Mikä kuusivuotiasta vaivaa eli mitä ikäkausista pitää ymmärtää

Kaupallinen yhteistyö: Yle ja Suomen Blogimedia

Olen aina välillä täällä pohtinut, mikä hemmetti kuusivuotiasta oikein riepoo. Miksi se yhtäkkiä sanoo kaikkeen "ei" ennen kuin edes kuulee, mitä kysyn? Miksi joka asiasta on pakko ulvoa kuin pahainen taapero? Miten minimaalisen pienistä asioista oikein voi loukkaantua sydänjuuriaan myöten?

Kyseessähän on tietenkin vaihe. Ja näistä haluaisin tietää enemmän!

Käytinkin lomalla aikaani sivistyksen parissa. Ahmin aamukävelyillä luureista Ylen upouuden Kasvatusviisautta kiireisille -sarjan. Kymmenminuuttisissa podcasteissa toimittaja Anu Heikkinen sekä opettaja ja kasvatustietokirjailija Jarno Paalasmaa käyvät läpi kasvatukseen liittyviä (haastavia) kysymyksiä kuten pitääkö lasten kanssa leikkiä, millaista valtaa lapset saavat käyttää, tehoavatko rangaistukset ja pitääkö koenumeroista maksaa. Aiheita peilataan myös kasvatusklassikoihin kuten Jean-Jacques Rousseaun ja Maria Montessorin teoksiin.

Minuun kolahti erityisesti sarjan kuudes jakso, jossa käsiteltiin lapsen ikäkausia. Eli ajanjaksoja, joihin vanhemmilla saattaa liittyä syvää ulkopuolisuuden ja riittämättömyyden tunnetta.

Olisin voinut kuunnella tästä aiheesta helposti tunnin verran lisää asiaa. Miten täysin järjetöntä uhmakohtausta pitää käsitellä? Miksi kuusivuotias löytää itsestään kuolevan joutsenen? Entä oletteko kuulleet yhdeksänvuotistaitteesta? Ja mitä murrosikäisen aivoissa oikein tapahtuu?

Muistaakseni professori Liisa Keltikangas-Järvinen on kritisoinut, että vanhempien ymmärrys lasten ikäkausista on 30 vuodessa huonontunut. Tunnustan avoimesti oman osaamattomuuteni, mutta en ole ihan varma, ovatko nykyvanhemmat järjestään huonompia kuin esimerkiksi 40-luvulla syntyneet. Eivät minun vanhempani ainakaan millään tavalla osoittaneet niitä ymmärtävänsä tai puhuneet mistään (muustakaan) kehitykseen liittyvästä. Tekivät lähinnä töitä.

Tällainen ymmärrys olisi tietenkin tarpeellista. Jos ymmärtää millaisesta kontekstista lapsi maailmaa katsoo, on mahdollista päästä oman boksinsa ulkopuolelle ja yrittää muuttaa omaa käytöstään. Mutta missä tätä tietoutta jaetaan?

Vanhemmaksi saa ryhtyä kuka tahansa eikä kasvatusviisaus laskeutunut päähäni imettäessä. Olen lukenut pari moderniksi luokiteltua kasvatusopusta, mutta anti on jäänyt ohueksi, erityisesti ikäkausien näkökulmasta. Sain neuvolasta valtavan määrän ruokintaesitteitä mutta en yhtään neuvoa siihen, miten tulen toimeen teinin kanssa. Päädyn googlella aina Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivulle - onko tietoa muuallakin?

Päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelmissa ne vaiheet ensimmäisen kerran konkretisoituivat ja yhteisissä keskustelutuokioissa olen saanut kasvattamiseen uusia näkökulmia.

Joitain taitoja opetellaan koko elämä.
Joskus tulee takapakkia.
Ja kasvattaminen on kasvamisprosessi. Olet itsekin uudessa vaiheessa vanhempana. Siinäpä onkin metatason ongelmanratkaisua, kun yrität ymmärtää lapsen lisäksi itseäsi.

Olen yrittänyt pitää yhtä ohjetta mielessä: vaiheet kuuluvat asiaan. Lapsen ei pitäisi tuntea itseään huonoksi vain siksi, ettei hän vielä osaa kontrolloida impulssejaan tai toimia ryhmässä.

Ja tässä vaiheessa suurimmat mokat on tietenkin jo tehty. Molempia ipanoita kasvattaa jo vanhempien lisäksi kokonainen kylällinen ihmisiä, isovanhemmat, naapurit, valmentajat ja opettajat. Tässä vaiheessa on aika hyvä tilanne, jos ja kun lapsi uskaltaa ja haluaaa vuodattaa koko sydämensä mutsilleen.

Mistä kasvatusaiheista te haluaisitte kuulla lisää? Katsotaan saadaanko teidän toiveenne toteutettua!