 |
| Uhmaikäisen kanssa voi olla liukkailla jäillä. |
Kuulin jokin aika sitten Huomaa hyvä -kirjasta, jonka pääviesti on, että tulemme vahvoiksi siinä, mitä teemme paljon ja heikennymme siinä, mitä teemme vähän. Jos harjoittelu parantaa banaanipotkua, miksi se ei pätisi muihinkin ominaisuuksiin? Kun kuulemma yksi toimivimmista keinoista kasvattaa hyvän luonteen taitoja on osoittaa lapsille heidän vahvuutensa sekä opettaa, miten niitä voidaan hyödyntää.
No, samaan positiivisuuden konseptiin perustuu myös suomalaisvoimin kehitetty (Espoossakin testissä ollut) Voimaperhe-hanke, jossa erityisen uhmakkaiden nelivuotiaiden vanhemmille annetaan valmennusta uhman kohtaamiseen. Uhma pitää hyväksyä vain tiettyyn rajaan asti.
Uhman kohtaaminen on aika pirun vaikeaa. Koska vain hyvin poikkeuksellinen ihminen jaksaa taistella samoista, rutiiniluonteisista asioista ja säännöistä päivästä toiseen asiallisesti. Joskus riitelystä tulee itseään vahvistava kierre.
Tämän kierteen katkaiseminen on lapsen itsensä kannalta äärimmäisen tarpeellista, sillä sen kautta voidaan ehkäistä myöhempää häiriökäyttäytymistä. Hesari tituleerasikin systeemiä mielenterveyden rokoteohjelmaksi.
"Lasten mielenterveyteen liittyvissä tutkimuksissa on osoitettu toistuvasti, että lapsuusiässä alkavat vaikeat käytösongelmat ovat yhteydessä aikuisiän sosiaalisiin ja mielenterveyden ongelmiin. Lapsuuden käytösongelmia voidaan ennaltaehkäistä ja hoitaa tarjoamalla vanhemmille keinoja omien kasvatustaitojensa kehittämiseen ja lasten ongelmien hallitsemiseen." -Utu.fi
Ja hyötyyhän siitä ihan koko perhe. Uhmaikäinen, joka on oppinut painamaan vanhemmilta kaikki nappulat pohjaan, voi pahimmillaan terrorisoida koko kodin ilmapiiriä.
Voimaperhe-malli on simppeli.
Osa lapsista on nelivuotiaina erityisen uhmakkaita (lue: täysin mahdottomia), mutta huomio kohdistetaan vanhempiin. Neuvolassa tarve kartoitetaan kyselyn avulla, perhevalmentaja pitää vanhemmille nettivastaanottoa ja sitten katsotaan tilannetta uudelleen.
Kokemusten mukaan huikeat 80% osallistujista saa apua. Ne lapset, joiden käytökseen vanhempainohjauksella ei saada muutosta, voidaan ohjata jatkohoitoon.
Mistä sitten tietää asuuko kotona tällainen erityisen haastava tyyppi? Sinkkonen tekee pesäeroa normaaliin uhmaamiseen kolmen erottavan tekijän kautta (ja huom. tämä koskee vain yli nelivuotiaita, sen alle naperot ovat ameeboja). Näitä ovat lapsen väkivaltaisuus, vahingonilo ja empatiakyvyttömyys. Aikamoisia tabuja hiekkalaatikolla. Puhumattakaan siitä, että voisi tunnustaa ettei tiedä mitä tehdä ja että tarvitsee jeesiä.
Parhaimmat ideat ovat edelleen yksinkertaisia.
Toimintamalli kuulostaa huikean hyvältä, etenkin helposti saavutettavissa oleva nettivalmennus vrt. käynnit työaikaan perheneuvolassa tms. Harmi vain, että toistaiseksi Voimaperheisiin voi ohjautua ainoastaan oman neuvolan kautta jos se on yhteistyössä toimintamallin kehittäneen ryhmän kanssa ja vasta 9 kuntaa on. -laurar
VastaaPoistaToivon myös että toiminta laajenee valtakunnalliseksi pian. Se edellyttäisi että panostus tähän nähdään tulevaisuuden investointina.
PoistaTodella hieno idea. Meilläkin asuu aika tosi uhmakas nelivuotias, joka on asettanut vanhemmat voimattomuuden tilaan. Hän ei mun mielestäni ole empatiakyvytön tai väkivaltainen, uhma ei ilmene näissä asioissa. Hän on vain kerta kaikkisen tottelematon. Kieltäytyy tekemästä yhtään mitään mitä pyydetään tai käsketään, ja ellei saa tahtoaan läpi, huutaa niin että kaikilla soi korvissa. Eikä ihan vähän aikaa. Silloin voi paiskoa tavaroitakin (ehkä sekin on väkivaltaa?), mutta ei kyllä satuta ihmisiä. (Tai revi kärpäseltä siipiä, kuten Sinkkonen pelotteli.)
