Janna Rantala kirjoitti erinomaisen kolumnin siitä, miten monet lastenkasvatusneuvot sisältävät rahallisen investoinnin.
Tee lyhyempää työpäivää!
Muskari on loistava ensiharrastus!
Menkää yhdessä mustikkaan!
Taloudellinen ahdinko tekee vanhemmuudesta stressaavaa myös sen "ilmaisen" läsnäolon näkökulmasta. Silloin se mustikkametsään meneminen ei ehkä ole ensimmäisenä to do -listalla.
Mielestäni näkökulma oli hyvä, mutta kommentointi kolumnin jälkeen osoitti toisen ongelman. Mitä me tiedämme köyhyydestä? Mistä puhutaan, kun puhutaan huono-osaisuudesta? Mitä on absoluuttinen köyhyys ja suhteellinen köyhyys?
Ajoittainen vähärahaisuus yliopisto-opiskelijana ei vielä pätevöitä köyhyyden asiantuntijaksi. Nuuka, valittu elämäntapa ei ole sama asia kuin miettiä meneekö asunto alta ja miten pitkään pesukoneen korjaajan laskua voi pitkittää ennen kuin se menee ulosottoon. Tai millaista elämä on, kun lähipiiri ei ole mikään tukiverkosto vaan kivireki, jota itse yrittää pitää pinnalla. Joillekin kierrätys ei tarkoita sitä, että ehtii huutaa av:n 90 euron merkkileggareihin.
Köyhyyden aiheuttamasta näköalattomuudesta on jo puhuttu jonkin verran, mutta ei ehkä tarpeeksi. Kun hyvätuloinen kehottaa köyhää hakemaan metsästä mustikkaa ja suppilovahveroita (en kyllä itsekään tiedä, millaisen ruoan näistä saisi), hän kertoo vain, mitä hänelle itselleen tulee päällimmäisenä mieleen köyhänä olemisesta: stereotyyppistä köyhää vaivaa vain rahan (tai nöyryyden) puute, hän on elämäntapansa valinnut tai vähälahjaisuudellaan ansainnut.
Kääntäen vielä traagisempaa on, jos hyväosainen kokee ansainneensa hyväosaisuutensa ja katsoo jopa auttavansa uusavutonta köyhää vinkkaamalla metsässä odottavista ilmaisista mustikoista, joita poimiessa saa sunnuntain kivasti kulumaan. Win-win! Samalla kun antaa itselleen oikeuden olla ymmärtämättä elämäntilanteiden monimuotoisuutta, vaatii köyhää ottamaan mallia omista, fiksuista valinnoistaan, joilla säästää sievoisen summan.
Olisikohan niin, että köyhyys on joillekin kommentoijille ylipäätään ymmärryksen ulottumattomissa. Huono-osaisuus on niin monisyinen ongelma, että sen vaikutusta ihmiseen on vaikea käsittää. Siihen liittyy sairastumista, mielenterveys- ja päihdeongelmia, asunnottomuutta, yksinäisyyttä ja työttömyyttä. Kyllä yhteiskunnan turverkon läpikin voi pudota.
Mutta jos empatialihasta ei löydy, ymmärrystä voi hankkia tiedon kautta. Tietokirjaviikon kunniaksi suosittelen ihan jokaiselle kipittämistä kirjastoon ja lainaamaan vaikkapa professori Juho Saaren kirjoittaman teoksen Huono-osaiset. Siellä se tutkittu tieto odottaa ihan ilmaiseksi, ihan kuin mustikat metsässä. Omasta viitseliäisyydestä vain kiinni, hei.
http://nymag.com/news/features/money-brain-2012-7/
VastaaPoistaJätän tämän nyt vaan tähän...
Kiitos linkistä! Toi koe on tehty myös painotetuilla nopilla, samoin tuloksin. >.<
PoistaHyvin huudeltu Tietokirjaviikon tiimoilta! Ihan jo nopea tutustuminen esim. Maslow'n tarvehierarkiaan avaa aika hyvin, että köyhyyden ollessa kyseessä viitseliäisyyteen vetoaminen on silkkaa elitismiä. Eikä tarvii mennä ees kirjastoon, Googlekin kertoo paljon.
