Kuinka minä päädyin katuojaan

Laadunvalvonta liikkeellä.

Ai hitto, että meni hermo kun luin tämän uutisen: varikset on opetettu siivoamaan puistosta ihmisten jälkiä. Että nyt sitten eläimetkin joutuvat osallistumaan kaiken maailman idioottien jälkien siivoamiseen! Eikö millään ole enää mitään rajaa?

Olen hyvin roskaamissensitiivinen ja himolajittelija. Roskien laittaminen (oikeaan!!!!) roskakoriin on maailman helpoin ja luontevin asia - ihan turha tulla änkyttämään, ettei roskiksia ole kaikkialla. No ei vittu olekaan, mutta niitä omia jätteitään voi myös kantaa mukanaan kunnes asianmukainen loppusijoituspaikka löytyy. Toivon kaikille roskia luontoon heittäville imbesilleille influenssaa, sukupuolitautia ja vaikeaa aknea.

Mutta rupesin tästä uutisesta tarkkailemaan hermojani: miksi juuri roskaaminen ottaa niin raskaasti päähän? Miksi pinnani kiristyy aivan älyttömästi siivoamisen ulkoistamisesta muille? Siksikö, että täällä perheessä olen saanut tarpeekseni kamojen keräilystä eteisen lattialta?

No ei varsinaisesti. Olen tullut siihen tulokseen, että yhdistävä tekijä melkein kaikissa someraivojen aiheissa on koettu piittaamattomuus. Sydämistyminen on syvää aina kun ihmiset kokevat, että yhteisistä säännöistä / muista ihmisistä (=minusta) ei välitetä. Iltapäivälehdet suorastaan elävät piittaamattomuusotsikoista, jotka tuovat tuohtuneilta anonyymeiltä somejakoja ja sivulatauksia kommenttiosioon.

Ravintolassa kiljuvat lapset.
Pyöräilijä, joka polkee jalkakäytävällä.
Parveketupakointi.
Keväinen koirankakka kengänpohjassa.

Törkeä piittaamattomuus on erityisen ärsyttävää, koska sen juurien katsotaan olevan nöyryyden puutteessa. Niin minustakin. Mieleni tekee karjua, että täällä on saatana muitakin! Millä helvetin oikeudella joku mulkvisti sotkee meidän kaikkien yhteistä kaupunkia? Tai mikä karmeinta: kansallispuistoa!

Tältäkin saariston kansallispuiston rannalta noukin taskut täyteen muovihaarukoita, lasinsirpaleita ja tupakantumppeja.

Mutta raivo on turhaa. Parasta lääkettä piittaamattomuuteen on piitata itse, todeta, että tämä on nyt minulle tärkeää, ja toimia muutoksen puolesta. Vitutuksessa vellominen ja vierestä katsominen ovat tietenkin vaihtoehtoja, mutta eivät varsinaisesti muuta mitään.

Paitsi, että käymme joka kevät kersojen kanssa siivousretkillä, olen itse kävelyilläni ruvennut ploggaamaan. Noukin roskia ylös aina kun niitä huomaan. Ihmiset tietenkin katsovat kuin puolihullua, kun loikkaan yhtäkkiä ojasta jätskipaperin kanssa (pitäisi hommata kumikäsineet), mutta saan siitä suurta tyydytystä. Ja kyllä sitä joku muukin jaksaa arvostaa. Kun tänään nostimme kävelyllä Skidin kanssa kumoon kaadetun roskiksen takaisin ylös, toisella puolella tietä mies hurrasi meille.

Ja tätä samaahan se variksia kouluttanut puistonhoitajakin sanoi: varisten siivousurakka tekee roskista näkyviä, jos ne eivät ole sitä ennen olleet. Piittaamattomuus saattaa nimittäin olla tietämättömyyden lisäksi myös ajattelemattomuutta. Me ihmiset kun olemme loppujen lopuksi suhteellisen tyhmä laji, jolla vain sattuu olemaan äänihuulet ja näppärät sormet.

Tämän lisäksi voi silti toivoa kaikille roskaajille influenssaa, aknea ja sukupuolitautia. Kyllä sekin helpottaa.