En ollut nuorempana uimisen ystävä. Opin uimaan aika myöhään, joten kökin lastenaltaassa viimeisten joukossa. Vanhempana lintsasin liikuntatunneilta, koska inhosin kylmää vettä (ikuisten palelijoiden kerho oli pystyssä jo ala-asteella), puhuhuonehässäkkää ja rottinkisilmukan kanssa heiluvaa liikunnanopettajaa.
Tämä huono alku aiheutti sen, että olen sittemmin kiertänyt uimahallit kaukaa. Olen vieraillut hallissa viimeksi urheilumielessä Skidiä odottaessa, kun kävin loppuraskaudesta vesijumpassa mielenterveyssyistä, ja vauvauinnissa.
Uiminen on kutistunut siihen, että käyn mökkisaunasta pulahtamassa (ja yritän olla murtamatta varpaita) meressä.
Lomalla pääsin yllättäen uimisen makuun. Uin hotellin pitkässä lämmitetyssä altaassa helposti kilometrin päivässä. Aluksi kädet puutuivat, niskaan sattui ja nenään meni vettä, mutta hiljalleen tekniikka alkoi löytyä. Kun lainasin vielä kersojen uimalaseja, huomasin, että tästähän voisi jopa nauttia. Opin hiljalleen hengittämään järkevästi vetojen välissä ja uskalsin laittaa naaman veteen, mutta laskuissa sekosin ihan viimeiseen asti. Meditatiivisessa tilassa on vaikea muistaa, kuinka monta altaanmittaa on mennyt.
Ja nyt täällä kotona huomaan, että minullahan on oikeastaan ikävä uimista! Laji, johon minulla ei ole oikein koskaan ollut mitään suhdetta, olikin aika jees. Ja nyt on vähän sellainen olo, että pitäisikö uimisesta yrittää kehittää harrastus?
Vesi on loppuviimeksi ihanan armollinen ja vartalonmyötäinen elementti. Uidessa mikään ei hylly tai heilu, kiristä tai purista eikä niveliinkään koske, mutta silti tulee lämmin ja aineenvaihdunta kiihtyy. Lisäksi tätä lajia on minun taidoillani mahdotonta harrastaa verenmaku suussa. Kunhan polskin rauhallisesti edestakaisin.
On elämän ironiaa, että löydän tämän lajin nyt, kun lähiuimahallimme on remontissa (ja se tuskin valmistuu ikinä). Ehkä sitten kesällä, kun olisi loma ja aikaa matkustaa pitemmälle, maauimalaan.
Sitten olisivat tietenkin luonnonvedet. Jo viime kesänä tuli mieleen, että hankin vartissa smurffeiksi muuttuville lapsille kokopitkät märkäpuvut, mutta pitäisikö hankkia sellainen itsellenikin? Tulisiko sitä ikinä lähdettyä sahaamaan tuohon rantaan?
Ehkä ei. Mutta jos sulla on uimahalli lähellä, niin kokeile sitä. Uusia ystäviä voi saada keski-ikäisenäkin.
Kävin meidän lähiuimahallin järjestämän tekniikkauimakoulun viime syksynä, ja nykyään uin viikossa pari kertaa, vähintään kilometrin kerrallaan. Vaparilla mennään mitä en olisi ikinä uskonut. Keho oikein vaatii uintia nykyään! Uskomatonta. Olen jopa päässyt hoikistumaan, mikä sinällään on oikein mukava lisä. Uinnin löytyminen oli itselleni viime vuoden parhain juttu, ellei kissan ottamista lemmikiksi lasketa. Just tänään ei lasketa kun katti on ärsyttänyt ihan kybällä.
VastaaPoistaSuosittelen hakeutumaan tekniikkauimakouluun.
Kappas! :O Mulla jotenkin karvat nousee heti pystyyn sanasta uimakoulu, vaikka varmaan olisi ihan hyödyllistä. Toisaalta pärjään tällä nykyisellä mummotyylilläni ihan hyvin, kunhan nyt jotenkin pääsisin tässä alkuun.
PoistaMä suosittelen myös aikuisten tekniikkakurssia. Kun saa tekniikan vähän parempaan kuosiin on kivempi uida. Vaikka mä olen aina ollut kova uimaan ja osasin uintitekniikan kohtuu hyvin niin mullekin tuo tekniikkakurssi antoi uutta potkua uintiin. Kävin jossain vaiheessa myös kerran viikossa aikuisten kuntouintiryhmässä ja sielläkin neuvottiin tekniikkaa.
PoistaNyt on uiminen on jostain syystä jäänyt, pitäis taas ottaa mukaan liikuntavalikoimaan. Muutama eka kerta on aina tuskaa kun tekniikka on hukassa, mutta sen jälkeen nautittavaa.
Ja Leppävaaran uusittua hallia suosittelen minäkin.
