 |
| Mitähän tässäkin oli tapahtunut. |
Minulta kysytään monesti, että miten ehdin handlata kaiken.
Totuus on, että en ehdikään. Poden huonoa omaatuntoa joka suuntaan ja - toisin kuin kuvittelin - riittämättömyyden tunne vain lisääntyy. Yhtä lailla lisääntyy tyytymättömyys: vaikka kalenterissa lukee kaikkea, en omasta mielestäni ehdi mitään.
Yksi aliarvioimani muuttuja on perhe.
Perhe-elämä vie koko ajan yhä suuremman siivun elämästäni. Luulin, että kävisi päinvastoin. Että kun vauvavuodesta ja uhmistaaperosta on selvitty, palataan kohti vanhaa. Mutta ei.
Vaikka lapset vaativat koko ajan vähemmän akuuttia hoitamista, pyllyn pesua, vaipanvaihtoa, päiväunia ja välipalabanaania, aikaa alkaa mennä yhä enemmän yhteiseen tekemiseen. Siihen kaikkeen kivaan, mikä liimaa perheen osista kokonaiseksi.
Leikkipuistossa jumittaminen on vaihtunut aikuisenkin näkökulmasta vähintään tyydyttävään vapaa-ajan viettoon useamman vuoden kestäneen hiljaiselon jälkeen.
Tarvitsen lisää aikaa.
En kaipaa omaa aikaa, vaan kaikenlaista aikaa. Tarvitsen lisää marginaalia, tilaa laiskottelulle, keskusteluille, aikaansaamattomuudelle, epäonnistumisille, hengittämiselle ja vastoinkäymisille. Haluan että maailmani kestää lattiaremontin, täiepisodin, päiväkodin virkistypäivän ja astianpesukoneen rikkoutumisen. Nyt ei kestä.
Alan enemmän ja enemmän kallistua sille kannalle, että pitäisi tehdä vähemmän asioita paremmin. Mutta mitä jätän pois?
On vaikea olla oman elämänsä tuottaja. Pitäisi tietää, mitä haluaa. Alan ymmärtää life coachien markkinaraon.
Vastaus on varmasti jo olemassa, mutta en vain näe sitä vielä. Sillä välin menen laittamaan pyykit kuivumaan.
Deletoin vahingossa kalenterin ja vapaudentunne oli ihan jees. Backuppi löytyi kotoa eli kovin oli tilapäistä.Yritän tehdä vähemmän ja saada ne mitä teen tehtyä hyvin.
VastaaPoistaHeh, tein tämän saman kun synkkasin puhelimen aklenterin väärän kalenterin kanssa. Ja se onkin outo tunne kun ei mitään valvollisuuksia ole kirjattuna missään. ;)
PoistaMä huomaan, että valitettavan usein tulee nipistettyä aikaa omista sosiaalisista menoista, kun muualtakaan sitä ei tahdo löytyä. On vaikea tunnustaa edes itselleen, että joskus oikeasti jää mieluummin sohvalle kelailemaan kaikenlaista, kuin että lähtisi vaikka kavereitten kanssa johonkin. Osaltaan tähän vaikuttaa se, että moni kaveri on samassa tilanteessa ja yhteisen ajan löytyminen saa välillä lähes surkuhupaisia piirteitä.
VastaaPoistaLapset tosiaan vie eri tavalla energiaa kun ovat vähän isompia. En olis minäkään uskonut, kun vauvavuotta kärvistelin.
Joo, kyllä - varsinkin kun parisuhdekin pitäisi huomioida aina silloin tällöin. Onneksi tosiaan moni kaveri on samassa tilanteessa ja silloin kun nähdään kaikki tietävät miten arvokasta aikaa se on.
PoistaTunnen täydellisesti tuon tunteen. Koko mun oman blogin kantava idea on, että isompien lasten vanhemmuus voi olla yhtä vaativaa kuin pikkulasten, vain eri lailla.
