeesus-äidit jotka jaksaa muistuttaa, miten lapset kyllä syö ennakkoluulottomasti, jos ne on totutettu pienestä asti, kuten heillä - tottakai - on tehty.
AARGH! Niin, ja onnea vielä kerran!
Meillä on tuo nuorempi tällainen verensokerikriittinen henkilö ja arvaa kestikö aikaa että tajusin että SILLÄ ON NÄLKÄ toisin kuin siskollaan... >.< Joo, erilaisia vaiheitahan voi kuulua myös syömiseen, juuri nyt on menossa aika hyvä vaihe molemmilla, toisin kuin ennen joulua jolloin yhtäkkiä kaikista lempiruoista tuli inhokkeja. (WTF????)
PoistaKolmen aistiyliherkän lapsen äitinä, olen oppinut että on ihan ok jos lapsi syö vain yhden leivän aterialla. Hän kuitenkin syö jotain. Ja oppinut hyväksymään, että makaroonilaatikko on ainoa lämmin ruoka joka kelpaa.
VastaaPoistaNo sulla on sitten haastetta enemmänkin! Mutta jotenkin nuo vain kasvavat ja oppivat olemaan.
PoistaVähän samantyyppisiä asioita olen itsekin huomioinut. Itsellä 6 ja 8-vuotiaat lapset. Nyt ne jo syö aika monenlaisia ruokia, mutta tosta kaalilaatikko asiasta olen niin kade! Meillä sitä ei edelleenkään maisteta kuin teelusikan kärjellinen, joten olen luovuttanut. En viitsi tehdä sitä vain itselleni.
VastaaPoistaMitetin tota listaa, että mitkä asiat ei auttaneet. Voisiko kuitenkin olla, että nämä kaikki yhdessä ajan kanssa olisi se toimiva resepti. Koska veikkaisin, että jos lapselle ei edes yritetä tarjota missään vaiheessa mitään muuta kun sitä spagettikastiketta, niin ei se kyllä koskaan opikaan syömään mitään muuta, edes ajan kanssa.
Voi olla, en tiedä. Kaipa suurin osa normivanhemmista kuitenkin kokeilee tarjota erilaisia ruokia ja päiväkodissa nyt ainakin tulee vaihtelua. Sitten on erikseen ne päivät, jolloin ei jaksa edes yrittää.
Poistaja tuo kaalilaatikko oli kyllä niin voitto. Olin niin riemuissani kun kumpikin maistoi ja toisen mielestä oli jopa hyvää! Toinen tietysti suhtautui kuin ydinjätteeseen mutta viis siitä.
Meilläkin on auttanut lähinnä aika kaikista hyvää tarkoittavista neuvoista huolimatta.
VastaaPoistaToimiva lääke aika moneen asiaan. :)
PoistaMeillä on kovin samanoloinen parivaljakko. 4 v. esikoinen on aina syönyt hyvin vähän ja valikoiden (valikointi on lisääntynyt viime aikoina), juuri 1 täyttänyt kuopus sen sijaan vähän kaikkea hyvällä halulla. Ymmärrän täysin, mitä tarkoitat ensimmäisen lapsen nirsoilun aiheuttamilla traumoilla. Tykkään laittaa monenlaista ruokaa, mutta lapsi kieltäytyy kategorisesti edes maistamasta mitään tuntemattomampaa. Avokadoa lienen tarjonnut noin 50 kertaa. Kaikenlaista on kokeiltu, mutta Parhaiten on auttanut oman asenteen muuttaminen. Ei lapsen syöminen siis ole miksikään muuttunut, mutta sen aiheuttama ahdistus on vähentynyt. Nykyään hyväksyn, että kalapuikot ja ranskikset voi olla välillä päivällinen ja esim. makaronilaatikkoa voi syödä monta päivää peräkkäin. Nämä sinun juttusi antavat toivoa tulevasta.
VastaaPoistaKyllä, toivoa on ja osavoittoja voi tulla jo aikaisemminkin. Omassa asenteessa se salaisuus tosiaan piilee. Että päättää mitkä asiat on niitä taistelemisen arvoisia ja mitkä ei. Ja sitten käytin hämäystä. Kyläreissuilla joskus sovin jo etukäteen että toinen aikuinen ehdottaa ruokien maistelua koska oma ääni kiristyy jo pelkästä ajatuksesta.