Mä innostuin uinnista just tekniikkakurssin ansiosta. Olen hirmu ylpeä että opin kuin opinkin vaparin. Uimassa oli kiva käydä kun oli itsellä "harjoitusohjelma" eli erilaisia harjoitteita eri matkoja. Nykyään vuorottelen vaparia ja rintauintia, tavoitteena että sitä vaparia menisi ihan putkeen se pari kilsaa. Mutta tosiaan, jotenkin pääsin ihan seuraavalle levelille uinnissa tän tekniikan opettelun jälkeen. Voithan sä palkata vaikka open jos ryhmäkurssi ei kiinnostele. :)
PoistaEi se ryhmäopetus se ongelma ole vaan se, että en oikein tunne kaipaavani parempaa tekniikkaa. Musta se vapari on kamalaa pärskimistä kun tykkään sellaisesta juuri ja juuri vedenpinnan rikkovasta etenemisestä. ;) Mutta ehkä se sitten alkaisi kiinnostaa jos enemmän harrastaisi.
PoistaLeppävaaran uimahalli on kiva, käyn itse tapiolalaisena siellä. Vesi ei ole tälle vilukissalle liian kylmääkään ;) löysin myös uimisen pitkän vihasuhteen jälkeen viime syksynä ja nykyään on päästävä vähintään kerran viikossa halliin.
VastaaPoistaMillä sä kuljet sinne? Mun kokemus on, että Leppävaaraan ei oikein pääse millään julkisella järkevästi. Mä laitan toivoni Matinkylään: tulisi se halli metromatkan päähän!
PoistaVoitin työpaikan liikunta-arpajaisissa uimarannekkeen noin 5 vuotta sitten ja olen siitä asti käynyt kerran viikossa uimassa tunnin. En mittaa, uin tunnin. Ainoa ongelma on löytää hiljainen aika, koska uin hitaasti.
VastaaPoistaTuo jaan uiminen on varmasti hyvä ratkaisu. Mihin aikaan käyt uimassa?
Poistalöysin uinnin uudestaan vuodenvaihteessa.
VastaaPoistaKuten ylläolevakin, en ui matkaa (koska sekoan laskuissa), uin aikaa.
Ennen altaaseen menoa viileä suihku, niin että altaan vesi tuntuu melkein lämpimämmältä - se auttaa ikuista palelijaa.
Apua! :D Pitänee kokeilla tuota suihkua.
PoistaVesi ei tunnu kylmältä kun siinä liikkuu, itse asiassa joissain halleissa on liian lämmintä vettä :D Ja uinnin päälle pääsee saunaan! Maauimalat on ihania kun sillä hapen määrällä ui vaikka tuplasti mitä hallissa. Minäkin mittaan aikaa, joskus kun haluan arvioida miten pitkälle esim. tunnissa pääsen niin lasken altaan mittoja 10 tai 15 minuuttia ja kerron sitten tunniksi.
VastaaPoistaJuu, tuleehan siinä jossain vaiheessa lämmin mutta aluksi meinaa taju lähteä. Enkä ole kyllä törmännyt liian lämpimiin vesiin missään Suomessa. O_o Islannissa diggasin siitä 42 asteen köllöttelyaltaasta, ahh.
PoistaSama juttu, mutta suosin kylpylöitä. Halleissa on aivan liian kylmä vesi ja inhottava kolkko ilmapiiri. Liian kirkkaat, paljastavat valot jne.
VastaaPoistaTuo on hyvä idea. Onko sulla suosituksia, missä kylpylässä voi uida matkaa? Tosi usein kylpyläaltaat ovat vähän turhan täynnä porukkaa ja se uiminen jää puolittaiseksi.
PoistaMinulla myös on ikäviä muistoja uimaan oppimisesta. 70-luvulla, jolloin kävin koulua, siihen ei todellakaan rohkaistu vaan metodina oli lähinnä pakottaa reippauteen. Meidät oli ala-asteella jaettu uimahallissa A- ja B-ryhmiin, ja kun A-ryhmän uimataitoiset polskivat sulavasti aikuisten altaassa, me B-ryhmäläiset marssimme lastenaltaalle ja yritimme oppia uinnin alkeita vihaisen ja nöyryyttävän uimaopettajatädin johdolla. Mikäli muistan oikein, ei yksikään meistä oppinut hänen johdollaan uimaan. Miksiköhän... Vedestä ei koskaan tullut minulle rakasta elementtiä, vaikka nykyään uinkin.
VastaaPoistaEi terve, kiva meininki. :/ Meitä taas ei opettanut *kukaan*, koska opella meni kaikki aika niiden uimataitoisten vahtimiseen aikuisten altaassa. -_-
PoistaMe muutettiin Espooseen ihan jo rantojen vuoksi! Toukokuusta syyskuuhun meidän lapset ui meressä kerran viikossa. Ne juoksi sinne kahlaamaan jo kun vesi oli kymmenasteista, ja mä menin perässä :) Uiminen on ihanaa!
VastaaPoistaHuh, tunnin uinti kymmenasteisessa vedessä ei kyllä multa luonnistuisi. Hrr. Saunasta mekin toki pulahdetaan mereen jo, ylensä jo pääsiäisenä.
Poista