VastaaPoistaVastaus on priorisoiminen, että tekee vähemmän. Mä yritän joka päivä miettiä päivän tärkeimmän asian, jonka haluan saada aikaan ja tehdä sen ensimmäiseksi. Tämä koskee sekä työtä että vapaa-aikaa. Sen jälkeen yritän olla itseeni tyytyväinen ja ajatella, että mikäli saan myös jotain muuta aikaan, se on bonusta.
Toihan on hyvä päiväkohtainen suunnitelma! Tämän ison kuvan priorisoinnin kanssa lähinnä tuskailen.En voi oikein lopettaa tällä hetkellä mitään. Tämä blogi on myös liipasimella.
PoistaPäivä kerrallaan kädestä suuhun elämistä tämä elämänvaihe on. Toivottavasti et lopeta bloggaamista - olet antanut meille lukijoille niin paljon ajattelemisen aihetta! Vaikutat olevan allapäin... Niinpä minä haluaisin ilahduttaa sinua: http://uraaidinruuhkavuodet.blogspot.de/2015/01/ilahduta-bloggaajakaveria-haaste.html Ehkä innostut lähtemään mukaan haasteeseen?
PoistaHeippa, vähemmän on tosiaan enemmän. Mä oon rakentanut ilmaisen verkkokurssin, Rennompi arki. Se sisältää mm. kalenterinsiivousharjoituksen - jospa siitä olisi apua priorisointiin ;) Löytyy täältä: www.hidastamo.fi/ilmainen-kurssi
VastaaPoista:) Mä lähinnä odotan että joku ulkoinen olosuhde muuttuu, jotta pystyn tekemään sen tarvittavan priorisoinnin. Tällä hetkellä vaakakuppi ei kallistu mihinkään suuntaan.
PoistaYmmärrän. Joskus joku yksinkertainenkin harjoitus, paperille listaaminen tai visualisointi voi selkiyttää mihin suuntaan vaakakuppi kallistuu. Kokeilemisesta ei ainakaan ole haittaa ;) Tsemppiä!
PoistaSaman aikapulan kanssa painin jatkuvasti. Sanoisin, että ainakin vähän helpottaa, kun karsii kalenterista kaiken minkä pystyy ja keskittyy täydellisesti siihen mitä milloinkin on tekemässä. Läsnäolo synnyttää laatuaikaa, erityisesti lasten kanssa. Olen onnistunut päivään pari tuntia lisäämään tekemällä lyhennettyä työaikaa. Tämä oikeus on 1-2 luokkalaisen vanhemmalla. Aamuisin ei ole enää ihan niin kaaosmainen kiire ja ehdin tehdä muutakin ruokaa kuin pikaeineksiä.Minulla kiire näkyy niin, etten ehdi kirjoittamaan blogiani. Sinä pidät sentään siitä hienosti kiinni!Prioriteettikysymyksiä ja valintoja.Tsemppiä!
VastaaPoistaIhanaa kun täällä tätä vertaistukea löytyy! Elektronisten laitteiden käyttökielto tiettyyn aikaan illasta on muuten hyvä tapa lisätä läsnäoloa. :) On mulla ongelmia ehtiä kirjoittamaan mutta mua ehkä tsemppaa se että teen tätä todennäköisesti enää tämän vuoden verran. Sitten on tilinpäätöksen aika.
PoistaJust näin! Ja sit pännii, kun lähipiirissä on aina se joku supermama, joka tekee ympäripyöreää työpäivää, treenaa maratonille tosissaan, huolehtii muutenkin ulkonäöstään esimerkillisesti, ohjelmoi joka viikonlopun täyteen lapsille virikkeellistä ohjelmaa ja välillä vaan puolidramaattisesti huokaisee, että vaatiihan tämä vähän suunnittelua, mutta kaikkihan tähän kyllä pystyy, jos vaan haluaa.
VastaaPoistat. Grinch :)
:D No aivan!
Poistamihin tarvitset esimerkiksi luottamustehtäviä, ovatko ne aivan Välttämättömiä? karsisin ekana pois kaiken ylimääräisen.
VastaaPoistaVaaleilla valittu luottamushenkilö ei noin vain saa vapautusta tehtävästään. Sitä paitsi siinä petetään äänestäjät.
