 |
| Tämä ihana kultsu on jo poistunut keskuudestamme. |
Koiraprojektimme on jumissa.
Kun vihdoin päätin, että nyt loppui odottelu ja aloin tosissani pohtia prosessin seuraavaa steppiä, huomasin, että päätös on tosi vaikea. Ajattelin, että minulla oli koiran suhteen vain kaksi selkeää toivetta: tyttökoira ja pitää tulla toimeen lasten kanssa. Plussaa saa parrasta. Tällä yhdistelmällä sopivia koiria pitäisi löytyä vaikka kuinka!
Mutta kun aloin kahlata läpi rotumääritelmiä ja erilaisia nettitestejä, huomasin, että erilaisia reunaehtoja ja muuttujiahan on vaikka kuinka. Ei suurta metsästysviettiä, maltillinen haukkumistaipumus, terve rotu, aktiivinen saa olla muttei sähköjänis, keskikokoinen varmaan pärjää parhaiten metsässä ja turkinhoitoon ei ole laittaa kovin montaa tuntia viikossa. Lisäksi neljän terrierin kokemuksella olisi myös mukavaa vaihtelua, jos koira olisi edes jossain määrin miellyttämishaluinen ja kiinnostunut ohjeistani.
Tällaista koiraa ei ole.
 |
| Snadi ei näytä saavan koirista mitään allergisia reaktioita. |
Huomaan myös potevani rimakauhua. Siinä missä lapsuudessani koirat vain ilmestyivät meille, aikuisena vastuullinen päätöksenteko tuntuu mahdottomalta. Mitä enemmän tietoni lisääntyy, sitä enemmän ihmettelen, miten kukaan on koskaan osannut valita omaan elämäänsä sopivan koiran. Koiranhankintahan on selvästi täynnä riskejä.
Mitä virikkeellinen elämä tarkoittaa noutajaksi jalostetulle vesikoiralle? Tuhoaako se asunnon jos en harrasta sen kanssa rallytokoa?
Jos irlanninsusikoira on onnellisimmillaan omalla pihalla, voiko sitä ottaa rivitaloon?
Hajoaako paimenkoiralta pää, jos lauma lähtee aamuisin kuka minnekin?
Luonnollisesti olen katsellut myös kodinvaihtajia: ei lapsiperheeseen, vaatii ison pihan, pelkää muita koiria, vain kotiin, jossa ollaan koko ajan kotona, vain kokeneelle koiraihmiselle. Olenko sellainen? Miten ihmeessä osaisin olla johdonmukainen laumanjohtaja, jos en edes tiedä, millainen koira meillä viihtyisi.
 |
| Pikkuveljen jack russel ei hirveästi jeesaa koirakuumeen hillitsemisessä. |
Järjellä ajateltuna tiedän, että rotumääritelmässä kuvataan aina stereotyyppinen rotunsa edustaja ja yksilöiden välistä vaihtelua on ihan valtavasti. Olen todistanut tätä ihan käytännössä, sillä olin teini-ikäisenä monta vuotta afgaanikennelissä töissä. Yksikään näistä palkituista rotukoirista ei ollut sellainen ylväs ja viileä vinttikoirien soihdunkantaja kuin rotumääritelmässä kuvattiin, päinvastoin. Yksi oli iloinen ja pomppuisa, toinen täysi sohvaperuna ja kolmas oli löllykkä, joka nojasi ihmisiin aina kun voi. Vain yksi tykkäsi juoksemisesta eikä missään tapauksessa tullut luo kun kutsuttiin.
Turhautunein tähän jumittamiseen on tietenkin Snadi, joka kysyy vartin välein, voimmeko jatkaa koiran etsimistä. Hän haluaa minkä tahansa tavallisen koiran kunhan se vain materialisoituu meille ennen kuin hän täyttää 18 vuotta ja muuttaa oman kotiinsa.
Ehkä päättämättömyyteni johtuu siitä, että koiraihmisidentiteettini on hukassa. Siihen ei löydy nettitestiä.
Kysynkin: miten te olette koiranne valinneet vai valitsiko se teidät?
3 vuotta sitten mieheni ilmoitti haluavansa saksanseisojan. Totesin, että vain kuolleen ruumiini yli. Bulldoggivainaani kuoleman surun hälvettyä uusi koira piti saada ja lopulta suostuin saksanseisojaan sillä ehdolla, että se on narttu ja mahdollisimman pieni. Tänä päivänä meillä asuu ylikasvanut vuoden ikäinen saksanseisojauros ja parempaa koiraa maailmasta ei löydy. Metsästysviettiä löytyy, mutta niin löytyy laiskiaista, vitsiniekkaa, seurakoiraa, miellyttämistä, lasten parasta kaveria ja mamman muruakin 😁 en olisi itse omine kriteereineni osannut valita näin sopivaa rotua meille. Metsästyskoirakin on metsästysominaisuuksien lisäksi paljon muuta. Kannattaa unohtaa ulkoiset tekijät ja ehkä työntää kokoseikkakin vähän sivuun ja tuupata tutustumaan mahdollisimman moneen rotuun ihan livenä. Tuli mieleen, että luettelemiisi kriteereihin voisi kyllä käydä irlanninterrieri. Tutkin rotua aiemmin, kun törmäsin vahingossa lajin edustajaan - tämä ei ollut yhtään terrierimäinen noin niinkuin russelimielessä 😉
VastaaPoistaNiin joo ja "ihan tavallinen koira" voisi olla Tanskalais-ruotsalainen pihakoira 😁 (uskomaton nimi) Muistakaa myös, että koiran omistaminen on kuin vanhemmuus, epäonnistut varmasti etkä ikinä täytä omia kriteerejäsi. Hyvä diili.
PoistaNiin totta tuo vanhemmuus! Aina jää arvailuan varaan olisiko voinut tehdä jotain paremmin. Mutta tää koiran valinta on yllättävän vähän järkiratkaisu, erityisesti kun valinnanvaraa on niin paljon: kaikki lopulta tiivistyy mielikuviin roduista ja omaan identiteettiin. Vaikka kuinka yrittäisin unohtaa ulkonäköasiat, en näe itseäni esimerkiksi pystykorvan omistajana. Siksi onkin ihannetilanne että joku johdatus tuo eteesi koiran, jonka joko otat hoitaaksesi tai et.
PoistaValitsin lievän allergian takia rodun, jolla ei ole paksua pohjavillaa. Valinta tehtiin villakoirien, vehnäterrierin, kerrynterrierin ja cottoneitten välillä. Vehnään päädyin luonteen ja turkin perusteella. Oli kyllä kiva rotu. Nyt söpöltä näyttää muotirotu labra-doodle. Saiskohan sille labbiksen järjen ja villakoiran turkin? Vois olla täydellinen;)
VastaaPoistaVehnikset on kyllä ihania. <3 Australian labradoodle on yksi jatkoon korvamerkatuista roduista. Mut mä olen ymmärtänyt että villakoira on älykkäämpi kuin labbis?
