Kysyin lapsilta, minkä seuraavista he jättäisivät pois, jos olisi pakko: joulun, synttärit vai lomareissut. Snadi ilmoitti heti jättävänsä pois joulun, mutta Skidi vastasi harkinnan jälkeen synttärit. Hän ei ole valmis luopumaan joulusta mistään hinnasta.
Skidille joulu edustaa vuoden kohokohtaa, vaikka joulupukki paljastettiin näytelmäksi jo viime vuonna. Hän on tunnelmaihminen: haluaa koristella, sytyttää kynttilöitä ja nauttii musaluokkalaisena joululaulukeikoista. Joulun odotus on koko homman pointti.
Toki Snadikin on jo pari viikkoa tiedustellut, tuleeko meille kuusta OLLENKAAN (koska sitä ei hankittu heti joulukuun alussa) ja tietääkö joulupukki VARMASTI aattoillan osoitteemme. Lisäksi kertaalleen tyyppi on hiipinyt jättämään ulko-oven auki tontuille (tänä vuonna hän ei ole tunkenut kalenteriin vastalahjaksi sukkia). Että varsinaisesta välinpitänmättömyydestä ei voi puhua, mutta hänen innostuksensa on vielä lahjakeskeistä.
Huomasin jo viime vuonna, että jouluhöpsähdys on tarttuvaa. En ole koskaan ollut suuri jouluihminen (ja Koti-insinööri vielä vähemmän), mutta alan päästä nyt keski-ikäisenä vauhtiin. Vaikea sanoa miksi, mutta ehkä se johtuu tuosta Skidin sparrauksesta.
En muista, olinko itse pienenä ihan yhtä täpinöissäni joulusta. Minulle jouluun liittyi lapsena muita ilon aiheita: kävimme yleensä sukuloimassa ja tapasin serkkuani, mikä oli mahtavaa vaihtelua metsän keskellä elämiseen.
 |
| Koti-insinöörin suvun perinteinen jälkkäri o superyksinkertainenn luumuhillo-kermavaahtojutska. Tykkään. |
Ehkä joulusta nauttiminen tapahtuu niiden omien rituaalien muodostumisen kautta. En oikeastaan yritä toistaa äitini jalanjäljissä lapsuuteni joulua (muuten kuin niiden vetisten herneiden osalta) vaan rakennan ihan omaa perinnettä.
Minulla ei ole suvun lanttulaatikkoreseptiä, perinteisiä jouluastioita, perintökoristeita eikä jouluverhoja, mutta käsikirjoitus alkaa jo olla: täytettävä joulukalenteri on toteutettu jo monena vuonna (ja siihen kuuluu olennaisena osana se että tonttu vähän sekoilee), toispuoleinen, meidän olkkariin sopiva kuusi pitää hakea koko perheen kanssa, aattoon kuuluu riisipuurolounas vähintään kymmenellä mantelilla ja Mummilaan lähdetään jo päivällä joulusaunaan. Ja Tapaninpäivänä onkin kalenterissa veljestapaaminen.
Toistaiseksi käymme aattona Mummilassa, mutta jossain vaiheessa tulee se hetki, kun minä olen jouluvastaava. Olisikohan siinä se viimeinen aikuisuuden virstanpylväs. Alan kyllä olla valmis.
Tykkäsin tästä kirjoituksesta. Mä olen aina tykännyt joulusta, mutta nyt on tullut se hetki, jolloin tuntuu, että olisi mukava aloittaa oman perheen omat jouluperinteet. Toki tiettyjä juttuja on nytkin ollut (mm. tontun yllätykset joulusukissa, joulukorttikuvaus viimetipassa, jouluaattoaamuna kuusen alta löytyvät tontun laittamat yllätykset jne).
VastaaPoistaTänä vuonna on ensimmäistä kertaa niin, että olemme koko aaton kotona. Vanhukset tulevat meidän luoksemme siinä kohtaa päivää, kun haluavat ja poistuvat omaan lukaaliinsa nukkumaan silloin kun haluavat. Stressitöntä heille ja meidän reissaaminen minimiin (en tykkää yhtään siitä lahjojen ja lasten roudaamisesta!). Odotan pitkästä aikaa itse jouluaattoa innolla. Yleensä lähinnä olen keskittynyt etukäteistunnelmointiin ;)
Hauskaa! Joulussa on yllättävän paljon sitä "ainoa oikea tapa" -ajattelua mutta hankalaa siitä tulee vain jos kukaan ei ole valmis kompromisseihin. Oma joulu muotoutuu sitten hiljalleen. Ja todella totta tuo että lapsiperheenä reissaaminen on paljon hankalampaa!
