Jaakko Lyytinen kirjoitti parahultaisesti erittäin hyvän kirjoituksen isyyden ja työnteon yhdistämisestä "Isä tässä moi, tänään menee myöhään". Lyytisen esittämät tilastot ovat karuja: pienten lasten isät tekevät lapsettomia pidempiä työviikkoja ja eniten ylitöitä. Pieni piikkikin löytyy: "Ylityöt eivät tosin johdu vain isukkien yltiötunnollisuudesta. Moni isä yksinkertaisesti viihtyy töissä paremmin kuin kotona vaippasulkeisten ja räjähtelevien jukurttipurkkien keskellä."
Kiitän Lyytistä paitsi rehellisyydestä myös koko puheenvuorosta.
On tavattoman ärsyttävää, että julkista perhekeskustelua hallitsevat äidit -- isät ovat vanhemmuussyyllisyydeltä nakkisuojassa (Ekoisiä lukuunottamatta!). Miehelle on edelleen mahdollista jatkaa sukua ilman syyllisyyttä ja elämänmuutosta. Äiti pyllähtää epämukavuusalueelle väkisinkin, isälle vaipanvaihto on vapaaehtoista. Ja jos isäkuukausikin vietetään äidin ollessa kotona, voi vaikka lähteä poikain kanssa viikoksi kalaan.
Kirjoitin Vuoden Mutsi -kirjassa siitä, että isän pitämällä hoitojaksolla on yllättäviä etuja. Lapsen ja isän suhde saa mahtavan startin, mutta äidille näkyy myös parisuhteen etu, mikä syntyy yhteisymmärryksestä. Moderni, tasa-arvoinen parisuhteemme siirtyi nimittäin lapsen myötä historiaan. Sain ihan omakohtaisesti huomata, miten helposti 50-lukulaiseen perhemalliin on lipsahtaa. Kaikki kotiyöt siirtyivät minulle, koska elin niiden keskellä. Minä tiesin lapsesta eniten, osasin ennakoida tilanteita ja tein hoitotoimenpiteet nopeammin, joten päävastuu säilyi minulla myös viikonloppuisin ja lomilla. Kätevää. Ja tämä tapahtui, vaikka Koti-insinöörillä ei mennyt myöhään.
Lipsahdus korjaantui hoitovapaalla. Keskinäinen empatia lisääntyi: minä muistin taas työssäkävijän roolin ja mies tajusi, miten kämpän kaaos oikein syntyy. Hoitovastuu tasaantui, miehen oma-aloitteisuus lisääntyi, kotityöt muuttuivat näkyviksi. Jatkossakin elämää helpottaa huomattavasti, kun molemmat vanhemmat tietävät, että mitkä ruoat tulevat paluupostissa ulos, missä laatikossa mustat leggingsit ovat ja mitä tapahtuu jos päiväunet jäävät 20 minuuttiin.
Samalla taklataan myös mahdolliset harhaiset käsitykset kotihoitajan arjesta. Arvostelua nimittäin kuulee yllättävän usein. Jos siis isukki, joka ei ole viettänyt lapsen kanssa kaksin kuin yhden päivän, keulii hoitavansa homman paremmin, anna kapula suosiolla iskälle. Tervetuloa koittamaan.
ASIAA. Pitäisi saada jostain itselle duunia, jotta voisi passittaa isukin kotiin kokeilemaan, mitä on elää omin avuin neljän alle kouluikäisen kanssa. =D Viikonlopun mittaisena aikana ei nimittäin ehdi näkemään läheskään koko totuutta, ja sen pidempää aikaa ei ole puoliso päässyt kokeilemaan. Vasta kun on itse hankkinut neljälle muksulle kausivaatetta, hoitanut yöherätykset, siivonnut mahataudit, sairastanut ilman sairaslomaa, lajitellut niitä kausivaatteita ullakolle ja takaisin, laatinut kauppalistat ja myös ne ruuat, ollut raskaana (no, ei liene miehille mahdollista) ja höyrynnyt hormoneissaan, voi isäkin tietää, mitä on TYÖ. ;)
VastaaPoistaNeljähän on jo ihan päivähoitoryhmä. :D Lasten vaatehuolto on muuten kiinnostava tehtävä: en tiedä yhtä ainutta miestä, joka sen hoitaisi.
PoistaTai yhtä ainoaa miestä, joka tajuaisi / tunnustaisi sen vaatiman ajan määrän??? Ainakin meillä luulen, ettei mies vielä ole ymmärtänyt, että tuo asia on edes olemassa. Pyykinpesun ja kaupassakäynnin se sentäs tajuaa, että teen päivällä!
PoistaVarsinkin, jos haluaa yhtään ostaa / saada käytettynä ja myydä / pistää kiertoon, niin se pesemisen ja etsimisen ja sumplimisen ja lajittelun määrä! Toki kaupoissa juoksemiseenkin saa menemään aikaa, mutta jos vaan pistäisi aina menemään pari tonnia POPissa ja lopuksi likaiset vaatteet roskiin kun käyvät pieniksi ja sitten olisi taas puoli vuotta hoidettu, niin vähemmällä pääsisi. ;)
Vieläkin täällä joristaan asiaa. Ja joku hullu vielä TEKEEKIN ne neljän lapsen vaatteet itse, ihan kuin ei muuten riittäisi virikkeitä. :D
PoistaOmassa lähipiirissä ja valitettavasti meidänkin perheessä isän kotona olo tarkoittaa mummolaan pakenemista. Miehen äiti hoitaa lapset, ruokkii ja vaihtaa vaipat. Mies sepittää autoa tai mitä kivaa puuhastelua sattuu keksimäänkin. Ja ottaa kaiken kunnian siitä, kun uhrautuu olemaan lastensa kanssa kotona... Työssäkäyvälle äidille jää sitten ne kotityöt ja lasten iltatoimet kun iskä on niin väsynyt tai haluaa harrastaa.
VastaaPoistaEn ole katkera, mutta kuitenkin.
Mä kyllä vähän olisin katkera. Olen vastaavaan törmännyt, eikä ainakaan multa tuollaisesta juuri kunnioitusta irtoa.
PoistaMä olisin kanssa ihan avoimen katkera. Mut ei kait se mummo nyt neljää kuukautta miestä ja lastenlapsiaan hoitaisi?
