Meillä kun on kaksi tyttöä. Ja pyykkivuori, taskut täynnä kiviä ja pihalla lojuu jedikeppejä. Lelulaatikosta löytyy pikkulegoja ja jalkapalloja, mutta myös barbeja, hyppynaru ja katuliidut. Molemmat ovat säännöllisesti mustelmilla eivätkä pelkää hämähäkkejä eivätkä kastematoja. Vanhempi juoksee 60 metriä reilusti alle kymmeneen sekuntiin, toinen taas juoksi päin seinää, koska leikki "nukkumista".
Jäin miettimään, että liittykö tuo pyykkivuorikäsitys ennakkoluuloihin tytöistä vai pojista? Vai molempiin? Siihen, että tytöt ovat siistejä JA pojat sotkevat. Ja mitä seuraa siitä, jos oikein odotetaan että pojat sotkevat?
Stereotypiaongelmat tyttöjen kohdalla ovat ihan kansantaloudellisestikin karmivat, mutta niin ovat poikienkin ongelmat. Syrjäytyneistä 2/3 on miehiä. Haluaisin kuulla puheenvuoroja siitä, mikä näiden poikien elämässä on mennyt pieleen.
Jo kuusivuotiaat tytöt uskovat, että fiksuus on puhtaasti miehinen ominaisuus, mikä estää tyttöjä hyödyntämästä todellisia kykyjään. Syntyy itseään ruokkiva stereotypia: kun kokee olevansa huono, päätyy huonoksi. Miksi sama ei pätisi poikiin? Huonouden tunne vain tulee eri asioista.
Mutta mistä? Kehittyvätkö poikien sosiaaliset taidot hitaammin? Tuputetaanko pojille edelleen normaalina sellaista elämänmenoa, jossa väkivalta on ihan ok, mutta itkeminen noloa? Puuttuuko harrastusmaailmassa kuvataiteista ja musiikista vetovoimaa?
Minä väitän, että stereotypiat pyykkivuorista ja pikkuautoista estävät näkemästä, mikä poikaperheissä oikeasti on toisin.
Juttelimme Valeäiti-blogin Hannen kanssa Valeäidin nauhoituksissa sukupuolesta. Missä viipyy poikien ja miesten vapautusliike?! Tämä podcast vie elämästäsi n. 26 minuuttia.
Meillä asuu kuusivuotias poika ja yksi asia, joka meillä ainakin on tullut selväksi ulkopuolisen paineen kautta on se, ettei poika saisi janota kauneutta tai koristautua (esim. pojalla oli kynsilakkaa, taloyhtiön talkkari sanoi pojalle, että pyydä äitiä tekemään sulle sisko ettei tarvitse pojan kynsiä lakkailla. Toisella kertaa lapsen isoisä tytötteli kynsilakkaa käyttävää poikaa). Yleinen käsitys myös on se, että pojat eivät välitä millaisissa vaatteissa kulkevat tai jos välittävätkin niin vain siitä näkökulmasta, että pitää saada mennä collegehousuissa joka paikkaan.
VastaaPoistaHarrastuksista tuli mieleen se, että pojille tyypillisesti tarjotut harrastuslajit ovat helposti sellaisia, että niihin pitää sitoutua aivan eri tavalla. Tyyliin jalkapallo treeneineen, peleineen ja turnauksineen vrt satubaletti. Oikeastaan uinti oli meillä Helsingissä helpon kulkumatkan päässä oleva liikuntalaji, jossa treenit on kerran viikossa ja treeneihin oli selkeästi samaan ryhmään tervetulleita niin tytöt kuin pojatkin.
Tuo pukeutuminen on mun mielestä yksi mysteeri. Tarkoitan, että kun poika ei suostu laittamaan muuta kuin ne rikkinäiset verkkarit, niin hän ei välitä pukeutumisesta. Mutta kun tyttö ei suostu pukemaan kuin sen yhden prinsessamekon, niin hänelle, kuten kaikille tytöille, pukeutuminen on pakkomielle.
PoistaKuulin kerran, kuinka about 6-vuotias (?) tyttö sanoi, että naisten ei kuulu ajaa autoa. Se on kuulemma miesten juttuja, he kun sen osaavat. Nice...
