 |
| Snadi tilaa aina ranet, koska niitä ei muulloin saa. Niin minäkin jos kehtaisin. |
Jos vähänkään pyörii kotinsa ulkopuolella, törmää tilanteisiin, joissa ihmiset käyttäytyvät ei-toivotusti, väärin tai huonosti. Lasten käyttäytymistä ärsyttävämpää on vanhempien käyttäytyminen: yrittääkö vanhempi edes kasvattaa vai ei. Nähdäkseni Sumarilla keitti yli äidin auktoriteetin puute.
Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että vanhempia on yhtä moneen junaan kuin ihmisiäkin. Skidi osasi jakaa ihmisiä tomeriin ja lepsuihin jo kolmevuotiaana, ja tiesi että heitä pystyi käsittelemään eri tavalla. Lepsut antavat periksi, tomerat eivät. Se, että on onnistunut lisääntymään, ei tarkoita, että olisi hyvä kasvattaja. Ei vanhemmuus tee ihmisestä jämäkkää mutta empaattista henkilöjohtajaa, joka osaa annostella rajoja ja rakkautta juuri oikeassa suhteessa. Vanhemman roolissa saattaa olla myös yksin.
Kasvatukseen kuuluu tietenkin niitä pakollisiakin taisteluita, myös uhmaiässä. Mutta mitä ne pakolliset taistelut sitten ovat?
Rajoja vedetään perheissä eri kohtiin. Vanhemmat vetävät niitä keskenäänkin eri kohtiin. Kunnon ruokaa on syötävä, mutta pitääkö lautanen syödä tyhjäksi? Vaatteet on puettava, mutta voiko pitää tiaraa? Yöllä on nukuttava, mutta viikonloppuna voi valvoa vähän pitempään. Sitten ovat sosiaaliset tilanteet: muita ihmisiä kohtaan on käyttäydyttävä kunnioittavasti. Jos normaali käytös ei onnistu, on lähdettävä pois.
Ne taistelut, jotka katsoo tärkeiksi, on vain taisteltava. Se on raskasta, molemmille osapuolille. Siitä seuraa huutoa. Siksi jotkut välttävät sitä rajojen asettamista ihmisten ilmoilla.
Minun fleksini on kaikenlaisen puliveivauksen suhteen aika lyhyt, mutta olen yrittänyt opetella lepsummaksi ihan yleisen ilmapiirin takia. Ihan yhtä epämiellyttävää on seurata julkisesti lapsilleen raivoavaa vanhempaa. Olisin siis varmaan itse joustanut, jotta muut saavat syödä rauhassa.
Eikä minusta ei ole omituista, että lapselta kysytään ravintolassa, mitä hän haluaa buffet-pöydästä syödä. Tarjoilijahan kysyy asiakkailta ihan saman kysymyksen. Ravintolassa jokainen saa päättää juomisistaan ja syömisistään ruokalistan ja alkoholilainsäädännön asettamissa rajoissa. Kotona on sitten vähemmän valinnavaraa.
Taistelunsa voi valita myös vastapuolella. Ei vanhemmuus ole missään kriisissä, jos lasten kanssa käydään ravintolassa. Kuvattuun tilanteeseen voi olla monta eri syytä sen lisäksi, että Sumarikin saattoi ymmärtää jotain väärin. Tarinasta on kuultu vain toinen näkökulma.
Ja se aina jotenkin pännii, että keskitytään päivittelemään. Olisiko jotain ratkaisuja tarjota? Tai apua? Ja miksi kiinnittää huomio juuri siihen perheeseen, jolla ei ollut se vahvin mahdollinen päivä? Onnistujiakin varmaan oli. Miten he sen tekivät?
No, siitä ei olisi saanut somekohua.
Jep. Lapsia on erilaisia, vanhempia on erilaisia ja lapsen ja vanhempien väliset suhteet ovat kaikki omanlaisiaan. Saattaa hyvinkin yleisellä tasolla olla totta, että vanhemmuudessa on puutteita, mutta niitä ei havaita eikä varsinkaan korjata seuraamalla yksittäsiä tilanteita.
