Valoa kotiin!

Ikkunoiden pesu olisi aiheellista.

Viisi vuotta sitten seisoimme nykyisessä olohuoneessamme vähän hämmentyineinä. Meidän ei ollut tarkoitus muuttaa. Emme etsineet asuntoa, emmekä varsinkaan nähneet mitään järkeä muuttaa 120 neliön rivitalosta 120 neliön rivitaloon 400 metrin päähän. Syy, miksi sitten kuitenkin muutimme, olivat näkymät. L-kirjaimen muotoisessa, länteen avautuvassa olohuoneessa oli kattoon asti korkeat ikkunat ja näkymäksi avautui laaja vihreä niittyalue.

Remontoimme rauhalliseen tahtiin. Olin aikaisemmin puskutraktorisisustaja: kaikki pois ja uutta tilalle, ja mahdollisimman pian, kiitos. Arkkitehti-appiukkoni kehotti kuitenkin malttiin: asumaan asunnossa jonkun aikaa ja seuraamaan, miten elämä asettuu ja vuodenkierto asunnossa näkyy. Se, mitä hätäpäissäni kuvittelen tarvitsevani ei välttämättä ole tarpeellista.

Ja se oli hyvä neuvo. Näillä leveyksillä asuminen on nimittäin sellaista, että kesällä joka luukusta porottaa sisään ja talvella taas ei näe mitään, jolloin pitää tietää mitä tekee. Yksi selkeä puute olikin se, että isoista ikkunoista huolimatta asunto ei ollut kovin valoisa. Muutos vaati kolme toimenpidettä.

Ensinnäkin kaadoimme pihatöiden yhteydessä valtavan, katon päälle kallistuvan omenapuun, mikä poisti välittömästi viidakkotunnelman sisältä ja ulkoa. Uusi omenapuu on matalampaa riippamallia ja toimii myös parempana näkösuojana tielle.

Sitten oli aika uudistaa ilme valoisammaksi sisältäpäin.

Ennen:

Ruokapöydän ylle tarvittiin kaksi valaisinta ja karmea loisteputkirivistö ikkunan päällä korvattiin kirkkaalla led-nauhalla, jonka tehoa voi säätää langattomasti valaistustarpeen mukaan. Migreenipotilaiden takia loisteputkia ei ikinä voinut pitää päällä, joten valoa oli talvella aina liian vähän.

Kolmas ongelma olivat ikkunoita kehystävät tummat palkit, jotka aiheuttivat sen, että syksyisin ikkunaseinällä vastassa oli aukko pimeyden ytimeen. Jos palkit olisivat vaaleat, ikkunan muotokin näkyisi paremmin.

Pistimme toimeksi pari viikkoa sitten, kun sopiva maalari löytyi. Valitsin sävyksi vaaleanharmaan (Tikkurila 1964), sillä halusin arvostaa arkkitehdin alkuperäistä ideaa seinästä erottuvista karmeista. Lisäksi appiukkoni on kouluttanut minua luopumaan maalarinvalkoisesta, joka on kuulemma amatööreille, ja valitsemaan aina sävytetyn valkoisen.

Lopputulos on hämmentävän hyvä. Nämä kaikki toimenpiteet olivat yksitellen tehtyinä aika pieniä juttuja, mutta muutos on lopulta valtava. Väitän, että riittävä valo on sohvaa paljon tärkeämpi viihtyvyyden elementti, erityisesti marraskuussa.

Tästä muutoksesta luonnollisesti seurasi myös dominoefekti: nyt voin vihdoin miettiä olohuoneen verhoja, jotka ovat olleet placeholder-mallia viitisen vuotta. Lisäksi aamun puolelle eli makuuhuoneisiin tarvitaan paitsi sama maalausurakka myös kunnon pimennysverhot ja jonkinlaiset screen-kaihtimet, jotka blokkaavat kesällä niin lämpöä kuin valoakin. Kyllä se helle sieltä tulee, vaikka ei juuri nyt uskoisi.