VastaaPoistahttp://westendmum.fi
Oma 3.5-vuotias Pikku-mies ei todellakaan kerrytä pyykkivuorta :D Hän on niin tarkka puhtaudesta ja että vaatteet ovat tahrattomat. Ulkona toki myllätään kaikki lätäköt ja mutakasat, mutta sitä tekevät lapset sukupuoleen katsomatta :)
VastaaPoistaMeillä on poika, joka on kuin poika-stereotypian täydellinen ilmentymä. Taistelee, riehuu, huutaa, sotkee, pelaa lätkää, hajottaa paikat, ei halua näperrellä vaan touhuta. Eipä sillä, etteikö muuta olisi yritetty. Sofistikoituneita ensikertalaisvanhempina halusimme taata mahdollisimman neutraalit kasvuolot. Barbeilta katkesivat päät, leikkikeittiöön on koskeneet vain kaverit, värikynillä ei ole edes seiniä koristeltu.
VastaaPoistaOlemme sitten vaan antaneet hänen olla sellainen kuin on. En jotenkin jaksa uskoa, että kyse on sukupuolesta, mutta kieltämättä välillä tulee mieleen, että voisiko testosteronilla tai adrenaliinilla olla jotain vaikutusta rajuuteen. Mutta samaa voi tietenkin esiintyä tytöilläkin.
Kontrastia korostaa se, että meillä on kuopuksena hymyilevä, rauhallinen ja tyttömäinen tytär. Edelleenkin uskon, että kyse on sattumasta. Itse en ollut mukautuvainen ja herkkä tyttö, ja silti sellaisen synnytin.
Meillä on tyttö ja poika.
VastaaPoistaPoika on oikein herkkis, kaikesta kauniista iloa saava haaveilija, joka käy soittotunneilla ja haluaisi edelleen harrastta tanssia, mutta lopetti sen koulussa tapahtuneen nälvimisen takia. Sama poika myös pelaa jalkapalloa, remuaa metsissä, sotkee ja hajoittaa vaatteita uskomattomalla vauhdilla.
Tyttö on apinoiden sukua oleva riekkuja, joka rakastaa painia ja on aivan yltiösosiaalinen ja pukeutuu päiväkodin naamiaisissa spider maniksi. Samalla myös rakastaa kaikkea pinkkiä ja kimaltavaa ja omaa uskomattoman keskittymiskyvyn pikkutarkkaankin hommaan.
Minun puolestani saavat kasvaa juuri niin kuin haluavat, kunhan ovat onnellisia, empaattisia ja lainkuuliaisia.
Mutta varsinkin isovanhempien ikää olevalle väestölle lapsemme ovat hyvinkin epänormaaleja ja kommenttia tulee milloin mistäkin ja yritetään tuuppia "oikeaan" suuntaan.
Lapsille olen sanonut, että kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, mikään ei ole sukupuolisidonnainen asia paitsi seisten pissaaminen.
Juuri näin! Paitsi että mun tyttäret osaavat pissiä seistenkin :)
PoistaMä oon sen verran monet yritykset siivonnut vessan lattialta, että olen sen harrastuksen kieltänyt :D
PoistaSukupuolisensitiivinen kasvatus ja kaikenlainen sukupuolinormien purku ovat mulle sydämen asioita, joten hienoa, että aihe on esillä.
VastaaPoistaMeillä on perheessä murrosikäinen tyttö, alakouluikäinen poika ja päiväkoti-ikäinen poika. Kaikki omanlaisiaan tyyppejä ja persoonia, enkä ole vielä keksinyt heissä kenessäkään piirrettä, joka johtuisi sukupuolesta.
Tähän mennessä ainoa juttu, jossa sukupuoli on heidän kanssaan näkynyt näin vanhemman ja kasvattajan näkökulmasta, on se, että tyttären kanssa on puhuttu tyttöjen murrosikään liittyvistä fyysisistä muutoksista. Ja sama on tietenkin edessä noiden poikien kanssa.
Vaikka miettimällä mietin, en keksi mitään muuta asiaa, jossa olisin sukupuolta jollakin tapaa huomioinut. Erilaisia temperamentteja ja herkkyyksiä ja taipumuksia ja luonteenpiirteitä kyllä saa huomioida hiki hatussa aamusta iltaan, mutta niillä ei ole mitään tekemistä lasten sukupuolien kanssa.
Minulla kaksi herkkää ja silti hyvin erilaista poikaa. Molempia kiinnostaa, mitä pukevat päällensä. Pienempi on hiukan vankkarakenteisempi vartalomalliltaan ja nyt on jouduttu keskustelemaan jonkin verran siitä, mitä se tekee minäkuvalle,kun päiväkotikaveri on sanonut läskiksi. Vähemmällä ollaan näissä luokittelussa kyllä päästy siitä syystä, että molemmat ovat steinefpedagogiikan parissa, vanhempi kolmannella luokalla koulussa ja nuorempi ensi syksyn eskarilainen. Tämän on huomannut väkisinkin verrattuna pihapiirin poikavoittoiseen lapsikatraaseen. Pihaleikeissä omat pojat pyrkivät neuvottelemaan ja itku tirahtaa itse kullakin joskus, mutta kaikkien mielestä se ei tosiaan ole pojalle sopivaa. Voisin näistä jatkaa pidemmällekin, mutta ajanpuutteessa nyt nämä.