PoistaVoi olla, villakoira on temppuja rakastava ja tosi oppivainen. Ehkä vähän haukkuherkkä ja vilkas välillä. Mut labbis antaa itsestään järkevämmän kuvan rauhallisuudellaan. :)
PoistaEnsimmäinen oma koirani oli jackrussel,koska Frasierin (tv-sarja) isällä oli jackrussel. Kun hänestä aika jätti en halunnut enää terrieriä, mutta jotain saman kokoista ja tapaista otusta, joka jaksaa lenkkeillä, mutta mahtuu autossa jalkatilaan. Ystävälläni oli uskomattoman älykäs kääpiösnautseri,( myöhemmin selvisi että koira oli koulutettu älykkääksi, ei tullut rotuominaisuutena mukana) ja pari kertaa vuodessa trimmattava karvalaatu niin se oli siinä. Suosittelen siis kääpiösnautseria.
VastaaPoistaTotta, Frasier varmaan nosti varmaan jack russelit maailmankartalle! :D Kuten tuolla yllä kirjoitin rotuvalinta perustuu monesti yhden yksilön antamaan mielikuvaan: meidän suursnautseri oli järkyttävä jäärä ja siis suht samaa lajia terriereiden kanssa, joten ei päässyt jatkoon vaikka parta on komea!
PoistaNiin ja koiraa ei nyt ole, vehniksiä ehti olla kaksikin. Nyt on vaan kani, arki on niin kiireistä ettei pysty ottaa koiraa.
VastaaPoistaNo meillähän koiran valinta meni ihan just niin kuin ei pitäisi mennä: näin kuvan ja se oli sitten siinä, muutaman viikon kuluttua Espanjan rescuerimpsessa lensi Suomeen ja omaan kotiin. Välissä tosin oli monenlaiset testaukset ja selvitykset, rescueyhdistyksen edustaja kävi oikein kotikäynnilläkin tsekkaamassa, että meillä oli täällä tarjolla asiallinen koti ja tolkulliset ihmiset. Aika lailla oli siis sellainen säkkisikaostajan olo ja kyllä välillä hirvitti aika paljon, että mihin tässä on tullut päänsä työnnettyä. Rescuen kanssa on totta kai pakko ottaa huomioon, että kotiutuminen vie aikansa ja taustalla voi olla traumoja, joiden kanssa täytyy vaan oppia elämään. Kaikki on silti mennyt paljon helpommin ja sujuvammin kuin odotinkaan, ja parin vuoden kuluttua ensimmäisestä tuli perheeseen toinenkin. Lämpimästi suosittelen kyllä harkitsemaan tätäkin vaihtoehtoa, ja vähintäänkin kannattaa jutella jonkin hyvän rescueyhdistyksen tyypin kanssa. Hyvä listaus vastuullisista rescueyhdistyksistä löytyy esim. täältä: https://www.responsiblerescue.fi/
VastaaPoistaNimettömänä huudellen olisin hyvin varovainen rescue-koirien hankkimisessa, eritoten lapsiperheeseen (jo lähtien siitä, että konsepti on ihan järjetön). Toki otos on yksi huono kokemus lähipiirissä (koira oli varsin haastava, mikä johtuu varmasti osin huonoista lähtökohdista elämään, mutta myöhemmin paljastui rakennevika, jonka takia koiraparka oikeasti kärsi koko lyhyen elämänsä). En voi pitää järjestöä joka tällaisia eläinparkoja roudaa Suomeen mitenkään vastuullisena toimijana (yhdistys löytyy tuolta listalta).
PoistaKyllähän me ollaan rescueta tietty harkittukin enkä mä pelkäisi sellaista ottaa jos asuisin yksin, mutta tässä tulee vastaan omat rajat: en kestäisi tuottaa pettymystä jo kertaalleen kovia kokeneelle koiralle. :(
PoistaNo niin no. Yhden koiran otoksella voi todeta melkein mitä vaan, ja mä puolestani näiden kahden koiran otoksella voisin todeta, että ovat aivan täydellisiä otuksia - meidän perheeseen. Vastuullinen yhdistys ei anna lapsiperheeseen koiraa, joka ei sellaiseen sovi. Yhdistykset aivan takuulla tekevät parhaansa löytääkseen jokaiselle koiralle sopivan kodin, mutta tietenkään onnistumisprosentti ei voi olla 100, koska muuttujiakin on loppujen lopuksi niin paljon. Mutta sama se on rotukoirankin kohdalla, kaikenlaisia ylläreitä voi niidenkin kanssa tulla vastaan ja niidenkin kanssa on sitten vaan elettävä, jos sen koiran on perheeseensä ottanut. Välillä vaikuttaa ikävästi siltä, että rescuekoiriin liittyvistä ongelmista puhutaan paljon enemmän kuin onnellisista rescuetarinoista, joita kuitenkin on paljon enemmän kuin niitä ongelmia. Myös lapsiperheissä. Edelleen kannustaisin keskustelemaan ainakin parin rescueyhdistyksen edustajan kanssa siitä, voisiko rescue olla teidän perheelle mahdollinen vaihtoehto.
PoistaMä itse asiassa olen jo keskustellut ja tiedän hyvin, että rotukoirankin kanssa voi mennä pieleen ja on mennyt meilläkin ja yhtä lailla tiedän onnellisia rescue-tarinoita, toki myös niitä vähemmän onnellisia. Pyrin rotuvalinnalla ja vanhempiin tutustumalla välttämään ne selkeimmät riskit eli arkuuden, terävyyden ja riistaviettisyyden.
PoistaSanoisin, että koira valitsi meidät. Jonotimme rotukoiraa kasvattajalle, kun silmiimme osui isokorvainen 5kk vanha rescue, joka etsi kotia. Boom! Love at first sight. Koira tuli luoksemme 6kk vanhana, täyttää tänä vuonna 4 vuotta. Napakymppi meidän perheeseen, eli kannattaa myös luottaa perstuntumaan. Rescuekoirissakin on pentuja, eivätkä kaikki suinkaan ole traumatisoituneita ongelmatapauksia. Perheessämme on myös lapsia.
VastaaPoistaMä hirveästi haluaisin antaa rescuelle kodin, mutta niiden pitäisi olla Suomessa että voisin tavata etukäteen. En uskalla ottaa riskiä, että tuotan jo kertaalleen kovia kokeneelle koiralle ja samalla itselleni pettymyksen.
PoistaKyllä niitä on myös jo valmiiksi Suomessa kotihoidossa, eli on mahdollista tavata etukäteen :)
PoistaHmm, mä ihan etsiskelin näitä enkä löytänyt kuin muutaman, joilla oli just noita yllä mainitsemiani rajoitteita. On tietty ihan ymmärrettävää että koiria ei tuoda Suomeen huvin vuoksi.
PoistaEntäpä keskikokoinen villakoira? Villat ovat ihania, monipuolisia ja vanhanakin leikkisiä koiria. Meillä kyseisen asukin turkinhoitoon menee noin puoli tuntia kerran kuussa, kun surautan sen koneella kauttaaltaan parin sentin mittaan.
VastaaPoistaMinkä rodun sitten valitsettekin, on tärkeää valita kasvattajan kanssa pentueesta juuri teille sopiva yksilö.
Se on totta, kasvattajan ammattitaitoon kannattaa luottaa – ja toivottavasti myös siihen että hän kertoo jos rotu ei sovi meille lainkaan. Villakoirat on hyvin tuntematon osasto, enemmän tunnen noita puudelimixejä.