PoistaEnhän mä varsinaisesti tarvitse luottamustehtäviä, kunhan yritän osallistua tämän helvetin kalliiksi tulevan demokratian ylläpitoon. :) Ongelma on siinä että mikään ei tällä hetkellä ole selkeästi ylimääräistä. Sehän olisikin helppo rasti.
PoistaNoh. Mä en harrasta mitään. Että sillä sitä aikaa on tullut lisää. Tämä tarkoittaa siis sitä, että mulla ei ole mitään säännöllisiä liikunta- tai muita harrastuksia. Yritän hoitaa liikunnan työmatkafillaroinnilla tai -juoksulla / kävelyllä. Välillä käyn uimassa. Ei tää ehkä ihan terveellisin vaihtoehto ole, mutta mä olen priorisoinut homman siten, että haluan olla illat lasten kanssa samassa paikassa. Ja mikään ohjattu jumppa ei ala enää kasin jälkeen (miksi ei, kysyn vaan??). Jos joku kuntokeskus tarjoaisi ohjattuja liikuntatunteja alkaen 20:30 niin olisin kärppänä jäsenenä.
VastaaPoistaNo juu, en mäkään - en laske satunnaista jumppaa harrastukseksi. Ja hei olen ihan samaa mieltä noista jumpista!!! Odotan kyllä pyöräilykauden alkua kuin kuuta nousevaa niin saa edes sen liikunnan normaalille tasolle.
PoistaPuolittainen apu tähän on omalla salillani virtuaalijumpat, joita saa ohjattujen tuntien ulkopuolella käynnistää ihan itse :). On niitä myös aikataulutettunakin. Ei se ihan oikeeta ohjaajaa korvaa ja yksin jos sattuu olemaan paikalla niin voi olla vähän orpo olo, mutta ajaa asiansa. En tiedä, miten yleisiä nuo ovat, mutta näin meillä (Kaarina). Itselläni tällä hetkellä ongelmana saada liikunta johonkin sovitettua, kun pyöräillä en näin liukkailla keleillä uskalla.
PoistaSanotaan, että kaappi on täysi kun se on 75-%:sti täynnä. Mun mielestä sama juttu allakan kanssa! Kalenteri kannattaa täyttää "väsyneissä fiiliksissä" eli niin, että kuvittelee selviävänsä siitä huonosti nukutuilla öillä silmätulehduksessa ja miehen työreissun aikana. Itse innostuneena kuvittelen arkeni väljemmäksi, tehokkaammaksi, energisemmäksi ja joustavammaksi kuin se käytännössä onkaan. Oon myös huomannut, että sitä vähemmän kiinnostaa olla järjestelmällinen ja tuottelias mitä välttämättömämpää se on. Tai voisihan kalenteriin varta vasten varata aikaa, jonka sitten käyttää ylioptimistisen ajankäyttösuunnitelman paikkailuun, resurssipankkina odottamattomia tilanteita varten tai parhaassa tapauksessa laiskotteluun.
VastaaPoistaKäytän myös ahneimman algoritmia eri ensin tympeimmät hommat eestä pois. Ja vaikka viime hetken paniikki on usein paras innoittaja niin hyvissä ajoin tehdyt hommat tuovat tunteen ajanhallinnasta.
Täh, kommentoin tätä eilen ja nyt se on kadonnut. Damned. No siis: tuo on hyvä tuo 75% sääntö. Tosin, uusien juttujen tekeminen on myös terapeuttista. Tällä hetkellä harmittaa että en yksinkertaisesti ehdi olla mukana kaikessa kivassa uudessa jutussa kun tämä peruspuurtaminen vie kaiken.
PoistaPriorisointia, delegointia, ei:n sanomisen opettelua ja silloin tällöin "turhan" karsimista kokonaan. Toimii itsellä niin asioiden kuin ihmistenkin kanssa. Usein edellä mainitut tapahtuu vasta, kun on tapahtunut joku isompi "virhe", kun kerran kantapään kautta yhä näin keski-ikäisenäkin mennään eteenpäin.
VastaaPoistaMä tarttisin jonkun työelämäreformin. :) Tää palkkatyö-yrittäjyys on kohtuullisen perseestä, määräaikaisuus pitää vähän varpaillaan.
