Hyvä päivä

Herään aamuyöllä jokellukseen: jjaa-jjaaa-jaa. Olen synnyttänyt Leena Hefner-Herppeenluoman. Tajuan sumussa, että esikoinen ei ole yskinyt koko yönä. Jes! Jokeltaja nukahtaa. Minäkin vajoan takaisin uneen. Olen Rivieralla ja kaverillani on uusi, sikarikas mies.

Herään uudestaan pinnasängystä kuuluvaan ähkintään ja rymyämiseen. Kaksi pientä nyrkkiä pitää kiinni reunoista, päätä ei näy. Aika laskea sängyn pohjaa. On valoisaa, mutta sisäinen rolexini tuomitsee ajankohdan liian aikaiseksi. 7:50. Ei nyt pliis vielä, anna armoa. Ei tipu. Otan unipussiin pakatun pötkön viereen ja yritän esittää nukkuvaa.

Havahdun puoli tuntia myöhemmin siihen, että silmämunastani otetaan pinsettiote. Luovutan. Vien vauvan esikoisen sänkyyn. Kjäh. Herätään sit kaikki. Esikoinen alkaa lässyttää pikkusiskolle ilahtuneena. Antibiootit alkavat näköjään purra. Missä vaiheessa ihminen lakkaa olemasta aamuihminen?

Pukeudun. Katson arvioivasti punaista imetyshupparia, jonka otin narulta muistaakseni eilen. Raaputan pois maissunaksut ja puurot, kelpaa. Samoin housut (okei: verkkarit), joissa on kuivunutta räkää. Ei mun. Olenko todella joskus valittanut siitä, että silitin kauluspaitaan vekin?

Aamupalaksi on amorionia, ventolinea ja eloveenaa. Antibiootti maistuu kuulemma parhaimmalle. Tuotan pettymyksen kertomalla, että kuuria on enää kolme päivää jäljellä. Kuopus syö kunnolla ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Lääkäri onnitteli, että se kuuluu siihen 10%:iin, joka ei saa korvatulehdusta RS-viruksen jälkitautina.

Omaakin päätä särkee. Johtuu niistämisestä eikä portviinistä. Otin eilen kunnon moukun kymmenen uutisten kanssa, vaikka periaatteessa ei pitäisi tissutella sunnuntaisin. Jos perheessä on sairastettu kohta kolme viikkoa, ihan kaikkia sääntöjä ei tarvitse noudattaa.

Otan Hesarista A-osan ja yritän keskittyä pääkirjoitukseen.
"Äiti, on olemassa kolme päätä."
Terkut Absurdistanista.
"Jaha?"
"On olemassa tien pää, ihmisen pää ja sitten päällä. Niin kuin että pöydän päällä."
Pitää paikkansa.
"Ja sulla on lääkitys päällä. Mut älä kailota tota marketissa, jooko."

Esikoinen siirtyy rakentamaan sairaspäivälahjaksi saaduilla legoilla majakkaa. Näen, että esikoisen tuolin pehmusteen alla on minigrip-pussi. Kun yritän ottaa sen pois, syntyy huuto. Siellä on kuulemma postia myyrälle. Mitä vittua nyt taas. Minigrip-pusseissa tuleva posti on parkkisakot. En jaksa selittää, mitkä ne on.

Remppamies morjenstaa oven suusta ja kyselee sopivaa ajankohtaa sirkkelöinnille. Onko sellaista? Puolen tunnin päästä. Anoppi tulee ja vie esikoisen päiväleirille mummilaan. Jään nukuttamaan kuopusta. Pynttään sen toppahaalariin ja imetän uneen. Saan yskäkohtauksen. Ei luojan kiitos herännyt.

Vartin päästä hiljaisuuden rikkoo vedenkeittimen ääni. Jos kylmä tee kaunistaisi, olisin Miss Universum. A-osa loppuun vai koneelle? Koneelle. Oikea valinta! Postilaatikosta löytyy Kirja, taitettuna ja kuvitettuna - ja se on ihan törkeän hieno. Hihkun ääneen. Kuvittaja on ollut aivan liekeissä. Luen pdf:n yhdeltä istumalta läpi. Nauran omille jutuilleni, löydän lyöntivirheitä, edelleen, kirjoitan fiksilistaa.

Niin. Siitä tuli hemmetin hyvä, sekavasta alusta huolimatta.

Ihan kuin tästä äitiydestäkin.