PoistaMä liputan myös keskikokoisen villakoiran puolesta! Meillä oli todella haastava espanjanvesikoira reilun vuosikymmenen, 18kk taukoa ja nyt 2v kk.villis. Tosi kiva koira, jonka kanssa voi mennä minne vaan ja 8-ja 11-vee tytöt pystyy hyvin hoitamaan ulkoilutukset koulusta tultuaan. On tosi seurallinen ja vilkas, mutta osaa rauhoittua myös. Turkinhoito kotikoiralla ei liian haastavaa, kuten tuossa yllä todettiin. Vesikoira totutti meidät karvattomaan koirakotiin, se on kiva bonus, ettei koirankarvoja ole joka paikassa. Kasvattajan valinta supertärkeää, meidän etsiessä tuli kaikenlaista yrittäjää vastaan, mm. pyydettiin varausmaksuja ennen kuin pääsi tapaamaan. Onneksi löydettiin aarre Lohjalta. Tsemppiä prosessiin! :)
PoistaKoira valitsi minut. Juoksi syliini ja puri varpaasta ja se oli siinä. Elämäni paras kaveri 14 ihanan vuoden ajan. Vieläkin on hirmuinen ikävä, vaikka hänen lähdöstään tuonpuoleiseen on jo yli vuosi.
VastaaPoistaVoi ei, aina alkaa itkettää nämä tarinat, vaikka ihanan pitkään sait hänet pitää!
PoistaSeurakoirapuolelta lähtisin valitsemaan. Jos haluaa seuraa vähän joka paikkaan ja lajiin mutta ei tarkoitus alkaa harrastaa mitään kovin tosissaan.
VastaaPoistaVillakoira on viisas ja menee lyhyellä turkilla vesikoirasta, mutta arkuus ja vepe-vietit puuttuu. saa monessa kokoluokassa.
Havannankoira, söpö mutta toimelias. tulee toimeen ja on aktiivinen. Turkki vähän monimutkaisempi kuin villiksen,mutta hyvä trimmaaja hoitaa senkin.
Seurakoirissa muitakin kivoja.hommaa Kaimion kaikki koirakirjat, niissä todella hyvää tietoa,myös roduista ja tyypillisestä käytöksestä. kaikesta.
Olen muutamaan otteeseen kironnut kun kirjastot on kiinni! Mutta chattasin valintaongelmastani ystäväni kanssa, joka on koiraharrastaja ja koirakuiskaaja, ja oli tosi hyvä keskustelu! Hän ymmärsi ongelmani täysin ja osasi johdatella oikeille poluille. Sanoinkin että hänen pitäisikin myydä tuota keskustelupalvelua!
PoistaMä vastustin koiran hankkimista kun lapset oli pienempiä. Sitten yksi kaveri muutti ja hänen bishon frise (yksi kolmesta) ei sopeutunut uuteen asuntoon ja kaksi nuorempaa rupes lisäksi kiusaamaan koiraa. Kaveri kysyi multa ottaisinko koiran. Päivän mietin ja sanoin kyllä.
VastaaPoistaIhana kaveri vaikka on jo 14 v ikäinen ja ollut meillä 5 vuotta. Turkin hoito vaatii pesun ja trimmauksen muutaman viikon välein muutoin helppohoitoinen koira. Ja sanoisin että seurakoirien aatelia.
Vaikee tuo valinta, en tiedä miten itse osaisin vastaavassa tilanteessa valita.
Ihana tarina, jonka lopputuloksena varmasti monta onnellista otusta!
PoistaOnnea koiran etsintään! :)
VastaaPoistaMinusta täydellinen koira on whippet, joka tosin ulkonäöllisesti ei varmaan miellytä useimpia ihmisiä. Se on keskikokoinen, sopivan miellyttämisen haluinen, iloinen, kiltti muttei nössykkä, hiljainen ja terve rotu, joka ei juuri vaadi turkinhoitoa. Sohvaperuna ja juoksija samassa paketissa. Ja voi niitä nappisilmiä ��
Kiitos! Saako udella miten päädyit vipukkaan? Tunsitko rodun jo aikaisemmin? Vinttarit ovat jotenkin niin oma osastonsa että aina kiinnostaa miten niiden kanssa on alunperin tultu tutuiksi.
PoistaKäytännössä rodut valitsi minut, koska mä kun sain ensimmäisen koirani lapsena niin että äiti puoliks valitsi mulle rodun, niin siihen jäin. Rotu oli shetlanninlammaskoira ja niitä oli yhteensä kolme. Nyt sit vanhempana meillä on collie, koska mies oli aina halunnut sellasen.
VastaaPoistaIte en varmaan osais enää valita rotua. Tänä päivänä kaikissa roduissa on terveysongelmia ja kaikkien ominaisuuksienkin vaihtelu rodun sisällä on yleistä. Parhaidenkin selvittelyjen jälkeen saatat saada ihan jotain muuta mitä piti. Eli siinä mielessä ei hirveesti kannata stressata. Karsii ne kaikkein epäsopivimmat rodut (kaikkein lyhytikäisimmät ja lyttykuonot, ja esim. metsästys/riistavietti ei ehkä ole kovin kiva) ja sit vaan "tuurilla". Ihan hyvä siitä tulee :)
No tämä! Jos päättää hylätä sen "perintörodun" on erikoisessa tilanteessa: sulla on käsitys siitä, miltä the koira näyttää, mutta kaikki muut muuttujat on selvitettävä (mukamas) järjellä, mikä loppujen lopuksi menee vessasta kun saatkin yksilön. :D
PoistaMeillä käydään täs-mäl-leen samanlaista keskustelua, täsmälleen samoilla kriteereillä. Mäkin kuvittelin että kun ollaan näin 'joustavia' ja halutaan oikein mielelläänkin sekarotuinen, niin niitähän on tarjolla sitten pilvin pimein. No ei ole.
VastaaPoistaMä olen hirveästi toivonut että jostain putkahtaisi se koira joka valitsisi meidät, mutta ei ole kyllä lähipiirissä (tai isommassakaan piirissä) ketään jonka voisi edes teoriassa ajatella tuovan koiransa meille.
Asutaan Ruotsissa, ja selailen Blocketia harva se päivä. Kriteerinä ihan vaan 'pennut', ja toivon että jonain päivänä joku niistä pentukuvista suorastaan huutaisi että 'hae mut'. Siis kaikkihan ne on supersöpöjä, mutta joku vaan haraa aina vastaan.
Sitä Oikeaa odotellessa, tsemppiä sinnekin!!
Aaah, ihanaa että en ole yksin tän sekoamisen kanssa! En ole ollenkaan joustava enkä varsinkaan looginen. Toivotan onnea, että joku päivä se oikea koiruus huutaa hakemaan!
PoistaTuolla 'joustavalla' viittasinkin lähinnä siihen, että kun mekin haluttais vain 'ihan tavallinen koira' eikä mitään tiettyä rotua ole lyöty lukkoon, niin luulin että olemme siis joustavia. Ja pah!
PoistaSe, että emme etsi näyttelykoiraa, emmekä aio harrastaa agilityä tai metsästystä, ei vielä ollenkaan tee rodun valitsemisesta helppoa - päin vastoin! Tuntuu, että ihan minkä tahansa rotukoiran hankkiminen olisi ollut päätöksentekomielessä huomattavasti helpompaa. Sillä jos olisimme varmoja että haluamme juuri jonkun tietyn rodun, niin ko rodun mukana tulevat mahdolliset miinuspuolet olisi helpompi hyväksyä. Kuuluvat ikäänkuin pakettiin. Sen sijaan nyt, kun muka kelpaa mikä vaan, kunhan se on se Oikea, niin jokaista koirarotua tarkastelee hirveän paljon kriittisemmin. Milloin on liikaa harjattavaa, milloin liikaa sitä tai tätä viettiä. Tuo tarvitsee hehtaareittan juoksutilaa ja tämä taas on aivan väärän näköinen...
