Korosta, peitä ja unhoita

Meikkasin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Snadin nimiäisiin. Tulin operaatiosta todella pahalle tuulelle. Sen lisäksi että nykyään pitää ottaa jokaisesta purkista ja käyttää telaa siveltimen sijaan, huomasin muun muassa, että ripseni ovat ilmeisesti pudonneet. Lancomea sai sutia kerrosta kerroksen perään mutta tuuheaa saati maagista ei lopputuloksesta tullut millään. Kulmakarvat sen sijaan ovat täysin villiintyneet. Lisäksi haalistuva rusketus paljasti epämiellyttävän totuuden ihon todellisesta värikimarasta.

Ikäkriisin sijaan alkoi pänniä. Hyväksyn, että peiliin katsominen alkaa näillä aamuilla olla vähän tuskaisaa. Sille nyt ei voi mitään. Mutta se, että kaikissa meikkausoppaissa ja mainoksissa hymistellään, että ehostamisessa pitää keskittyä virheiden peittämisen sijasta hyvien puolien korostamiseen, on paskapuhetta. Mitä muuta ripsarilla tehdään kuin kätketään liian lyhyet ja vaaleat silmäripset?! Mikä meikkivoiteen tarkoitus on, jos ei mustien silmänalusten, punaisten finnien, maksaläiskien ja muiden sateenkaaren ilmiöiden peittäminen naamasta?! Ja mitä mun pitäis korostaa? Ehkä ohimoita. Myönnetään nyt vaan hitto vie, että geeniarvonnan päävoitto jäi tulematta (tai se on jo tuhlattu) ja tehdään mitä voidaan tappioiden minimoimiseksi. Ei siinä ole mitään väärää.

Skidi kuitenkin innostui pärstästäni vilpittömästi: "Äiti on leikkinyt taas kauneutta!" Totuus. Hyvähän se on noilla ripsillä huudella. Palataan asiaan kolmenkymmenen vuoden päästä.