VastaaPoistaMeidän 4v prinsessa jutteli tänä aamuna itsekseen: "Vaikka minä olen näin pieni, minä olen vahvempi kuin Luna. Me eilen vähän painittiin..."
VastaaPoistaUskon, että ne jotka asiasta tulevat täällä keskustelemaan, eivät ole niitä joiden kautta tämä esitetty ongelma ilmenee. Jos tilastot ovat tosiaan noin karut, eli jos tytöt oikeasti pitävät itsekään huonompina kuin pojat jo 6-vuotiaina tai jos pojat eivät uskalla itkeä tai valita haluamaansa harrastusta, niin onhan se todella huolestuttavaa..
VastaaPoistaLainaus linkitetystä artikkelista:
VastaaPoista”Kari perustelee näkökantaansa sillä, että pojat ovat poikia -ajattelussa pojilta ei aina vaadita yhtä hyviä suorituksia ja yhtä järjestelmällistä osallistumista ryhmän yhteisiin asioihin kuin tytöiltä.
– Pojille annetut erityisvapaudet eivät ole etuoikeus. Pojille asetettavat alhaisemmat vaatimukset johtavat huonompiin oppimistuloksiin, jotka aina vain kertautuvat oppimispolun eri vaiheissa. Koska tytöiltä on vaadittu lapsesta lähtien enemmän, he suoriutuvat elämässään asioista paremmin kuin pojat.”
Olen tästä eri mieltä. Koulussa pojilta vaaditaan itse asiassa enemmän. Tyttöjen kohdalla usein riittää se, että tyttö tottelee ja on hiljaa ja tekee tehtävät huolellisesti. Mikä osaltaan vahvistaa tyttöjen vääristynyttä kuvaa siitä, millainen tytön pitää olla, eli kiltti. Samalla pojat käyttäytyvät näkyvästi ”huonommin”, koska se kuuluu sallittuun ihanteeseen, jolloin se näkyy arvosanoissa. Väitän että tytöt saavat tällä hetkellä parempia numeroita kuin pojat vähemmillä ansioilla. On fakta, että suurin osa opettajista on naisia, ja se ikävä kyllä vaikuttaa opetukseen, sukupuolten ymmärtämiseen ja poikien näkemiseen samanlaisina kuin tytöt. En ymmärrä mitä tarkoittaa, että tytöt eli ”he suoriutuvat elämässään asioista paremmin kuin pojat.” Missä asioissa? Lasten tarhaan viemisessä ja kauppalistan laatimisessako? Mitä lähemmäs mennään yliopisto-opiskeluja ja menestystä siellä ja sen jälkeen, niin pojat peittoavat tytöt vanhasti tilastojen mukaan. Juuri tuo ajatus, että pojat uskaltavat hakea DI-koulutukseen keski-arvoisilla arvosanoilla, mutta tytöt eivät edes hyvillä arvosanoilla. Toisaalta voiko se johtua myös siitä, että osa tyttöjen hyvistä arvosanoista ei perustu oikeaan osaamiseen vaan juuri siihen kiltin tytön ulkokuoreen? Vaikeita juttuja, enemmän tuli mieleen kysymyksiä kuin vastauksia. :)
Hekukohteen valinta perustuu omiin mielihaluihin tai uskoon siitä, mihin voisi päästä sisään. Se kuka pääsee sisään perustuu siihen, mitä on osattu. Jos tytöt eivät edes hae tekemään DI-tutkintoa niin eivät he sitä pääsee suorittamaankaan. Teknillisissä oppilaitoksissa naisia opiskelijoista on noin kolmannes, joka hakukokeissa käyvien naisten määrään suhteutettuna on ihan hyvä luku.
PoistaMielestäni näissä asioissa pitäisi aina myös kysyä, mikseivät miehet hae lukemaan sosiaalityötä tai viestintää? Miksi ainoa kohta, johon yritetään vaikuttaa on se, että naiset saataisiin laajentamaan skuuppiaan.
Tuskin missään näistä korkeakoulutksessa esiintyvistä sukupuolten epätasaisuuksissa on kyse siitä, että jompaa kumpaa sukupuolta olisi jotenkin sorsittu tai alistettu niin että tilanne olisi tavalla tai toisella kollektiivisesti huonompi. Niin ikävää kun se onkin, niiden osalta jotka korkeakouluihin hakeutuvat on opintoja henkisellä puolella todennäköisemmin tuettu läpi peruskoulu-lukioajan.