Olenkin alkanut kallistua ihan-vaan-labbikseen, joka saattaisi olla todellakin oikein hyvä vastine tälle 'ihan tavalliselle koiralle' mitä tässä haetaan. Etenkin, kun täällä ei kukaan ole kysellyt sen parran perään. ;)
Yksi ystävä totesi taannoin, että hän nimenomaan halusi lapsiperhearkeen ihan-vaan-koiran ja päätyi kultaiseen noutajaan. Ja siinähän ei ole mitään vikaa, päinvastoin, on suurta viisautta ymmärtää ne omat resurssinsa.
PoistaTärkeimmät kriteerit on
VastaaPoista- ei koiraa pentutehtailijoilta
- ei lyttykuonoista tai liian pienipäistä rotua.
Kaikki muut on näiden jälkeen sekundäärisiä tekijöitä.
Noi ei oikeastaan ole mulle kriteereitä vaan koko hankinnan lähtökohta.
PoistaOttakaa Lapinkoira, lempeä, sopivan kokoinen, uskollinen, terve.. Semmonen tavallinen. :)
VastaaPoistaLapinkoiraa suositeltiin tuolla fb:n puolellakin lapsiperheeseen, mutta eikö ne kuole kuumuuteen kesällä? :D
PoistaMulla on ollut elämäni aikana ollut useampi Lapinkoira, vanhin eli 15-vuotiaaksi, joten ei kuollut ekaan lämpöiseen kesään. ;) Niissä oli erilaisia persoonia, useimmat taisivat lämpimällä hakeutua varjoon, mutta yksi rakasti kesällä lämmintä ja hakeutui sinne missä paistoi aurinko. Talvella rakasti kylmää ihan yhtä paljon ja nukkui mahdollisimman vetoisassa paikassa. :D Toki se varjopuoli tuossa säähän sopeutuvuudessa on, että keväällä karvaa lähtee paljon..
PoistaNiilläkin turkin paksuus varmaan riippuu siitä missä elelee - enimmäkseen sisällä asuva ei ehkä kasvata niin paksua karvaa kuin ulkokoira..?
PoistaMutta mun vanhempien lapinkoira (silloin kun olin teini ja asuin vielä lapsuudenkodissa) olisi kuollut kesällä kuumuuteen jos olisi pitänyt olla sisällä. Se nukkui ympäri vuoden pihalla lämmittämättömässä kopissa tarhassaan, siellä se oli myös päivät kun oltiin koulussa ja töissä. Sisällä jaksoi olla aina jonkin aikaa iltasella, mutta esim. kovilla pakkasilla kun yritettiin jättää nukkumaan sisään niin viimeistään keskellä yötä oli vietävä ulos.
Paimensukuiset lapinkoirat taitaa olla vähän vähempikarvaisia..?
Jos parta ei ole deal braker niin labbis <3
VastaaPoistaSe ei suotta ole Suomen suosituin koirarotu. Me haluttiin keskikokoinen koira, joka tulee lasten kanssa toimeen. Ei harrasteta sen kummemmin koiran kanssa mitään, mutta lenkkeillään aika paljon ja käydään välillä metsissä rymyämässä, kun virtaa tällä rodulla riittää. Kotona se on ihanan rauhallinen sohvaperuna/sylikoira, joka ei hauku juuri koskaan. Tulee toisten koirien kanssa hyvin toimeen, joten siltäkin osin helppo tapaus. Turkki on kuin hanhen selkä eli mikään ei tartu ja koiraa on kolmen vuoden aikana pesty ehkä kerran. Rapalenkinkin jälkeen pyyhekuivaus riittää hyvin. Mitähän vielä kehuisin :D
Oikeastaan ainoa miinus, että lapset ei voi vielä ulkoiluttaa. Ja karvaa lähtee välillä ihan hitosti :)
Labbis taitaa olla koko maailman suosituin rotu! Eikä varmaan suotta. Ehkä sille voisi laittaa tekoparran? ;D
PoistaKirjoittelinkin tuonne alemmaksi mut tähän on pakko vielä kommentoida. Meille tuli tosiaan ranskanvesikoiran ja labbiksen sekoitus, mikä tarkoittaa että on parta ja labbiksen luonne :D
PoistaParta on kyllä siitä ikävä, että aina vesikupilla käymisen jälkeen se on sitten märkä.
Oho, onpas hauska sekoitus! Meillä on aina ollut partakoiria ja tajuan vasta nyt miten olennainen osa se mulle on koiran ulkonäköä.
PoistaLapinkoira, keskikokoinen villakoira :))
VastaaPoistaMulle tuntemattomia molemmat joten kerro toki lisää miten päädyit näihin? :)
PoistaMinulla on myös etsintä menossa. Kriteerejä on joitakin enemmän. Suunnitelmissa narttu, keskikokoinen n.20 kg, pk-oikeudet, terveet vanhemmat (pevisa) ja helppo turkki. Tällä hetkellä vahvasti mukana snautseri. Seuraavaksi kyselemään pentusuunnitelmia kasvattajilta. Islannin paimenkoira on liian pehmeä luonteinen meidän perheeseen ja minun harrastustavoitteisiin, mutta sellainen voisi olla kiva perhe koira.
VastaaPoistaTsemppiä etsintään! Tajusin muuten just, että yksi kriteerini on että ei nypittävä rotu, harjata jaksan kyllä. O_o Onko islanninlammaskoira tuo joka näyttää korkeajalkaiselta corgilta? Säyseän oloinen kyllä.
PoistaMeillä rotupäätös tehtiin muinoin parin eri terrierin ja schipperken välillä. Tuli schipperke, koska sellaisen sai kasvattajalta aiemmin. Myymättä jääneen hännällisen niinä vuosina, kun typistäminen oli vasta kielletty. Oli todella hyvä koira ala-asteikäisten lasten kanssa, sopivan pieni, että järkevä määrä liikuntaa riittää eikä innostuessaankaan kisko liikaa. Kuitenkin käyttökoirana ihan koulutettavissa ja vähän jalostettuna perusterve rotu.
VastaaPoistaAinoa, mitä pentua katsoessa kannattaa varmistaa, että kasvattaja on keskittynyt käyttölinjaisempiin. Turkki on näillä helpompi hoitaa, kuin huomattavasti pehmopörröisemmän oloisilla näyttelylinjaisilla versioilla. Luonteeltaan mahtavia molemmat. Vaikka paino jää alle kymmeneen kiloon, tämä on kyllä (kliseisesti) kokoaan suurempi koira...
Maatisaisrodut kyllä kiinnostaa muakin enemmän kuin pitkälle jalostetut. Mut mä olen ehkä terrierivuosikymmenien jälkeen vähän saanut tarpeekseni noista "kokoaan suuremmista" koirista. :D
PoistaMielestäni cockerspanieli täyttää monet noista kriteereistä. Sopivan kokoinen lapsiperheeseen, äärimmäisen seurallinen, iloinen.