PoistaPitääkö tässä nyt olla tyytyväinen siis siitä, että kun mies on jäämässä pariksi kuukaudeksi kotiin että hänen äitinsä on liian vanha ja asuu liian kaukana auttaakseen ja minun äidiltäni hän taas ei halua ottaa apua vastaan, eivät ole niin hyvissä väleissä. ;) Itse kyllä nautin "mummi-iltapäivistä" kerran viikossa ja soisin sen miehellekin kyllä! :)
PoistaNo eipä tartte sen idioottimiehen kanssa viettää viikonloppuisinkaan kahdenkeskistä aikaa, kun isovanhempien leikityskiintiö täyttyy viikolla. Miehen vanhemmat kun ovat ainoa lastenhoitoapu mitä meillä on :(
PoistaWord.
VastaaPoistaMeillä mies on hoitanut lasta jo toukokuusta, ja pakko on myöntää - se ehkä toden totta hoitaa lapsen ja kodin minua kätevämmin. Okei, ei harmita, että on pakko myöntää - mä pääsin töihin. Autuus.
Havainto tuosta 50-luvun perhemallista on mullekin tuttu ja aivan kestämätön. Mä en lisäksi pidä kotitöistä yhtään (pyykinpesua lukuunottamatta, jostain syystä) joten on ihan hemmetin kiva, että kotona on se ihminen, jolla ei nuppi luhistu päivittäisestä järjestelytyöstä.
Lisäbonus on, että lapsen isä on saanut ihan hiton hyviä lastenhoidollisia oivalluksia, jotka ovat myös omia hoitovuorojani helpottaneet.
Lapsenhoidollisen työn tasaannuttua kesälomalta olikin itse asiassa vähän vaikea palata duuniin, koska kotona oli yhtäkkiä taas kivaa.
Hieno homma! Mä vihaan myös kotitöitä. Päiväunien aikaan haluan kirjoittaa enkä lajitella kirjavia.
PoistaJuuri näin. Meillä isä piti 4 kk vanhempainvapaasta, palasin töihin lapsen ollessa 1/2-vuotias. Se tekee tosi hyvää myös jatkoa ajatellen, isä-lapsi -suhteesta nyt puhumattakaan. On suurempi todennäköisyys, että myös jatkossa kotityöt jakautuvat tasaisemmin, kun molemmilla on hommaan tatsia ja näkemystä. Meillä näin on ainakin käynyt, ja nyt 2 lapsen kokemuksella sanoisin että tämä toimii. Tärkeä pointti on myös se, että haluamme näyttää lapsillemme että molemmilla vanhemmilla on tärkeitä juttuja myös kodin ulkopuolella.
VastaaPoistaOletteko muuten huomanneet, että yhden lapsen kanssa isiä vielä näkeekin puistoissa ja kaupungilla, mutta jos lapsia on useampi niin se on jo ihan liikaa hanteerattavaksi miehelle? Onneksi poikkeuksiakin on.
Meidän leikkipuistossa on edistyksellisien isien kerho, koskapa siellä papat ovat aina kahden kersan kanssa. Hoitovapaa muuten auttaa siinäkin: siperia opettaa. ;)
PoistaHeh, kävi meidän isukki kolmen muksun kanssa liikennepuistossa tänä kesänä! Kas kun ei lehdessä näkynyt otsikkoa! :D
PoistaEhdottomasti näin.
VastaaPoistaItse olin kotona meidän lapsen syntymän jälkeen ensimmäiset 8 viikkoa, yhtä viikkoa lukuunottamatta, kun yhdistin kesäloman, talviloman ja isyysvapaan. Me molemmat luimme suurin piirtein yhtä hyvin vauvan viestintää - kunnes koitti tuo viikko, kun olin töissä. Yhtäkkiä illalla, minulla ei ollut hajuakaan vauvan viesteistä. Kun työviikko loppui ja palasin kotiin, muutaman päivän kuluttua tilanne oli taas palannut normaaliksi.
Mitä tulee noihin miesten kotonaolon tilastoimiseen, niin niissä on varmasti jonkin verran harhaa alaspäin. Olen kuullut monelta saman tarinan kuin mitä itsekin tein. Olin kotona 7 kuukautta vuoden ikäisen lapsen kanssa, tosin osan tästä kävin kerran viikossa työpaikalla. Hoitoraha ei silti tullut missään vaiheessa minun tililleni, joten missään valtion tilastoissa ei näy, että olen kotona lasta hoitanut muuta kuin isyysvapaan ja isäkuukauden.
Mulla ei ole vauvan viesteistä ikinä ollut mitään hajua, olin töissä tai kotona, onneksi mies on vähän tarkkannäköisempi. :D Kiinnostava pointti tuo että miehet eivät hakisi hoitorahaa. Saako kysyä miksi et itse hakenut?
PoistaHei, muakin kiinnostaa tämä! Nimittäin tunnen useita miehiä, jotka ovat olleet kotona enemmän kuin 4 kk hoitamassa omia lapsiaan ja äidin ollessa töissä - mutta eivät toden totta hoitovapaalla vaan jollain muulla työjärjestelyllä (ja siis paremmalla palkalla kuin kotihoidontuki). Uskoisin siis, että tilanteemme on oikeasti hitusen tasa-arvoisempi kuin kotihoidontilastot antavat ymmärtää!
PoistaMeillä mies jäi kotiin ja minä palasin töihin kolme viikkoa sitten. Ikää nuoremmalla 1v5kk ja vanhemmalla 5v. Tosin vain nuorempi kotona kokopäiväisesti, vanhempi hoidossa 4pv viikossa. Tilastoissa tämä miehen kotonaolo ei taida näkyä lastenhoitona, koska mies on vuorotteluvapaalla, emmekä hae hoitorahaa. Ja hakemisen jätimme pois ihan vain siitä syystä, että on yksi paperisota vähemmän. Hoitoraha kun vähennetään kokonaisuudessaan vuorottelukorvauksesta, niin tuloihin sillä ei ole vaikutusta.
PoistaKiitos muuten kivasta blogista. Mielenkiintoista lukea espoolaisena lähes samanikäisten lasten (syntyneet 06/07 ja 04/11) semivihreänä, keskinkertaisena äitinä.
-Annakaisa
Meillä myös se tilanne, että palaan syyskuussa töihin ja isä jää hoitamaan lasta kotiin ensi kesään asti. Itselläni on sellainen duuni, josta on vaikea olla tosi pitkään poissa, miehen taas on helppo järjestää pidempikin vapaa jakso. Lapsi on reilu 8 kk nyt. Tiedän mieheni pärjäävän mainiosti lapsen kanssa ja hän jää kotiin mielellään. Lapsikin on lähes yhtä paljon isänsä perään kuin minun perääni itkeskelevä (eroahdistus päällä), koska isä on ollut tosi paljon mukana vauvan hoidossa alusta asti. Onneksi mulla on noin mahtava mies :) Kaverini joutui kovalla työllä suosututtelemaan oman miehensä jäämään edes 2 kk kotiin, ettei lapsen tarvisi mennä 7 kk ikäisenä hoitoon...