PoistaKiitos! Loit toivoa että meilläkin vielä syödään joku päivä normaalisti. Esikoinen söi vauvana tosi hyvin mut jotain tapahtui n. 1,5 vuoden iässä ja nyt 3-vuotiaana elää leivällä, hedelmillä (tosin vain omenalla, päärynällä ja banaanilla) ja jogurtilla. "Kunnon ruoista" syö pelkkää pastaa ja ranskalaisia ja joskus kalapuikkoja. Mitään uutta ei maista. Kuulemma ei tykkää. Maistamatta tämän muka tietää. Viime aikoina on muutaman kerran toiminut jälkiruoalla lahjominen, mutta usein ei toimi sekään. En edes vaadi että söisi kunnon lautasellisia vaan ihan vaan että maistaisi edes vähän kaikkea mutta ei. Eilen nirhaisi pienen palan kukkakaalta ja viime viikolla bataattia ja tämä oli meille ihan huikea edistysaskel. Mulle on monet sanoneet, että jos et anna muuta niin kyllä sille tulee nälkä ja se syö, mutta ei tule, pärjää ihan hyvin seuraavaan ateriaan. Saattaa elää päivän yhdellä jogurtilla, hedelmällä ja palalla leipää eikä ikinä tule niin nälkä että uusia ruokia maistais. Onneksi nyt kuitenkin syö edes noita aamupala/välipaloja. Olen lopettanut stressaamisen ja toiveikkaana odottanut että joku päivä se alkaa syödä taas, ilmeisesti tämä on siis mahdollista. Sitä odotellessa :)
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä, toiveikkuuteen on perusteet! :) Kyllä ne jotenkin ne makroravintoaineet saavat koska näyttävät kasvavan.
PoistaJes, meilläkin on siis vielä toivoa! Voi vitsi, miten raivostuttavaa syömättömän lapsen kanssa voi olla! ja tosiaan, mikään ei tunnu auttavan :/ Kouluaikoja odotellessa siis (poika kohta kaksivuotias) :D
VastaaPoistaSe todella ON raivostuttavaa, en oikein keksi mitään mikä painaisi samalla tavalla kaikki nappulat pohjaan. Mutta ruokakriittisyys voi korjaantua aikaisemminkin kuin vasta kouluiässä, riippuu vähän tyypistä! :)
PoistaTai sitten ei silloinkaan :O Kyllä on kuultu, kun koulussakin saa taistella kun ei vaan syö niin ei syö. Esim. jos meinaa oksu tulla jostain niin paha siinä on pakottaa vaikka olis 14v.
PoistaIhan vaan sivusta seuranneena, olen siunattu kaikkiruokaisella lapsella ja tämä tulee aina esille myös opettajan kanssa palavereissa :D Ei napise kuulemma mistään vaan kaikki menee hyvällä ruokahalulla. Ehkä ne omat geenit on tässä siirtyneet, no oli syy mikä tahansa kyllä tämä elämää helpottaa.
Ihanaa kuulla! Toivoa siis on. Itse sain traumat esikoisen ollessa pieni (ja varmaan hänkin). Pöydässä sai todellakin lukea kirjaa, jotta edes pari lusikallista sosetta olisi uponnut pikkutyyppiin. Kerran ystäväni touhua katseltuaan totesi, että meillä ei ruokapöydässä leikitä. Sanomattakin selvää, että hänen lapsensa ovat aina olleet hyviä syömään.
VastaaPoistaMeillä ollaan edelleen aika valikoivia ruuan suhteen, perheen kuopus syö parhaiten, mutta on silti hoikin ja pisin (n. 110 cm ja 15 kg). Itse olen oppinut olemaan kommentoimatta kenenkään lapsen olemusta tai syömistä paitsi positiivisessa mielessä (syöpä hän ennakkoluulottomasti tms.).
Juuh, meillä myös ensimmäisen kanssa leikittiin pöydässä. tehtiin ihan kaikki temput että huomio kiinnittyisi johonkin muuhun kuin syömisen vastustamiseen... -.-
PoistaMeillä oli myös aika nirso pikkutyttö. Mutta kun murrosikä alkoi, rupesi ruoka maittamaan. Edelleenkin on tosi hoikka, mutta syö kunnon annoksia ja oikeaa ruokaa. Ja on minua pidempi eli yli 170 cm.
VastaaPoistaKyllä se taitaa olla totta, että jos lapsi on terve ja kehittyy hyvin sekä ruokaa on tarjolla, niin ei hän todennäköisesti kuole nälkään. :)