Ne jotka ilman henkilökohtaista taustatukea jäivät ennakkoluulomankeliin ovat tuossa vaiheessa jo poistuneet kuvioista. Lisäksi murrosiän sijoittumisella on iso rooli siinä, miten jatko-opintoihin siirtyminen sujuu. Tytöillä murrosikä alkaa keskimäärin aikaisemmin, joten lukiovaiheessa suurimmalla osalla on jo pahin takana. Pojilla taas saattaa mennä osa korkeakouluun pääsemisen kannalta oleellisista vuosista ihan siihen, että kroppa pitää omaa karnevaalia ja opintoihin keskittyminen on hiukan kortilla.
Tämä jälkimmäinen on niitä syitä, miksi olen henkeen ja vereen sitä vastaan, että korkekouluhauissa painotettaisiin vielä enemmän lukiosuoriutumista pääsykokeen kustannuksella.
Hyviä pointteja, mutta mun epäselvästi ja kiireellä kirjoitetussa kommentissa (johon vastasit) oli hieman eri pääsisältö. Omien ja tuttujen havaintojen mukaan tytöillä on ala-asteella ja osan ylä-asteesta keskimäärin paremmat arvosanat kuin pojilla. Pojat kirivät ja menevät edelle jossain vaiheessa lukiossa. Tämä (sekä moni muu asia joita en kaikkia nyt käy läpi) viittaa siihen, että poikien arvosanat paranevat vasta silloin kun käytös ja ennakkoluulot eivät enää vaikuta arvosanaan vaan ainostaan koetulos merkitsee. Tämä alkaa siis jo ennen murrosikää. Ns. kilteille tytöille luodaan illuusio siitä, että ovat koulussa kympin oppilaita, jolloin todellisuus saattaa olla aika karu kun kiltteys ei enää riitä.
PoistaTuo on todella hyvä pointti, että mainostaminen alojen laajentamisesta pitäisi ulottaa entistä ennemmän poikiin. Tosin syy siihen miksi niin harva mies tai poika hae sosiaali-alalle ei välttämättä ole alan naisvaltaisuus vaan alan liian huono palkkatilanne. Eivätkös miehet tee näitä päätöksiä järjellä ja tytöt tunteella? (Heh, sori tämä lopetus, en voinut vastustaa :) )
Tyttöjä pitää kannustaa "miehisille" aloille, koska niillä on keskimäärin parempi palkka ja niissä pääsee keskimäärin vaikutusvaltaisempiin duuneihin ja tätä kautta yhteiskuntaan tulisi laaja-alaisempaa ajattelua sinne johtoportaaseen. Mielelläni näkisin myös enemmän miehiä lastentarhanopettajina, opettajina jne. Vaan eikös pojat saakin jossain lisäpisteitä sukupuolen perusteella kun hakevat opiskelemaan?
PoistaMä kyllä uskon että tytöt pärjää kouluss just pitkälle kiltteydellä & paremmilla sosiaalisilla taidoilla. Rupesinkin nyt miettimään että voiko opettajien arvosteluperusteet ohjata poikia matemaattisille aloille: matematiikassa ja fysiikassa ei paljon satuilut ja vastauksen pituus auta. Joko vastaus on oikein tai väärin. Esim. historiassa ja äidinkielessä arviointi on subjektiivisempaa enkä usko että opettajat pystyvät olemaan niin objektiivisia etteikö esim. hankalaksi koetun oppilaan hankaluus vaikuttaisi alitajunnan tasolla näiden aineiden arvosteluun. Olisipa kyllä oiva tutkimuskohde.
Juuh no oma kommenttini koski lähinnä korkeakoulu osuutta koska siihen minulla oli enemmän sanottavaa.
PoistaJos otetaan pohjaoletukseksi se tosiasia, että hälyttävän suuri osa pojista on lukutaidoltaan heikkoja ei ole kovin suuri yllätys, että ei kirjoittaminenkaan suju. Ja matemaattisista aineista on mahdollista saada niitä hyviä kokemuksia vähän vähäisemmilläkin kirjallisilla taidoilla.
Tuo kiltteysmussutus syö pohjaa siltä, että tytöt voisivat ihan oikeasti osatakin jotain. Ei niitä arvosanoja pärstäkertoimella ihan viime vuosiin asti ole annettu. Nyt taas ollaan menossa siihen suuntaan että tilanne voi huonontua, mutta lähtökohtaisesti arvostelu perustuu peruskoulussakin koesuorituksiin, ja siihen päälle sitten numeron verran voi vaikuttaa käytöksellä tai muulla aktiivisuudella.