VastaaPoistaNoin yleisesti ottaen mun mielestä olisi hyvä, jos osa näistä vanhempainvapaista olisi varattu vain isälle. Vaikka siihen tyyliin 6+6+6, joka on joskus ollut esillä. Uskon, että silloin miehet useammin käyttäisivät mahdollisuuden olla kotona. Kotiin jäävä isä alkaisi olla (lähes) itsestäänselvyys samalla lailla kuin kotiin jäävä äiti nyt, joten miehen ei tarvitsisi kokea, että heitä katsotaan kieroon, jos jäävät kotiin (uskon, että tällainen sosiaalinen paine on nyt olemassa, vaikkei sitä myönnettäisikään). Ja työnantajan kannalta nuori mies olis myös "riski" samalla lailla kuin nuori nainen nyt. Työelämä tasa-arvoistuisi, kotiolot tasa-arvoistuisi, kaikki voittaa! :)
Kovin usein on muuten silmiini osunut, että kun jotain 50+-ikäisiä herrasmiehiä on haastateltu naistenlehdissä tms. niin se yksi asia mitä he usein sanovat katuvansa, on se, etteivät viettäneet lasten kanssa enemmän aikaa kun nämä olivat pieniä. Niinpä.
Way to go! Mä olen samaa mieltä tosta isälle korvamerkatusta lomasta -- se antaa legitiimin syyn pitää omat lomat pois eikä "viedä vapaita äidiltä".
PoistaHieno kirjoitus ja hyviä pointteja! Näin lapsettomana seuraan lähipiirin perhedynamiikkaa, ja sellaisetkin pariskunnat, joista ei ikinä olisi uskonut, ovat omaksuneet erittäin perinteiset roolit, eivätkä varmasti tahallaan. Uskon myös, että on tosi tärkeää, että isät saavat ihan aitoa itsenäistä hoitovastuuta ilman tirehtöörin läsnäoloa. Anteeksi yleistys, mutta jostain syystä todella moni tuntemani äiti omaksuu tuollaisen käskyttäjän roolin molempien vanhempien ollessa paikalla, varmastikin juuri siksi, että äiti tietää ja osaa kokemuksensa avulla enemmän ja isällä ei välttämättä ole kehittynyt oma-aloitteisuutta lapsen hoidossa. Mutta joskus luulisi olevan ihan terveellistä saada toinen perspektiivi siihen, onko ihan oikeasti kriittinen tilanne, jos pihalla juoksentelevalla lapsella on hilloa naamassa.
VastaaPoistaIhan sama huomio. tiedän, että lapsettomien kommentit usein ärsyttää perheellisiä, joten olen siksi pitänyt aina suuni kiinni, mutta on kyllä hämmentänyt ja vähän kiukuttanutkin. Jotenkin omista kavereista on ihan yhtäkkiä tullut esiin se 50-lukulainen kotiäiti, jonka mielestä on ihan ok, että "molemmilla omat rahat" tarkoittaa sitä, että ruoka+asunto maksetaan puoliksi ja sitten äiti maksaa lasten vaatteet kotihoidontuestaan, ellei isä suvaitse niihin laittaa rahaa. Joiden mielestä on ok, että isä tekee jatkuvasti ylitöitä ja harrastaa, mutta äiti itse pääsee ulos harvoin jos koskaan. Ja sitten toi käskyttäminen, argh.
PoistaOlen samaa mieltä myös tuosta viimeisestä: niiin totta.
Ei lapsettomuus millään lailla vaikuta kykyyn seurata esimerkiksi ystävän muuttumista, päinvastoin. Oman tilanteensa suhteen on vain aina niin sokea, että asiat huomaa vasta kriisin kautta.
PoistaMua välillä karmii miten huonosti naiset pitävät puoliaan raha-asioissa. Lasten hakinnat menevät luonnollisesti yhteiseltä tililtä, johon laitetaan yhdessä rahaa tulotason mukaan.
Hyvä kirjoitus. Oman näkemykseni mukaan tarvitaan ennen kaikkea asennemuutosta suhtautumisessa lapsenhoitoon: niin kauan, kuin lapsen hoitamista ei nähdä molempien vanhempien yhtäläisenä velvollisuutena, ei kovin suurta kehitystä hoitovastuun jakamisessa ehkä tapahdu. Tällä hetkellä velvollisuus on äidillä, ja isällä on sitten oikeus valita mitä tekee, ja koska harva haluaa (tai voikaan) laittaa esim. puolivuotiasta vielä hoitoon, on äidin viime kädessä kannettava vastuu vauvan hoitamisesta.
VastaaPoistaToisaalta varmasti yleisiä ovat nekin tilanteet, joissa äiti kokee olevansa oikeutettu kaikkeen lapseen liittyvään. Olen aina ihmetellyt kuunnellessani näitä äitien puheita siitä, että ei raaski jättää lasta isän hoitoon ja palata itse töihin että jos lapsen kanssa kotona oleminen on niin upeaa, niin eikö olisi reilua tarjota tätä mahdollisuutta myös lapsen isälle.
Koska asennemuutokset ovat valitettavan hitaita, niin ehdottomasti Suomeenkin pitäisi saada aikaan jonkinlainen kiintiöity vanhempainvapaajärjestelmä. Isäkuukausi on lisännyt isien vanhempainvapaiden käyttöä, mutta kovasti sekin tunnutaan mieltävän lomaksi, joka vietetään koko perheen voimin.
Hyvin laitoit.
PoistaVihreana kateellisuudesta terveisia 50- lukulaisesta yhteiskunnasta, asumme ulkomailla ja taalla ei ole tietoakaan isyysvapaista, isyyslomaa oli 3 pvaa :) Yhteiskunta siis kylla tekee kaikkensa etta helvetin tasapaino sailyy miehen ja naisen rooleissa, naiset kotiin ja miehet duuniin. Mieheni tekee duunia kahdessa vuorossa mika on meidan pelastus, iltavuoroissa on koko paiva aikaa naperon kanssa ja vapaa-aikansa mies uhraa kylla perheelleen 100%, kakru raivareissaankin on viihdyttavampi kun työpaikka. Taalla aitiysloma yksityisella sektorilla on 45 paivasta 4kk joten puistot ovat pullollaan kyrpiintyneita mummoja hoitamassa lapsenlapsiaan. Vaikka yhteiskunta ei tee mitaan sen hyvaksi etta isat osallistuisivat lasten hoitamiseen, on se meilla ainakin ollut kiinni ihan omasta halusta, kotihommia jaetaan sen mukaan mika on kummallekin mieluisinta ja halpoja siivouspalveluita kaytetaan vaikkei rahaa puissa kasva kun vain toinen on töissa talla hetkella. Miehen aiti on kotirouva ja pyörittelee silmiaan 'omituisille' metodeillemme, onneksi mies ei ole mammanpoika vaan tekee kuten parhaaksi nakee. Jos olisi mahdollista niin mies jaisi kuulemma vaikka huomispaivana hoitamaan lasta.