PoistaMä jouduin ihan puolivahingossa jouluvastaavaksi jo nyt kolmekymppisenä, kun äiti kuoli loppukesästä. Osittain oma valinta, koska toki vaihtoehtona olisi ollut viettää joulu puolison kanssa kahdestaan, mutta halusin mielummin lähisukujengin kasaan. Ihan hitusen kyllä jännittää emännöidä 10+ vieraalle, mutta ehkä tällä saa peitettyä ne kaikki muut ahdistukset ensimmäisestä äidittömästä joulusta..
VastaaPoistaOtan osaa! <3 Varmasti hyvä ratkaisu, vaikka kyllä siihen tottumiseen menee aikaa. Mun joulut joutui tuuliajolle pitkäksi aikaa kun äiti kuoli viisi vuotta sitten, mutta nyt ehkä alkaa löytyä.
PoistaMulla tuo aikuisuuden virstanpylväs eli vastaaminen kokonaan aattoillasta täyttyi vasta viime vuonna (50 vuotiaana). Siihen asti oltiin vietetty aina jouluaatto lapsuudenkodissani. Kun äitini vuosi sitten kuoli oli pakko siirtää joulunviettoon omaan kotiin.
VastaaPoistaTunnistan kyllä tuon jouluhöpsähdyksen joka tuli lasten myötä. Nyt on hiukan jo hellittänyt kun lapset on jo isoja. Nuorin 13 meilläkin on innokkain jouluvalmistelujen tekijä. Ehkä sitten "eläkkeellä" itsekin jaksan taas joulusta innostua eri tavalla.
Omia traditiota ja jouluaaton ohjelmaa alkaa meillä selvästi pikkuhiljaa muodostua... tänä vuonna ajattelin järjestää aamiaisen sijaan joulubrunssin, jotta illallisen odottelu ei käy liian raskaaksi ja jouluateriaa ei tarvitse kiirehtiä iltapäivään.
Ei ole fb-tiliä niin kommentoin tuota luistelujuttua tänne. Voi jeesuksen pallit nyt oikeasti, 'lapsi saaaaattaaa oppia väärän tekniikan koulussa kaunoluistimilla.' Oikeestikko? Onko sillä yhtään mitään väliä?
VastaaPoistaUskaltaisin väittää että väärää tekniikkaa oppii aika monessa muussakin lajissa koululiikunnan parissa juuri siksi että jokaista lajia opetellaan vain vähän ja lapsia on paljon. Ja uskaltaisin myös väittää että jos < 7v töpöttää teräpainotteisesti kaunoluistimilla se ei tarkoita että hän ei jossain vaiheessa ymmärtäisi että eteneminen helpottuu aika paljon jos potkii kunnolla. Voisin jopa sanoa että tuossa vaiheessa uraa se että luistimilla ylipäänsä pääsee eteenpäin on puoli voittoa ja lisää todennäköisyyttä että jäälle halutaan uudestaankin.
Vai onko liikunnanopettajien kyvyt opettaa potkimista huonontuneet niin paljon että tästä on tullut joku oikea ongelma?
En toki kiellä etteivätkö kaunoluistinten piikit mene 90% hukkaan perusluistelijoilla, mutta jos pitää hankkia useammalle lapselle luistimet per kausi niin ne käytetyt ovat oikein hyvä valinta. Ja käytetyissä ne vaihtoehdot on joko poikastailatut hokkarit tai perus kaunot. Kummatkohan se ryhmäpaineinen tyttölapsi sitten haluaa? Haluatko pakottaa lapselle jalkaan rekan perässä vedetyn näköiset hokkarit vai annatko ostaa ne mistä itse tykkää?
Ja miksi tämä on taas tyttöongelma. Harvalla pojalla on mitään jumppatrikoita mutta siitä ei ole nähdäkseni revitty yhtään otsikkoa vaikka liian väljät vaatteet tekevät siinäkin lajissa tekniikan arvioinnista todella hankalaa. Tai miksi ylipäänsä poikien tasapaino- ja liikkuvuusharjoittelu tuntuu häviävän johonkin mitä pidemmälle peruskoulu etenee? Tytöt kyllä jumppaa ja venyttelee, mutta pojille on voittopuolisesti suunnistusta ja pallopelejä.