VastaaPoistaSpanielit on myös jääneet mulle vähän tuntemattomiksi, mutta pitäisi kyllä tutustua! En löytänyt spanieliliiton sivustolta cockeria, luokitellaanko se jotenkin muuten? Cockeri on vähän pieni mun makuun, mutta katselin että spanieleihin luetaan myös barbet, joka on yksi korvamerkkaamani rotu.
PoistaMikään cockereitten rotujärjestö ei kai vaan kuulu spanieliliittoon. Listassa vain rodut jotka rotujärjestönä edustettuna.
PoistaMielestäni cockeri pienin mahdollinen rotu koiraksi. Ymmärrän tämän kokopointin ;-)
Kannattaa ensin toki tutustua niihin rotuna. Niillä ei ole metsästysviettiä niin kuin monella muulla spanielirodulla. Lähinnä vaan seurakoira joka tykkää olla oman perheen menoissa mukana ja ei hermostu vieraista.
Meillä on ollut sekarotuinen sekä nyt tuo parsonrusseli... Sekarotuinen oli ihana kaveri ja tuli meille niin että miehen siskon koira teki pentuja , joista yksi tyttö ei mennyt kaupaksi eli siis tosi hyvä peruste ottaa koira :D No se tyttö oli meillä 9 vuotta, valitettavasti tuli syöpä ja vei :( Lasten ollessa pieniä ei ollut koiraa allergioiden vuoksi, mutta nyt kun lähtivät omilleen (ja allergiatkin vähän lieventyneet) haluttiin hankkia koira. Nyt oli rodun valinta niinkin järkevä kuin tuttujen ihana jackrusseli :) Seurasin jackejä varmaan puoli vuotta, mutta aina jotenkin ei natsannut, ajankohta tai välimatka tms. Sitten sattui silmään parson pentue lähistöllä ja eikun "katsomaan" eli rahat tiskiin ja pentu mukaan! Sulla onkin kokemusta russelista, mutta sanonpahan omasta kokemuksesta että ei parempaa :D on itsepäinen joo, mutta helppo kouluttaa ja innokas oppimaan. On vauhtia, mutta kun pääsee juoksemaan vapaana ja saa jonkunlaista älyllistä virikettä (eli makupaloja vessapaperirullaan) päivittäin, niin on ihan tyytyväinen. Älyttömän ihmisrakas, on joka paikassa mukana. Hauska ja sopivan kokoinen. Narttu on ja leikattu, sekään ei ole vaikuttanut millään tavalla. Turkki on sileä, eli helppo sukia ja pestä, mutta on aika viluinen. Tsemppiä etsintään, kyllä se oma sesse sieltä löytyy :)
VastaaPoistaNo mutta, ihan selvää johdatusta että sekarotuinen valitsi teidät! Ja tosiaan tuo "menen vain katsomaan" on itsepetosta. :D Veljen parson-pentu toimii hyvänä kirittäjänä tässä kuumeilussa.
PoistaItse menin katsomaan yhtä rotua mutta paikalla ollut toisen rodun edustaja muutti mieleni. Että kai tavallaan rotu valitsi minut kun tuli luokse?
VastaaPoistaTeidän kriteereihin ensimmäisenä tulee mieleen shetlanninlammaskoira (niitä on muhkeilla ja maltillisilla turkeilla).
Kyllä tuo kuulostaa ihan siltä, että rotu valitsi sinut! Sheltti on jotenkin niin sankarillisen näköinen koira että tulee alemmuudentunne sen vierellä. :D
PoistaMuistan vielä kun itse pohdin näitä samoja kysymyksiä. Kuvittelin aina ottavani beaglen (en muista miksi), kunnes kuulin että niillä on todella kova riistavietti eikä moni edes suosittele kaupunkiin. Haeskelin agilityn medi-luokkaan sopivaa, helppoturkkista, "pientä iloista höpökoiraa" kuten mieheni vaatimukset määritteli. Sitten rotuja selatessa tuli vastaan lyhytkarvainen kettuterrieri. En ollut koskaan moisesta kuullut. Rotujärjestön sivuilla oli silloin ote jonkin kettuterrierin jäljestysarvostelusta, joka alkoi: "Koira lähtee jäljelle neljä jalkaa tukevasti ilmassa ja korjaa innolla sen mikä taidoissa puuttuu." Tiesin heti löytäneeni minulle oikean rodun.
VastaaPoistaIhan huippu! Onnea höpökoiran löytämisestä!
PoistaItselläkin koira haaveissa. Kuulisin mielelläni ajatuksia/mielipiteitä sukupuolesta: onko väliä ottaako uroksen tai nartun? Itsellä ollut molempia, viimeisin oli kastroitu uros, joten en osaa vikoa kumpaakaan. Koirani ovat sattuneet olemaan sitä sukupuolta mitä ovat olleet, en ole koskaan ”päässyt” valitsemaan. Mutta nyt uuden koiran kohdalla voi olla että pääsen valitsemaan. Entäpä onko sukupuolella teistä silloin väliä jos pohtii kastroivansa koiran?
VastaaPoistaMulle oli jotenkin ihan selvää, että narttukoira, koska en jaksa sitä merkkailua. :D Mutta kun nyt tarkemmin mietin niin eipä sillä sukupuolella nyt suurta väliä ole, on meillä ollut uroksiakin. Uroksella kastrointi voi vaikuttaa hiukan enemmän luonteeseen kuin nartulla, mutta on siitä joissain tapauksissa etuakin.
PoistaMiten olisi mudi? Ja paimenkoira kestää oikein hyvin (tai sen pitäisi kestää ja suurin osa kestääkin) perheen normaali poissaolo :) meillä on Pumi, ihana rotu ja mulle aina itsestäänselvyys, että sellainen meille tulee. En edes tarkkaan osaa sanoa miksi. Oon jotenkin vaan aina tiennyt että se on meidän rotu. Ja oikeassa kyllä olin, en voisi parempaa ja uskollisempaa ystävää toivoa, joskin vauva-arjessa en itse aina ole paras mahdollinen ystävä koiralleni... Pumia en kuitenkaan suosittele, jos ei turkinhoito nappaa.
VastaaPoistaVeikkaan että olet oikein mainio ystävä koirallesi kun tuet ajatelleeksi että suhde toimii toisinkin päin! <3 Miten muuten päädyit pumiin, oliko jollain tutulla vai mistä kuulit? Mudista varoiteltiin hankikoira.fi:ssä että on puolustusviettinen ja terävä eikä siis lapsiperheen koira.
PoistaMielenkiintoista, ei sovi tuntemiini mudeihin, mutta myönnän etten ole asiaa miettinyt lapsiperheen kannalta. Terävyyshän ei itsessään tarkoita ettei koira lapsiperheeseen sopisi, mutta varmasti riippuu myös siitä, millaista elämä koiran kanssa on. Ja joo, yhdellä tuttavalla oli Pumi, olin yhdeksän kun tapasin sen muutaman kerran ja olin myyty. Luin paljon pumeista, mutta meni vuosia että tapasin sellaisen jälleen sillä silloin niitä ei Suomessa ollut paljon. Vuosien saatossa hankin tietoa lisää ja toimin koirien sijaiskotina ja ajatus, että Pumi on minun koirani vain vahvistui. Olin 27 vuotias, kun sellainen meille muutti, eli tosiaan asia oli pitkään mietitty 😂
PoistaRotu valitsi meidät. Elin 15 vuotta koira-allergisen miehen kanssa. Eräänä päivänä tämä koira-allergikko kertoi tavanneensa työkaverin samojedin, joka ei aivastuttanut yhtään. Siitä se ajatus sitten lähti...