VastaaPoistaTsemppiä sulle! Olisin varmaan jossain patriarkaalisemmassa yhteiskunnassa joutunut hourulaan.
PoistaMä nyt ainakin allekirjoitan tuon pienen piikin Lyytisen kirjoituksessa. Ja valittaisin, jos en ymmärtäisi että itse olen itseni tähän soppaan lykännyt... kun ei oo niitä isyyslomia, ja miehen mallikin piirun verran enemmän siellä 1950-luvulla kuin Suomessa. Jossa sielläkään ei monessa perheessä ole työnjaossa hurraamista, kun isät paahtavat uraa ja äidit ovat tipahtaneet sinne hellan ja pienen nyrkin väliin.
VastaaPoistaMä allekirjoitan sen piikin myös omalta osaltani. Mä pidän todella paljon enemmän töistä kuin uhmaikäisen kanssa vietetystä illasta. Nyt viisivuotiaan kanssa onkin jo aivan suklaata ja oli suuri helpotus huomata että mähän oikeasti viihdyn sen kanssa. :)
PoistaNo sehän on ihan tunnettua että töissä lepää, ja mieli virkistyy :)
PoistaKirjoitit aiheesta naulan kantaan - eikä Lyytiselläkään ihan huti mennyt. Itse pidin kaikki mahdolliset isyys- ym. vapaat ja nyt olen koko tämän vuoden kersan kanssa kotona vaimon tienatessa leipää joko jengille. Ensi vuonna jatkan sitten vielä osittaisella hoitovapaalla.
VastaaPoistaMinulle oli alusta alkaen selvää, että jään vähintään vuodeksi kotiin. Duunia ehtii painaa ihan riittävän monta vuotta, mutta kersa on pieni vain kerran elämässään. Ehkä sen takia isoisä-ikäiset papat tulivat duunissa taputtelemaan olalle ja kehumaan päätöstäni. Lapsenlapset kaiketi toivat omat isäajat mieleen?
Yleensä perusteluna on se, että "meillä isä tienaa enemmän" tai "äiti on parempi lastenhoitaja" tms. vähemmän persoonallista. Mihinkähän tuo jälkimmäinenkin perustuu? Ihmiset kun ovat niin erilaisia. Joskus jopa isä voi pärjätä vaippojen, tiskien, pyykkien ja muiden juttujen kanssa.
Mitä talouteen tulee, niin meilläkin on tilanne se, että minun bruttopalkkani on n. 50% vaimoni palkkaa suurempi. Mutta koska tilanne oli hyvissä ajoin tiedossa, niin laitoin muutaman killingin syrjään. Säästöihin ei ole silti tarvinnut juurikaan kajota, eikä elintasoon ole tullut mitään havaittavaa laskua. Mielestäni isän kotijäämisessä on kyse kuitenkin asiasta, jota ei voi rahalla mitata!
Niin, ja meillä minä tienaan huomattavasti miestä enemmän ja silti hoitoraha ja pyykkikone rullailevat minun komennossani nyt ties monettako kuukautta ja sillä lailla... :) Ja isä taas meillä olisi varmasti tietyissä asioissa paljon parempi lastenhoitaja, hän on paljon johdonmukaisempi ja "jaksaa" monessa sellaisessa asiassa, missä minä menen sieltä mistä aita on matalin, vaikka tiedän pitkällä tähtäimellä aiheuttavani hallaa itselleni. Isä meidän perheessä siivoaakin PALJON paremmin ja tarkemmin... Joskin harvemmin.
VastaaPoistaTosin olemme kyllä tehneet yhteisen budjetin ja molempien rahat, isot tai pienet tai keskiväliltä, menevät yhteiseen kassaan (josta rahoitetaan myös lasten vaatteet ja kaikki mikä vaan voidaan yhteiseksi laskea) ja molemmille jää yhtä paljon käytettäväksi oikeasti omiin harrastuksiin ja harvoihin baareiluihin. Eli en siis yksin kärsi nahoissani tulotason laskua.
Olikohan tällä kommentilla jku pointti? Ei varmaan. :)
Jotkut miehet on semmoisia i......., ettei heitä kiinnosta kotiasiat pätkääkään. Kuulin minäkin aikoinaan kaikenmoisia selityksiä. Ja sitten vielä syytetään naisia siitä, etteivät he muka antaisi miehille vastuuta!!! Tai että nainen muka vieroittaa heidät lapsista!!!Kannattaisi joidenkin syyttelijämiesten katsoa peiliin eikä vinkua.
VastaaPoistaJuuri näin, kuten oma mieheni: minun pitäisi tehdä kaikki "kun osaan paremmin". Mies tekeytyy ihan avuttomaksi, ei viitsi edes etsiä kaapista puhtaita vaatteita lapsille tai osaa ostaa oikean kokoisia vaippoja. Puolikin tuntia keskenään kotona lasten kanssa, ja pakko soittaa apua kysyäkseen kun ei osaa/löydä mitään.
PoistaMyönnän auliisti, että mieheni välinpitämätön suhtautuminen lapsensa hoitamiseen tuli minulle yllätyksenä ja suurena pettymyksenä. Hän on sanonut suoraan, että on mieluummin töissä kun kotona lastaan hoitamassa - ja näin myös toimii ilman neuvotteluvaraa. Hoitovapaan ehdottaminen oli hänestä vitsi. Sen sijaan vauvalle voi purkaa pahaa mieltä jos siltä tuntuu. Jos 5-kuinen vauva vahingossa sohaisee puuralusikkaa, mies suuttuu ja viskaa loput lusikasta vauvan naamalle. Jos vauva itkee, korvatulpilla voi kätevästi peittää metelin sen sijaan että rauhoittelisi itkevää lasta. Kuvittelin, että isäksi tuleminen aikuistaisi yli kolmikymppistä miestä. Olin väärässä, niin väärässä.
VastaaPoistaKiitos kommentista, on hyvä kuulla myös tämä toinen puoli totuudesta. Töissä on varsinkin vauvavuonna varmasti kivempaa. Saa sen minun puolestani sanoa ääneen. Raja on vedettävä siihen, että vauva on syytön syntymäänsä. Valittaa saa, mutta perhe on hoidettava, jos sellainen on siunaantunut. Tämä oli niin ajatuksia herättävä kommentti, että kirjoitin siitä postauksen Vuoden Mutsin puolelle.