VastaaPoistaItseäni hirvittää juurikin tuo mainitsemasi hermostus liittyen siihen yrittääkö vanhempi kasvattaa lastaan. Itselläni sattuu olemaan sellainen kertaluokkaa vaativampi tapaus, jonka huono käytös on parasta jättää huomiotta, mikäli siitä ei ole suoranaista vaaraa kenellekään. Huonosta käytöksestä toruminen vain lietsoo ja pahentaa tilannetta ja kuitenkin erilaisia tilanteita pitäisi pystyä harjoittelemaan jotenkin. Tätä on käsitelty sen verran monen ammattilaisenkin kanssa, että en todellakaan haluaisi alkaa tilanteen problematiikkaa pohtimaan minkään satunnaisen Sumarin tai muun ulkopuolisen kanssa. Sekä minä että lapsi yritämme parhaamme, mutta vaikea sanoa miltä se ulkopuolisen silmissä näyttää.
Sama täällä. Ystäväni totesi kauan sitten, että kun lapsen kanssa taistelee 24/7, ei aina jaksa, eikä varsinkaan ravintolassa. Sittemmin olen saman saanut todeta ja antanut mennä. Me on selvästi onnistuttu kuopuksen kohdalla paremmin, kun se käyttäytyy esimerkillisesti :D
PoistaItse tein juuri klassisen mokan pari viikkoa sitten: Snadi sai ravintolassa ulvontakohtauksen jostain tyhjänpäiväisestä ja luonnollisesti kaikilla muillakin perheenjäsenillä meni siihen hermo. Mentiin sitten vessaan rauhoittumaan ja siellä tajusin että perhana sillähän on vain nälkäkiukku, jota mulla ei ole ikinä ollut. Se meni ohi kun tuli leipä pöytään mutta ihan oma moka. Joka varmasti toistuu uudestaankin.
PoistaMinä olen aina kiertänyt lasten kanssa seisovan pöydän ja kysellyt, mitä he haluavat. Toiselle kelpaa monikin herkku, toiselle ei mikään. Minusta tämä vähän niin kuin kuuluu asiaan. Viimeistään jälkkäripöydän jäätelö kelpaa nirsommallekin.
VastaaPoistaJos huomaan jonkun meitä tarkkailevan, niin otan ilon irti näytöksestä ja vedän homman överiksi.
Matkat ja muut ravintolakäynnit ovat sen verran poikkeuksellisia juttuja, että tärkeintä on, että lapsi syö ylipäätään jotain - Vaikka sitten jäätelöä.
Ravitsemuksessa kuitenkin kokonaisuus ratkaisee. Eivät poikkeustilanteissa.
Seisovat pöydät onkin tosi hyviä siksi että niissä näkee ruoan. Tämä oli Skidille olennaista monta vuotta. Varmasti on ollut outoa seurata keskustelua ruoan ulkonäöstä että onko liian kiiltävää. :D
PoistaMä olen itse asennoitunut ravintolassa ja monessa muussakin paikassa siten, että sieltä pitää lähteä kesken kaiken pois jos jälkikasvu ei osaa käyttäytyä. Mun mielestä on ihan tosi fine jos jonkun lapsi vetää megaraivarit uhmakohtauksen vyöryessä päälle mutta se ei enää olekaan fine jos se vanhempi ei tajua lähteä taltuttamaan sitä kohtausta jonnekin muualle siitä fine diningin miljööstä. Monen lapsen kanssa riittää kun kerran lähtee ihan oikeasti ja tosissaan kesken kaiken jostain pois koska käytös menee niin vahvasti sinne huonon puolelle. Ihan sama vaikkapa kirkossa. En ole nähnyt kun ystäväni vihittiin koska piti poistua takavasemmalle huutavan vauvan kanssa. Kyllä minäkin olen sitä mieltä että monilta vanhemmilta puuttuu ymmärrys siitä milloin pitää vain poistua jotta kanssaihmisten elämys/kokemus ei kärsisi liikaa kiljuvien lasten vuoksi.
VastaaPoistaJa mun lapseni ovat jo oppineet pistämään hulinaksi, jos haluavat jostakin tilanteesta pois. Katsotaan kuinka pitkään äiti kestää ihmisten katseita ennen kuin antaa periksi.
