Beautiful body ja minä

Tällä viikolla mammablogeissa on levinnyt haaste, joka on saanut ihmiset poseeraamaan alkkareissa.

Ei hätää, voitte poistaa hiiren selaimen sulkemisnappulalta. En aio tehdä niin.

Arvostan kyllä kampanjan konseptia. Kauneusihanteiden sörkkiminen totuutta alleviivamalla on tehokasta. On ihan fakta, että tavisnaisen vartalo ei juuri koskaan muistuta mallikroppaa. Ihan siitä syystä, että mallimittaisia on vain muutama prosentti naisista ja niitäkin vielä tuunataan kuvissa paremmiksi.

Alkkariomakuvassa on kuitenkin teknis-motivaatiollisia haasteita.

Tekniset haasteet liittyvät itse kuvaamiseen. Meinasin kuolla nauruun jo pärstähaasteessa. Jotkut osaavat napsia itsestään mainiota fotoja. Minä en. Ja ei, en todellakaan pyydä Koti-insinööriä. Sehän soittaisi paikalle Medihelin. Saatte tyytyä tähän kuvaan, jossa olen juuri hyppäämässä pois tavarafillarin satulasta. Bonuksena myös urpo ilme.

Toiseksi, kampanjassa on kyse hyväksynnästä. Siitä, millaisena itsensä näkee. Minulla on se projekti kesken.

Ei sillä tavalla, että olisin jotenkin alhossa maallisen temppeli(raunio)ni takia. Minä koen, että tämä kahden lapsen hyväksikäyttämä laukaisualusta elämään ei ole minun kroppani, vielä. En ollut ennen raskauksia mitenkään erityisen laiha, mutta lihaksikas olin. Minulla on aina ollut paksut käsivarret ja pohkeet, vaikka koko oli M. Lapsiperhe-elämä murskasi urheilurutiinini ja toi tullessaan tunnelin, josta sukelsin ulos vasta viime keväänä. Keskivartalo oli muuttunut aladobiksi ja lihakset kadonneet. Joka paikkaan oli tullut kerros lisää.

Vuonna 2003 oli vielä vyötärö.

Silloin päätin, että en aio hyväksyä itseäni tällaisena tasapaksuna löllöpallona. Ryhdyin hommiin personal trainerin kanssa. Kehitystä on tapahtunut, mutta riitelen edelleen parin jämäkilon kanssa. Odotan, että syksyn raivoisa duunifillarointi ja yksi kokeilussa oleva safkamuutos hoitavat ne päiviltä. Kroppani ei tietenkään palaa ikinä vuoden 2003 tilaan, mutta muuttaa takaisin minun hallintaani.

Nelikymppiseen mammaan ei oikeastaan kohdistu ulkopuolisia ulkonäköpaineita - tai sitten en vain ymmärrä niitä. Ehkä teille riittää, että auliisti myönnän lörppänän vyölaukun ja raskausarpien läsnäolon. Todisteita tarjoan vain mökkilaiturilla.