Kuten olen jo aiemminkin todennut, suhteeni musiikkiin on ailahtelevainen. Päässäni soi koko ajan joku lastenohjelman tunnari, mutta muuten musiikinkuuntelu ei arkeeni kuulu. Tai mahdu. Jostain syystä se mielentila, jossa musiikkia ympärilleen kaipaa, on kadonnut. Tykkään edelleen niistä nostalgiabändeistä ja -biiseistä, joihin tutustuin silloin, kun tahmeat tanssilattiat kuuluivat jokaviikkoiseen rutiiniin.
Nykyään ei oikein tunnu olevan tilaisuutta laittaa levyä soimaan. Ja silloinkin kun olisi, valitsen hiljaisuuden. Ajattelen fillaroidessa mielelläni omia asioitani ja katselen maisemia, töissä keskityn parhaiten ilman mitään apuvälineitä. En edes omista minkään sortin kuulokkeita, paitsi ne peltorit.
Tein toissavuonna lupauksen, että kävisin enemmän keikoilla ihan vain altistaakseni itseäni uusille kokemuksille. Ja kävinkin! Viime vuonna olin kuuntelemassa Skidin kuoron, Kenguruorkesterin ja housebändin lisäksi mm. Chris Cornellia, Vesalaa ja Kentiä.
Vesalan keikalla tajusin, että vaadin erityisesti suomenkieliseltä musiikilta valtavasti. Paitsi että musiikilla tulee olla suora suhde elämään ja maailmantuskaan (se on keino kertoa tunteista, vaikeista asioista, tabuista ja erilaisuudesta), tahdon ymmärtää, mitä artisti haluaa sanoa. Koska musiikkia on niin paljon, sanoilla on valtava merkitys. Pysäyttäminen ja puhuttelu edellyttää vertaisuutta, uskottavia kokemuksia ja tuttuja havaintoja. Aika harva lauluntekijä pystyy hätkähdyttämään tällaista keski-ikäistä kriitikkoa, joka saa rakkauden hyökyaalloista vain munuaiskiviä.
Koti-insinööri bändeineen onnistuu siinä aina välillä. Ei aina, mutta joskus.Suosikkeihini Vesterisen tuotannosta kuuluvat ruuhkavuosibiisit: Kukaan ei koskaan, Siinä kävi niin ja Kiljut riemusta sekä uusimpana Lapselleni. Tässä jälkimmäisessä kappaleessa puhutaan aikuisen ja kasvavan lapsen suhteesta, siitä, millaista on katsoa omaa lastaan etäältä. Tämän kappaleen aikana keikoilla ulvoo yleisön lisäksi myös solisti itse.
Kappaleesta on nyt tarjolla Spotifyssa hyväntekeväisyysversion, jonka tuoton bändi lahjoittaa Pelastakaa Lapset ry:lle. Duetoksi sovitetussa versiossa laulaa Teron lisäksi Heini Ikonen.
Ottakaa siis biisi kuunteluun, jos haluatte kaiken: sekä vähän nieleskellä että parantaa maailmaa.
Ps. Tällainen tapa lahjoittaa rahaa sopisi monelle muullekin artistille. Jos on muita muusikoiden vaimoja tai miehiä kuulolla, pistäkää siipalle ehdotus idean pöllimisestä.
Tämä on kyllä loistava idea ja toteutus. Tykkään!
VastaaPoistaParhaat ideat tuntuvat siltä, että pakkohan tämä on jo olla keksitty. :) Ja hei tunnistatko kuvauspaikan? ;)
PoistaJoo, piti kehua myös hienoa tuolia! Ja onhan tuo mieskin kuvassa ihan komee. Että hyvin on asiat :)
PoistaJoskus aistit kuormittuvat. Moni ei voi käsittää, että itse koen musiikin joskus vain ja ainoastaan häiritsevänä meluna. Jos olen stressaantunut, kaikki korvien kautta tuleva ärsyke ärsyttää myös mieltä. Joten olen vakavasti harkinnut vastamelukuulokkeita.
VastaaPoistaSelkeästi tässä lapsiperhe-elämän vaiheessa kauneinta musiikkia minulle on esikoiseni akustisen kitaran soitto. Kuopuksen nokkahuiluläksyjen aikana yritän pitää naamani peruslukemilla, vaikka välillä uhkaa pieni irvistys karata.
Muutenkin nuo lapset pitävät kyllä huolta tämän kodin äänimaailman rakentamisesta.
Olen kasvanut lähes 9 ekaa vuotta ainoana lapsena. Vanhemmat eivät pitäneet turhaan radiota tai telkkaria auki. Hiljaisuus on minulle ihan tuttua. Kun taas jotkut suuremman joukon kuopukset kertovat, että osaavat kyllä sulkea turhan metelin ulkopuolelle.
Tälläinen keski-ikäinen ei tee siis hyväntekeväisyyttä musiikin kautta ennen kuin lapset ovat aikuisia ja kuuntelevat musiikkia (ja riitelevät jne) omissa kodeissaan.
Muuten kyllä hyvä idea.
Musiikki on läsnä autossa. Muuten mukana on hiljaisuus tai elämän mukanaan tuoma älämölö.
VastaaPoistaPakko nyt zombeilla, itse käytän musiikkia rajaamaan sen oman tilan hälyisessä ympäristössä ja joskus ihan muuten vaan. Ei reagoi jokaiseen rapsahdukseen kun taustahäly tulee omasta takaa ja on itse valittua.
VastaaPoistaKuuntelen musiikkia myös ihan kuuntelemisen ilosta, minkäänlaista muusikkotaustaa tai edes läheisempiä tuttuja ei ole. Olen myös käytännössä kaikkiruokainen musiikkini suhteen, kappaletasolla on täysin mahdotonta ennakkoon sanoa mikä kappale iskee ja mikä ei. Spotifyn lempparilistalla on tavaraa ulkomaisesta listahittipopista elektronisen pilipalin kautta hämärään kotimaiseen lyriikkavoittoiseen.
Ei varmaan mene paljon pieleen jos väitän kuuntelevani musiikkia päivässä yli kymmenen tuntia ja ne ajat jolloin en ovat enimäkseen sitten sitä perheaikaa...