PoistaItse karsin lasten synnyttyä ensimmäiseksi luottamustehtävistä, ajan vähenemisen myötä se jahkaaminen ja kahvi-pullailu alkoi vaan tuntua niin turhauttavalta. Mutta jos kyse on poliittisista luottamustoimista, olen kyllä iloinen jokaisesta pienen lapsen vanhemmasta joka jaksaa osallistua esim. kunnallispolitiikkaan. Tulokset näkyvät kuitenkin jokaisen lapsiperheen arjessa.
VastaaPoistaNo siinäpä se. Mä en koe että nää vaikuttamismahdollisuudet olisi niin valtaisat että tästä olisi jotain hyötyä, mutta kyllä tässä hallintorakenteet ainakin selkiytyvät ja pysyy ajan tasalla. Ja koska en aio tätä enää uudelleen tehdä niin olisihan se nyt järkevää katsoa tämä setti loppuun asti. Äh.
PoistaKunnioitan todella paljon sinua ja muita jotka kiireisessä elämänvaiheessa jaksavat osallistua politiikkaan, erityisesti juuri kunnallispolitiikkaan jossa hommat tehdään työn ohella ja jossa päätökset koskevat arjen asioita!
PoistaLapsiperheisiin kuuluu kuitenkin varsin paljon ihmisiä, ja on hienoa että meitäkin edustetaan päätöksenteon areenoilla, eikä vain ruuhkavuosista jo selvinneitä ja varallisuuttakin mukavasti kerryttäneitä viisikymppisiä tai suuria ikäluokkiä. Vaikkeivät lapsiperheet toki mikään heterogeeninen ryhmä ole, vaan tilanteet sekä poliittiset näkemykset jakautuvat luonnollisesti siinä missä kaikissa muissakin ryhmissä. Suotavaa olisi että joka ikisessä puolueessa olisi edustettuna eri ihmisryhmät, myös lapsiperheet, jotka ehkä eivät ole kaikkein aktiivisimmassa vaiheessa hoitamaan luottamustoimia ja tekemään vaikuttamistyötä - juurikin mainittujen ruuhkavuosien vuoksi.
Jotenkin kuvittelisin että yksittäisen poliitikon suurin vaikutusmahdollisuus on oman puolueen/ryhmän linjoihin ja painotuksiin vaikutamisessa. Jos puolueiden toiminnassa ei ole lapsiperheiden edustajia, jätämme lapsiperheisiin vaikuttavista asioista päättämisen kaikille muille!
Eli suurkiitos Katja että käytät aikaasi meidän yhteisiin asioihin!
Terhi
Mä uskon siihen, että samalla tapaa kuin ihminen täyttää isomman asunnon ostamalla lisää huonekaluja ja tavaroita, kalenteri täyttyy vaikka siitä karsisikin jotain. Eli oikeastaan ei voi voittaa.
VastaaPoistaMinulla ei varsinaisesti ole kiire enää, vaikka on pieni lapsi. Pidän illat vapaana, jos siltä tuntuu (eli väsyttää), ja jos jaksan, käyn jumpassa tai kuntosalilla. Sosiaalinen elämä on vähäistä, mutta se ei haittaa minua. Haaveilen kyllä palkkatyön lopettamisesta. Jokainen voi laskea, miten paljon viikossa kuluu omaa aikaa esimerkiksi työmatkoihin, varsinkin pk-seudulla. Kolme varttia suuntaansa on viikossa yksi lisätyöpäivä matkoihin. Etätyötä kannattaa suosia, jos mahdollista. Ja sitten on vielä ruokailuun tai ruoan valmistamiseen käytetty aika: kuka sanoo, että (lasten) pitäisi syödä kaksi lämmintä ateriaa joka päivä? Olen itse terve normaali aikuinen, vaikka lapsuudenkodissani ei koskaan syöty yhteistä ilta-ateriaa arkisin. Hyvä ruisleipä ei pastalle häviä.