VastaaPoistaSamojedi on keskikokoinen ja terve, iloinen, lapsirakas ja aktiivinen, haukkuu vähemmän kuin muut pystykorvat, eikä turkin hoito ole niin työlästä kuin miltä näyttää. Imuroinnista saa kyllä tykätä!
No ihan selvä kohtalon sormi tämäkin! Toi allergia on kyllä jännä homma, Snadin kaikki herkkyydet on vähentyneet iän myötä tosi paljon.
PoistaOi miten mahtavaa että vatulointi sai loppua! Meille tuli vuosi sitten suomenlapinkoira ja pohdittiin melko lailla samoilla kriteereillä "tavallista koiraa". Ja kylläpä meille muutti hauska tapaus! Nuo lapinkoirat tykkäävät olla kaikessa mukana (lapsille taattua seuraa), ovat suht helposti koulutettavia ja todellakin rakastavat olla metsässä mukana. Talvi on kyllä parasta aikaa, mutta kesällä meni veneessä mukana ihan noin vain. Lopulta niitä hellepäiviä on aika vähän ja toisaalta talvella ei edes Pallaksella tarvinnut miettiä paleltuuko koira. Parasta lapinkoirassa on kuitenkin sen tasapainoisuus ja tervepäisyys; koira ei juuri pelkää mitään, rähise muille (uroksilla ehkä enempi, meillä narttu) ja osaa kotona myös chillata. Pelättiin olisiko haukkuherkkä mutta ei kotona tai kadulla hauku mitään. Maine tulee varmaan enemmän maalta, missä pihoja pitääkin vahtia ja on totuttu että maailmaan mahtuu ääntä. Turkkikin menee silloin tällöin harjaamalla, toki nyt keväällä lähtee pohjavillaa. Ja onhan se nyt söpö kuin mikä! Tsemppiä rodunvalintaan!
VastaaPoistaJa ainiin, "pitkällisen harkinnan" torppasi kyllä täysin se, kun kollega toi 8 viikkoista lapinkoiranpentua toimistolle.. ei siinä ollut järjen kanssa enää mitään tekemistä. No, hyvin kävi!
PoistaNo mutta selvää johdatusta tuokin, jos kerran kollega tuolla tavalla levittää pahaa-aavistamattomille ihmisille pentupropagandaa. Ja siistiä, että löytyi täydellinen match! <3
PoistaJep! Tuli muuten mieleen, menkää ihan pokkana Rajasaareen katsomaan koirien leikkiä nyt. Tämä olisi ollut parasta lääkettä omaan koirakuumeeseen ja on myös nyt korona-aikana mahtava paikka käydä koiran kanssa
PoistaVoi koirat.
VastaaPoistaMeille eka koira tuli niin, että olin töissä ja mies oli selaillut keltaista pörssiä, jonka seurauksena ajanut hakemaan n.vuoden ikäisen vilkkaan sekarotuisen uroksen eroperheestä, jossa kummallakaan ei ollut aikaa yksin hoitaa. Lelujensa ja puolikkaan ruokapussin kanssa saapui hakemaan mua töistä. :) Isän puolen rotuja emme tienneet, emä oli pystykorva ja siltä hän myös näytti. Maailman kiltein ja ihanin koira eli meidän kanssa 15 v. Vauvoja hän rakasti ja rusinoita ja irtokarkkeja, jos olisi niitä saanut.
Toinen koira saapui meille 2 viikkoa, edellisen kuolemasta. Sekarotuinen pikkupoika 6 kk, ilmoitus tori.fi, ajanpuutteen ja muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Taas tuli lelut ja pussillinen ruokaa. Rotuja emme taaskaan tiedä, ainakin Belgian paimenkoiraa ja Shetlannin lammaskoiraa. Nyt poika on 1,5-vuotias, miten sattuikaan taas maailman ihanin ja kiltein ja kaunein koira. Ei hauku, rakastaa lapsia, ulkona energinen, sisällä rauhallinen.
Miellyttämisenhaluinen ja helposti oppiva.
Meillä nämä koiran hankinnat on varmaan juuri siitä "älä toimi näin"-kirjasta, mutta kaikki on mennyt todella hyvin ja tuuri on käynyt.
En itsekään osaisi valita minkään tietyn rodun edustajaa ja jos totta puhutaan, mun mielestä osa meneekin vähän hifistelyn puolelle. Ei sitä ihmislastakaan saadessa tiedetä mikä tästä tulee, Uros vai narttu? Onko minkälainen temperamentti tai ruokahalu? Onko ulkona vai sisällä viihtyvää sorttia? Kenties nopeasti oppiva ja miellyttämishaluinen? Antaako trimmata karvoja ja leikata kynsiä? Itsepäinen luonne? Haukkuuko? :D
Onnea koiran hankintaan, hyvin siinä käy.
Sylvia
Eikä, ihanat tarinat! Enkä mä nyt tiedä, kuulostaa ihan siltä, että kohtalon kämmen on suorastaan ojentanut nämä teille ja teitte vain mitä piti. ;) Ja kodinvaihtajista nyt on kuitenkin luonne jo aika selvillä eikä ainakaan ole pentutehtaista. Ihmislasten hankintahan on kyllä kertaluokkaa pelottavampaa kuin koirien, ja mulla sentään on koirakuume toisin kuin vauvojen kanssa... :D
PoistaMeidän rotu on karjalankarhukoira: lempeitä, kilttejä, lapsiperheeseen sopivia mutta silti mitä upeimpia metsästyskoiria.
VastaaPoistaJos metsästys ei olisi se juttu, haluaisin lapinkoiran. Järkisyitä ei ole, mutta kavereilla on niitä ja ne on vain yksinkertaisen hurmaavia kaikki. :D
Lähtisin ehkä liikkeelle lähialueen kasvattajista ja pentueista, jos ei ole varmaa rotua jonka haluaa. Ja sit jos se oikea vain tulisi vastaan. On meilläkin yksi noista mustavalkoisista ollut puhdas intuitio: kesken ruoanlaiton tuli vahva fiilis kurkata pentupalstalle ja siellä olikin kuva ihan just luovutusikäisestä, kun alkuperäinen ostaja oli joutunut perumaan. Siitä viikko ja meillä asui koiranpentu.
Onnea etsintään!
Ihan huippu johdatus! :D Ehkä täytyykin just pyykinpesun lomassa tsekkailla pentutarjontaa.
PoistaMeidät koirat valitsi - adoptoitiin Malawissa kaksi koiraa, jotka sattuivat olemaan rodesiankoiria. Mulla ei ollut aiempaa kokemusta koirista, mutta ne sopi meille just eikä melkein. Tosi älykkäitä, ihnisrakkaita (tulivat toimeen loistavasti meidän kahden lapsen kanssa), riittävän itsepäisiä että eivät olleet aivan lapasia (en voi sietää liian nössyköitä koiria), sopii sekä sohvalle että harrastamiseen. Nyt meillä on kaksi sekarotuista pentuna kadulta pelastettua koiraa ja oon vannonut, että seuraavaksi meille tulee taas koiria, joita voi vähän helpommin kouluttaa 😆 Rodesiankoira on kyllä tosi korkeella omalla listalla.
