Rokotus jännitti. Pohdimme, mitä tehtäviä tällä kertaa tehtäisiin, ja pitivätköhän Lintsin mittalaitteet paikkansa (pitivät). Välillä joku vauva parahti itkuun. Tämä olisi viimeinen kerta kun tutuksi tullut neuvolan täti punnitsisi, mittaisi ja kyselisi kuulumiset. Seuraava terveystarkastus olisi sivistystoimen järjestämä.
Terveydenhoitajamme on aina ollut hyvin käytännönläheinen ihminen. Olen asioinut hänen kanssaan liki kymmenen vuotta. Siinä ajassa ehtii jo syntyä jonkinlainen luottamus jos on syntyäkseen. Hän tuntee molemmat ipanat ja kyselee aina, mitä isosiskolle kuuluu.
Kersoilla ei ole vielä toistaiseksi ollut mitään ihmeempää ongelmaa, mutta molemmat ovat aina olleet laihoja. Toinen ei syönyt, toinen söi, mutta lopputulos oli sama miinuskäyrä. Täti on kuitenkin viitannut kintaalla kasvukäyrille ja todennut, että keskiarvot ovat keskiarvoja, jonkun täytyy kasvaa siellä miinuskäyrällä, kunhan nyt kasvaa. Ei ole kyse kilpailusta.
Lisäksi kyseinen täti on ollut aina äärimmäisen hienotunteinen, erityisesti lasten kuullen. Hänellä on aina ollut jotain mukavaa sanottavaa kehittymisestä: tällä kertaa tuomio oli "puhelias ilopilleri". Saimme itse valita, haluammeko mennä treenaamaan ärrää puheterapiaan. Ei se ole niin vakavaa.
Tällä tavallahan sen pitäisi mennä. Ei lapsen kehittymisen mittaamisesta pitäisi tulla mitään vanhemman henkilökohtaista painajaista, vaikka näin joskus tuppaa käymään. Ei kukaan halua lisää huolia, ellei niihin ole jotain oikeaa syytä, muun kehityksen tyssämistä, liikunnan puutetta, ruokahaluttomuutta ja uniongelmia. Se, että kasvaa omaan rauhalliseen tahtiinsa, ei ole huolenaihe kun kokonaisuus on kuitenkin kunnossa. Kasvukäyriä on monenlaisia.
Varsinkin Skidi on kasvanut aika hitaasti, mutta silti ihan normaalin rajoissa. Olen aina silloin tällöin kuullut muilta vanhemmilta kommenttia pienuudesta. Olen joka kerta ollut yhtä yllättynyt: mitä ihmeen väliä sillä pituudella on? Lasten ulkomuodon päivittelemisellä nyt ei ylipäätään lähde mitään keskustelua käyntiin. Emme me vanhemmatkaan ole erityisen pitkiä, joten on ihan oletettavaa, että kersoistakaan ei tule tavallista persjalkaista kummempia. Mitäs sitten?
Vähän jää siis ikävä tätä tätiä.
Enkä ole ihan varma pitäisikö neuvolakäynneistä luopua ikinä. Nähdäkseni siellä voisi käydä syntinsä tunnustamassa ihan keski-ikäinenkin ihminen, vaikka ne käyrät voisikin tässä vaiheessa jo unohtaa.
Ps. Tämä oli ihan pätevä puhe.
Mä suosittelen lämpimästi puheterapian ärrä-treenejä. Oman (tosi motivoituneen, omasta r-viasta harmistuneen 4,5v.) lapsen kanssa käytiin yksi kerta, jossa puheterapeutti totesi ettei ole fyysistä estettä ja antoi kotiharjoitteluvinkit (heh ja mistäpä muualta helsinkiläinen ohjataan etsimään vinkkejä lisää kun Espoon kaupungin sivuilta :D). Harjoiteltiin alle kaksi viikkoa ja ärrä löytyi.
VastaaPoistaMeillä neuvola on pelkkä mittaus- ja rokotuslaitos, enkä jää sitä kaipaamaan, vaikka ei hieman hömelössä neuvolan terkassa mitään suurta vikaa ole (eli fiilikset on lähinnä, "jee, puolen vuoden päästä vika neuvolakäynti ikinä" :D. Lapsi kasvaa tasan keskikäyrällä pituuden suhteen ja paino vähän yli, ja kasvustakaan ei ole paljon puhumista ollut ja rokotteet on tietty hyvästä. Niin ja lähetteet puheterapiaan ja vesirokkorokotukseen (ennen kuin se tuli rokotusohjelmaan) on onnistunut helposti, niin ei ole silleen valittamista.
:D Hyvä että kaupunkimme palvelee!
PoistaMut sama meille on jo todettukin eli ei fyysistä estettä eli harjoituksia vaan. Mutta ehkä se ryhmätreenaus tois sitten motivaatiota.
Me ollaan käyty niin monella, että valitettavasti ei oikein pitkäaikaista suhdetta päässyt muodostumaan. Mutta ihan hyviä kokemuksia kaikkien kanssa!
VastaaPoistaSiitä ärrästähän saa vain sen puheterapeutin tsekkauksen ja kotiharjoitteet. Meidän tää nykyinen eskarilainen oppi itsekseen ärrän, mutta ekaluokkalainen viime kesänä.
