 |
| Kolmistaan luontopolulla syyskuussa. |
Muistelin, että aina ei ole ollut näin. Perheen muusikolla on säännöllisesti keikkoja ja intensiivisiä bändileirejä, jotka vaativat yön yli poissaoloja kotoa. Muutama vuosi sitten tilanne oli hyvin erilainen. Kun Koti-insinöörillä oli joku viikonloppumeno, minulla oli välittömästi paniikkinappula pohjassa.
Viikonloppu yksin oli lähinnä painajaisten painajainen. Itketti koko setti jo etukäteen. Värjöttely leikkipuistossa, syöttämismaratonit, päiväunitaistelut, yöheräilyt - vailla hetkenkään rauhaa.
Jos ulkupuolista apua ei ollut saatavilla, olin viikonlopun jälkeen valmis ottamaan lentolipun jonnekin kauas. Pelkkänä menona.
Ja sitten on tämä nykypäivä.
Nyt yyhoo-viikonloput ovat mukavaa vaihtelua arkeen, vaikka lapsia on kaksi. Ipanat leikkivät kivasti yhdessä ulkona ja sisällä (voin päästää ne jopa ulos leikkimään kahdestaan), niiden kanssa voi pelata lautapelejä ja ne katsovat lastenohjelmia, jos minun pitää käydä kaupassa.
Sunnittelimme ihan innoissamme ensi viikonloppua, jolloin on sama kuvio: mitä kaikkea ehditään tehdä? Mennäänkö uimaan, olisiko joulumarkkinoita tai muita tapahtumia? Mitä museoita on käymättä? Keiden kaikkien ystäväperheiden kanssa tehdään treffit?
Ihan kuin olisin eri todellisuudessa. Ja tavallaan olenkin.
Silläkin uhalla että toistan itseäni: ihan liian vähän puhutaan siitä, miten mahtavaa elämä on yli kolmevuotiaiden kanssa. Miten paljon arki helpottaa, miten hauskaksi elämä muuttuu kun vaihtoehdot lisääntyvät -- ja miten jotkut ahdistuksen aiheet ovat yhtäkkiä kaukaisia, absurdeja muistoja, joiden ei voi uskoa olleen totta.
Saldo on jopa niin plussalla, ettei edes pieni vollotus bussiterminaalissa ("En halua mennä bussilla!") haittaa.
Niinkö? No mennään toki sitten kuuraketilla.
Samaa mieltä ollaan. Ennen tuli soitettua itkuraivoisia puheluita miehelle, että täällä sitä ollaan ja kärsitään jne. Nyt jos ei oltais uutta vauvaa pukattu niin todellakin noiden isompien kanssa voisin lähteä vaikka viikoksi keskenäni johonkin. Noo, tulikohan nyt vähän rehvasteltua..mutta pointti selvillä. Nautin myös eilen ihan aidosti, kun keskilapsi ja mies oli poissa ja vauvan pötkylä saatu unille. Syötiin 9v. kanssa, poppareita ja juotiin kaakaota iltapalaksi, katottiin myytimurtajia ja kiroiltiin kilpaa huvikseen. Poika oli äidin seurasta niin liikuttavan iloinen. Mä luulen että oon parhaimmillani äitinä sitten kun se perushuoltojakso on päättynyt. Ettei tartte syöttää, pyyhkiä tai pestä puolesta. ;) Sitten kun saa keskustella ja kertoa ja tehdä asioita YHDESSÄ ns. tasavertaisina.
VastaaPoistaSylvia
Sitä marailun määrää. :D Hävettäisi ellen tietäisi että tekisin saman uudestaan.
PoistaSama kokemus. Ehdottomasti. On ihanaa kun lapset kasvavat! It get's better!
VastaaPoistaSori, heittomerkki-typo.
PoistaTodellakin!
PoistaMeillä on 4- ja 5-vuotiaat lapset. Yhdessäolo heidän kanssaan on useimmiten kivaa. Monet asiat ovat helpottaneet ihan viimeisen 6kk aikana. Itse saatoin aiemmin mennä täysihoitoon vanhempieni luokse ainakin osaksi ajaksi, jos mies oli pidempään poissa... Se on ollut vapauttava seikka omassa arjessa, kun mies on matkustanut.
VastaaPoistaTurvaverkot on tulleet testattua täälläkin. Olisi pikkulapsiaika ollut huomattavasti raskaampi ilman anoppia.
PoistaKiitos tästä! T. Puolitoistavuotiaan äiti
VastaaPoistaEi kestä, sulla vielä varmaan aika hooceetä.
