15.11.2016

Väkivaltaiset äidit katsovat kissavideoita

Tämä Helsingin kaupungin yliampuva kampanja on ollut somepuheenaiheena tänään. Hesarin ilmoituksessa nainen (ehkä äiti) istuu pallotuolissa ja selaa pädiä samalla kun pikkulapsi roikkuu kristallikruunussa ja toinen huutaa vieressä. Perheen koira repii tyynyä.



Ilmoituksen linkki kotivakivalta.fi johtaa Helsingin kaupungin Lähisuhdeväkivallan ehkäisy -sivulle, jossa kerrotaan että kaupunki haluaa kiinnittää huomion pieniin lapsiin kohdistuvaan välinpitämättömyyteen kampanjoimalla tänä syksynä teemalla Välinpitämättömyys on tämän päivän väkivaltaa.

Tuota. Yritän ohittaa sen seikan, että sekä videolla että kuvassa esiintyy tietenkin vain nainen eli äiti (isähän ei tällaiseen perhejuttuun liity) ja keskittyä pohtimaan, mitä tällä kampanjalla oikein haetaan.

Kyllä, olen ihan samaa mieltä siitä, että erikokoisten ruutujen tuijottaminen on silmiinpistävä ongelma. Älylaitteiden jatkuva räplääminen on läsnäolon häiriötekijä, oli kyseessä sitten ruokapöytä, leikkipuisto tai sokkotreffit. Mutta jos halutaan viestiä, että ruutuaikaa pitää rajoittaa aikuisenakin, eikö kannattaisi sanoa niin?

Rinnastus väkivaltaan on makaaberi. Välinpitämättömyys ja väkivalta ovat aivan eri asioita, jopa siinä määrin, että toinen on rikollista. Suomessa ihan oikeasti pahoinpidellään lapsia sairaalakuntoon

Kaikki ehkä muistavat Erikan. Hän ei kuollut siihen että vanhemmat rämppäsivät puhelinta. Väkivalta on tämän päivän väkivaltaa.

Jos halutaan puhua välinpitämättömyydestä, onko tämä tosiaan se rankin ilmenemismuoto? On nimittäin olemassa myös heitteillepanon rikosnimike. On eri asia katsoa kotona kissavideoita pädiltä selvin päin, kuin lähteä baariin ja jättää lapset pinnasänkyyn.

Sitten ovat nämä muut viestinnälliset nyanssit. Entä jos äiti kuvassa ei hymyilisi? Jos hän tekisi vaikka vakavana töitä tai ruokaa? Tai jos kuvassa olisi se isä? Jos hän istuisi kulahtaneella sohvalla eikä designtuolissa? Entä jos tabletin tilalla olisi käsityöt, kirja tai sanomalehti?

Ja mitähän mahtaa ajatella se vanhempi, joka yrittää löytää kaupungin sivuilta apua väkivaltaisen perheenjäsenen kanssa elämiseen ja päätyy tälle sivulle? Tämä palveluhan on tarkoitettu vain kaikille niille nettiaddiketille naisille, jotka seisoskelevat rannalla chattaamassa samalla kun korppi vie lapsen.

Jo oli. En tiennyt, että yhdellä kampanjalla voi ampua molempiin jalkoihin. Saavutus sekin.


50 kommenttia:

  1. Tämä kyllä kuuluu sarjaan "Ymmärrys hoi,äly älä jätä". Erittäin tärkeästä asiasta on tehty melkein vitsi.Kuka kumma tällaisen kampanjoinnin on mahtanut hyväksyä,kyselee mummo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupunkihan tässä ostajana on. Sekä väkivalta että välinpitämättömyys ovat tärkeitä aiheita, joista sopii kampanjoida mutta ihan klassisesti EI NÄIN.

      Poista
  2. Mietin aamu-Hesarin ääressä, että onpa epäonnistunut kampanja. Teen työkseni markkinointia ja eka ajatus oli että nyt on joku toimisto keksinyt jotain älytöntä. Mutta tilaajalla on toki vastuu päättää, eli kaupungin on syytä katsoa peiliin. Itseni tunnistan tuosta kuvasta ja uskallan väittää, että ihan hyvä äiti olen vaikka teen miljoonaa muuta asiaa lasten läsnäollessa (pesen pyykkiä, siivoan jälkiä, laitan ruokaa, puran tiskikonetta, lajittelen vaatteita, teen töitä ja ai niin, välillä roikun somessa). Eikä edes tarvitse mainita tarvetta oikean väkivallan ehkäisemiselle ja huomion kiinnittämiselle siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin, ja joskus jopa haluamme puhua jonkun asian loppuun ja komennamme että lasten täytyy olla hetki hiljaa. :D