Hänen kanssaan en saanut ikinä tehtyä harjoituksia, siis meidän yhteistyö ei vain onnistunut. Eskarin keväällä heillä oli koulussa perjantaisin pienellä porukalla ärrä- ja ässätreeniä. Olisi ollut kotiläksyjä, mutta ne sessiot päättyi kirkuvaan lapseen ja huutavaan äitiin. Ei yritetty montaa kertaa. Kuitenkin erityisope onnistui vinkkaamaan, että jotkut lapset oppivat ärrän, kun nostavat leuan tosi ylös.
Siellä se ärrä olikin, mutta ensin vain tuossa asennossa. Kesälomalla, kaikessa hiljaisuudessa tyyppi treenasi ärrän kohdilleen ja aloitti syksyllä koulun sen kanssa. Mutta meillä vanhemmilla ei ollut osaa tai arpaa sen kanssa...
Meillä ei käyristä olla koskaan hermostuttu (ts. noin kymmenen eri th:n kokemuksella...). Molemmat kasvaa miinuskäyrää, nimittäin pituuden suhteen. Painon kanssa pitää olla aavistuksen verran varpaillaan koko ajan. Molemmilla on hyvä ruokahalu ja paino luiskahtaisi helposti aika laillakin plussalle. Eikä ole odotettavissa, että kummallakaan mikään kasvuspurtti sitä kuittaisi. Niitä kun meillä ei olla nähty.... (= vaatteet kuluu usein loppuun).
Keksin yhden hyvän puolen kouluterveydenhuoltoon siirtymisestä: ekaluokkalainen kävi lääkärissä tarkistuttamassa näön ihan itse! Me vanhemmat oltiin poissa, minä Treellä ja isä reissussa. Kätevää! Lääkäri soitti sitten perään ja viesti tuli perille.
Meillä oli ihan aluksi joku mua parikymmentä vuotta nuorempi vastavalmistunut terkka ja sen kanssa ei ihan hirveän hyvin mennyt. Mutta sitten kun saatiin tämä niin neuvolakäynneistä tuli jopa mukavia.
PoistaToi on muuten hyvä havainto että aina se opetteleminen ei oman vanhemman kanssa ole kaikista tehokkainta... Me saatiin Skidin kanssa fillaroinnista niin kamala kina päälle että luovutin.
Mut hei mitäs toi leuan ylösnostaminen käytännössä tarkoittaa? Käännetäänkö katse kattoon vai miten se leuka nousee? O_o
Käsittääkseni niitä käyriä seurataan tarkkaan, koska kasvun hidastuminen / pysähtyminen voi olla signaali jostain vakavammasta. Mutta en ole suinkaan mikään asiantuntija - korjatkaa siis viisaammat.
VastaaPoistaMeillä on kaikki kolme lasta olleet tosi hoikkia (tai ohuita, niin kuin joku sanoi) ja aluksi lyhyitäkin. Monenlaista on saanut siihen liittyen kuulla, ja kanssasi olen aivan samaa mieltä, että ei sitä kannattaisi vieraiden kauheasti kommentoida. Keskimmäistä tutkittiinkin jonkin verran asiaan liittyen, kun hän syntyi keskosen kokoisena vaikkakin täysaikaisena. Oli vielä yksivuotiaana ihan mini, käytti 62 koon vaatteita. Mistään ei meinannut löytyä riittävän pieniä ensiaskelkenkiä, kun "tuon kokoiset ei yleensä kävele".
Olette olleet onnekkaita kun teillä on pysynyt sama, kiva neuvolantäti. Meillä on vaihtunut tosi usein, ollut sijaisia jne. Se on ollut varsinkin silloin kurjaa, kun elämässä on ollut isoja vastoinkäymisiä ja surua, ja saanut aina uudelleen selittää tilannetta uudelle ihmiselle.
Onpa teillä ollut huono tuuri! Onhan se turhauttavaa käydä läpi samoja asioita joka kerta. Mutta just näin, kun sanoit. Se lukuihin tuijottaminen on vaan joissain tapauksissa mennyt ihan yli, ei noita meidän mimmejä olisi sinne keskiarvoon saatu millään syöttämisellä.
PoistaMeillä on myös useampi terkka mahtunut matkan varrelle ja ihan asiallisia ovat kaikki olleet, vaikka ne kuuluisat kemiat ei aina kohtaakaan. Neuvolat; 12 pistettä.
VastaaPoistaSen sijaan en tajua minä(kään) miksi ihmeessä aikuiset ihmiset, itsekin vanhemmat, katsoo oikeudekseen kommentoida toisten ihmisten ja etenkin lasten ulkonäköä yhtään millään tavalla. Aika useasti on käynyt mielessä, että mitähän vittua. Toisaalta nyt sisäistän mistä ne urpot aikuiset tähän maailmaan tulee. Noista perheistä.
Meillä tyttäret olleet aina pitkiä ikäisekseen, kuopus varsinkin, ja ihan pienestä asti olen sitä hämmästelyä saanut kuulla. Se, että joku vielä tulee kertomaan, että lapseni on pitkä (Hell no? Enpä ole huomannut!), mutta kun jaksavat vielä taivastella pari-kolmevuotiaasta, että mahtaako se ikinä päästä naimisiin, jos siitä tulee kamalan pitkä! Huh D: