Kuvittelen itseni laiturille juomaan kaljaa

Herään yöllä ääneen, joka kuulostaa siltä kuin joku kaataisi kuormallisen soraa peltikatolle. Se on vain huhtikuinen raekuuro, tarjoiltuna voimakkaan länsituulen kera. Kuulen, kuinka kuopus käy vessassa, hänkin on hereillä. Tämä on nykyään todellisuudessa vikana: olen koko ajan liian hereillä. Tai sitten todellisuus on muuttunut uneksi, en tiedä kumpi on parempi selitys.

Eräässä painajaisessani, joka toistuu aina silloin tällöin, olen hississä. Näen unta, että olen tavaratalossa tai toimistokolossissa menossa alakertaan ja astun hissiin, mutta häkkyrä ei kuljekaan ylös tai alas vaan myös sivulle ja tekee kesken matkan teräviä käännöksiä kuin huvipuistolaite mutta ilman hauskuutta. Hississä on rauhaton olo. Nyt se sama rauhaton olo on koko ajan, hereillä.

Tulen yleisen epävarmuuden kanssa huonosti toimeen. Olen siellä hemmetin ulkokehällä taas, vankilassa ilman seiniä. En näe, mitä edessä on ja voin vaikuttaa asioiden kulkuun vain rajallisesti. Sisäinen kontrollifriikkini on ottanut osumaa viimeiset 12 vuotta, mutta kokonaan se ei suostu katoamaan. Se on kuin lännensankari, joka väijytyksen jälkeen raahautuu viimeisillä voimillaan johonkin kiven taakse laskemaan lippaansa panokset. Tunnen sympatiaa sitä kohtaan.

Kotona en pysty tekemään töitä, mutten pysty rentoutumaankaan. Tuntuu siltä, että töitä on kamalasti mutta ei mitään laskutettavaa. Ja toisaalta nyt kun olisi aikaa kirjoittaa, en pysty siihenkään. Minulla on koko ajan olo, että olen unohtanut jotain, mutta samalla olen helpottunut, etten muista mikä se on, sillä en osaisi kuitenkaan hoitaa sitä. Pitäisi päästä saaristoon.

Kuvittelen itseni mökkilaiturille juomaan kaljaa. Olen viettänyt lempijuhlaani pääsiäistä jo 10 vuotta mökillä. Vuoden ensimmäiselle mökkireissulle ajoittuvat kaikki kivat kevään aloituksen traditiot perunatalkoista talviturkin heittoon. Ja nyt tontilla olisi kaikkea muutakin katsottavaa: tien, laiturin ja saunamökin paikka. Istutushommat.

Kärpänen ikkunassa surahtaa kiivaasti. Se paheksuu lamaannustani ja ymmärrän, että se on oikeassa.

Laitan sisään puolen tusinaa apurahahakemusta.
Maksan Skidille 20€ siitä että hän siivoaa jääkaapin.
Kaivan esiin peruskartaston ja suunnittelen junamatkaa kesälle 2021.
Askartelen kananmunakennokanan korvaukseksi siitä, että meillä ei taaskaan ole rairuohoa.

Lopuksi lähden kävelylle ja puhun ystävän kanssa tunnin puhelimessa. Paluumatkalla huomaan, että tutun kukkamyymälän kesäpiha on auki. Ostan kuusi orvokkia ja neljä jotain, jonka nimeä kysyin kahdesti enkä edelleenkään muista. Ne täytyy vielä ottaa sisään yöksi. Jään puuhailemaan takapihalle, haravoin ja istutan orvokit. Huomaan, että kuivahtanut hortensia, joka minun piti kaivaa pois ja viedä tunkiolle, tekeekin nuppua. Elämä jatkuu, vaikka se näytti kuolleelta. Minun pitää tehdä samoin.

Ohjaan päivälliskeskustelun päättäväisesti koronasta koiraan.  Kastan suklaamunaa viinilasiin. Kamalaa, mutta olkoon.