      Poista
    2. On kyllä kamalan näköistä kun pitää joka hetki räplätä somessa. Mutta olen aina miettinyt, että onhan se muukin tekeminen pois läsnäolosta ja on se nyt hitto soikoon jos pitäisi tosiaan töistä yöuniin olla lapsen kantapäillä ettei se rukka vain jää huomiotta. Okei, tuskin tarkoitettiin toista ääripäätä, mutta kuitenkin :) Jossain vaiheessa oli artikkeli jossain mediassa, että vanhemmat viettävät nykyään vähenevässä määrin aikaa lasten kanssa. Itse en tajunnut tuota ollenkaan. Toki aivan pienten kanssa pitää olla koko ajan läsnä, on aina pitänyt, mutta esim. isovanhempien aikana isommat hoitivat sisaruksiaan ja laittoivat ruokaa sekä vielä auttoivat maatalon töissä. Olen lukenut erästä päiväkirjaa - ei siinä vanhempia ja heidän läsnäoloaan vilku juuri missään! Isä etenkin teki kahta työtä, perheen äiti oli mitä ilmeisimmin hieman masentunut nykymittapuulla. Aika paljon silloin oli varmaan sitä, että piti olla hiljaa ja häiritsemättä jos isä tuli kotiin rankan päivän jälkeen. Omassa lapsuudessa (varhainen 80-luku) sikäli sama, että toki pienenä on äidistä riippuvainen mutta aivan taatusti hänellä on ollut ne samat kotityöt ja ruoanlaitot kuin nytkin, eikä silloin ollut juurikaan eineksiä pelastajana edes. Äitiysvapaat olivat lyhyet, hoitoon tungettiin pienenä. Se aika mitä itse alan muistamaan paremmin, silloin oltiin kavereiden kanssa jo tosi nuoresta pihalla, ei äiti tai isä meitä hyysännyt.

      Itseäni ainakin ahdistaa se ja on syy yhteen lapseen, että joka puolelta tulee pitäisi sitä ja tätä, 3h liikuntaa päivässä (josta 1h tulee koulusta eli omalle vastuulle jää 2h PÄIVÄÄ KOHDEN), lukemista ja muuta yhdessä tekemistä ns. velvollisuuksien ulkopuolelta. Päälle läksyissä avustus (sen verran nuori lapsi) ja itse asiassa varsin paljon pitää panostaa tähän kotona! Yhdessä! Ynnääpä tämä jos on kotona 17-18 välillä ja lapsen pitää olla nukkumassa viimeistään klo 20. Ziisus. Itse olen töissä ja paljon pitää jättää pois kaikkea eikä aina ehdi jokaista juttua "listalta" tehdä, tänäänkään ei ehditty lukea kirjaa eikä liikkua kun oltiin kylässä. Nyt olen yhtenä päivänä lyhyesti töissä (muut päivät suht normi työpäivä) ja silti päivä on lyhyt, mutta melko kiireettä ehtii. Ainoa mitä tein yksin oli 30 min tiskaaminen ja on poikkeus koska kämppä menee kaaokseen n. päivässä. Siivoamisesta tingitään, mutta pakkohan sekin on joskus tehdä kun lapsi on paikalla. Jos jättää moneksi päiväksi tekemättä niin lopulta siistimiseen menee kerralla paljon aikaa.

      Kun on itse varttunut 80-90-luvuilla, niin ei ole tottunut tällaiseen, että lasta pitää hyysätä edestä ja takaa, jotta siitä kasvaa normaali aikuinen. Mikäs siinä jos olisi kotona siihen asti kunnes täyttää n. 15 vuotta. Ja miettikää jos on useampi kuin kaksi lasta, tokihan nyt he tarvitsisivat jokainen omaa laatuaikaa vanhemman kanssa etenkin jos ovat kovin eri ikäisiä. Aivan mahdoton yhtälö!

      Mielestäni (huolimatta kännyköiden tuijottelusta) kovinkaan moni sukupolvi ei ole näin paljon lasten kanssa ollut, nykyään juostaan joka paikassa heidän kanssaan, ennen sai harrastuksiinkin kulkea yksin pyörällä tai bussilla vaikka matkaa oli yli 10 km. Ei vanhemmat lasten harrastuksiin osallistuneet eikä etenkään kuskanneet.

      Kotitöitä muuten tietysti voi tehdä yhdessä, mutta arki on hektistä. Jos on 30 min aikaa tiskata tiskivuori pois, niin sen ikävä kyllä tekee mieluummin yksin kuin säätää juuri silloin lapsen kanssa nukkumaanmenon lähestyessä.

      Poista
  3. Tää on niin paska, että sen on pakko olla tahallista. Jos on haluttu käynnistää keskustelu väkivallan olemuksesta, siinä onnistuttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tuli mieleen. No näinhän tämä ainakin leviää.

