Muista naistenpäivänä niitä, jotka uskaltavat puhua

Kaupallinen yhteistyö

Naistenpäivänä on tapana puhua tasa-arvosta ja naisten oikeuksista. Globaalisti niitä tärkeimpiä puheenvuoroja pidetään kehitysmaissa, ja ihan ympäri vuoden.

KUVA: Sarah Waiswan

Jos minun tyttäriltäni kysyy, millaista on tyttönä eläminen, vastauksena on silmien pyörittelyä. Kysymys on omituinen. Tyttöys on mutkatonta. Ihmisoikeudet, itsemääräämisoikeus ja tasa-arvo koskettavat Suomessa kaikkia kansalaisia sukupuoleen katsomatta. Pakollisia aikuistumisrituaaleja ei ole, koska niitä ei tarvita. Lainsäädäntö määrittelee rajat, jotka ovat kaikille samat.

Jos taas samaa kysyy kenialaiseen kisii-heimoon syntyneeltä tytöltä, vastaus on aivan erilainen. Hänellä on edessään perinne, joka on paitsi henkisesti että fyysisesti traumatisoiva, myös hengenvaarallinen. Naisten ympärileikkaus eli sukupuolielinten silpominen on järkyttävä ihmisoikeusrikkomus.

Onneksi asialle voidaan tehdä jotain ja tehdäänkin. Monet järjestöt ovat ottaneet tämän aiheen toimenpidelistalleen ja vaikutusmahdollisuudet ovat hyvät. Työ tuottaa tulosta.

Solidaarisuus-järjestön rohkeat naiset.

Aina kun puhutaan alkukantaisesti elävien heimojen tavoista on helppo etäännyttää itsensä siitä, että inhimillisyydellä on monta ilmenemismuotoa. Kävinkin juttelemassa Solidaarisuus-järjestön kanssa siitä, mistä tässä kammottavassa perinteessä pohjimmiltaan on kysymys -- ja yllätyin.

Vastoin oletuksiani, silpomista tehdään uskonnosta riippumatta ja melkein kaikissa maanosissa. Silpomispäätöksiä eivät tee väkivaltaiset mielipuolet vaan rakastavat vanhemmat, erityisesti naiset: äidit, tädit ja anopit. He nimittäin kuvittelevat tekevänsä oikein. He haluavat tyttärilleen hyvää.

Silpominen liittyy heimojen perinteisiin kunniallisuuskäsityksiin, jotka koskevat vain naisia: toimenpiteellä karkotetaan tytöstä paha ja rituaalin myötä tyttö siirtyy hyveelliseen naiseuteen. Äidin tehtävänä on kasvattaa tytöstä kunniallinen nainen. Jos äiti epäonnistuu tehtävässään ja tyttö häpäisee suvun, hänet (ja tytöt) saa hylätä. Jos tyttö kuolee, vika on luonnollisesti hänessä tai hänen kevytkenkäisessä äidissään.

Silvottu tyttö on ihan syystä siveellinen, kunniallinen ja moraalinen - seksihän on kivuliasta. Mutta hän pääsee sentään naimisiin ja hänellä on mahdollisuus olla yhteisön jäsen, toisin kuin silpomattomalla tytöllä.

Tällainen huuhaa ja epätasa-arvo on sietämätöntä. Miksi perinnettä ei kielletä lailla? Monissa maissa se onkin jo kielletty. Mutta pakolla ja väkisin ei kulttuurin muutosta saada aikaan. Jos ihmiset edelleen uskovat tekevänsä oikein, operaatiot vain siirretään pimentoon ja tehdään yhä nuoremmille.

Haitallisia uskomuksia vastaan taistellaan vain valistamalla, pitkäjänteisellä työllä. On vaikutettava ruohonjuuritasolla, kouluissa, terveysasemilla, sairaaloissa, kirkoissa ja kyläjuhlissa. Vain avoimuus poistaa silpomattomuuteen liittyvää syrjintää, stigmaa ja häpeää.

Miten tällaisesta aiheesta sitten voi puhua? Mietin, miten itse reagoisin, jos toisen kulttuurin edustaja tulisi kertomaan, että yleisesti yhteisössä hyväksytty toiminta onkin lapselle vahingollista. En kovin hyvin.

Sanoma menee perille vain vertaistuen kautta ja kahdella eri argumentilla: uskonto ei silpomista vaadi ja toimenpide aiheuttaa naisille vakavia terveysongelmia. On puhuttava uskonnon kieltä. On kerrottava, että lisääntymisterveys on vaarassa.

Asenteet muuttuvat pikkuhiljaa. Dominoefekti voi parhaimmillaan muuttaa kulttuuria nopeastikin. Kun yksi äiti uskaltaa säästää tyttärensä vahingolliselta perinteeltä, joku toinenkin uskaltaa. Myös perheen miehet ja pojat oppivat, että silpominen on tarpeetonta. Silpomattomista tytöistä tulee jopa parempia vaimoja.

Minä laitoin naistenpäivän kunniaksi palkkaa niille naisille, jotka jaksavat ja uskaltavat puhua tyttöjen puolesta ja huuhaata vastaan, siellä, missä tyttöys on pahe. Silpomaton-sivustolla voit tehdä lahjoituksen ja tutustua Solidaarisuus-järjestön tekemään työhön.