Ihmisten edessä

Viikko on ollut kiireinen, sillä olemme juosseet erilaisissa tapahtumissa. Minulla oli alkuviikosta koulutustilaisuus ja messut (olin sekä firman ständillä että yleisönä), keskiviikkona oli Snadin vuoro nousta stagelle esittelemään suomalaista lastenmuotia ja eilen istuimme Koti-insinöörin konsertissa. Sunnuntaina pukkaa vielä teatteriesitystä.

Muistin taas, miten paljon arvostan esiintymistaitoisia ihmisiä. Esiintyminen vaatii itseluottamusta. Live-esiintymiset ovat aina vähän kuumottavia hetkiä ja esiintyminen jännittää ihan syystä. Livenä ei pysty moderoimaan, photoshoppaamaan, editoimaan, ottamaan kymmentä kertaa uusiksi tai lisäämään filttereitä - olet siinä ihmisten edessä juuri siinä kuosissa kuin senhetkinen mielentila antaa myöten. Vuorovaikutus on välitöntä.

Olen itse aina inhonnut esiintymistä. Koulussa oli pakollisia näytelmiä, musiikkia ja tanssiesityksiä, joissa olin kiistattoman huono. Joulukuvaelmassa putosin lavalta, konsertissa nokkahuilustani kuului kauhea ääni ja koreografian voi unohtaa yhtä helposti kuin sanat. Esityksiä ei juurikaan harjoiteltu, joten kokemus jäi poikkeuksetta myötähäpeän puolelle. Samalla iskostui päähän se, että en kertakaikkiaan osaa näytellä, soittaa tai tanssia.

Tajusin vasta vähän aikaa sitten, että esiintymistaito on osaamisen ja intohimon kierre, jossa molemmat ruokkivat toisiaan. Intohimo pistää tekemään, tekemällä oppii, ja kun osaa, kehtaa esiintyä. Koti-insinöörin keikkamuusikon elämä perustuu loppujen lopuksi ihan samaan motivaatioon kuin minulla kirjoittaminen.

Tässähän minä olen nytkin, yleisön edessä, melkein livenä. Ollut jo 10 vuotta. Minulle vain teksti on luontevampi esiintymisformaatti kuin soittaminen, puhuminen tai tanssi. Ja se luontevuus onkin koko pointti!

Hyvä yleisökokemus ja innostunut esiintyjä liittyvät saumattomasti yhteen. Olisikin loistavaa, että jokainen löytäisi siihen matalan kynnyksen kokeilupaikkoja, jossa konkretisoituisi se, että esiintyjän ulkonäkö tai virheetön ulosanti eivät ole esteitä.

Musiikkiluokalla esiintyminen on aika arkipäivää ja osa opetusta, joten Skidi on käynyt soittamassa niin Musiikkitalossa kuin vanhainkodeissa, mutta olen ollut erittäin ilahtunut myös siitä, että peruskoulussa (kahden koulun kokemuksella) on open stage -tapahtumia, johon kuka tahansa voi valmistella esityksen. Harjoitelleena ja turvallisessa tilanteessa on edes teoreettiset mahdollisuudet saada onnistumisen kokemuksia. Ei ole kenenkään etu, että ala-asteen joulunäytelmätraumat seuraavat läpi elämän.

Jotkut jännittävät enemmän kuin toiset, mutta jos esityksensä osaa, jännityksen hallintakin on helpompi löytää. Snadi on aina ollut sosiaalisesti hyvin rohkea, mutta häntäkin jännitti lavalla kävely. Kun puhuimme asiasta jälkikäteen, tyyppi totesi, että kun pistää suun viivaksi ja jalkaa toisen eteen niin kyllä siitä selviää. Hyvä analyysi. Joskus pitää vain löytää rohkeus nousta sinne lavalle, menee miten menee.