PoistaOnneksi noi voi nykyään jo jättää kotiin keskenään.
Joo, ei munkaan lapsia ainakaan haittais yhtään lähteä ravintolasta pois. Siinä vaan jäis itellä ruoka syömättä eli jos valitsisin alkaa tuolla tavalla taistella, on ihan turha käydä ravintolassa uhmaikäsen kanssa...
PoistaMiten te sitten ratkaisette tilanteen? Eihän se lapsi siellä saa huutaa ja kiljua muita häiriten. Ei ihan oikeasti ollut kyllä tullut mieleen että jonkun lapsi haluaisi lähteä kesken ruokailun pois ravintolasta.
PoistaKai tässäkin on se, että mitä sen poistumisen jälkeen tapahtuu. Jos poistuminen tarkoittaa läheistä puistoa, ei mikään ihme jos lapsille se on kutsuvampi vaihtoehto. Jos poistuminen on mutsin kanssa istumista läheisellä käytävällä voi se ruokailutila alkaa vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta.
PoistaJa jos nyt ei ole lasten kanssa yksin liikkeellä voi aina nakittaa niitä kasvatuskeikkoja vuorotellen niin ehtii ehkä syödäkin.
Meillä on pyritty siihen, että lasten kanssa harjoitellaan ravintolahommia ns. helpoissa kohteissa, eli paikoissa joissa on lapsille mieluista ruokaa ja edes jonkinlainen leikkitila, johon pääsemisellä voi onnistuneen lautasentyhjennyksen palkita. Että ei viedä sitä mukulaa suoraan paikkaan, jossa tarjoillaan epäilyttävännäköistä ruokaa kireässä tunnelmassa. Sitten kun se konsepti alkaa olla hallussa niin uskaltaa kokeilla jotain lapsille hankalampia keikkoja. Ihan hyvin on pääosin mennyt, tosin olen siinä mielessä onnellisessa asemassa että omaan toimii lahjonta vallan mainiosti.
Exit-suunnitelma oli kyllä vauvan kanssa mutta ei enää isompien. Meillä se tilanteesta poistuminen auttaa ylipäätään tokenemaan nopeammin, jos joku hämmentävä välikiukku iskee, vessaan tai ulos.
PoistaHarjoittelua tämä suht hyvä nykytila on vaatinut - ja juuri sellaisissa paikoissa joissa on lasten menut ja leikkipaikat. Ja se on vaatinut myös niitä keikkoja jolloin olen kotimatkalla puhoissut että en ikinä vie näitä peiniä perkeleitä mihinkään.
Yritän syödä nopeasti, ignooraan lasten käytöksen ja käymme myöhemmin tapahtunutta läpi, kun ei ole yleisöä.
PoistaYleensä käymme ravintoloissa sellaiseen aikaan päivästä, että siellä on vain vähän väkeä...
Samoin, yhdistelmä edellisiä eli pyrimme käymään ravintoloissa, joissa lapsi voi syötyään tehdä jotain (leikkipaikka) ja pyrimme suosimaan lounasaikaa tai hyvin varhaista iltaa. Vaikea kuvitella, että jotain 1-2 -vuotiasta hirveästi haittaisi poistuminen ravintolapöydästä esim. vessaan, vaikka olen joutunut sitäkin tekemään. Ehkä ihmiset vaan unohtaa, millaisia tomppeleita lapset on siinä iässä, kun näitä kysymyksiä ja kommentteja laukovat.
PoistaMinulla on sen verran isot lapset, että asioita voi puida jälkeen päin. Kun kuopus oli jotain kahden, ravintolakäyntien väli venähti vuoteen, kun olin niin totaalisen kettuuntunut kummankin käytökseen.