      Poista
  4. Minusta tämä kampanja on hyvä. Tänä aamuna törmäsin ensimmäisen kerran tähän mainokseen ja kyllä pysäytti. Jäin useammaksi minuutiksi tutkimaan kuvaa ja pohtimaan nykymaailman tilaa sekä omaa vanhemmuuttani. Kampanja sai minussa aikaan juuri sen mitä sillä todennäköisesti haetaankin - se puhutteli tälläistä "tavallista" pienten lasten äitiä, jonka kotona ei hakata eikä haukuta lapsia, mutta ei olla niin läsnäkään, kuin mitä pitäisi. Lasten huomiotta jättäminen ON väkivaltaa, henkistä väkivaltaa. Se, että lapsi ei tule kuulluksi ja nähdyksi, saa lapsen tuntemaan itsensä arvottomaksi. Se, että äiti (tai isä sen enempää sukupuolikysymykseen menemättä) viettää mieluummin aikaa tabletin kuin lastensa kanssa, nakertaa lapsen itsetuntoa. Kampanja lienee paikallaan, koska ainakin itse veikkaan että nykypäivän Suomessa on enemmän poissaolevia vanhempia kuin niitä, jotka hakkaavat lapsen sairaalakuntoon. Totta kai fyysisen väkivallan ehkäisy on erittäin tärkeää. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että muilta asioilta voi sulkea silmät ja lohduttautua: ainakaan minä en lyö lapsiani tai nimittele heitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä että kampanja on paikallaan, mutta rinnastus on naurettava ja kuvan esimerkki on epäuskottava. Kampanjassa olisi voinut tuoda esiin vaikka sen kuinka vanhempien työt valuvat kotiin vieden perheaikaa, yksinhuoltajan arjen palapelin tai miten ruutuaikaa kannattaa jakaa. Tässä ei paljon ratkaisuja tarjoiltu.

      Poista
  5. Kun olin lapsi, ei älylaitteita ollut. Olivatko vanhempani silti aina läsnä? Eivät olleet. Aamulla piti saada keskittyä Hesariin, työpäivän jälkeen selattiin aikakausilehdet ja isä otti iltapäiväunet radiouutisia kuunnellen. Myös uutiset katsottiin ja äiti puhui ystävien kanssa välillä pitkiä puheluita. Syytettiinkö heitä läsnäolottomuudesta... Ei taidettu syyttää, saati väkivallasta. Uskaltaisin väittää, että "hyvä vanhemmuus" oli helpompaa toteuttaa 80-luvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa olen miettinyt. Omassa lapsuudessa Isä luki lehteä, eikä silloin saanut häiritä. Ja se oli ihan ok. Kysyin joskus omalta lapselta, tuntuisiko eriltä jos lukisin uutisia lehdestä enkä kännykästä. Vastaus oli selkeä EI.

      Poista
    2. Tässä on kaksi pientä eroa:

      1) Kun isä luki lehteä, lapsikin näki, että isä luki lehteä. Kännykästä se ei tiedä, lukeeko uutisia vai pelaako Pokemonia.

      2) Kännykkä on aina mukana, lehti, kirja, tms. ei ja se on paljon helpompi ottaa esiin ja "ihan vain äkkiä" tarkistaa face, tms.

      Minulla on jo niin isot muksut, että kun erehdyin Särkänniemessä kaivamaan kännykän liian usein esiin, niin tytär uhkasi heittää puhelimeni Näsijärveen ja poika taas sanoi, että on se kumma, että täälläkin pitää, vaikka on ranneke.

      Poista
    3. Ei muuten saanut häiritä tv:n katseluakaan. :)

      Mutta mitä väliä sillä on näkeekö lapsi mitä puhelimella tehdään? Meilläkin on toki niin isot lapset että heitä ei kiinnosta mitä ruudulla tapahtuu vaan osaavat sen huomiontarpeensa artikuloida.

      Poista
    4. Lehdestä näkee, mennäänkö viimeisellä vai ensimmäisellä sivulla, telkkariohjelman päättymisaika on tiedossa, ja sitten ylipäätään, onko tekeminen jotain tosi tärkeää vai jotain hömppää, jonka saa keskeyttää.

      Poista
    5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    6. En minä tiennyt kauanko äidin puhelut kestävät tai alle kouluikäisenä osannut kellosta katsoa, milloin uutiset loppuvat. Ihan normaalia oli "joutua" leikkimään se aika yksin ja ei saanut häiritä. Isä/äiti ei voinut painaa pause-nappia silloin ja katsoa myöhemmin loppuun. Väitän, että suurin osa vanhemmista siirtää älylaitteen syrjään kuunnellakseen lapsen asian ja jatkaa sen jälkeen käyttöä. Ja onko some enemmän hömppää kuin jokin perinteinen naisten lehti tai vaikkapa urheilulehti?