PoistaKiitos Katja aivan loistavasti naulan kantaan osuneesta kirjoituksesta. On kuin olisin omia ajatuksiani lukenut. Miehen lapsellinen käytös ei ollut mitenkään ennakoitavissa ennen vauvan syntymää - päinvastoin, kuvittelin, että hän olisi meistä se kypsempi. Lapsen syntymä on tuonut esille lyhytpinnaisuuden, jonka hän kyllä itsekin tiedostaa ja myös häpeää.
Poista"Jos miehellä ei ole vertaistukea, läheisiä ystäviä samassa elämäntilanteessa ja/tai hän on surkea puhumaan tunteistaan, puurot lentävät vauvan naamalle."
Tämä on nimenomaan se suurin ongelma. Ja se, ettei miehille olee omaa "vauvakoulua". Meidän tapauksessa miehen on jostain syystä vaikea ymmärtää, että _vauva ei ole aikuinen_ eikä ajattele kuten aikuiset. Vauva ei osaa tulkita mökötystä tai muitakaan tunteenpurkauksia vaan kokee tilanteen uhkaavana. Ei tunnu auttavan, että minä siitä puhun, vaan siihen tarvittaisiin joku vertaishenkilö.
Olin yllättynyt, että tämä aiheutti näin paljon keskustelua. Hyvä kirjoitus, kiitos siitä!
Hei anonyymi, mulla oli samantyyppinen mies, joka nyt on ex. Hän ei huomioinut lapsen tarpeita riittävästi. Tästä mainitsen yhden esimerkin: erään kerran palasin kotiin, vauva makasi itkien puuhamatolla riepu naamansa päällä. Mies ei siis voinut nousta sohvalta ottamaan riepua pois vauvan kasvoilta.
PoistaTämän lisäksi mies alkoi käyttäytymään minua kohtaan uhkaavasti, jos uskalsin kyseenalaistaa tätä hänen toimintatapaansa.
Nyt hän on siis eksä, mutta ikävintä on se, että lapsen tapaamista en vielä näin "pienillä" perusteilla saa estetyksi, vaikka tiedän, että lapsi joutuu esim. aamulla odottelemaan aamupalaa klo 10 asti, ei pääse pihalle leikkimään, vaan ovat koko päivän sisällä jne.
Voi olla, että isä ulkoistaa omalla käytöksellään itsensä lapsensa elämästä. Asiathan vain pahenevat lapsen kasvaessa, koska hän ei saa isän naapureista kavereita, kun ei ulkoile ja tuskinpa isä alkaa lastaan harrastuksiinkaan kuljettelemaan. Yli 12-vuotiasta lasta voidaan kuulla tapaamissopimuksia sovittaessa, joten voi olla, että isä vieroittaa lapsen itsestään omalla käytöksellään.
Hei anonyymi, olipa hrjaa kuultavaa tuo sun juttu. Voin vaan kuvitella sun olon... :/ Tuo sun miehen käytös on väkivaltaa lasta kohtaan, ja se jättää jäljet. Vauvana koettuja asioita ei tietenkään muista sellaisinaan, mutta tunneilmapiiri todellakin jättää jäljet pieniin aivoihin, ja ohjaa osaltaan niiden kehittymistä. Hanki perheelle apua, vaikka epäilen, että sun mies ei ehkä hirveän helposti avun piiriin suostukaan. Toisaalta terve syyllisyys omasta lyhytpinnaisuudesta kertoo, että jonkinlainen arvostelukyky omaa toimintaa kohtaan on olemassa, ja ehkä hän voi apua saadessaan kasvaa ja muuttua. Kasvatus- ja perheneuvola, tai kirkon perheasiain neuvottelukeskus voisi olla oikeita paikkoja. Suojele ensisijaisesti teidän lasta. Voimia sulle oikein kovasti.
PoistaYllä oleva anonyymi, ihan kamalaa kuultavaa!! Tulee ihan paha mieli vauvasi puolesta..
VastaaPoistaPaha mieli täälläkin. Kylmät väreet meni pitkin selkää, kun luin tuosta puurot naamalle heittämisestä ja korvatulpista :(
PoistaVoiko tuollaisen miehen ja isän kanssa elää?
Itse palasin töihin vajaan parin vuoden kotona olon jälkeen muutama viikko sitten. On kyllä ihan luksusta juoda kahvi istuen ja käydä vessassa ihan yksin. :) mies hoitaa kahta pientä ja yhtä vähän isompaa ipanaa vuoden loppuun asti. Ja kylläpäs meillä on siistiä! Ja kylläpäs mies nykyään motkottaa mulle vääriin paikkoihin jätetyistä laseista/vaatteista/ihan mistä vaan. Kuulemma kotimotko-oikeus on sillä, kuka on kotona. ;) mun työpaikalla erityisesti vanhemmat miehet ovat todella hämmentyneitä tästä järjestelytä ja juuri tänään kuulin kommentin "sulla on kyllä tosi kiltti mies". WTF?? Luulen, että kukaan ei esittänyt miehelle samaa kommentia, kun minä olin kotona ja hän töissä. Että tuo 6+6+6 (tai joku vastaava) malli olisi kyllä todella paikallaan. Saapa nähdä, toteutuuko ikinä.
VastaaPoistaMika logiikka on siina, etta kotiin jaanyt mies on sankari, mutta toihin lahtenyt nainen luopio? Toi motkotus-oikeus taitaa olla universaalia, silla meilla kavi ihan samoin ;-)
PoistaMun mies kettuili noita typeria kommentteja antaneille sanomalla, ettei taa mitaan mut mun vaimo olikin koko vuoden kotona :-) Sano siis itsekin niille kommentoijille, etta mina se vasta V..n KILTTI olin kun olin 2 vuotta himassa...
Meilläkin lapsen isä jäi syksyksi kotiin lapsen kanssa ja minä palasin töihin. Olin itse jo todella valmis palaamaan työelämään vajaan kahden vuoden kotonaolon jälkeen, kun taas mies halusi breikin työelämästä. Win-win-tilanne siis.
VastaaPoistaJa lapsikin jää iloisesti aamulla vilkuttamaan.
Meillä on nyt paljon siistimpää kotona ja ruokakin on valmiina odottamassa töistä palaavaa. En valita!