Tytöt osaavat peruskoulutasolla todennäköisesti keskimäärin paremmin jäsennellä tietoa ja koostaa siitä selkeitä kokonaisuuksia joita käsitellä esseevastauksisa. Pojilla lukutaito on sen verran hatarammalla pohjalla, ettei se tiedonkäsittely ja kirjoittaminen oikein suju samalla tasolla. Sen sijaan perus aritmetiikka (jota matematiikka lukion pitkään oppimäärään asti voittopuolisesti on...) taas sujuu helpommin. Tästä voi kummallekin porukalle jäädä harhakäsitys omista kyvyistä ja vahvuuksista. Plus tyttöjen osalta...yleinen laiskuus yrittää mitään vähänkään matemaattista. Jos suurimmasta osasta aineita saa hyviä numeroita on varaa suhtautua ylimalkaisesti matematiikkaan ja vielä helpompaa se on, jos ympäristö asennoituu niin, että eihän tätä tytöt muutenkaan osaa.
-Ano 1607, Nainen teknilliseltä alalta.
Nyt en ymmärrä. Eikös korkeakouluun haeta mm. ylioppilastodistuksella, jota ei muistaakseni saa pärstäkertoimella? Toki kaikkien valintoja ohjataan jo paljon sitä ennen, mutta vaikea on kuvitella, että yo-todistuksen arvosanat perustuisivat kiltin tytön ulkokuoreen.
PoistaMä lähinnä tarkoitin peruskoulun puolta. Siellähän ne valinnat lukiota silmällä pitäen jo tehdään. Jos et valinnut pitkää matematiikkaa niin aika monen korkeakoulun ovet jäävät aukeamatta. Ja kiinnostavaa on se, että miksi niin moni tyttö jättää sen pitkän matematiikan valitsematta. Ja jos ja kun pojilla on paljon tyttöjä huonompi lukutaito ja tiedon jäsentämisen kyky niin mitä tälle sitten pitäisi siellä peruskoulun puolella jo tehdä.
PoistaOma täysin mutuileva hypoteesini on, että tytöt jättävät matemattiikkaa ja muita luonnotieteellisiä aineita valitsematta siksi, että sitä positiivista palautetta tulee niin paljon helpommin niistä essee-aineista jos vaan osaa kirjoittaa. Harvassa omassakaan matematiikankokeessani oli mitään perusteluja kehuvaa tai pohdintaa ylistävää reunakommenttia. Historiassa, psykologiassa ja muissa vastaavan tyyppisiä koevastauksia suosivassa sitäkin useammin.
PoistaJos ja kun.
https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2015/09/tiedote-2015-09-07-09-07-20-886288
http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002760395.html (vaikka ei lukuoikeuksia olisikaan niin otsikko tiivistelmineen kertoo ihan tarpeeksi..)
http://yle.fi/uutiset/3-9081526
-Ano 1607
Kahden nuoren miehen äitinä liputan myöskin lapsen huomioimista persoonana, ei sukupuolen mukaan.
VastaaPoistaMeillä vanhempi poika oli 20 vuotta sitten vielä aika "erilainen", hän kun ei leikkinyt autoilla, ei riehunut ja pelannut koko ajan (ulkopelejä) vaan piirteli, luki, kokosi palapelejä ja viihtyi hyvin itsekseen.
Nuorempi taas alkoi kaivata pikkuautoja (niitä kun ei meillä ollut) jo heti kun alkoi puhua. Hän oli sitten taas tosi tarkka vaatteista, esim. että värit sointuu yhteen ym.
Kumpikaan ei ole ollut ikinä kiinnostunut mopoista, autoista tms. vaan musiikista ja kuvataiteista. Ovat aika herkkiä, puhuvat tunteistaan ja liikkuvat omaksi ilokseen eli joukkuepelit eivät kiinnosta.
Monesti sain kuulla poikien ollessa pieniä (vanhemmilta ihmisiltä) että pojille "tekisi hyvää" harrastaa jotain "miehistä" urheilua, etteivät jäisi jotenkin syrjään "poikien jutuista"... Ei ymmärretty mieheni kanssa tätä ja ihan täyspäisiä ja tarpeeksi sosiaalisia nuo näyttävät olevan :D
Olen kyllä totta puhuen alkanut ymmärtää miehen sielunelämää vähän paremmin noitten omien kossien kautta, ei huono homma ollenkaan!