PoistaMinusta Summerin kirjoitus oli ihan ok ja se otettiin vähän turhan kirjaimellisesti. Närkästymisem sijaan olisi voitu keskittyä keskustelemaan siitä mistä asioista lapsi päättää, varmasti omasta ruuastaan jossain määrin, mutta ei kai sentään äidin. Vaikka kyllä ne tosiaan joskus tuntuu kuvittelevan niinkin... ja yleisesti siitä, että jos tarjolla on useita vaihtoehtoja, päätös pienelle lapselle valinnasta on vaikea ja jopa mahdoton. Ja vanhempi yleensä tietää, mitä lapsi syö vaihtoehdoista varmimmin. Aika harva lapsi kai on kovin kokeilunhaluinen.
VastaaPoistaJa vaikka lapset saavat käydä ravintolassa vanhempiensa kanssa, niin kyllä lapsiltakin voidaan odottaa jotain käytöstä ja etenkin niiltä vanhemmilta. Ja se, että lapsi terrorisoi käytöksellään koko ravintolaa juoksemalla ympäriinsä ja kiljumalla, ei kai vaan ole ok tai paikka, jossa vanhempi voi valita olla käymättä taisteluaan. Silloinhan lapselle jää kuva, että käytös on ihan ok. Vanhempi toki voi valita, miten taistelu käydään ja oikea vastaus tuskin on huutamalla tai kiroamalla. Ja toki sitä samaa taistelua, jota kasvatukseksikin kutsutaan, täytyy jatkaa päivästä toiseen kotona. Sitä se vanhemmuus vaan on. Ja kyllä parit kaverisynttärit nähneenä itsekin ihmettelen millaisia ruokailuun liittyviä tapoja perheissä on ja onko kenties niihin liittyen juuri päätetty jättää taistelu (kasvatus) käymättä.
No, tuollaiset keskustelunaloitukset nyt harvemmin löytävät maaliin, vähän sama analogia tässä ja siinä korppikampanjassa.
PoistaMutta jos tässä nyt miettisi jotain oikeaa ratkaisua niin ehkä se olisi ihan niinkin yksinkertainen kuin ravintolahenkilökunnan kommunikoiminen vanhempien kanssa: toivotaanko pöytään aika pian juomaa ja vaikka leipää, kiinnostaako piirustustarvikkeet ja missä kohtaa on turvallista jaloitella jos sellaiseen tarve tulee.
Minua joskus ihmetyttää, että ravintolassa ihmiset vain pyörittelee silmiään, jos kersat riehuu ympärillä. Siis ne vieraat ihmiset. Kyllä itse olen joskus huomauttanut nätisti pahimmille villikoille, että nyt rauhotutaas vähän. Kun vieras täti sen sanoo, niin vaikutus on yleensä tehokas ;)
VastaaPoistaJoo, olen huomannut saman. Mulla ei ole enää mitään ongelmia komentaa ystävällisesti mutta napakasti muiden lapsia jos meinaavat syliin kaatua.
PoistaJeps näin - asioilla on puolensa ja puolensa. Tässäkään en oikein osannut asemoitua kumpaankaan "leiriin" (siis kauhistella että Sumari se ei tiedä mitään tai että miten surkeita monet vanhemmat ovat, totuus lienee jossain siellä välimaastossa).
VastaaPoistaErityisesti tykkäsin tästä loppunostostasi: voitaisiinko joskus päivittelyjen sijaan miettiä myös syitä, seurauksia ja ratkaisuehdotuksia, niin ehkä päästäisiin vanhemmuuden ongelmissakin eteenpäin? Niitäkin varmasti on nyt ja on aina ollut.
Sitä välillä mietin "nykyvanhemmuus on hukassa" -heitoissa, että milloin oli se vanhemmuuden kulta-aika? Kyllä monien omanikäisteni (kolme-neljäkymppisten) vanhemmatkin ovat aika paljon mokailleet, sillä kavereissani on sellaisia, kenen vanhemmat ovat humalaspäissään uhkailleet lapsiaan nyrkit pystyssä, piesseet vitsalla, tunteista ei ollut tapana puhua ja ei ole ääneen uskallettu kehua omaa lasta (ettei ylpisty). Näitä on sitten aikuisiällä terapiassa käyty läpi, eli ei se vanhemmuus nyt pelkkää rakentavaa loistavuutta ennenkään ollut. On toki myös tosi paljon hyviä tapauksia, rajoja ja rakkautta jne., mutta varmasti nytkin on hyviä, huonoja ja useimmiten sieltä välimaastosta perheitä. Ja jos nykyvanhemmat olisivat tosi hukassa, mistä se johtuu? Kuka nykyvanhemmat on kasvattanut? Eikö oppia ole saatu kotoa? En ihan usko että ollaan niin hukassa kuin monet lööpit huutaa, päinvastoin.