VastaaPoistaSe mikä tässä nyt vähän tökkii, on se että ei oikein tiedä mistä tuosta saa tietoa? Siis mitkä on ne kunnat jotka on mukana koko hankkeessa ja miten siihen edes voi päästä mukaan? Huoh. Miksi kaikki avun saaminen ja hakeminen on aina tehty niin hankalaksi. Nekin, jotka on "matalan kynnyksen juttuja".
Mun mielestä se, että apua pitää hakea neuvolan kautta ei ole kovin matala kynnys. Oikeasti, vaikka järjellä tiedän, että neuvolan tehtävä on auttaa ja että ei mun lapsessani mitään poikkeuksellista vikaa ole, se on tosi nöyryyttävää ja korkea kynnys mennä neuvolaan sanomaan, että ei pärjää neljävuotiaan kanssa. Sitä tuntee itsensä samalla paitsi huonoksi ja epäonnistuneeksi vanhemmaksi, mutta myös lapsensa jollain lailla poikkeavaksi ja huonommaksi kuin muut, kun tässä kerta nyt ollaan. Etenkin kun siinä on aina se pelko, että nyt tämä kirjataan lapsen rekisteriin ja kulkee sen mukana ikuisesti ja se lapsi leimataan vielä koulussakin hankalaksi, väkivaltaiseksi ja empatiakyvyttömäksi. Vaikka siitähän ei aina uhmassa ole kyse! Itse esim, kuten edellä kuvasin, en koe noita kahta ongelmaksi, mutta olen silti neuvoton tuon todella uhmakkaan 4-vuotiaan kanssa.
Oikeasti jos matalaa kynnystä haetaan, tämä pitäisi olla sellainen, jossa voi vaikka soittaa tarvittaessa nimettömänäkin ja selittää, mistä kenkä puristaa. Joku auttava puhelin. Ja jossa voisi sen jälkeen kirjautua verkkopalveluun ja saada lisää apua ja vinkkejä. Ja josta tarvittaessa ohjataan eteenpäin järeämpien tukitoimien äärelle.
Mitä te muut tästä ajattelette?
Mä ymmärsin että "osallistujat" valitaan lomakkeella tapahtuvan kyselyn kautta, joka vain jaellaan neuvolan kautta. Neuvolan kautta toimimisessa on se etu että sieltä saadaan kiinni koko ikäluokka, siksi kannatan tätä tapaa.
PoistaMutta kyllä tuollaiset hyvin yksinkertiaset puhelinpalvelutkin olisivat paikkansa ansainneet. Pitääkö MLL tai Väestöliitto tällaista?
Onkohan tämä vielä toiminnassa: Valtakunnallinen Neuvolapuhelin 0600-16388 on tarkoitettu pienten lasten vanhempien tueksi! Neuvolapuhelin päivystää arkisin ma-pe klo 18.00 - 21.30.
PoistaNeuvolapuhelin tukee ja täydentää lasten- ja äitiysneuvolan toimintaa ja se on avoinna silloin, kun neuvola on kiinni
Pari vuotta sitten sinne soittelin muutaman kerran.
Oliver
Lämmin halaus sinulle nelivuotiaan uhmakkaan/tottelemattoman lapsen äiti. Ei siinä ole mitään nöyryttävää että hakee lapselleen apua tai itselleen keinoa käsitellä lasta, päinvastoin! Sehän kertoo että on hyvä ja vastuuntuntoinen vanhempi! Ehkä nämä kynnykset ovatkin meidän itsemme/ympäröivien ihmisten päässä tai yhteiskunnan "pärjää itse vaikka hammasta purren" asenteessa ja itse asetetaan kynnys korkealle "matalan kynnyksen" avussakin. Itse ainakin saan voimaa hakea apua/tarttua toimeen siitä, että ajattelen että minun tehtäväni, vastuuni on toimia lapseni edun mukaisesti (kuka muu sen tekisi?) ja hakea tarvittaessa lapselleni (tai itselleni) apua. Eikä sillä saisi olla merkitystä mitä muut ajattelevat tai minkä leiman (yleensä tuo leimakin on vaan omassa päässä oleva tunne) saan. Ja mitä aiemmin apua hakee, vaikka tuntuisi ettei "kriteerejä" edes täytäkään, sen parempi. Ajan kanssa ongelmat usein kasvaa. Vaikka teilläkin lapsesi uhma, kaikessa rankkuudessa, on tod näk vain taas yksi vaihe vaiheiden ketujussa joka menee ohi. Sympatiaa ja empatiaa kanssaihmisille, ettei kenenkään tarvitsisi tuntea häpeää ja nöyryytystä siitä että hakee lapselleen tai itselleen apua. Halaus!