Itse koen, että tyttönä ja naisena minuun on kohdistunut erilaisia odotuksia, joista osan olen voinut kokea loukkaavana, rajoittavana tai ahdistavana. Lapsien ja nuorien maailma on monin tavoin monimutkaistunut omasta lapsuudestani, ja vaikka tasa-arvoisuus on näennäisesti ja varmasti todellisuudessakin lisääntynyt, on monissa asioissa otettu takapakkiakin. Miehiin nykypäivänä kohdistuvat odotukset ovat mielestäni monin tavoin jopa ristiriitaisempia kuin naisiin kohdistuvat. Samoin pienen pojan äitinä tunnen, että poikiin kohdistuvat odotukset ovat osaltaan jopa rajoittavampia kuin tyttöihin kohdistuvat. Kärjistettynä esim. perinteisesti poikamaisina pidetyistä asioista kiinnostuneeseen tyttöön suhtaudutaan ehkä suvaitsevaisemmin kuin perinteisesti tyttömäisinä pidetyistä asioista kiinnostuneeseen poikaan. Lapsen "karaisemista" miesten maailmaan tuntuvat kannattavan pelottavan monet aikuiset sukupuoleen katsomatta... ja asenteet periytyvät helposti. Ihan varmasti moni vanhempi painiskelee sen asian kanssa, kuinka lapsi saisi toteuttaa itseään ilman, että ympäristöstä tulee siitä kestämättömän negatiivista palautetta. Sellaiseen tasa-arvoon on vielä surullisen paljon matkaa.
VastaaPoistaHyvä postaus! Olen kanssasi samaa mieltä. Vaikka tilastollisestihan voidaan havaita, että sukupuolten välillä on monenlaisia eroja mm. käyttäytymisessä, se ei tarkoita, että lapsia olisi hyvä kasvattaa näistä havainnoista vedettyjen oletusten mukaan. Ja vaikka näitä eroja on havaittavissa monilla muillakin eläimillä, on myös hyvin mahdollista, että meillä ihmisillä eroavaisuuksia entisestään voimistaa se, miten lapsia kasvatetaan. Kun on havaittu, että tilastollisesti keskimääräinen poika sählää ja sotkee enemmän kuin tyttö, lähdetään poikalapsen kasvatuksessa liikkeelle siitä, ettei sille voi mitään, kun lapsi riehuu, koska "pojat on poikia" - vaikka eihän se niin ollekaan mene. Pojat on ihmisiä, niin on tytötkin ja kaikki muutkin.
VastaaPoistaTuputetaan!
VastaaPoistaOikein hätkähdin tuttavien luona, kun stereotypiat lenteli perheen isovanhempien puolelta. "Jokos tämä on autojen perään." (Ei, hän rakastaa tanssimista eniten, mutta hallitsee myös pikkueläimet.) Tai 1- ja 2-vuotiaiden vääntäessä istumapaikasta toista hihasta vetämällä: "Voi, pojat on poikia!" Jos lapset olisivat olleet tyttöjä, olisi ohjattu ottamaan toinen huomioon ja paheksuttu vaatteista vetämistä. Näinkö erilaiset eväät pitäisi muka pojille antaa elämään? Onneksi meillä pikkuveli on saanut kasvaa helläksi huolehtijaksi kenenkään sitä kyseenalaistamatta.
Aika paljon hiertää kuulemani väite, jonka mukaan pojan jälkeen syntyneet tytöt ovat vilkkaampia/omapäisempiä/tappelevat enemmän/mitä ikinä ja toimivat siksi miten toimivat. Eikös tuo tarkoita sitä, että pohjimmiltaan se _poika_ on saanut luvan olla eri tavalla olemassa?
VastaaPoistaYllättävän nuoret ihmiset kyllä suuntaavat lapsiaan sanoilla jo hyvin pienestä pitäen tiettyyn lokeroon. Mitä tahansa voidaan pistää sen piikkiin, että ne on nuo tytöt ja ne on nuo pojat. Tällä vuosituhannella ja aina vaan. Vaikka biologisista lähtökohdista eroja on, en ymmärrä, miksi säännöt olisivat erilaiset sen mukaan, minkä mallin pikkuhousut vaipan jälkeen puetaan.
Kuulemma lapsen sukupuoli vaikuttaa kohtuun niin, että jos eka lapsi on poika, seuraavankin lapsen aikana kohdussa on enemmän mieshormonia, ja tytötkin voivat olla "poikamaisempia", mikä joskus tarkoittaa vilkkautta. Tähänköhän sillä viitataan?
PoistaTäältä löytyy kolme todella vauhdikasta poikaa. Itse jotenkin koen, että on helpompaa kasvattaa katrasta, jossa kaikki ovat samaa sukupuolta. Siis ei tule sorruttua siihen, että joku saisi tehdä jotain vain koska sukupuoli on mikä on. Nyt tulee sitten niitä eroja tarkasteltua luonteen, eikä sukupuolen kautta. (Tosin sitten huomaan sortuvani siihen, että esikoiselta vaaditaan ihan hirveän paljon enemmän, kuin toiselta, kun se vanhin on muka jo niin iso.)
VastaaPoistaTää on tosi mielenkiintoinen aihe. Olen itsekin havainnut kaikkea "jännää", kuten isän, joka ei pystynyt antamaan poikansa lykkiä nukenrattaita, isän joka ylpeänä katsoo päiväkodin aidan yli kun oma poika "ei jää alakynteen" vaan repäisee lelun toisen lapsen kädestä ja tönäisee perään. Miehisessä kulttuurissa tuntuu hämmentävän vahvana elävän "homopelko" ja se ohjaa monien isien käyttäytymistä omaa poikaansa kohtaan. Pelätään että omasta pojasta tulee homo jos se leikkii nukeilla, tanssii, pukeutuu mekkoon, kuvataiteilee.. mitä näitä nyt on. Enemmän tai vähemmän tiedostetusti.
VastaaPoistaAllekirjoitan täysin. Siitä oli muutama vuosi Tiede-lehdessä juttukin, miten erityisesti isät tiedostamattaan ohjaa poikia niin, että jos poika leikkii nukella niin siihen ei ehkä puututa, mutta sitten jos leikkii autoilla, niin kannustetaan. Joten vähän hitaampikin lapsi oppii kyllä nopeasti mitkä on ne isin mielestä "hyvät" leikit.
PoistaSamoja havaintoja myös täällä. Meillä esikoinen on ei-niin-prinsessahenkinen tyttö ja kuopus hyvin stereotyyppinen poika. Aluksi olin huolissani, että saako tyttö tilaa kasvaa sellaiseksi kuin on, mutta pojan synnyttyä ymmärsin, että pojan sukupuolirooli se vasta kapea onkin. En tiedä mikä sen tekee, mutta kaikista pojan vähäisistäkin feminiinisistä ominaisuuksista on ympäristö usein huolissaan. Eikä tarvitse olla edes ominaisuus, vaan mikä tahansa viittaus "tyttöjen juttuihin" aiheuttaa huolta joissakin ihmisissä. Oli ikävä huomata, kuinka jäätävän hiljaisuuden aiheutti se, kun poikani (joka oli silloin 2,5v.) totesi olevansa Frozenin Elsa. Mies sai kyselyitä, että mikä ihme tämä "Elsa-juttu" oikein on? Ilmeisesti kysyjä oli huolissaan, että onko pojastamme kasvamassa homo...
PoistaAh, nyt osui omaan sydämeen! Meidän 4-vuotiaalla pojallamme oli myös pari kuukautta "mä olen Elsa-plinsessa"-vaihe. Isänsä, vaikka muuten on hyvin osallistuva ja tekee kotitöitä runsaasti, ei oikein pitänyt vaiheesta. Yritin selittää, että eihän nelivuotias edes tiedä, mikä on prinsessa...
PoistaToinen isoäideistä pohti hetken, voiko pojan antaa valita talvitumppujensa väriksi pinkkiä, jos sitä muut 3-4-vuotiaat kiusaa päiväkodissa...
Meillä (tyttö 4v ja poika 8kk) sotketaan oikein paljon ja siivotaan sitten vastaavasti vähemmän :D Homma vähän isommista lapsista/nuorista puhuttaessa tuntuu menevän suurin piirtein niin, että tytöt menestyvät koulussa paremmin, mutta se ei merkitse mitään, kun ovat sitten niitä kympin tyttöjä, jotka eivät pärjää elämässä...pojat taas alisuoriutuvat, koska koulu on vääränlaista. Minä olen eri mieltä kummastakin väitteestä - kyllä ne tytöt varsin usein oikeasti menestyvät, ja mikä siellä koulussa sitten tarkalleen ottaen on niin huonosti poikien kannalta? Ovatko menestyvät pojat sitten jotenkin kummajaisia? Tiukkapipoisena tätinä olen sitä mieltä, että hyvin koulussa menestyvä tyttö, joka tulevat epäonnistumiset uhkaavat, osaa tehdä töitä myös tulevan menestyksensä eteen. Poika, joka ei menesty koulussa toivotusti, voi tehdä enemmän töitä koulun eteen. Näin siis, mikäli mukana ei ole oppimishäiriöitä tai esimerkiksi sairauksia, jotka taas eivät yleensä liity sukupuoleen.
VastaaPoistaMeillä on molempia ja poikain kanssa olen joutunut totetamaan, että urbaanisanakirjamääritelmä: Boy - Noise with dirt on it, on todella osuva.
VastaaPoistaMeillä ab samanikäiset pojat kuin Katjan tytöt. Ihan viime aikoina, no vuoden puolentoista aikana, olen huomannut, että mallioppiminen isästä on korostunut selvästi aiempaan verattuna, myös pienemmällä.