PoistaAllekirjoitan! Nyt voin jo sanoa nauttivani kolmevuotiaan seurasta (näin ei ollut vielä vuosi sitten). Oli liikkuttavaa seurata toisen innostusta konsertissa ja illalla saunassa höpötellä niitä näitä, kun sai olla ihan vaan kahdestaan. Näistä hetkistä täytyy ottaa ilo irti, kun pikkusisko vie, perheen ollessa yhdessä, paljon huomiota. -Lotta
VastaaPoistaNoi hetket vanhemman kanssa kahdestaan on kyllä tärkeitä. <3
Poista3.5 vuotiaan kanssa kaydaan kaksin raflassa, jutellaan ja suunnitellaan kahdestaan aikaa ihan vapaaehtoisestikin. Tietenkin helpompaa kun on vaan yks, ihan omasta tahdosta. En vois alottaa tata uudestaan alusta. Elama rallaa helpommin ja tunnelin lopussa nakyy enemman valoa. Tia B
VastaaPoistaYmmärrän! Neljän vuoden ikäero auttaa tosi paljon jos lapsia on kaksi - ei ole samalla tavalla raskasta. Mut mä muistan sen hämmästyksen kun ekaa kertaa huomasin että hitto, mähän ihan viihdyn tässä keskustelussa nelivuotiaan kanssa.
PoistaKiitos, kiitos, kiitos. Tuli tämä juttu vähän helkkarin tarpeeseen, kun äsken taistelin läpi ulkoilun ja lounaan vauvan ja alle 2 veen kanssa. Oli taas niin karsee setti että mietin säästöjen nostamista tililtä ja pakenemista yksin indokiinan riisiviljelmille. Joten edelleen kiitos! Toivoa on, jossakin! Ehkä aina ei vituta ja hikoiluta näin pahasti! Nyt uskallan tän tekstin voimalla kohdata päiväunihelvetin.
VastaaPoistaT.kahden alle 2veen mutsi.
Huh, tsemppiä!
PoistaKomppaan täysin. Kiinnittäisin joulun alla huomion myös tämän juhlan viettoon. Miten mukavaa onkaan nauttia rauhassa monista vapaapäivistä pelaillen, saunoen jne. Meillä lapset alakoulussa, 3 lasta 3:ssa vuodessa, joten muutama vuosi sitten joulu tuli ja meni vähän kuin mikä tahansa päivä. Nyt voi jo laskeutua sohvalle lukemaan kirjaa, ja koko porukka tekee samaa! Voidaan pelata pelejä, joista aikuinenkin jaksaa kiinnostua.
VastaaPoistaTämä on ehkä sitä parasta, vauva-ja taaperohälinät ohitettu muttei vielä murrosikäisiä.
-fiina
Joo kyllä! Ja kaikki lomat ylipäätään on hauskoja kun se heikoin lenkkikin on jo aika vahva eikä tarvii olla turvamiehenä 24/7.
PoistaMusiikkia korville! Kiitos tästä tiedosta. T. 9-kuukautisen ja 3-vuotiaan äiti, joka täällä pohtii, muuttuuko tää koskaan. :)
VastaaPoistaMikä ihanan huojentava kirjoitus, kiitos! Mulla on kohta paniikkinappula pohjasta läpi kun mies lähtee VIIKOKSI kertausharjoituksiin, isovanhemmat asuu kaukana ja lapset 4v ja 1v2kk. "Onneksi" lapset on kotihoidossa niin ei sentään tarvitse päiväkotirallia yksinään suhata. Että kyllä. Tää. Tästä.
VastaaPoistaKyllä se siitä! Toivottavasti sulla on jotain turvaverkkoja ystäväpiirissä.
PoistaSe menee justiinsa noin! Rakennettiin talo kun kolme oli ihan pieniä, olihan se syvältä. Nyt voisin hyvin rakentaa talon, ihan huvikseen, kun nuorin täytti juuri neljä. :D Ehkä se kertoo jotain siitä, kumpi aikakausi on ollut haastavampi...
VastaaPoistaHeh, talonrakennuksesta tiedän kaiken. Nimimerkki lecaharkoilla, muoviputkilla ja styroxilla leikkinyt.
PoistaOlen täsmälleen samaa mieltä. meillä on 7- ja 4-vuotiaat pojat ja heidän kanssaan on vaan yksinkertaisesti mukavaa olla. Iisiä, minne vain voi mennä ja kaikki sujuu huomattavasti vähemmällä säätämisellä kuin vaikkapa kaksi vuotta takaperin. Miehen kanssa juteltiin, että tuntuu ihan kuin meillä olisi koko elämä edessämme. Mitä kaikkea kivaa poikien kanssa tulevaisuudessa voidaankaan tehdä, ihan arjesta matkusteluun ja kaikkea siltä väliltä. Myös se yhteinen aika miehen kanssa on taas askeleen lähempänä.