PoistaHuippukommentti. Mun mielestä tässä maassa on aiheutettu valtavasti haittaa juuri tuolla "hammasta purren pärjäämisellä". Hats off kaikille avunpyytäjille.
PoistaMLL:lla on vanhemmille puhelin- ja kirjepalvelut sekä chat-päivystystä http://www.mll.fi/vanhempainnetti/vahempainpuhelin/
PoistaMeillä kanssa hyvin uhmakas (itsepäinen) 4 vuotias. Välillä tuntuu ettei oikeasti tiedä mitä tekisi, koska minun lapsuuden kodissa asia ratkaistiin vitsalla tai sillä uhkailulla. Ei ole oikeasti tietoa rakentavimmista keinoista.
VastaaPoistaNo niinpä! Mulla oli lapsikokemusta pyöreä nolla ja vanhempien malli oli aika vähäinen: molemmat pula-aika- ja sotatraumatisoituneita ihmisiä. Vedä siitä sitten jotain moderneja kasvatuslinjoja. Huoh.
PoistaVoimaperheet-hanketta on kehitetty vuodesta 2011 Turun yliopistossa. Tutkimushankkeiden tulosten jalkauttaminen on aina hidasta. Viisi vuotta on kulunut ja edelleen puhutaan muutamista sadoista perheistä. Miten hyödyt saataisiin leviämään nopeammin? Helena
VastaaPoistaNo veikkaan että juuri näin: lisätään tietoisuutta, jolloin kunnat alkavat uskoa mallin kannattavuuteen ja asukkaat osaavat vaatia sitä. :)
PoistaJoillakin paikkakunnilla on myös tarjolla "ihmeelliset vuodet" -vanhemmuusryhmiä 2-8v lasten vanhemmille. Käsittääkseni ne on koettu hyviksi.
VastaaPoistaHieno juttu että näitä on muitakin!
PoistaNäin juuri mainoksen yllä mainitusta ryhmästä neuvolassa. Ajankohta oli arkipäivänä virka-aikaan 18 kertaa peräkkäin kerran viikossa. Kenellä 4-6-vuotiaan vanhemmalla on mahdollisuus sitoutua tuollaiseen?
PoistaKaikilla varhaiskasvatuksen parissa olevilla on apu todella lähellä, kun vain rohkenee ottaa asian puheeksi. Varhaiskasvatuksen työntekijöillä on lukemattomia keinoja näihin tilanteisiin jo lapsen arjesta ja mukaan talkoisiin voi pyytää myös varhaiskasvatuksen erityisopettajan.
VastaaPoistaTällaisia projekteja ei ollut silloin kun meidän nelivuotias uhmasi ja oli hankala. Jostain kautta löysin kuitenkin Ross Greenen kirjan 'Explosive child', jonka pääpointti on se, että lapsi käyttäytyy niin hyvin kuin osaa, ja ihmissuhdetaitoja ja turhautumisen hallintaa voi opetella samalla tavalla kuin kengännauhojen sitomista tai saksilla leikkaamista, ja että uhmakkaiden lasten kanssa rangaistukset toimivat erityisen huonosti. Mikä oli siis havaittu kotona, koska pienetkin tilanteet eskaloituivat ihan absurdeiksi ja lopputuloksena rangaistus oli jotain ihan muuta kuin mikä alkuperäinen komentamisen aihe oli.
VastaaPoistaMutta tosiaan nyt meillä on kohtuullisen hyvin pärjäävä iso koululainen, joka on oppinut paljon itsesäätelyä ja konflikteja on huomattavan vähän.
Tuo pakko pärjätä itse on kyllä todella paljon tuhoa aiheuttava toimintamalli. Etenkin jos on hankalampia lapsia niin sitä tukea oikeasti tarvitsisi. Vaikka tuntuuhan se inhottavalta antaa käytökseltään kaukana täydellisestä olevia lapsia muille hoitoon tai päästää yökylään, jos se apinaraivari on ihan oikeasti mahdollinen skenaario.
VastaaPoistaMutta ei väsyneenä ainakaan jaksa olla kovin rakentava ja väsynyt on ihan varmasti jos koittaa koko sirkusta pitää yksin tai kaksin kasassa.
Niin, ja "itsehän on lapset tehty" ja "vanhempien tehtävä on kasvattaa omat lapset" (ilmeisesti yksin?), ettei yhteiskunnan rahoja edes päiväkodin muodossa tuhlata, jos kotona on vauva tai (pätkä)työtön.
PoistaPienten lasten - erityisesti vauvojen ja uhmaikäisten - kasvattaminen se juuri rankinta ja hankalinta on. Eikös sen jälkeen helpota... vähän... vai mitä...? Erityislapset sitten vielä erikseen tietysti.