      Toki kaikessa voi mennä överiksi ja perheessä voidaan/pitääkin sopia säännöt, esim että ruokapöytään laitteet eivät kuulu kuten ei 80-luvulla kuuluneet meidän perheessä ne lehdetkään tai siellä Särkkiksessä laitteet pidetään taskussa.

      Poista
    7. No samoin ajattelen kuin Unknown, sometus tai sähköpostien lukeminen on kyllä ihan helppo keskeyttää, en koe sitä kovin immersiivisenä. Tässäkin on loppuviimeksi kyseessä se lapsen ja vanhemman suhde noin ylipäätään: osaako / uskaltaako lapsi pyytää huomiota?

      Työnteko on sitten eri asia. Silloinkin saa häiritä, mutta jos kriisi ei ole akuutti, pyydän odottamaan hetken.

      Poista
    8. No mutkun Särkänniemessä on tosi monta pokestoppia ja joka toisella oli vielä lure... ;)

      Poista
  6. Jos vertaa tätä kamppista vaikkapa Väestöliiton Paras syy -kampanjaan huomaa hyvin missä kaikissa asioissa voi mennä metsään. Kuvamaailma, joka keskittyy vain toiseen sukupuoleen. Sensaatiohakuinen otsikointi. Ja kaiken huippuna linkki verkkosivuille, joissa ei ole mitään informaatioarvoa ja joka ei tarjoa mitään muuta ratkaisua ongelmalle kuin syyllistämisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskin täytyy tähän kohtaan sanoa, että enpä oo koskaan kuullutkaan Väestöliiton Paras syy -kampanjasta. Harmi, että tarvittiin tällainen kampanja, jotta asiasta heräisi ajatuksia ja keskustelua. En ole käynyt tuolla verkkosivuilla, mutta todella älytöntä, jos siellä ei ole mitään ratkaisuehdotuksia.

      Poista
  7. Kyllä sitä usein on syyllinen olo kunnen huomioi lasta kokojan vaan laitan pyykkiä tai tiskiä koneeseen tai teen jotain kotityötä. Ja joskus pistän viestiä tai soitan jollekulle. Ja varsinkin somettaminen lapsen läsnäollessa teettää heti "olen huono äiti"-olon. Vaikka katsoisi vain minuutin verran puhelintansa, heti miettii että näin ei sais tehä, kyllä nyt täytyy rajoittaa ruutuaikaa itellä. Onko lasta huomioitava koko sen valveilla olon ajan? Oikeesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä! Inhottaa tuo itsessä, koska en ole kuitenkaan sitä mieltä että se olisi väärin. Teen ruokaa tai tiskaan niin tunnen nykyään siitä syyllisyyttä etenkin jos on sellainen päivä, että muuta ei sitten oikein ehdikään. Jos ei siivoa, niin ilmeisesti sitten onkin taas laiska äiti.

      Poista
    2. Kuten aina tällaiset kampanjat onnistuvat syyllistämään niitä, jotka syyllistyvät jo muutenkin (turhaan).

      Harmittaa että tämä kampanja meni niin ohi maalin että tässä ei oikeasti puhuta siitä, mikä riittää ja millainen somettaminen on normaalia.

      Poista
  8. Minusta taas on outoa jos lapsi on koko ajan kaiken keskipiste ja hän saa kaiken huomion. Onko sekään ihan oikein? Ihan eri asia taas on se, että vanhemmat eivät koskaan ole henkisesti läsnä. Mutta jotenkin en usko, että se tässä maassa on kovin suuri ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Siinähän tämä kampanjan epäonnistuminen juuri on, että täysin epäselväksi jäi mitä tulkintoja tästä laitekeskeisyydestä (myös lasten) pitäisi vetää.

      Poista
  9. Aijai, kylläpä minua on sitten väkivaltaisesti lapsena kohdeltu, päiväkotiin laitettu heti 9 kk kypsässä iässä ja sen jälkeen en kyllä ole ollut äidin valokeilassa nonstoppina. On heivattu pihalle leikkimään KESKENÄÄN, herranenaika, on istutettu joskus television ääreen tai käsketty leikkiä omassa huoneessa. Tuskimpa äiti somessa roikkui, mutta teki jotain muita "aikuisten juttuja" kuitenkin.
    Eikä minusta tämän kieroonkasvaneempi tullut.
    Komppaan ylempää anoa, miksi sen lapsen pitäisi olla koko ajan kaiken keskipiste ja huomion kohde, tottakai sille ipanalle voi iltasadut lukea ja päivän kuulumiset kysellä mutta eikai nyt kukaan jaksa ensin olla 8 h töissä ja koko loppupäivää keskittyä vain siihen lapseen kun kotiakin pitäisi pitää pystyssä.
    Mutta minusta taitaakin olla hyvää vauhtia tulossa väkivaltainen paskamutsi kun näin ajattelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen muuten tosi monta kertaa kuullut, että se toinen lapsi tehdään, jotta niillä olisi seuraa toisistaan. Järkyttävää vastuunlaistamista vanhemmilta. ;)