Heh, tuo on varmasti ihan totta, että kalenteri täyttyy ihan vahingossa. :) Työmatkat on muuten aivan käsittämätöntä ajan hukkaa. Etätyö on kyllä yksi ratkaisu, mulla vaan on niin pirusti palavereita.
PoistaRiippuen työpaikan koosta&resursseista ja omasta roolista on palaveritkin joissain tapauksissa mahdollista hoitaa etänä. Ryhmäpuhelut, videopuhelut ja tietokoneiden etäkäyttö mahdollistavat aika paljon tilanteissa joissa ei mitään ihan synkimpiä bisnessalaisuuksia pyöritellä. Tai mahdollisuuksien mukaan palaverien karsiminen vaikka viikottain vaihtuvilta 1-2 päivältä. Ne jotka on joka tapauksessa fyysisesti paikalla voivat keskittyä töihin ja etätyöpotentiaaliset pitää etäpäivää.
PoistaEtäpalaverien onnistuminen oikeasti on paljon kiinni työyhteisön asenteista. Jos etätyötä katsotaan kieroon jo oletusarvoisesti niin etäpalaverin ehdottaminenkin voi saada sen työnkarttelija-leimakirveen heilahtamaan yllättävänkin rivakasti...
Kyllä, ottaen huomioon, miten hyvät edellytykset etätyön tekemiseen on, monilla työpaikoilla suhtaudutaan niihin tosi epäluuloisesti edelleen. Kysymys on johtamisesta ja luottamuksesta. Itselleni etätyöpäivä on yleensä viikon tehokkain päivä, koska en tule jauhaneeksi **skaa työkavereitten kanssa ja keskeyttäjätkin ovat vähissä, kun eivät jaksa soittaa asiansa kanssa. Palaverit ovat yleensä sitä tehokkaampia mitä useampi osallistuu (puhelin)palaverin esim. Lyncin tai vastaavan kautta. Kalvot on helppo jakaa niille, jotka osallistuvat etänä. Aika pitkälle kiinni työnantajan ja esimiehen asenteesta, miten hyvin tämä toimii tai ei toimi.
PoistaMun ratkaisu on osittainen hoitovapaa. Ja osallistuva aviomies.
VastaaPoistaMä teen jo nelipäiväistä työviikkoa, koska se yksi päivä on mun yrittäjäpäivä. :) Pitäisi uskaltaa ryhtyä yrittäjäksi. Mutta hitto kun ei pyygee tässä elämäntilanteessa.
PoistaMulla on vaativa, kokopäiväinen asiantuntijatyö esimiestehtävineen ja kolme lasta, joista yksi teini ja kaksi tarhaikäistä. Mulla ei ole luottamustehtäviä enkä harrasta itse oikein mitään. Vanhin lapsi budoilee kahdesti viikossa, keskimmäisellä on kerran viikkoon jalis. Olen tässä elämänvaiheessa priorisoinut kotona olemisen ja nukkumisen: herään arkisin kuudelta, menen töihin seiskan jälkeen ja haen tarhalaiset puoli neljä. Teini on varsinkin sellainen sudennälkäinen, että joka ilta on lämmin ruoka - kolmisen ruokavammaa huomioiden. Nukkumaan menen viimeistään kohta, mieluiten ennen kymmentä :D Ja tykkään pitää himan siistinä, joten senkin järkkään joka päivä. Nyt on näin, ehkä joskus muulloin toisin.
VastaaPoistaTämän elämänvaiheen vaativin harrastus on perhe. :)
PoistaVoi miten ajankohtainen aihe! Mietin lähes päivittäin, että miten saisin elämäni mahtumaan vuorokauden tunteihin! En haluaisi karsia mitään, kun kerran elämässä on asiat niin hyvin, että on kivoja ja tärkeitä asioita, joista nautin. No, päivittäin työmatkaan käytetyn ajan (lähes kaksi tuntia) voisin ehkä jättää pois, mutta sitten pitäisi luopua myös kiinnostavasta ja antoisasta työstä, josta pidän todella paljon. Työni huono puoli onkin melkein ainoastaan se, ettei etätyön tekemistä oikein suosita.