VastaaPoistaIsompi on taiteellinen, herkkä, musikaalinen eikä ollenkaan joukkuepelifani. Pienempikin on herkkä ja monipuolinen sekä innokas jalkapalloilija. Kentän laidalla treenien ja pelien seuraaminen on opettanut mulle itselleni paljon, ja vähän harmittelen niin esikoisen kuin muidenkin lasten puolesta, jotka eivät saa joukkuepelikokemusta hyvän valmentajan porukassa.
Oma koulutukseni liippaa teknistä ja olen miesvaltaisessa työyhteisössä. Jos jotain eroja olen huomannut keskimäärin sukupuolten välillä, niin miehet yleensä fokusoivat tiukemmin tekemistään. Ja ylemmät businesspuolen pomot ovat käytännössä poikkeuksetta miehiä, mikä suosii johtajavalinnoissa helposti edelleen miehiä 'lika barn leka best' -pohjalta. Naisia löytyy meilläkin sitten HR:n ja viestinnän johdosta. Väittäisin, että perinteisten kulttuurien murtaminen on se lasikatto, ei osaaminen.
Onpa hauska, että törmäsin sattumalta blogiisi ja vielä tähän kirjoitukseen. Minun yksi lempiaiheistani ja ties vaikka vertaamasi pyykkivuori olisi jopa minun postauksestani lähtöisin :)
VastaaPoistahttps://blogit.kaksplus.fi/poikien-aiti/2017/03/15/mahdollista-vain-poikaperheissa-katso-kuvat/
Mikäli kyllä, niin huomasithan postauksen lopussa myös tekstin:
"PS. Kyllä! Säästän aikaasi ja totean heti tähän: Nämä kaikki kuvat ovat ihan mahdollisia kaikenlaisissa muissakin perheissä ,eikä näitä tilanteita löydy todellakaan jokaisesta poikaperheestä. Otsikko oli minusta silti hauska noin."
Jokatapauksessa itse aiheeseen. Kuten joku tuolla ylempänäkin jo kirjoitti, niin minustakin perheessä jossa on kaikki lapset samaa sukupuolta, on lapsi on helpompi kasvattaa tykkäämään kaikenlaisista jutuista. Jos mietin ystäviäni joilla on sekä tyttöjä että poikia, niin heillä todella selvästi on tyttöjen ja poikien jutut. Meillä taas kaikki tykkää mistä tykkää ja mitään ei jaotella poikien ja tyttöjen jutuiksi.
Meillä on neljä poikaa ja ihan kamalasti sitä pyykkiä :) Mutta meillä olisi varmasti ihan yhtä paljon pyykkiä jos meillä olisi neljä tyttöä. Poikamme ovat jokainen täysin erilaisia luonteeltaan ja en keksi oikeastaan yhtäkään asiaa mitä en olisi heidän kanssaan voinut äitinä tehdä, koska ovat poikia.
Mutta onhan se silti tosi, että varmasti perheessä on aika erilaista jos on lauma poikia tai lauma tyttöjä. Uskaltaisin väittää, että tytöt eivät paini keskenään päivät pitkät. En minä ainakaan siskojeni kanssa paininut. Uskon, että tyttöjä ei myöskään naurattaisi aivan hulluna pieruhuumori. Ei minua ainakaan naurattanut. (Eikä naurata edelleenkään). Joten tavallaan kyllä, on varmasti erlaista kasvattaa laumaa poikia kuin laumaa tyttöjä. Mutta ei niin kovin merkittävästi erilaista, että minä nyt tästä toteaisin koko elämäni olevan täysin erilaista tyttöjen äitinä. Jotain erilaista siinä silti varmasti olisi. Ja niin olisi sinunkin jos molemmat lapsesi olisivatkin poikia. Ja sitten taas erilaista on myös perheissä joissa on molempia.
Minusta kivoja kokoonpanoja kaikki!
Kas, saattoi olla hyvinkin tuon postauksen somenosto. :D Otsikko oli niin omituinen, että en siirtynyt blogin puolelle.
PoistaMutta tämä oikeastaan kiteyttää sen mitä arvelinkin: stereotypiat ja ennakkoluulot ovat edelleen läsnä ilmeisen tiedostamatta. Meillä todellakin painitaan ja nauretaan pieruhuumorille (myös aikuisten kesken). Pointtini tässä kirjoituksessa oli, että jos sitä erilaisuutta aidosti löytyy niin olisi kiva lukea siitä, ei pyykkivuorista. Toistaiseksi pysyn kannassani että elämääni vaikuttavat enemmän lasten persoonat kuin sukupuoli. :)