VastaaPoistaVau, oliko ne samasta pentueesta vai muuten vain tulivat teille duona? Jotkut rodut tosiaan jäävät "joskus vielä" -ajatuksen asteelle. <3
PoistaMun nuorempi koira tuli eteen silleen "tadaa, tässä ois". En olis itse ikimaailmassa valinnut bretonia, kun en metsästä ja bretoni on vahvasti metsästyskoira kaikkine seisojan ominaisuuksineen.
VastaaPoistaMiska oli kuitenkin aivan mahtava tyyppi, lempeä, kiltti ja kärsivällinen. Sen saattoi koska vaan uskoa lasten kanssa leikkimään (sillä oli itse asiassa "kummiperhe", lapsiperhe, jossa se kävi säännöllisesti hellittävänä).
Se tuli mulle, kun tädillä oli just pentue, ja tämä tusinasta pennusta pienimmäinen rimpuili pois pentuaitauksesta ja marssi itseensä hyvin tyytyväisenä viisiviikkoisena pallerona tupaan roikkumaan mun kelpien hännässä. Niinpä se tuli meille, sehän oli jo valinnut oman laumansa.
Miska eli vajaata kuukautta vaille 11-vuotiaaksi ja menehtyi äkillisesti tällä viikolla. Vaikka ikävä on hirveä, en silti liioittele sen hyviä ominaisuuksia. Se oli maailman rakastavin ja maailman rakastettavin pikku lurjus, joka ei kertakaikkiaan antanut kenellekään mitään muuta vaihtoehtoa kuin rakastaa takaisin.
Mutta jos ette metsästä, niin en suosittele kuitenkaan bretonia :D
Irlanninterrieri kuulostais sopivalta, tai se pihakoira. Sellaisia "peruskoiria" on oikeastaan maailma pullollaan, mikä tekee asiasta turhan hankalan. Mutta noutaja pärjää hienosti lapsiperheessä, eikä se tiedä harrastatko sen kanssa jotakin tiettyä vai puuhaatteko omaksi huviksi mitä milloinkin.
Ihana tarina teillä! Koiran ottamisessahan on läsnä se tosiasia, että minä todennäköisesti elän pitempään kuin se. :(
PoistaToisaalta tästä sielua korventavasta ikävästä huolimatta pidän sitä siunauksena, että saan elää kauemmin kuin koirani. Voin huolehtia niiden koko elämän ajan siitä, että niillä on kaikki mitä ne tarvii ja ne saa hyvän ja arvokkaan lähdön sitten kun sen aika on.
PoistaMe päädyttiin lapinporokoiraan samanlaisten pähkäilyjen jälkeen. Ja aivan nappi valinta oli. Haukkuherkkiä nämä voivat olla, mutta meillä ei ainakaan hauku ns. turhaan ollenkaan. Aivan mahtava perhekoira, fiksu myös. Ja turkki tosi helppo. Kertaakaan ei olla koiraa pesty, alusvillan ansiosta ei haise ns. koiralle. Lika ei tartu ollenkaan edes jalkoihin. Riistaviettiä voi olla joillain yksilöillä ja muutenkin kuulemma esiintyy paljon vaihtelua rodun sisällä. Terve, alkukantainen, suomalainen rotu. Oppii nopeasti, mutta motivoinnissa voi olla välillä hankaluuksia.
VastaaPoistaMe soitettiin paikalliset rescue mestat läpi ja kysyttiin et missä ois pentuja. Halusin ehdottomasti rescuen koska kodittomia koiria on ihan liikaa ja suht pienen pennun ettei liikaa damagee jo tullut. Halusin myös sekarotuisen koska en halunnut viettää aikaa ja rahaa jalostuksen jälkiä korjaillen. Kyllä se koira sitten valitsi melkein 7 vuotta sitten meidät: se ei ollut se pentueen innokkain hyppiä, vaan se joka jäi vähän muiden jalkoihin vaikka kuinka yritti likelle. Rodusta ei tietoakaan, karvaa lähtee enemmän kuin tykkäisin ja lapsiin on ollut tottuminen mutta muuten uskollinen, ihana ystävä. Nyt tekisin samalla lailla mutta lapsi mukaan ja katsomaan muutaman kerran että tiedän et pienet lapset on ok.
VastaaPoistaOikein fiksi taktiikka! Mutsilla oli tämä sama: valitsi aina pentueesta pahnanpohjimmaisen! Oliko niin että otitte rescuen elämäntilanteessa, jossa lapsia ei vielä ollut ja siksi tottumisessa meni aikansa?
PoistaNeljän täysin erilaisen koiran jälkeen olen sitä mieltä, että ei sillä koiran rodulla ole lopulta ihan kauheasti väliä. Jos ei hae just tiettyyn tarkoitukseen koiraa, niin tärkeämpää olis valita hyvä kasvattaja, jolta saa terveen ja täyspäisen koiran. Kaikissa roduissa on esim. arkoja ja helposti hermostuvia yksilöitä, sellasta ette halua. Ette myöskään nivelvaivaista tai silmäsairasta, joten käykää näitä asioita läpi tarkkaan. Hyvä kasvattaja on ehdottoman rehellinen (muistakaa että täydellistä rotua tai yksilöä ei olekaan, aina pitää löytyä myös vikoja). Ja kasvattajilta saa apua ja opastusta, rohkeasti vaan viestittelemään ja kyselemään, etsikää kivoja kasvattajia ja terveitä pentuja, ja päättäkää sitten vasta rotu jos vielä jää tasavertaisia vaihtoehtoja.
VastaaPoistaKoiraa ei voi ostaa niinkuin marketista, että haluaisin tälläisen, kiitos. Täydellistä pentua voi joutua odottamaan vuosikausia, jos ensin on tiukat kriteerit ja sitten vasta etsitään pentua. Tsemppiä teille, etenkin pennun kasvatukseen!
Joo, nänhän se on ja eniten sillä kasvattajan ammattitaidolla on väliä. Ja koska tuttavuus kasvattajan kanssa kestää parhaimmillaan 15 vuotta niin kannattaa valita sellainen jonka kanssa tulee hyvin toimeen. :) Rotumääritelmästä lähinnä katson ettei ole taipumusta terävyyteen, haukkumiseen tai arkuuteen, jotka ei oikein lapsiperheessä ja kaupungissa käy.