VastaaPoistaMutta siis haluaisin viettää enemmän aikaa lasten kanssa (sekä tehdä yhdessä asioita että vain olla läsnä ja saatavilla ilman sen kummempaa yhteistä tekemistä), haluaisin nähdä ystäviäni enemmän, haluaisin harrastaa liikuntaa (sanovat sillä olevan merkitystä terveydelle...) ja haluaisin pitää kotinikin jossain kuosissa. Mutta kun tunnit eivät riitä, näistä on karsittava. Ystäviä näen nyt jo varsin harvoin, ehkä pari kertaa kuussa ja niistäkin suurin osa on lapsiperhetapaamisia, eli se on ajankäyttöä sekä ystäviin että lapsiin.Työajan lyhentäminen tarkoittasin käytännössä samojen töiden tekemistä lyhyemmässä ajassa, enkä usko sen olevan mahdollista, kun nyt jo teen muutaman tunnin ylitöitä joka viikko. Liikuntaa en ole harrastanut juurikaan lasten syntymän jälkeen, se on pakko jatkossa priorisoida korkeammalle kun eihän näin voi jatkaa.Työmatkapyöräily olisi mun juttu, mutta 30 km on vähän pitkä matka kun aikataulut pitää yhdistää päiväkotiviemisiin ja -hakuihin.
Ja siis mieheni hoitaa vähintään oman osansa perheen asioista, eli siitäkään ei ole kiinni. Unistakaan en viitsisi nipistää, kun kai riittävällä unellakin on jotain tekemistä terveyden kanssa, saati että väsyneenä kaikkien edellämainittujen hoitaminen olisi entistä epätehokkaampaa tai ainakin vähemmän läsnäolevaa. Näillä on vaan mentävä.
Ja sehän onkin tosi ihanaa, että on paljon kaikkea mielenvirkistystä ja vaihtelua, mikä tasapainottaa rutiineja. Mutta jotenkin nää asiat ratkeaa. Ja onneksi ystävät tuntuvat pysyvän ystävinä vaikka heitä ei näe kuin muutamia kertoja vuodessa.
PoistaNiin tuttua. En ole vielä keksinyt mistä sitä lisäaikaa saisi. Tein välillä nelipäiväistä työviikkoa ja tykkäsin kovasti. Vieläkin olisi työtkin vähentyneet sen yhden päivän verran ja palkka pysynyt samana.
VastaaPoistaMä tykkään kovasti nelipäiväisestä työviikosta - toisn sen yhden päivän käytän yrittäjähommiini. On ihanaa että edes yksi aamu ja ilta ei tarvitse hätiköidä!
PoistaTartuin tuohon huomautukseesi, että "Vastaus on varmasti jo olemassa, mutta en vain näe sitä vielä." Kävin itse päivän kestävässä coaching-koulutuksessa ja aion kyllä paneutua siihen enemmän. Pariaatehan on se, että neuvoja ei anneta vaikka pyydettäisiin! :)
VastaaPoistaSulla on jo vastaukset näihin kysymyksiin ja sultahan ne parhaat vastaukset tulee oman elämäsi suhteen. Kukaan muu ei sun elämää paremmin ymmärrä... paitsi miehellä voi olla muutama hyvä näkemys. Coachit on mahtavia, kun ne kuuntelee niin tarkkaan ja kysyy hyviä ja tiukkojakin kysymyksiä.
Koko elämähän on tätä prioriteettien asettamista. Kyllä ne siitä kirkastuu. Kuuluisan sanonnan mukaan, kukaan ei ole kuolinvuoteellaan harmitellut, ettei tullut vietettyä enempää aikaa työssä.
Heh, kuolinvuodepointti taken. ;)
PoistaYksi ihan konkreettinen, mutta varmaan jo läpimietitty ajatus, mutta sanon nyt kumminkin. Ootko jo ulkoistanut ne kodin toiminnot, joihin resurssit antaa mahdollisuuden? Vanhemmat otti au pairin kun mun nuorin sisarus syntyi, jotta molemmat pääsi käymään töissä. Ydintehtävänä sillä oli hoitaa veljeä, mutta teki se kaikkea muutakin, kun veli oli puolta päivää tarhassa. Pesi pyykit, laittoi ruuan ja siivosi. Ja oli aivan ihana ihminen noin muuten vain. Oli aina kotona kun tulin koulusta.