      Poista
  10. Näiden kampanjoiden tarkoitus on havahduttaa arvioimaan omaan käyttäytymistä vanhempana. Ja osoittaa, että yhteiskunta on mukana. Siinä olen samaa mieltä, että kampanjan nimi olisi voinut olla parempi, esimerkiksi "Välinpitämättömyys on tämän päivän henkistä väkivaltaa" olisi parempi. Olen nimittäin sitä mieltä, että suurin osa vanhemmista voisi ihan hyvin vähentää puhelimen räpläämistä lasten seurassa, suurimmaksi osaksihan se on itsellä ainakin ihan turhaa facebookin tms selaamista ajankuluksi. Ja joillakin henkilöillä voidaan jo puhua puhelinriippuvuudesta, joita tällä kampanjalla ensisijaisesti pyritään herättelemään.

    Välinpitämättömyys on henkistä väkivaltaa. Näinhän todettiin Hilkka Ahde/Timo Räty-tapauksessa, kun Räty kohteli Ahdetta kuin olisi ilmaa, ei vastannut kun Ahde puhutteli häntä jne. Miksi lapset olisivat eri asia? Tuossa Ahde/Räty tapauksessa oli toki kyse systemaattisesta välinpitämättömyydestä/kiusaamisesta, mutta kyllähän jollekin lapselle vanhemman katoaminen some-maailmaan voi olla jokapäiväistä, vaikkei sen tarkoitus olisi aiheuttaa lapselle haittaa. Puhelin vaan on niin koukuttava.

    Viime viikolla oli poikani helsinkiläisessä eskarissa järjestetty isille isänpäiväaamiainen, jossa lapset myös antoivat isille tekemänsä isänpäivälahjat. Mieheni kertoi, että yhden pojan näpräsi koko tilaisuuden ajan puhelinta, ja kun oli aika ojentaa lahjat niin poika yritti viiden minuutin ajan antaa isälle lahjaa mutta isä ei ehtinyt puhelimeltaan. Niin surullista. Helsingin kaupungin työntekijät esim. päiväkodeissa näkevät tälläistä välinpitämättömyyttä varmasti päivittäin ja näkevät ja kohtaavat sen seuraukset lapsissa myös, joten hyvä että asia on kiirinyt myös työnantajalle eli Helsingin kaupungille ja he tähän puuttuvat kampanjalla. Lasten hätä on kuultu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukaan ei nähdäkseni kiellä etteikö aihe ole tärkeä, mutta tämä kampanja meni maalista täysin ohi ja lasten hätään tässä ei tarjoilla minkäänlaisia ratkaisuja. Sehän tässä ottaakin päähän. Jos yhden pojan isä näpräsi puhelinta (hän sentään oli tullut paikalle) olisiko ollut mahdollista että päiväkodin henkilökunta olisi pyytnyt ystävällisesti keskittymään asiaan.

      Poista
  11. Miltähän oikeasti väkivaltaisessa perheessä elävän lapsen ja äidin tuntuu katsella tuota tietoiskua, jossa iloinen äiti lukee kännykästä jotain samalla kuin hyvin puetut, siistit lapset roikkuvat upeassa kattokruunussa ja muutoinkin vapaavalintaisesti riehuvat.

    Aika erilaista on elo väkivaltaisessa perheessä, jossa lapsen täytyy tarkkailla omaa käytöstään jatkuvasti, pysyä hiljaa, kuulumattomissa ja näkymättömissä, jottei vaan ärsytä olemuksellaan sairasta, väkivaltaista vanhempaa. Vanhempaa, joka voi olla hyvinkin läsnä, tarkkaillen ja arvostellen lapsen jokaista elettä, ilmettä, liikettä. Ei tuijota kännykkää, vaan tuijottaa lasta nauraen, halveksuen, lopuksi mahdollisesti lyöden, tönäisten, hiuksista vetäen. Ihan vaan koska ärsyttää.