Minäkin luulin tietäväni varmasti kaiken hyvästä kasvatuksesta ennen kuin oma lapsi on ajoittain kaivanut esille minusta milloin rajoista lipsuvan väsyneen "no kato vaikka telkkaria" äidin ja välillä raivoavan demonin. Toki yritän myös muistaa rajat, kohtuuden ja sen että kerron lapselle kuinka häntä rakastan. Kuten varmasti lähes kaikki vanhemmat. Ylipäätään mietin, että kuka jaksaa kytätä muiden tekoja julkisilla paikoilla (itsellä ainakin on aika paljon käsiteltävää omissakin asioissa)?
Yhdyn tähän näkemykseen että ei nykyvanhemmuudessa ole mitään erityistä vikaa, päinvastoin olemme hyvinkin tietoisia kaikista vaaroista ja kasvatusmenetelmistä. Ja enemmän ravintoloissa on niitä hyväkäytöksisiä lapsia, sen mitä ehdin muita huomioida. Itsehän en ikinä käynyt nuorempana ravintolassa. Ei ollut rahaa eikä ollut tapana.
PoistaKyllä ravintolasta tai mistä tahansa muualta poistumaan jos ei osata käyttäytyä.
VastaaPoistaMutta jos äitinä olen maksanut n. 15 € ruoasta per hlö ja kierrettyämme seisovan pöydän ja mikään ei kelpaa, voin melkein vannoa että äidin kommentti on sarkastinen. Kyllä siihen lautaselle voi kaapata mitä haluaa kysymättä, niitä ei vaan kukaan syö. Kaksi reippaasti syövää lasta kun sai jatkoa yhteyttämällä elävästä, sain heittää romukoppaan ajatukseni kotona opitusta käytöksestä.
Haha, totta sarkasmi tosiaan on yksi tulkinta! Mä tajusin vasta kun kuopus syntyi, että tosiaan lapsihan voi *pitää* ruoasta ja syömisestä. Se vain tietty sattui olemaan allerginen kaikelle...
PoistaMun mielestä toi "saako äiti syödä keittoa" oli ihan läppä. Voin kuvitella, kuinka kommentoin. äiti hihittelee seuratessaan syntynyttä some-kohua.
PoistaMulla ainakin olisi hauskaa, jos jonkun ulkopuolisen kuulemasta keskustelunpätkästä kyselyäosiin lastenpsykiatrian mielipidettä.
Kyllä tää suomalaisten "sumarointi" on jotain niin uskomatonta.. Minusta tämän jutun voisi kirjoittaa ihan toiselta kantilta; höyrypäinen keski-ikäinen nainen, hikiläntit kainaloissaan suhmuroi hermostuneena ympäri buffettia.
VastaaPoistaYhtäkkiä kipakoiden korkokenkien kipitys pysähtyy pakosta, sillä kuin tyhjästä eteen oli ilmestynyt äiti ja lapsi, pohtien mitä runsaasta buffetista söisi. Sitä ei suomalainen keski-ikäinen tanttaralla enää kestänyt odottaa - hermo meni!
Naisen oli pakko pyörähtää ympäri sillä ruokahalu meni, kun aikuinen antoi lapsen päättää mitä hän söisi. Keski-ikäisen naisen oli pakko syöksyä koneen ääreen, sillä niin tulenpalavasti hänen sisällään roihusi; MIKSI äiti ei vain mättänyt lautaselle lihapullia ja muussia! MIKSI piti hidastella juuri HÄNEN edessään!
Konetta raivokkaasti naputellessa nainen ei edes huomaa vieressä istuvaa juoppoa pariskuntaa, joka riitelee siitä kumpi hakee seuraavan satsin ilmaista viiniä..
Juuri näin!
Poista