PoistaItse olen löytänyt omani Kulkureiden kautta
VastaaPoistaKun näin hänet minulla klikkasi tuli olo että tuo on meidän
Joskus sinulle vain tulee sellainen olo että tiedät koiran olevan kuin tehty sinun elämäsi palapeliin
Usein tämä on totta (ellet sitten hetken mielijohteesta ottanut koiraa)
Itse harkitsin 15 vuotta ja etsiskelin pari vuotta kunnes näin tämän ihanan polvenkorkuisen sekarotuisen vilistelijän
Olipa pitkä harkinta-aika mutta onnellista että löysitte toisenne lopulta! <3
PoistaHmmm, täällä on jo pilvin pimein viestejä mutta kerron silti. Meillä etsittiin kodinvaihtajakoiraa, koska pentuun en olisi ikimaailmassa suostunut. Ja ehdottomasti poikaa, ei enää yhtään naista tähän taloon kiitos :D Koska etsittiin aikuista, rotu ei ollut niinkän tärkeä vaan nimenomaan yksilö ja sen tausta. Ja sitten aivan yhtäkkiä, löytyi aivan täydellisesti meidän perheeseen sopiva tapaus. Klassinen tämän se täytyy olla -mach. Vaikka täytyyy myöntää että taustatyötä ja pohdiskelua oli tehty, ja ennakkotiedot jo lupasivat hyvää. Ajettiin läpi koronasuomen puskapissakäyntien ja hesen noutoruuan turvin :D Nyt on kahden viikon yhteiselo takana ja tuollainen ranskanvesikoiran ja labradorinnoutajan sekoitus tuntuu just passelilta rodulta :)
VastaaPoistaKyllä internetiin koiratarinoita mahtuu! Kuulostaa ihan mahtavalta yhdistelmältä! Mistä tämä tyyppi löytyi?
PoistaLöytyi Hurttakodin kautta (Ypäjällä). Ja yhdistelmä on kyllä vallan mainio. Alunperin kyseessä ollut vahinkopentue. Ehkä tälle combolle olisi enemmänkin kysyntää :D
PoistaAustralianterrierit on aivan ihania, mut lasken ne pikkukoiriksi kokonsa puolesta. Onko ne yhtä jääräpäisiä kuin terrierit yleensä? Ainakin rotukuvauksen mukaan löytyisi paimenkoiramaista puuhakkuutta?
VastaaPoistaKun lapset tuli kouluikään ja itsellä oli yhtäkkiä jopa mentaalista ylijäämää, tuli koirakuume. Rotua mietittäessä meillä oli erinäisiä koira-amatöörin kriteereitä: ei saa lähteä karvaa (mulle ykköskriteeri), pitää olla ”allergiaystävällinen” (koska mies mahdollisesti allerginen), ei liian pieni muttei liian iso, perhe/seurakoira eli ei voimakkaita viettejä, ei erityistarpeita (erityisen suuri määrä liikuntaa, aivojumppaa tms joka päivä), yleisfiksu ja suht miellyttämisenhaluinen. Mun lapsuudenkodissa oli villakoira ja ne on fiksuja ja kivoja mutta mun kokemuksen mukaan usein fanittaa yhtä perheenjäsentä yli muiden ja on vähemmän sosiaalisia. Päädyimme sitten keskikokoiseen australian labradoodleen, jota piti jonottaa puoli vuotta ja joka tuli meille 5 viikkoa sitten, sopivasti karanteeniaikaa piristämään. Vaikuttaa mukavalta koiralta, joka on todella motivoitunut oppimaan ja tulee lasten kanssa toimeen. Ja on tietysti ihan supersöpö!
VastaaPoistaMe kävimme saman roturumban läpi. Mikään ei sopiva. Kunnes, ta daa, stabijhoun. Harvinaisempi, mutta ei lainkaan niin harvinainen kuin luulisi. Kaikin puolin helppohoitoinen, miellyttävä, sopuisa, rakastettava, liikunnallinen mutta täyspäinen rauhallinen koira. Tutustupa. Esim. Hankikoira.fi tao jokin vastaava summaa nopeasti. Kyllä, se on siinä.
VastaaPoistaTsekkaa Cockapoo rotu! Itsellä ollut kultainen noutaja ja Westie aiemmin. Nyt on reilu 4kk ollut Cockapoo ja on kyllä aivan ihana kaveri. Ihania oli edellisetkin mutta ehkä tämä on kaikkein ”sensitiivisin” (voiko noin sanoa? ��)
VastaaPoistaMun piti parikymppisenä ostaa rotikka (meillä oli kotona ollut aina Suomenpystykorva) mutta sitten suoritin metsästyskortin ja perehdyin karkeakarvaisiin mäyräkoiriin ja nyt on toinen sitä sorttia talossa; eka eli 17 vuotta. Alettiin jo puhua että JOS se kuolee (ei kun....).
VastaaPoistaMolemmat uroksia eivätkä ole merkkailleet, nartuilla on noh, nartun luonne (naiset on naisia lajista riippumatta).
Mihin rotuun sitten päädytkään niin jos vanhemmat (tai koiruus itse jos jo vanhempi) on käynyt luonnetestissä niin se kertoo paljon juurikin arkuudesta, varautuneisuudesta, stressaantuvuudesta yms.
Yleisesti ottaen rodut joiden tarkoitus on olla "vain" seurakoira/näyttelykoira ovat sairaampia; jalostettu ulkonäkö edellä vs. käyttökoirat. Mäyräkoirissakin mun mielestä (ja vain mun mielestä) pitkäkarvaiset esimerkiksi arempia ja haukkuherkempiä. Karkeakarvaisia taitaa olla metsästyskäytössä eniten ja jos miettii esim. mitä luolatyöskentely vaatii niin koiralla täytyy olla ainakin hyvä itseluottamus ja rohkea luonne.
Makkara ei sovi tosikolle, on kompaktin kokoinen kulkemaan reissussa mukana, välillä enempi kissa kuin koira, äärettömän perhekeskeinen ja välillä kiero kuin savolainen.
Koti ei ole koti ilman koiraa; onnea omanne etsintään.
Mrs G
Suosittelen havannankoiraa! Se on kaikkea tuota mitä halusit, paitsi keskikokoinen, mutta pienikokoiseksi koiraksi sitkeä ja jaksaa kyllä kulkea mukana vaikka korkeille vuorille.. turkinhoitokin on helppoa jos turkin leikkaa muutaman kerran vuodessa lyhyeksi. Pitkänä jos pitää, niin siinä on kyllä hommaa. Ihana, sosiaalinen, lapsiarakastava, miellyttämishaluinen, nopea oppimaan uutta, vieraista ilmoittaa mutta muuten hyvin vähän ääntäpitävä rotu. ��
VastaaPoistaMeillä tuota lasten kanssa viihtyvää tyttökoiran paikkaa täyttää nyt 4-vuotias labradori. Se on suorittanut virkaansa kelvollisesti vasta kaksi vuotta, jos oikein realistisia ollaan, niin vuoden. Niin kauan meni kasvattaa siitä kunnon koira.
VastaaPoistaLapsiperhe-elämän osaksi oppiminen vaatii railakkaalta ja nopeasti isoksi kasvavalta koiralta ihan hillittömän paljon, kun ongelmatilanteista ei selvitä nappaamalla koira syliin. (Eikä se pikkukoirillakaan oikeasti ratkaise mitään, pikemmin palkitsee huonon käytöksen.)
Meillä koira ei saa: kerjätä ruokaa eikä kytätä ruokailevia lapsia (joilta tipahtelee ruokaa), riehaantua lasten juoksemisesta sisällä, ottaa lasten leluja, hyppiä vieraita vasten, vetää hihnassa, nousta sohvalle tai sänkyihin eikä nuolla ihmisten kasvoja tai käsiä (koiran herkkua ON muun muassa kanin papanat metsässä!)
Kuulostaa varmaan jonkun korvaan ihan hirveältä kieltolistalta, mutta nyt meillä asuu oikein mukava, paikkansa tietävä ja taitava koiraleidi. Ei ollut helppoa, hyvä etten alussa tiennyt miten pitkä
koiran keskenkasvuisuusaika on...!