    Sellaista on väkivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sellaista on väkivalta. Matkustin junassa kolme tuntia ja lähellä istui äiti lapensa kanssa. Ennen kuin juna edes lähti asemalta, oli lapselle laitettu pädi naaman eteen ja lastenohjelma pyörimään. Leikki-ikäinen lapsi istui ja tuijotti eteensä. Kun hän ei jaksanut katsoa, kysyi äiti kärttyisästi, että "no mitä sää sit katot, kato ny jotakin!". Äiti räpelsi omaa puhelintaan laukusta käteen, takaisin laukkuun, takaisin käteen, laukkuun, käteen. Siinä parin tunnin hujakoilla lapsi oli täysin tympääntynyt lastenohjelmien katsomiseen ja alkoi vinkua ja kärttää huomiota äidiltään. Mitä äiti teki? Tiuskaisi että "siis ANNA MUN OLLA, enks mä nyt saa HETKEEKÄÄN olla rauhassa". Siitä sitten jatkettiin vielä tunti aika jäätävissä tunnelmissa. Siinä junan leikkivaunussa.

      Need I say more?

      Poista
    2. Niin, vaikuttiko tuo sinusta normaalilta vanhemmalta? Mikähän tuollaiseen käytökseen mahtaa olla syynä? Tarjoaako tämä kampanja ratkaisuja tuolle vanhemmalle?

      Poista
  12. Moni on vedonnut, että pitäähän ne kotityötkin tehdä, eikä silloin voi olla lapsen kanssa. Tässähän mielestäni tarkoitettiinkin sitä, että niiden kotitöiden JÄLKEEN ja LISÄKSI ollaan loppuaika puhelin kädessä. Ja se, että joskus aiemminkin maailmassa on tehty sitä ja tätä ei välttämättä tee aisaa paremmaksi. Ennen myös oli täysin hyväksyttävää kurittaa lasta ruumiillisesti, mutta eipä kukaan nykyään sano, että sain minäkin pienenä piiskaa ja hyvä tuli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa tiedän useammankin ihmisen, joka on aikuisena ollut sitä mieltä, että kurinpalautus on ollut loppupeleissä ihan hyvä juttu. En siis itse kannata ruumiillista kuritusta missään muodossa, mutta ei voi sanoa, että pelkkiä traumoja olisi kaikille jäänyt.

      Poista
    2. Niin, tilastollisesti vanhemmat viettävät lastensa kanssa aikaa enemmän kuin koskaan, mutta pieni vittuilu ei ole koskaan pahitteeksi.

      Lasten hakkaaminen on rikos ja kurinpalautukseen on paljon muitakin keinoja. Tällaisia kuulopuheita on turha levittää.

      Poista
    3. Kyllä olen samaa mieltä Katja. Ilmaisin kiireessä itseäni huonosti. Tarkoitin sitä, että ennen vanhaan, kun lasten perään ei todellakaan katsottu yhtä tarkasti kuin nykyään, oli myös vakavien vaaratilanteiden todennäköisyys suurempi. Silloin se vanhemman ainoa puuttuminen saattoi olla se selkäsauna, jos lapsi oli vaikka omalla tötöilyllään aiheuttanut todellista vahinkoa toisille. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että se selkäsauna oli ja on edelleen väärin. Silti se on voinut lapselle olla tietynlainen ahaa-hetki, että nyt mentiin tosissaan liian pitkälle. Sanoisin, että nykyään vanhemmilla on paljon enemmän keinoja käytössään ja ylipäätään kiinnostusta omien lasten touhuihin ihan konkreettisella tasolla kuin joskus aiemmin. Siksi tuo mainoskampanja on minusta ihan käsittämätön, että netissä oleminen rinnastetaan väkivaltaan. Väkivalta on jotain ihan muuta ja siihen pitääkin aina puuttua.

      Poista
  13. Samalla kampanjasta saa sen käsityksen, että ikäänkuin oikea väkivalta olisi kadonnut johonkin, ja "nykyajan" väkivaltaa olisi älylaitteilla roikkuminen. Kampanja on märkä rätti kaikille heille, jotka joutuvat pelkäämään omassa kotonaan todellista väkivaltaa, henkistä ja/tai fyysistä.

