Joskus pitää lähteä, että voi tulla takaisin

Lentokentällä oli näkyvissä myrtyneitä ilmeitä. Skidi murjotti, koska pakotin laittamaan pitkät housut  (lämpötilaero toiseen päähän oli yli 40 astetta) ja Snadi tuhersi, että loma loppuu. No niinhän ne tuppaavat tekemään, mutta joskus pitää lähteä, että voi tulla takaisin.

Olin varma, että tulee neliraajahalvaus mutta ei.

Haluan tällaisen mehustationin kotiini!

Allaslukeminen onnistui yli odotusten kiitos tuon ylläkuvatun trampoliinin.

PLUSSAT

• Lennot sujuivat ilman katastrofeja, vaikka tabletti meni rikki edellisenä iltana ja viihdykkeeksi piti haalia "vain" puuhakortteja, kirjoja ja pelejä. Jopa perheemme ruokailuklassikko (tarjotin syliin) jäi tällä kertaa kokematta. 
• Matkakonsepti, jossa lähdetään reissuun samanikäisiä lapsia sisältävän tuttavaperheen kanssa, lisää aikuisten vapaa-ajan määrää merkittävästi. Kyseessä ei tarvitse edes olla BFF, sillä ympäristö pitää huolen virikkeistä. 
• Muutuin taas jumppakärpäseksi. Jos loma olisi kestänyt kuukauden, olisin voinut aloittaa fitness-blogin (tai rosé-viiniblogin)! Uudessa hotellissa oli hyvä kuntosali, erilaisia pelikenttiä ja hotellialueella järjestettiin päivittäin useita aktiviteetteja, tikanheitosta ja padelista joogaan, vesijumppaan ja body workoutiin. Lisäksi kävin rinteillä aamukävelyllä ja uin vähintään kilsan päivässä. 
• Uimataitoiset lapset + lämmitetty vesi + allastrampoliini  = kaksi romaania viikossa. Ja yksi alkava korvatulehdus jatkuvasta plutaamisesta. 
• Rakkauteni hotelliaamiaisia kohtaan nousi uusiin sfääreihin täydellisen makeankirpeän, tuorepuristetun appelsiinimehun myötä.
• Hotellin hiljainen allasalue ei ollut lapsilta kielletty (!), joten Skidikin kävi uimassa siellä muutaman altaanmitan päivässä. Peukku tällaiselle ajattelulle, jossa keskitytään ikärajojen sijaan järjen käyttöön!

Varpaat ja palmut sävy sävyyn!

MIINUKSET (no eivät nämä nyt edes ole mitään miinuksia mutta kun juttutyyppi vaatii)

• Tarvitsen seuraavalle reissulle hyvät korvatulpat. En osaa nukkua samassa huoneessa lasten kanssa edelleenkään (10 vuoden takainen perhepetikokeilumme oli kahden päivän mittainen). Kahistelua, tuhinaa, unissapälpätystä, ähkimistä, nenävinkua, seinään kolahtavia kyynärpäitä. Argh.
• Moitimme myös sisustusarkkitehdin mielenhäiriötä wc-tilojen suunnittelussa. Lasiseinäisen vessan äänieristys oli vitsi, koppihan oli lähinnä megafoni. Toki pierut naurattavat aina.
• Lasten ruokailu menee lomalla suht yksipuoliseksi (oli pakko asettaa päivittäinen rane ja nugettikiintiö), mutta eipähän tarvinnut tapella yhtään. Suostuivat sentään maistamaan manchegoa ja gazpachoa. Ehkä ensi vuonna jo äyriäisiä.

Paluumatkalla olimme kaikki yksimielisiä siitä, että tämä oli paras loma ikinä. Uusi hotelli osoittautui erinomaiseksi valinnaksi ja aurinko lämmitti koko viikon, taas. 

Kunnia kuuluu myös kersoille. Ne ovat oppineet matkustamaan, eivät potki edessä istuvan penkkiä, tilaavat ravintolassa itse lisää ketsuppia ja jonottavat kiltisti vessaan. Marinaa tuli lähinnä siitä, että siniset kalikat pakotettiin välillä altaasta pyyhkeen sisään lämmittelemään.

Kun lähdimme viimeisenä iltana kilttien setien ravintolasta, he huusivat perään, että hasta el año que viene. Niin nähdäänkin!

Ps. Alan olla Playa de Mogánin ravintolaskenen asiantuntija, joten teen vielä erikseen postauksen niistä!