VastaaPoistaSiivooja meillä kyllä käy, mutta au pair olisi ihana ajatus! Lasten hoitoonviennit ja haut sekä nukkumisvahti olisi kyllä tarpeen. Jos tuon yhden huoneen tuolta remppaisi...
PoistaMä karsin näistä:
VastaaPoista- Työstä. Tahtoo sanoa, että teen normaalia vajaan kahdeksan tunnin työpäivää pääasiassa klo 8.30-16 maanantaista perjantaihin. Se on valintani ja tarkoittaa tällä hetkellä ein sanomista mm. esimiestehtäville ja monille kiinnostaville projekteille.
- Luottamustehtävistä. Mulla olisi kova palo osallistua erilaisin demokratian muodoin monenmoiseen. Ennen lapsia osallistuinkin, ja ehkäpä joskus taas. Mutta tällä hetkellä luottamustoimet eivät pääse mun prioriteettilistalle.
- Menot, jotka eivät ole pakollisia eivätkä olennaisesti lisää minun tai jonkun läheiseni hyvinvointia. Tämä on sellaista päivittäistä puntarointia, mutta olen kehittynyt tässä aika hyväksi.
Päivänselvää on, että kotityöt tehdään rima nilkoissa ja esimerkiksi viikonloppuisin tärkeintä on jokaisen perheenjäsenen mahdollisimman hyvä rentoutuminen.
Näistä en tingi:
- Uni. Nukun lähes poikkeuksetta klo 23-6.30 ja viikonloppuisin tunnin pari enemmän.
- Liikunta. Kolme kertaa viikossa menen salille, jumppaan tai lenkille. Tämä on yleisen jaksamiseni tae ja siksi prioriteettilistan kärkipäässä.
- Ystävien tapaaminen. Tähän pitää järjestyä aikaa edes kuukausittain. Joskus se on tunnin kahvitreffit, joskus viikonloppu Tukholmassa.
- Lasten harrastukset. Tämän priorisoin aika korkealle. Isoilla lapsillamme on kummallakin omat lajit, jotka ovat heille niin tärkeitä, rakkaita ja antoisia, että todellakin kuskaan, pesen treenivaatteet ja järkkään eväät.
Tällä setillä mennään näissä ruuhkavuosien pyörteissä. Tuntuu, että perhe on aika hyvässä balanssissa ja samoin oma pääni. Jos muutoksia tulisi "näistä karsin -listaan" tai "näistä en tingi -listaan", saattaisi pakka mennä aika äkkiä sekaisin tai ainakin ahdistuisin. Tuo karsintalistan ykköskohta on se, joka todennäköisimmin lähivuosina muuttuu, sillä intohimoja työelämän suuntaan on. Mutta ihan vielä ei ole sen aika.
Sydämellisesti suosittelen lukemaan Saku Tuomisen kirjan Hyvä elämä - lyhyt oppimäärä. (Sen lukee tunnissa eli yhden päivän työmatkojen aikana.)
VastaaPoistaTuominen kehoittaa kirjoittamaan yhden sivun täyteen asioita, joista unelmoit. Mitä haluaisit kokeilla, mikä kiinnostaa, minne haluaisit matkustaa, mitä haluaisit kokea, mitä oppia.
Toiselle paperille kirjoitat, mitä haluaist elämässäsi tehdä enemmän. Ja mitä vähemmän. Miettimään mistä voisit luopua - ja sen jälkeen tehdä sen. Jos teet toistuvasti jotain, mistä et pidä, luovu siitä tai mieti miten voisit edes tehdä siitä vähän hauskempaa.
Oman tiivistetyn listani laitoin paikkaan, josta näen sen joka päivä. Olen palkannut siivoojan, hankkinut säännöllisen lapsenvahdin ja alkanut tilaamaan ruuat nettikaupasta. Jo se helpottaa paljon - jää aikaa vaikka ihan vaan ajattelemiselle.
-Niina