Vanha koira ja uudet temput

Selasin kirjakaupassa laihdutuskirjoja. Nimien perusteella painonhallinta on paitsi rentoa myös hyväntuulista.

Luojan kiitos helmikuu on ohi.

Juksausta. Olen integroinut kohta pari vuotta uusia juoma-, syömä- ja liikuntatapoja elämääni enkä ole kokenut muutosta erityisen rennoksi tai helpoksi. Totaalikieltäytyminen, säännöt, piiskaus ja pakottaminen tuntuvat monissa asioissa olevan ainoa toimiva metodi. Tarvitsen myös säännöllistä ulkopuolista sparrausta ja valvontaa, muuten kuukauden päästä on taas samat vanhat tavat päällä.

Tämänhetkinen status on seuraava:

Done:

• En syö enää karkkia päivittäin - lähinnä siksi, että juurihoidon jälkeen lupasin, että en osta enää karkkia itse. Karkki on korvattu uudella addiktiolla, kahvilla - ilman sokeria sentään. Suklaapatukan sallin valtuustopäivinä, lähinnä sen hyvän mielen takia kun täytyy jaksaa duunipäivän jälkeen 6h palaveri.
• Olen harjaantunut työmatkapyöräilemään niin, että jaksan tahkota viikossa 80 kilsaa (silloin kun pyörätiet eivät ole jäämuhkuroiden peitossa). Aikaisemmin ei puhti riittänyt.
• Olen oppinut seisomaan työpöytäni ääressä - etenkin niinä päivinä, jolloin en ole pyöräillyt. Paitsi maanantaisin, kun ei pysty kykenemään.
• Yksi annos safkaa riittää. Lounaalla syödään ensin salaatti, ikinä ei santsata.

In progress:

• Sokerin vähentäminen noin muuten. Aloitettu aamun tuoremehumäärän puolittamisella siten, että ensin juodaan janoon lasi vettä. Aivan älyttömän vaikea muistaa.
• Leivän mussuttaminen. En todellakaan tarvitse lounaalla leipää, enkä oikeastaan iltapalallakaan. Vaihto rahkaan tai jogurttiin tökkii. Ei sovi viinin kanssa.
• Istun edelleen liikaa. Myös kotikirjoittaminen pitäisi siirtää seisoma-asentoon. 

Ja sitten kun nämä alkavat olla hallinnassa, uusia on jonossa. To do -listalla on odottamassa vielä:

• Suola. Mitenköhän paljon sitä vedän?
• Talvipyöräily. Pyöräily on ainoa liikuntamuoto, josta ihan rehellisesti pidän. Näyttää siltä, että jotkut pystyvät siihen myös talvella.
• Välipalat. Ei tule luonnostaan, ei sitten millään.
• Jos palaverissa eteeni isketään keksikulho niin syön epähuomiossa kymmenen. On täysin epäselvää, mitä pitäisi tehdä, että niin ei tapahtuisi.

Jään odottamaan kirjaa, jossa todetaan, että painonhallinta on tuskaista, syvältä ja täynnä inhimillisyyttä. Ja että ainoa hyväntuulinen osa on ponnisteluilleni naurava persläski.