– Meillä meni hyvin, Skidi huokaisi, kun vihdoin istuimme junassa matkalla kotiin perinteisistä yleisurheilun juniorikisoista. Nyökkäsin, tyytyväisenä. Kisat todellakin olivat sujuneet hyvin, vaikka mitaleja ei kaulassa ollutkaan. Molemmilla olivat jalat muussia ja minulla on vielä tänäänkin persus hellänä kisakatsomon ergonomiasta, mutta matkassa oli monta uutta personal bestiä, henkilökohtaista ennätystä.
Tajusin vasta Skidin kommentista, että olin itsekin tehnyt henkilökohtaisen ennätykseni. Jopa season's bestin. Meillä oli mennyt hyvin, yhdessä.
Kun juna liukui eteenpäin halki lumen peittämän hämäläisen esikaupunkialueen, mietin, että olen kehittynyt valtavasti viime vuodesta. Osuin lankulle, en varastanut lähdössä ja loikin aitojen yli ketterästi kuin kilipukki.
Aloittelevan huoltajan treeneissä pitäisi käydä läpi seuraavat tärkeät viimeistelyharjoitukset.
Kisakanslian etsiminen on ensimmäinen rasti. Jos ei ole koskaan ollut oikeissa kisoissa, ei käyttöliittymä ole kovin intuitiivinen, mutta kisakanslia nostaa epätietoisen uuvatin takaisin kärryille! Sieltä saa käsiohjelman (tästä lisää seuraavassa kohdassa) lisäksi ylimääräisiä hakaneuloja, Tampereen taksikeskuksen numeron ja ruokalipukkeita. Ei tarvitse syödä pelkkää reissumiestä kahta päivää, jos ei halua!
Takerru käsiohjelmaan. Unohda epäselvät kuulutukset, sillä tästä painotuotteesta näkee ihan pirusti kaikenlaista kätevää infoa eräjaoista aikatauluihin. Alleviivaustussi mukaan. Lisäksi sieltä näkee, missä hallissa T12 pituus hypätään ja missä kyseinen B-halli sijaitsee. On hirmu kätevää, kun urheilija voi keskittyä suorituksiinsa eikä eksyneen mutsin etsimiseen.
Ole yhden hengen tavaratalo. Pakkaa mukaan kaikkea paitsi kukkamultaa. Itse lähden siitä, että se, mitä ei löydy kisakansliasta, löytyy veskastani: rakkolaastareita, smoothieta, pähkinöitä, saippuaa, hiuslenksuja, teippiä, kasvomaalit, huulirasvaa, vessapaperia ja kylmägeeliä. Ja jos kukkamultaa jostain syystä tarvitaan, singahdan hakemaan.
Muutu tietotoimistoksi. Puhelimeen kannattaa koota aikataulu myös digimuodossa, jos joku pöllii käsiohjelmasi. Kaikki lajit alkavat jo tuntia ennen itse suoritusta verryttelyllä, callingilla, askelmerkkien laitolla ja keskittymisellä (ymmärrän nyt paljon paremmin niitä hämmentyneitä toimitsijaparkoja 80-luvulla, kun ilmestyin vain yhtäkkiä lähtöviivalle). Tällä kertaa tiesin, missä välissä on pakko syödä, vaikka ei olisi yhtään nälkä.
Löydä itsesi. Tiedän nyt, millainen huoltaja haluan olla. Tämä on ollut se vaikein rasti, sillä esikuvia ei oikein ole ollut. Olen aina kammonnut niitä vanhempia, jotka karjuvat pikkulapsille kurkku suorana futiskentän laidalla tai takakaarteessa, mutta pelisilmänsä päällä istuminen ei luojan kiitos ole ainoa vaihtoehto. Kysyinkin kersalta, mitä hän minulta odottaa. Hän haluaa huoltajan, ei valmentajaa, suoritusrauhan, ei karnevaalia. En siis tyrkytä neuvojani, mutta jos Skidi itse haluaa jeesiä, selitän kyllä videon kera. Olen saatavilla, hurraan, pyyhin kyyneleet – ja piilotan piikkaripussiin irtokarkkia.
Treenaamalla oppivat uusia temppuja niin nuoret kuin vanhatkin koirat, ja vanhemmat. Toki ensi kerraksikin jäi vielä pari juttua.
Voin huoletta jättää omat treenikamani pakkaamatta, sillä en jaksa mennä 12h kisapäivän jälkeen salille vaikka kuinka toiveajattelisin. Enkä enää laita puoliksi syötyä banaania takaisin laukkuun ja jos laitankin niin en nyt ainakaan kuulokkeideni päälle. Niin ja löin pääni enää kertaalleen ylimmän katsomorivin yllä kulkevaan teräspalkkiin, mutta siinäkin oli kerta liikaa. Riittää enemmän kylmäpusseja urheilijoille.
Kukkamultaa. Repesin. :D
VastaaPoista