    VastaaPoista
  14. Mä kaipaisin enemmän keskustelua siitä ylipäätään miten paljon ja millä tavoin somessa on hyvä roikkua. Meillä ihan tietoisesti vältetään kännykän räpläämistä kun lapset ovat hereillä, mutta onhan näitä, tilanteita:
    1. Viesti whatsappiin jota odotan / johon pitää reagoida. On asioita joita nyt vaan tarvii hoitaa / edistää vaikka lapset ovatkin hereillä. Ennen näiden asioiden tiimoilta olisi soinut puhelin ja olisin siihenkin vastannut. Huomaan toki yleensä katsovani sitten samalla perään kännykästä jotain turhaakin. Tästä miinus itselle.
    2. Otan kännykällä kuvia arjen tilanteista. Ihan vaan muistoksi. Ja taas helposti se kännykkä jää käteen roikkumaan ja katson jotain turhaa netistä. Taas miinus itselle.
    3. Googletan iltaruoan reseptin. Ja katson Facebookin samalla lävitse. Miinusta taas.
    4. Pelaan lasten kanssa Pokémon Gota. Tää on meidän yhteinen kiva juttu. Ajallisesti rajoitettu eikä edes joka päivä. Mutta mietin että onko hyvä katsoa vaikkapa bussimatkan ajan kännykkää ja jutella hahmoista vai jäikö nyt jotain muuta tärkeämpää välistä.
    Kyllä mä voin tunnustaa että olen varmaan ajoittain liikaa kännykkä kädessä lasten seurassa. Mutta sitten: en katso televisiota tai puhu juurikaan puhelimessa eli nämä eivät vie huomiotani lapsilta. En tiedä mitä pitäisi tästä kaikesta ajatella. Mä käytän somea myös ihan vaan "nollaamiseen": kun on työpäivän jälkeen puhki ja haluaa hetken hengähtää ennenkuin alkaa taas sykkiä seuraavaa suoritusta. Onks se sitten miten paha juttu? En tiedä. Olisi kiva jos joku kertoisi. Mutta somea tai ei, niin en mä joka päivä ole muutenkaan yhtä hyvä vanhempi. Joskus väsyttää, joskus vituttaa, joskus mua, joskus lapsia. Ei todellakaan aina mene homma niinkuin Strömsössä. Ja taas ollaan siinä, että riittää kai kun on riittävän hyvä. Ei tarvi olla täydellinen. Ja riittävän hyvä kai voi välillä olla kännykkä kädessäkin?

    VastaaPoista
  15. Mä ymmärsin tän kamppanjan viestin juurikin nuorille äideille, jotka on aivan kännykän lumoissa, viis lapsesta, koska ovat nuoria ja tottuneet siihen että känny on kädessä kaiken aikaa. Eihän siinä mitään pahaa ole silloin kun lapsi on päiväunilla yms, eli mitä te meuhkaatte ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorille? Mistä lähtien someaddiktio on ollut vain nuorten juttu?

      Poista
  16. Parikymmentä vuotta lapsiperheiden kanssa töitä tehneenä voin sanoa, että tuo kampanja tulee ihan tarpeeseen. Ok, on aika räväkkä ja kyllä, siinä nyt on tällä kertaa äiti, mutta kannattaa mennä noiden ohi ja miettiä mistä on kyse. Aika moni vanhempi on ihan oikeasti sitä mieltä, että etenkin somessa tulee riiputtua liian paljon, mutta ei oikein voi poiskaan olla.

    Olen nähnyt aitiopaikalta kulttuurin muutoksen ensimmäisistä kännyköistä nykyiseen multimedialuurien yleistymiseen. On hämmentävää, että me lasten kanssa toimivat olemme joutuneet pyytämään vanhempia jättämään puhelinten räpeltämisen vähemmälle, jos on tarkoitus olla lasten kanssa. Pikkuvauvojen värikylpy piti keskeyttää ja pyytää että vanhemmat laittavat puhelimet pois. Joulujuhlassa yksikään vanhempi ei osannut keskittyä oman lapsensa esitykseen, vaan piti tuijottaa puhelimen läpi ja sen jälkeen täppäillä viesti kuvineen someen. Lasta tullaan hakemaan puhelin kädessä ja sillä aikaa kun lapsi pukee ja selittää mitä on tehnyt, näppäilee vanhempi puhelintaan ja toteaa lasta hoitaneelle aikuiselle, että "sori, mun pitää tää...". Piparipajassa lapsi ei osaa käyttää mitään keittiövälineitä ja kertoo, ettei koskaan auta keittiössä vaan katsoo pädiltä lastenohjelmia sillä aikaa kun vanhemmat hoitavat keittiöhommat.

    Tässä vain muutama arjen kohtaus lapsista ja älypuhelinvanhemmista. Harmittaa, että Helsingin kaupunki on joutunut tekemään tuollaisen videon, jolla on tarkoitus herätellä vanhempia pohtimaan omaa älypuhelinten käyttöä. Minusta on erittäin paskaa, että suurin älämölö on mallia "noniin, taas äitejä syyllistetään" tai "ai että kotka vie lapsen jos luen sähköpostit". Nykyään vanhemmilla on enemmän aikaa lapsilleen, mutta ihan yhtä lailla nykyään vanhemmilla on paljon vähemmän aikaa lapsilleen älypuhelinten ja somen vuoksi. Siitä ei ole vielä tilastoa, koska tämä on uusi asia. Me pitkään perheiden kanssa työskennelleet olemme nähneet muutoksen huonompaan. Kannattais ehkä kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonolla kampanjalla ei saada aikaan muuta kuin älämölöä. Kukaan ei ole kiistänyt ongelman olemassaoloa.