VastaaPoistaKyllä, tietoa on ympärillämme paljon, sitä kun vielä haettaisiin.
PoistaKiitos kirjoituksestasi ja linkistä kolumniin, molemmat olivat hyviä kannanottoja tärkeään aiheeseen. Toivottavasti tämän kaltaiset kirjoitukset edesauttavat perheiden monimuotoisuuden hyväksymistä osana yhteiskuntaa. Tuntuu, että "normaalille" lapsiperheelle asetettu muotti on melko kapea, eikä liene todellisuutta hyvin isolle osalle työssäkäyvistäkään asua omistusasunnossa ja käydä kerran vuodessa etelänmatkalla. Päädyin vielä lukemaan Rantalan kolumnin kommentointia - ja eikös melkein heti silmille pompannut ajatus, että köyhien ei kannattaisi lisääntyä ollenkaan. Jepjep. Köyhät kun yleensä ovat itse valinneet köyhyytensä ja sitä rataa.
VastaaPoistaJäin miettimään kirjoitusten pohjalta, mitä ylipäänsä on köyhä? Ajattelen, että se on enemmän subjektiivinen kokemus kuin mitään muuta. Työttömyys ei aina tarkoita köyhyyttä - moni matalapalkka-aloilla oleva saa itse asiassa vähemmän käteen kuin ns keskituloinen ansiosidonnaista. Ja pätkätöillä elävä (usein naisvaltaiset alat jostain kumman syystä...) taas viettää loma-ajat usein palkatta.
Eniten näihin hyväntahtoisiin, mutta hyvin kaukana arkitodellisuudesta oleviin neuvoihin törmää kesäaikaan. Onneksi on paljon ilmaistakin tekemistä, mutta kyllähän se kirpaisee, kun koulujen ja päiväkotien pihoilla käydään syksyn alussa kilpailua, kenellä on ollut siistein kesäloma ja missä kaikkialla huvipuistoissa ja kylpylöissä on tullut käytyä. Itse olen korkeakoulutettu, mutta matalapalkkainen (käteen jää 1800€ josta noin puolet menee vuokraan) ja vieläkin tuntuu kukkarossa (tai pikemminkin näkyy visalaskussa), kun jouduin pitämään pari viikkoa palkatonta kesällä, kun en viitsinyt jättää lasta yksin kotiin työpäivien ajaksi... Tämän kuun vuokra meni vielä visalla, kun piti hankkia taas uusia vaatteita lapsille syksyksi. Ja silti elämme mielestäni aika normaalia, säästäväistä elämää, ruuat tehdään itse jne. Mietin vaan, minkälaista on olla oikeasti köyhä, kun työssäkäyvänäkin on ajoittain tosi tiukkaa. Joku voisi taas sanoa, että nämä ovat valintakysymyksiä... Voisimmehan toki asua Vantaan sijasta jossakin pikkukaupungissa tai maaseudulla, jossa asuminen olisi halvempaa, mutta elämänpiirimme on täällä. Ja niin edelleen...
Kun miettii pienituloisen työssäkäyvän rahanmenoa kannattaa muistaa, että 'normaaliin' työssäkäyvän elämään menee enemmän rahaa kuin syrjäytyneenä kotona makaamiseen.
PoistaSuurin osa maksaa työmatkoistaan jotain, vaatteiden on pakko olla edes jonkinlaisessa kunnossa ja kun lapset ovat kodin ulkopuolella hoidossa on vaatekertoja ja varusteita oltava eri tavalla kuin pelkästään omissa ympyröissä ollessa. Useimiten työporukalla johonkin meneminen tarkoittaa helposti satasen haihtumista tavalla tai toisella. Näitä kun alkaa laskeskella konkretisoituu kummasti miksi jotkut työttömät eivät pidä matalapalkkaisen työn vastaanottamista järkevänä.