Ei ole mihinkään kiire

Ai miten letut liittyy? No siten, että eka pitää odottaa, että pannu on riittävän kuuma ja
sit pitää odottaa, että taikina hyytyy letuksi. Ja siinä kestäääääääää!

Olin listannut eskarin oppimissuunnitelmaa varten Snadin vahvuuksia ja kehityskohteita. Paperissa luki hienoja tavoitteita ristiriitojen selvittämisestä, päälle puhumisen ja eteisvatuloinnin lopettamisesta, itsehillinnästä ja tarkkaavaisuudesta.

Kun yritin muistella, mitä steppejä varhaiskasvatussuunnitelmassa oli ollut ja oliko ne saavutettu, Ope huomautti ystävällisesti, että eihän tämä ole mikään korjauslista, ei näitä asioita tässä eskarivuonna saada kuntoon. Aloitetaan siitä, että yritetään muistaa syödä vaikka asiaa onkin paljon.

Niinpä niin. Nämähän ovat elinikäisiä tavoitteita. Persoonallisuuden piirteitä, identiteetin rakentamista ja vuorovaikutustaitoja, oppimisprosessi. Siihen tarvitaan aikaa olla ja eksistoida, lorvia ja prosessoida.

Olisin voinut tehdä itselleni ihan saman suunnitelman: "Vähennä hösäämistä ja hopottamista, kun et itsekään siitä tykkää. Pinnan kehittämisessä on ollut nyt ihan hyvä putki mutta ei vielä maalissa. Tarkistetaan eteneminen viisikymppisenä."

Kärsimättömyys ei ylipäätään sovi mihinkään pitkäaikaiseen rakennushankkeeseen: ei terveyteen, ei kirjoittamiseen, ei parisuhteeseen eikä kasvamiseen.

Erityisesti ei kasvamiseen. Kasvaminen se vasta hidasta onkin. Aivojen kehitys jatkuu vielä parikymppisenäkin. Seuraavaa vuotta ja uusia tavoitteita ajatellessa unohtuvat ne pienet onnistumiset - vaikka silmien pyörittely on lisääntynyt, ulvomisessa on nyt taukoa. Ja se, joka ei syönyt mitään, syö nykyään kaikenlaista.

Ihminen taitaa olla pohjimmiltaan hidas. Tämä näkyy monesta asiasta.

Huippu-urheilijaksi pääseminen on monen vuoden harjoittelun tulos.
Käsikirjoituksen pitää antaa välillä kokonaan olla, jotta tarinan kanssa pääsee eteenpäin.
Elämänmuutokset kestävät koko elämän, ei kolme viikkoa.
Opit menevät parhaiten perille kun kirjoittaa muistiinpanot käsin.
Asunnossa kannattaa asua hetken aikaa ennen kuin tekee isoja sisustusratkaisuja.
Sarjoistakin nauttii enemmän kun katsoo niitä rauhalliseen tahtiin.

Jostain syystä aikuisuuteen kuuluu se, että luulemme olevamme nopeampia kuin olemme. Kiire jää päälle, ajasta tulee pelkkä deadline ja vastustaja sen sijaan, että se olisi turvallinen selkänoja, voimavara ja haavojen parantaja.

Eli nyt kun ole hoputtanut kersoja kymmenen vuotta, yritän sanoa johdonmukaisesti, että ei olekaan kiire. Hyvä.