Molemmat olemme saaneet jonkun verran ihmetteleviä kommentteja miehen kotiin jäämisestä tyyliin: "oho, hyvähän se on, jos on mahdollista". Tilanteet toki ja varmasti vaihtelevat, mutta ennemmin on kyse mielestäni omasta tahdosta vanhempainvapaan jakamiseen.
Anon, klo 7.45 vielä jatkaa... Tuota kommenttia ("jos on mahdollista") saan kuulla aina tämän tästä. Olisin kuitenkin sitä mieltä, että jos tahtoa on, niin kaikki asiat järjestyy. Jos haluaa ostaa isomman asunnon, niin silloin keksitään kaikki keinot, mistä saa rahaa, miten muutemaan jne. Jos kovasti haluaa jäädä lapsen kanssa kotiin, niin silloin kyllä on mahdollista keksiä konstit, jotka sen mahdollistavat.
Poista"Jos on mahdollista", no niinpä! Esim. puoli vuotta pienemmällä palkalla on järjestelykysymys, kun verotuskin auttaa tässä jo paljon. Moni säästää autoa varten, miksei siis isän kotona olemista vrten.
PoistaSe on aina mahdollista (paitsi jos isä tai äiti ei halua, ja sitten se on jo ongelma).
Samaa mielta!!!!! Meilla kans laitettiin ropoja saastoon ja elettiin tiukalla budjetilla vuosi, koska molemmat halusivat olla vuorotellen kotona.
PoistaNuoremman tytön kohdalla olin kotona kaksi vuotta ja mies vuoden, näin saimme kotonaoloajan venytettyä kolmeen vuoteen.
VastaaPoistaVieläkin mieheni muistaa lämmöllä tuota aikaa:miten leppoisaa, kiireetöntä,lapsentahtista. Okei,pyykit jäivät usein koneeseen ja keittiö oli kuin pommmin jäljiltä mutta lapsella ja isälle kehittyi aivan erityislaatuinen suhde.Nyt alakouluikäinen tyttö on edelleenkin meillä se isin likka joka pelaa futista, diggailee isoja moottoripyöriä ja lähtee mielellään kalaan (taito opetettu juuri tuon vuoden aikana). Jostain kumman syystä hänen prinsessaleikkinsä ovat edelleen vähän vähissä
Hassua etten ole tullut aiemmin ajatelleeksi, etta miedankin likka on aika lailla autoista ja futiksesta kiinnostunut. Lieko siis osin myos perua isan kanssa vietetysta 10 kuukaudesta.
PoistaHarvemmin kuulee korotettavan sita tosiseikkaa, etta lapsille tekee alyttoman hyvaa olla kotosalla molempien vanhempien kanssa (erikseen) ja nahda miten he eri tavalla hoitavat huushollia, kuria, ruokataloutta yms. arkista askaretta. Ei ole vain yhta tapaa tai totuutta.
Olen lapseton, mutta haaveilen perheenlisäyksestä ja minulle (meille) olisi tärkeää, että myös miehen saisi hoitaa lapsia kotona. Pidän todennäköisenä, että meillä on lapsia ennen kuin valmistun korkeakoulusta tai ainakin ennen kuin löydän vakitöitä. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten esimerkiksi opiskelevan äidin ja lasten kanssa kotona olevan isän talous saadaan pysymään pystyssä. En usko, että se on mahdotonta, mutta haluaisin kuulla kokemuksia.
VastaaPoistaAsumiskulut ovat usein ne suurimmat ja toisaalta niista harvoin tiristetaan. Suunnitelkaa elama niin, etta menette halvalla vuokralle asumaan siksi aikaa (esim. opiskelijakamppaan) ja muutatte isompaan sitten kun vuosi on ohi. Auto seisomaan (jos sita on) ja kaikki ylimaaraiset kulut karsitte pois.
PoistaTäällä oli itsestään selvää, että mies on kotona sen ehkä kaksi viikkoa... Mulla kun ei ole työpaikkaa mihin palata. Itseasiassa esikoisen ollessa vauva, opiskelin vielä. Kirjottelin opinnäytetyötä vanhempieni luona niin, että äiti hoiti vauvaa alakerrassa ja itse kirjoitin koulutehtäviä yläkerrassa. Aina jonkun tunnin tai kaksi päivässä.
VastaaPoistaJossan vaiheessa havahduin siihen, että olen ollut vain yhden yön pois lasten luota niin, että mies olisi hoitanut lapsia. Havahduin myös siihen tässä yhtenä päivänä, että mies ei ole kertaakaan kylvettänyt yksivuotiasta kuopustamme.
No, itseppä olen tiennyt mihin olen pääni pistänyt, kun olen rekkakuskin vaimoksi ruvennut. Jos toinen rakastaa painella tienpäällä ympäri Suomea, ei kenenkään pää kestäisi, jos se pakotettaisiin kotiin pitkäksi aikaa.
Mutta meinasin kyllä itse vetää kilarit, kun lähdin esikoisen ollessa 4kk erääseen tapahtumaan päiväksi ja mulle tultiin ihmettelemään, että "miten sä voit jättää sun vauvan HOITOON". Hyvänen aika se missään hoidossa ole, jos on oman isänsä kanssa. Kaksi vanhempaa sillä vauvalla on.
Meillä mies onneksi hoitaa lasta mielellään ja täysin yhtä hyvin kuin minäkin. Silti olen itse halunnut olla kotona reilun vuoden, ja nyt kun muutoin olisin jo valmis töihin, meille onkin parin kk:n kuluttua putkahtamssa toinen vauva, joten töihinpaluuni siirtyy. Yllätin itsenikin, että halusin itse olla näin kauan kotona lapsen kanssa, koska ennen raskautta puhelimme miehen kanssa, että hän käyttäisi osan vanhempainvapaasta ja minä pääsisin palaamaan jo aikaisemmin töihin. Noh, näin ei käynyt tämän kohdalla, ja nyt uuden beibin syntymää odotellessa ei mies voi jäädä vielä hoitovapaallekaan.
VastaaPoistaMies käytti ilolla isäkuukauden, mutta minua kyllä vähän risoo, kuinka hän (puolivitsillä mutta pieni osa tosissaan) nyt paukuttelee henkseleitään, että olipa helppoa olla kotona ja hoitaa lasta. Okei, onhan se helppoa, kun kotona on toinenkin vanhempi, vaikka tuo vanhempi ei varsinaisesti hoitaisi söyttöjä, nukutuksia tai vaipanvaihtoja (yritin pitää näppini mahd. paljon erossa perusarjen pyörittämisestä isäkuukauden aikana). Siinä on silti kuitenkin toinen käsipari apuna ja toinen setti silmiä vahtimassa nassikkaa. Lisäksi on ainakin seuraa kotona. On myös aivan eri asia hoitaa 1v lasta 1kk kotona, kuin aivan pientä vauvaa yösyöttöineen ynnä muine ihanuuksineen monta kuukautta putkeen. Tämän vuoksi olemme jo sopineet, että toisen lapsen kasvettua ja imetyksen vähettyä pyrin palaamaan aikaisemmin töihin ja mies jäisi vuoden päästä syksyksi/talveksi kotiin hoitovapaalle. Silloinkaan ei hänellä olisi päävastuuta aivan pienestä vauvasta, mikä mielestäni on ollut kaikista rankinta vaihetta kotona, mutta olisipa hänellä edes kaksi vauhtinappulaa pitämässä kiireisinä. Saa nähdä paukutteleeko mies tuonkin jälkeen henkseleitä - veikkaan että paukuttelee, koska hän osaa ottaa asiat rennommin kotona ja lasten kanssa kuin minä. ;)
Ylipäätään mies siis kuitenkin kantaa ehdottomasti oman vastuunsa lastenhoidosta, sen minkä työltään kykenee. Eikä tosiaan jää liireksimään töihin vaan palaa mielellään kipinkapin kotiin, että ehtiikin touhuta lapsen kanssa. Koska mies näkeekin arkisin lasta/lapsia vain noin 2h ajan ennen lapsen nukkumaanmenoa, olen pitänyt itsestäänselvyytenä, että hän on tuon ilta-ajan päävastuullisena lapsen kanssa. Lisäksi mies on liki alusta asti hoitanut lapsen iltatouhut ja -nukuttamiset (paitsi imetyksen). Olinkin todella hämilläni, kun äitikaverini valittivat, etteivät saa miestä arkisin osallistumaan lapsenhoitoon ja eräskin sanoi, ettei heillä mies ole yhtään ainutta kertaa laittanut lasta nukkumaan (lapsi oli tuolloin noin 1v 4kk). o_O Meitä (ja miehiä) on niin moneen junaan...
Mä olen seurannut tuon 50-lukulaisen perhemallin ilmestymistä (moderneina pitämieni kavereideni perheisiin) mielenkiinnolla. Oon tullu siihen tulokseen, että oikeestaan kyseessä on myös varmaan joillekin pariskunnille ihan hyvä diili "me tarzan, you jane" -hengessä. Toinen maksaa, toinen hoitaa.
VastaaPoistaItselle se on vaan niin vieras maailma kuin vain voi olla. Kun en ole miehestä mitenkään riippuvainen, en voi ajatella muuta kuin että hoitovastuu ja kaikki muukin menee tasan. Jos tämä ei miehelle sopisi, niin se olis kyllä yt-neuvotteluiden paikka. Kaveriperheissä ei kylläkään ole aina edes kyse rahasta, vaan jopa rahassa kylpevät äiditkin hyväksyvät keski-ikää lähestyvien miestensä krebaamisen ja sluibailun.
Amatsonikasvatukseni seurauksena meillä hoidetaan 8,5kk ikäistä poikasta aika tasan. Vaikka olenkin vielä kotona, on miehen kotiinjäämisaika jo buukattu enkä todellakaan ole kotona isäkuukauden aikana (eikä miehen kotiinjääminen siihen rajoitu). Nykyisellään taidan harrastaa enemmän kuin mies, mutta sekin on yhteisymmärryksessä hyväksytty.
Kuitenkaan tasan jakaminen ei mielestäni tarkoita kaiken jakamista pilkulleen. Jos mies vaatisi vaihtamaan talvirenkaant, vaihtaisin kyllä, rahalla siis. Mutta kun ei vaadi, en minäkään vaadi esim. vauvan vaatehuoltovastuun puolittamista. Kun kotivelttoilijalla on aikaa, tarttuu lastenvaatteita sieltä täältä matkaan ja tuntuisi aivan teennäiseltä jakaa homma kahtia.
Sorry, punkku hieman sumentaa normaalisti niin vilkasta ajatuksenkulkuani.
Vuosituhannen vaihteessa mitään isäkuukausia ollut...Joka tapauksessa siippa hoiti esikoista viisi kuukautta ja kuopusta pari kuukautta. Oleellinen osa meidän onnistumista oli se, että tajuttiin ettei kaikkia kotitöitä tarvitse jakaa tasan, vaan kumpikin voi poimia kasasta ne, mistä enemmän pitää. Minä siis pyykkään ja silitän (50-luvun henkeen myös mieheni paidat :)) ja hän siivoaa ja käy kaupassa. Ruoanlaitto menee jotakuinkin tasan. Kun tämä sopimus oli parisuhteessa voimassa jo paljon ennen lapsien tuloa, pysyi homma tolkuissaan myös niiden ilmaantumisen jälkeen. Ja omat rahat ja tilit meillä on ollut aina, siitä en ole tinkinyt :). Lasten menot on paljolti katettu lapsilisillä.
VastaaPoistaHoitovapaa on kuitenkin vain työkalu, minkä avulla muutos voi tapahtua. Ja se on helpointa nostaa esille, kun saadaan irvistellä karuille prosenteille.
VastaaPoistaIsän rooli on asia, mikä realisoituu vasta synnyslaitoksella ja tilanteeseen oppiminen on prosessi. Muutamat keskustelut käyneenä ja omasta kokemuksesta ammennettuna - imetysvaikeudet voivat olla pakkosysäys vastuuseen. Kun pullorumbaan on pakko osallistua, työt jakaantuvat aidosti tasaisemmin ja isällä on myös joku tarpeellinen funktio lapsen varhaisessa ravitsemisessa. Itse en mitä todennäköisemmin olisi niin sinut lapsenhoidon kanssa, ellei tätä sinänsä harmillista vaihetta oltaisi rämmitty läpi.
Mitähän tähän kirjoittaisi... esikoisen ollessa jotain 8 kk palasin töihin ja mies jäi kotiin useaksi kuukaudeksi. Kokemus siitä oli iha ok, mutta liian aikaisin. Ensinnäkin imetin esikoista joka aiheutti omat juttunsa asiaan ja toisekseen, poju oli liian pieni. Toki isä tykkäsi kauheasti kotonaolosta kun sai touhuta paljon omiaan muttei semmosta kunnon rutiinia lapsen kanssa olemisesta jäänyt. Rytmikin oli aika erilainen vielä silloin.
VastaaPoistaMuuten mä ymmärrän ihan hyvin sitäkin, että isät viettävät aikaa töissä. Meillä jokainen kotonaolohetki on isälle tavallaan aika tuskaa kun isompi roikkuu jokaisen sekunnin lahkeessa, uhmaa ja testaa, parkuu ja rääkyy eikä isä voi edes käydä alakerrassa ilman hirveää huutoa ja peräänjuoksemista. Kyllä semmosessa tilanteessa sitä miettisin itsekin, jos ei olisi niin voimakasta äiti- ja hoivaviettiä:)
Onneksi kaikki lapset eivät ole yhtä hankalia isiensä kanssa:) Hassu juttu myös, että äidin kanssa päivät menevät paljon rennommin ja rauhallisemmin...
Jepjep, allekirjoitan edellä esitetyn. Täällä nimittäin puhuu toukokuun alussa töihin palannut ja kahden lapsensa isän reilun vuoden ikäisen kuopuksen kanssa kotiin jättänyt äiti.:-) Mutta olenko mä ainoa, jota Lyytisen kirjoituksessa häiritsi lievä (toki vain lievä) hampaattomuus? Sehän vain loppujen lopuksi tuli siihen tulokseen, että koko homma on pikkulasten vanhempien omaa syytä, eikä sille oikeastaan mitään voi, kun eihän nyt kukaan oikeasti sinne vaipparumban keskelle halua.
VastaaPoistaNo, tiedän kyllä, että on olemassa miehiä, jotka eivät halua/uskalla ottaa täyttä hoitovastuuta jäämällä kotiin. Ja on olemassa naisia, jotka eivät suostu luovuttamaan osaakaan perhevapaista miehilleen, poislukien ehkä isäkuukauden, jonka aikana voidaan molemmat olla kotona (en kyllä moista vellihousuilua tajua - jos mulle mies ilmoittaisi, että sähän et sitten päivääkään ole kotona lapsesi kanssa kun mä oon, niin enhän mä nyt siihen suostuisi). Mutta kyllä työnantajillakin on tässä joku osa. Monissa työpaikoissa ilmapiiri on sellainen, että perhevapaista ei edes keskustella, ja kun seuraava yt-kierros kurkkii nurkan takaa (irtisanominen taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla ei välttämättä ole aina juuri sitä...), tartutaan helpoimpaan ratkaisuun ja jatketaan vanhaan malliin. Tämä lisäksi jostain syystä se mies tuntuu usein olevan työpaikallaan aivan korvaamaton, nainen taas ei.
Tuosta 50-luvun mallista on itsellä aika karu omakohtainen kokemus... Siinä äiti kyllä ampuu itseään pitkällä aikavälillä ilosesti koipeen. Meillä kotona ei isä tehnyt kotihommia, hyvä että siirsi jalkojaan imurin tieltä. Sitten kun itse olin jo teini-ikäinen, koulupäivät oli sen 8h minkä vanhempien työpäiväkin ja vielä läksyt päälle, niin siinä ei äidiltä mitään loogista syytä irronnut, miksi minun olisi kyllä pitänyt kotihommiin osallistua, mutta isä voi vaan vetää lonkkaa. Ja niin sitten äiti oli se ainoa, joka teki kaiken himassa...
VastaaPoistaJälkikäteen ajateltuna kieltäytyminen oli minulta itsekästä ja epäreilua käytöstä, mutta toisaalta olen edelleen sitä mieltä, ettei lapsia voi vaatia ottamaan vastuuta jos ei molemmat aikuisetkaan ota. Hyvä puoli tässä on sitten se, että isäni kaltaista miestä ei omaan talouteeni tule. Jos ei imuri pysy kädessä niin voi palata ovelle samaa reittiä kuin on saapunutkin...
Ah, tasta unelmoidessa.. (sori umlautien puute, kirjoitan rapakon takaa..). Taalla kaukana Amerikassa ollaan ERITTAIN kaukana mistaan lastenhoidon tasa-arvosta ja 50-luku on monen naisen arkea (mina mukaan lukien), siinakin mielessa etta 9kk palkallinen aitiysloma on utopiaa ja naiset on onnellisia jos saa edes 12 viikkoa palkatonta (mika oli todellisuus Suomessakin viela 70-luvulla) lomaa.
VastaaPoistaMonet miehet ottaa ehka viikon lomaa lapsen syntyessa ja sitten saa vaimo parjata omillaan tai muun perheen avulla, ehka siksi taalla onkin yleista etta aidin aiti/sisko/tati/kukavaankerkeaa tulee esim. ekaksi kuukaudeksi asumaan vauvaperheeseen aidin avuksi. Itse en suostunut laittamaan 12 viikkoista hoitoon esikoisen enka uusimman vauvankaan kanssa, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kun ottaa toista loparit ja toivoa etta uutta hommaa loytyy lasten kasvaessa. Ensimmaisen kohdalla tuo toteutuikin hyvin, mutta saa nahda miten kay taman uusimman nykyaan nelikuisen kanssa. Syy, miksi nimen omaan minun piti lopettaa tyo on siina, etta mitaan kunnon sosiaaliturvaa/lapsilisia/maksutonta terveydenhoitoa ei ole, ja meidan perheen vakuutus riippuu miehen tyosta, eli jos han jaa kotiin => jarjettomat laakarikustannukset.
Meilla parisuhteessa on siis haasteena minun tasa-arvoisen lastenkasvatuksen odotukseni Suomesta, jossa isat saa olla kotona eika heita toissa katsota yhta yrmistellen kun taalla, eika perheen vakuutukset riipu isan tyosta. Toisaalta se, etta oma mieheni on molempien lasten kanssa ottanut takalaista normia enemman lomaa (3 viikkoa) ja on ainakin yhteiskunnan mielesta jopa ylittanyt isallisen vastuunsa lasten hoidosta. Mutta esim. tana kesana kesalomaa on pidetty tasan viikko koska huhtikuussa syntyneen vauvan kanssa "olin jo kolme viikkoa kotona ja pomo katsoo hassusti jos otan nyt taas muutaman viikon lomaa".
Kotitoista ukko ei tee paljon muuta kun kokkaa, mutta kylla pyynnosta auttaa, ja hoitaa kylla lapsia kotona ollessaan mutta silti itselle jaa ainaisen pyykkaamisen, imuroinnin ja tiskauksen keskella aika piikamainen olo. Toisaalta haluanko viettaa sen ajan kun ollaan yhdessa kotona katsellen kun mies tiskaa tai imuroi vai koitetaanko tehda yhdessa lasten kanssa jotain kivempaa, mika taas edellyttaa etta teen kotihommat silla aikaa kun mies on toissa? ARGH!! Haaveilen siis siita etta seuraavan kuuden kuukauden aikana minulle loytyy joku huipputyo vakuutuksineen niin etta mies voisi ottaa toista vahan sapattia ja olla lasten kanssa "kotipiikana" :)