Kirsikka on salaliiton uhri

Kun pari vuotta sitten teimme piharemontin, hoitovastuulleni tuli matalana kasvava riippaomenapuu, pensasmustikkaa ja mustaa viinimarjaa. Ahomansikkaa kasvoi jo valmiiksi ja maanpeittokasvina se sai jatkaa. Viime metreillä puutarhuri huomautti, että pihan perällä olisi vielä tilaa yhdelle puulle. En ole suuri hedelmäfani, joten päätös oli helppo.

Valitsin hapankirsikan, jonka kanssa ystävystyminen vei pitkään. Sittemmin olen kunnostautunut myös kirsikkaliköörin teossa.

Kirsikka on nimittäin jonkun globaalin salaliiton uhri. Ihminen, joka duunasi ensimmäisen kirsikkamakuesanssin, ei ollut täysissä sielun ja ruumiin voimissa, sen verran pieleen aromisekoitus meni. Dr Pepper, sokeriliemessä uitetut pinkit cocktail-kirsikat ja muut "kirsikan" makuiset tunkkaiset ja karvaat makeishirvitykset eivät nimittäin maistu pätkääkään oikealle kirsikalle, jättivät vain lähinnä kroonisen kirsikkakammon.

Pääsin sinuiksi kirsikan kanssa vasta kolmekymppisenä, se tapahtui Schwarzwaldin kakun kautta. Kakussa oli paksu, hapan kermavaahto, välissä omatekoista kirsikkahilloa ja kirsikkalikööriä ja päällä tummia kirsikoita koristeena. Otin kolme kertaa lisää.

Oikeassa hapankirsikassa on hienostunut aromi ja miellyttävä kirpeys, jota esim. punaisessa viinimarjassa on hieman liikaa. Se pääsi saman tien TOP3 listalleni, jossa kärkisijaa pitävät mustikka ja vadelma.

Lisäksi kirsikalla on läjäpäin terveysvaikutuksia! Kun kuulin, että kirsikka voi parantaa unenlaatua ja joissain tutkimuksissa se on pienentänyt kolesteroliarvojen lisäksi jenkkakahvojakin, pomppasin välittömästi koneelta hakemaan puusta iltapalan. Paria kourallista enempää siitä ei tänä vuonna tullutkaan, mutta onneksi on tori.

Syökää marjoja ihmiset. Nyt ne ovat parhaimmillaan!