 |
| Kahvia toki menee. Ja julkaisen juttuni aina yöllä. |
Kun vaihdoin työpaikkaa julkiselta kaupalliselle puolelle, moni ihmetteli, miksi haluan takaisin oravanpyörään. Takaisin? En koskaan ymmärtänyt sieltä edes lähteneeni. Olen jo monta vuotta tehnyt palkkatyön lisäksi sivuduunia yrittäjänä.
Ja jokainen, joka tekee kahta työtä, on jonkinlaisessa oravanpyörässä. Mutta tykkään siitä!
Työn merkityksellisyys tulee monesta eri lähteestä. Siitä, että kollegat ja asiakkaat kokevat minun olevan hyödyllinen, sekä siitä, että juttuni herättävät keskustelua ja ajatuksia, naurattavat tai tarjoavat vertaistukea. Minulle vastenmielinen työelämä taas tarkoittaa sitä, että kukaan ei ole kiinnostunut sitä, mihin työtuntini käytän. Välinpitämättömyys on vielä ahdistavampaa kuin tuntien merkkaaminen.
Palkkatyön suhteen olenkin aika joustava. Työyhteisö on loppujen lopuksi viihtymisen kannalta yhtä tärkeä asia kuin riittävän haasteelliset työtehtävät. On pelkkää plussaa, jos joku projekti joskus osuu unelmahomma-kategoriaan. Silloin oravanpyörässä on sairaan kivaa!
Unelmahommat voivat olla myös palkkatyön vastapainoa.
Kun huhtikuussa pidin pois vanhoja kesälomia, olin varma, että ehdin viimeistellä aivan kaikki keskenolevat kirjoitusprojektini. Vaan toisin kävi. Vaikka sain kirjoittaa juttuja päivät pitkät, huomasin, etten ole loppujen lopuksi kirjoittajana juurikaan tehokkaampi, vaikka aikaa olikin reilusti enemmän kuin tämä työpäivän jatkeen verran eli 21-00. Juttujen määrä oli vakio. Kun aikaa on rajoitetusti, oppii tehokkaaksi ja priorisoimaan: ihan pikkujuttuihin ei ehdi jäädä jumiin.
Tänään tajusin, miksi en ollut tehokkaampi. Kirjoittaminen on minulle pääntyhjennystä. Siis sitä, mitä ihmiset yleensä tekevät lomalla tai harrastuksissa. Joku juoksee polkujuoksua, toinen kuokkii puutarhaa, kolmas keräilee muumimukeja. Whatever works. Aivot kaipaavat vaihtelua ja sitä niille täytyy muodossa tai toisessa tarjota. Tarvitsen siis muuta elämää voidakseni kirjoittaa ja kirjoittamista, jotta jaksan muuta elämää.No miten sitten ehdin tehdä kaikkea? No en ehdikään, kyllähän minulla on vellit hellalla säännöllisin väliajoin - ja sekin on ihan tärkeä muistutus. Silloin pyydetään hattu kourassa anteeksi ja karsitaan tekemisiä. Sivutyössä pitääkin olla tarkka sen suhteen, ettei tee asioita, jotka aiheuttavat huonoa stressiä.
Toki se hyväkin stressi, kuten kaikenlaisen uuden kehittely, aiheuttaa vauhtisokeutta, mutta se on energisoivaa. Ja siitä uudesta seuraakin lisää uutisia perjantaina (sen verran voin vinkata, että utelias nettisalapoliisi sen voi jo löytää). Jos sen jälkeen sitten lukisi vähän unelmahommista.
Minulla ei ole sivutyötä, mutta harrastuksia kyllä. Ja olen jopa aika tarkka siitä, että ne pysyvät kepeinä harrastuksina eivätkä muutu työksi. Minä olen paremmalla tuulella silloin, kun työprojektit resonoivat omien arvojen ja kiinnostuksenkohteiden kanssa, mutta silti kaikkein tärkeintä minullekin töissä on seura ja työyhteisön joustavuus (palkattomatlomat ja harrastukset saavat välillä haitata työntekoa ihan pomon siunauksella).
VastaaPoistaMinusta on mukavaa, että työ on sillä tavalla vain työtä, että viikonloppuisin ei tarvitse stressata tekemättömiä. Puolisoni on puolestaan henkeen ja vereen unelmatyöläinen, hän on jo toisella uralla, jossa työ ja harrastaminen limittyvät. Tämä(kin) persoonaero tulee yllättävänkin usein elämää aikataulutettaessa vastaan (kun toisella työ- ja vapaa-aika valuvat toisiinsa ja itse taas kaipaan työajan lisäksi selkeästi enemmän erillistä harrastusaikaa). Meitä on tosiaan moneen junaan!
En tiedä mikä meitä vaivaa kun molemmilla on harrastus muuttunut vaivihkaa sivutyöksi!
PoistaJa juuri tuosta mainitsemastasi syystä en ehkä haluaisi, että bloggaaminen olisi ainoa tulonlähteeni. Pitäisi olla jotain muutakin. Pidän myös siitä, että päivätyöt eivät seuraa kotiin. Ehkä ne seuraisivat jos siellä olisi tilaa. Mutta kun ei ole. Omituinen yhtälö tämä!