      Poista
    2. Samaa mieltä kuin tämä anonyymi. Ja juuri samaa tarkoitin myös noilla tilastoilla kommentissani, joka poistettiin.

      Poista
    3. Alleviivataanpa vielä: tässä juuri näkyy suhteellisuusongelma. Se, että vauvojen värikylpy täytyy keskeyttää informatiivisen tietdotuksen takia, ei ole missään määrin väkivaltaa! Joulujuhlassa taas on kuvattu esityksiä kautta aikojen ja lapsille on tärkeää että aikuiset ovat paikalla. Lapset todennäköisesti tuodaan piparipajaan juuri siksi, että kotona ei leivota. Ja iik, vanhemmat tosiaan antavat lapsilleen eineksiä, joiden laittamisen ajan on turvallisempaa jos lapset pelaavat pädillä.

      Nämä yllämainitut tapaukset eivät ole mitään ongelmavanhempia, joille tarvitaan sadan tonnin korppikampanja. Nämä kaikki tilanteet tokeentuvat yksinkertaisesti sillä, että puhelimen käytöstä annetaan selkeät ohjeet: pyydetään laittamaan puhelin äänettömälle ja milloin saa ottaa kuvia. Aika yksinkertaista.

      Ps. Poistan vain pateettiset huhupuheet, joille ei ole esittää minkäänlaista lähdettä. Tilastot laitetaan linkin kanssa.

      Poista
  17. Entä saako tästä puhua:
    http://www.vauva.fi/artikkeli/sina/vanhemmuus/pikkulasten-aiti-tunnustaa-roikun-somessa-kun-pitaisi-olla-lasten-kanssa

    VastaaPoista
  18. Kuinka monelta menee taas ohi, että somesta roikkumisesta saa puhua, siitä saa kampanjoida, siihen pitää kiinnittää huomiota jotta joku addiktoitunut vanhempi voi koettaa parantaa tapansa. Tätä ei ole kukaan kieltänyt, vaan pointti on se, että someaddikti vanhempi ei ole väkivaltainen. Kun kuulee juttuja lähipiiristä missä isosisko joutuu menemään väliin ettei isä kurista pikkuveljeä, on pädin selaamisen kutsuminen väkivallaksi todella alentavaa. Se todellinen väkivalta on edelleen Suomessa iso ongelma, ja sen kitkemiseen pitää puuttua oikeilla nimillä ja someaddiktioon sen oikealla nimellä.

    VastaaPoista
  19. Kommentoidaan nyt tähän vaikka onkin vanhempi aihe..

    Mielestäni korppikampanja menee metsään myös siinä että mikään esitetyistä tilanteista ei ole sellainen että siitä kävisi ilmi että reagointitapa on vanhemman paatunut vastaus kommunikaatioyrityksiin. Perheelliset ymmärtävät että joskus se on ihan herttaisen yhdentekevää vaikka seisoisi päällään kun lapsi huutaa, ja mikäs siinä somettaessa jos kattokruunu on lähtökohtaisesti asennettu lasten keinuksi ja sohvatyynyt hankittu koiranruoaksi. Kampanjan tilanne on siis todella helppo myös selittää itselleen parhain päin, vaikka ongelmia olisikin.

    En vaan voi ymmärtää tälläistä laiskuutta mitä tulee mainonnallisiin tai kuvan käyttämisen keinoihin.

    Välinpitämättömyyden väkivaltaista luonnetta olisi aivan hyvin voinut tuoda esiin oikeasti väkivallan puolelle menevillä esimerkeillä. Suomessa on osattu tehdä kansainvälistä huomiotakin herättänyt Lasinen lapsuus - hirviöt kampanjavideo joten tälläisen purkkaväritetyn asiasta täysin ohi menevän julkisrahoitteisen sonnan julkaiseminen on todella vaikea perustella yhtään millään argumenteilla.

    Todellista väkivaltaista välinpitämättömyyttä esiintyy perheissä joissa vanhemmat jättävät alaikäiset jatkuvasti huolehtimaan toisistaan. Ovat niin kiinni omissa ongelmissaan ettei lapsille riitä energiaa. Eivät omista huonoista lähtökohdistaan johtuen osaa sitoutua pieniinkään lapsiin. Antavat teinien kulkea teillä tietymättömillä ilman vähäistäkään kiinnostusta siihen kenen kanssa ja missä. Kun vanhemmat ovat välinpitämättömiä itsensä suhteen niin on muistakin välittäminen mahdotonta.

    Eikä sen taustalla varmasti ole pohjimmaisena syynä some, vaikka sen pariin pakeneminen monelle keinona toimiikin.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...