VastaaPoistaJa se on hämmästyttävä tunne, se vapaus, kaikki ne mahdollisuudet, joista ei jaksanut edes unelmoida. Ihan yhtäkkiä sitä onkin taas elämässä kiinni. :)
PoistaTästä tosiaan pitäisi puhua enemmän! Että on ihan ok, jos tuntuu että pikkulapsi- ja vauva-aika on syvältä. Meillä on melkein 3v kaksoset, ja heidän kanssa on usein jo tosi kivaa. Säännöllisesti myös menee hermot, mutta helpompaa on elämä kuin vielä joitain kuukausiakin sitten, ja uskon että paremmaksi vielä muuttuu. Nyt vasta on voinut itsellekin myöntää, ettei aiemmin yleensä tosiaankaan ollut kivaa. Ja ne miehen työmatkat, ja se paniikki etukäteen... Joo, en taida enää miettiä sitä.
VastaaPoistaMua raivostuttaa sellainen tulevaisuuden mustamaalaaminen joidenkin vanhempien kohdalla, tyyliin 'pienet lapset, pienet murheet'. Mä siltikin uskon että kokonaisuudessa elämä tulee olemaan helpompaa, ja ne haasteet on niitä mentaalisia haasteita, ja paljon keskusteluja vaativaa. Murkkuikä on sitten jo eri asia :)
Niinpä! Mä en ole ainakaan vielä huomannut selkeästi suurempia murheita, erilaisia kylläkin. Ja mun kokonaismurhetaakka on kyllä pienentynyt huomattavasti vaikka tässä on kaikenlaista haastetta ollut mm. kiusaamisen kanssa.
PoistaKiitos! Nyt on 3-v ja 9kk tytöt. Onhan ne ihania ja vaiva-ajastakin nautin ihan erilailla kuin esikoisen kanssa, mutta silti jotenkin odotan sitä, että kuopus olis jo sen 3v. Ei aina yöheräämisiä, osais puhua, ei vaippoja, ei välttämättä päiväunia yms. Mutta ihan jättisupernopeaan aika kyllä menee, joten en halua haikailla tulevaisuuteen liikaa. Tiedän kuitenkin, että kokoajan kasvavat ja sit on helpompaa (ainakin erilailla fyysisesti helmpompaa;-) ).
VastaaPoistaSe on kyllä totta että aika menee nopeasti, tää ruuhkavuosimadonreika tuntuu vaan vievän vielä nopeammin eteenpäin kuin vauva-aika!
PoistaOoh! Kuulostaapa ihanalta. Meillä (lapset 4 ja 2) nuo yyhoo-viikonloput ovat vielä mahdottoman pelottavia. Itse olin viime viikonlopun työmatkalla, kun tulin kotiin, toisella lapsella oli musta silmä, design-kattila oli palanut käyttökelvottomaksi ja jääkaapin ovi oli rikki. Mies oli niin väsyneen näköinen, etten sitten viitsinyt ryhtyä huomauttelemaan.
VastaaPoistaOijoi! On jotenkin koomista huomata miten se isäkin osaa kuormittua kun on pääasiallinen lapsenhoitaja. :)
PoistaJep, kuulostaa tutulta. Tosin olen totaaliyhäri, mutta muistan, miten pettynyt olin itseeni, kun arki suhteellisen puuhakkaan uhmaikäisen kanssa tuntui välillä kuristavan kurkkua. Ja miten pettynyt olin itseeni, kun en rohjennutkaan ryhtyä äidiksi kuin yhdelle. Kunpa silloin olisi tiennyt, miten helppoa ja hauskaa elämä lapsen kanssa voikaan olla. Jos pikkulapsivaihe nakersikin jotakin äitiydestäni, tai siitä, mitä sen kuvittelin olevan, on arki isomman lapsen kanssa paikannut sen monin tavoin.
VastaaPoistaMä ymmärrän tosi hyvin! Mä olin kans todella pettynyt tähän vanhemmuuteen ja olisin kaivannut sitä aikakonetta, jolla olisin päässyt tsekkaamaan esim tän hetken kun istuskelen sohvalla lukemassa blogikommentteja ja kaks kersaa hoilottaa kylvyssä.
PoistaPikakommentti murkkuikää pelolla odottaville: tällä hetkellä meillä on yksi kohta 17-vuotias ja yksi 14-vuotias (ja pari nuorempaa), ja noiden teinien kanssa on ihan mahtavaa. Ei tietenkään aina ja joka päivä, mutta keskimäärin vielä parempaa kuin alakouluikäisten kanssa.
VastaaPoistaHaa, murkkuus ei siis välttämättä ole niin paha nakki kuin väitetään. :) Pakkohan niidenkin on suurimmaksi osaksi olla järjissään - ainakin itse muistelen olleeni.
PoistaOi, mäkin odottelen tätä yli 3 v helpotusta kirjahyllyyn kiipeilevän 2v uhmiksen kanssa... :) Ihmetellen oon jo katsonut kun kaverin yli 3 v odottelee kaupassa kassan vieressä nätisti ja auton vieressä samoin (oma juoksee päättömästi ovesta ulos minkä kintuistaan pääsee). Kai se aika vielä koittaa meillekin (kunhan vaan saan juoksentelijan pidettyä hengissä siihen asti siis).
VastaaPoista