Vakavasti puhuen olin pohtinut jo jonkin aikaa, olenko nykyisessä duunissani oikeassa paikassa. Alkuvuodesta päätin, että en ole. Vaihtoehtoina olisi ollut jäädä odottamaan muutosta, jota ei ollut näköpiirissä, tai lähteä. Valitsin jälkimmäisen. Sain aika pian hyvän työtarjouksen, jonka otin vastaan.
Kun kerroin irtisanoutumisestani, hyvin yleinen kommentti oli, että rohkea päätös. Minun mielestäni kyseessä on vain duunipaikan vaihto. Ei siihen mitään erityistä rohkeutta tarvita. Yrittäjäksi heittäytyminen olisi ihan eri juttu.
Tietysti on aina riski, että saan kenkää koeajalla. Mutta en voi muuta kuin yrittää osoittautua tarpeelliseksi rekrytoinniksi. Ja totta kai aina on olemassa mahdollisuus, että tuotannolliset ja taloudelliset syyt pakottavat karsimaan henkilöstöä ja yt-kierros osuu tuoreimpaan rekryyn. On osunut.
Silti väitän, että rohkeampaa olisi ollut jäädä, vaikka kaikki merkit osoittivat, että pitää lähteä. Minulla on todennäköisesti vielä yli 20 vuotta työelämää jäljellä, joten olen alle puolivälissä työrupeamaani. Jos tässä vaiheessa rupean jumittamaan yhdessä työpaikassa vain siksi, että saan ehkä kenkää muualla, olen muuttunut vangiksi. Samalla logiikalla ei kannata poistua kotoa, koska voin vetää lipat kadulla.
Jäin miettimään, kuinkahan moni haluaisi vaihtaa työpaikkaa, mutta ei uskalla, jaksa tai osaa lähteä? Joskus voi käydä niinkin että jostain täysin irrationaalisesta asiasta voi tulla työpaikan vaihtamisen este. Olen kuullut mitä hassuimpia perusteluja: yksi vetosi ilmaiseen hammashoitoon, toinen omaan autopaikkaan. Vaikka vaakakupissa on urakehitys ja yleinen tyytyväisyys.
Totta kai minua vähän jännittää, mutta hyvällä tavalla. Luottamukseni tulevaisuuteen on vakaa, lähinnä kahdesta eri syystä.
Ensinnäkin verkostoni on aika kattava. Uskon, että jos käy huonosti, jotain löytyy aina. Toiseksi minulla on suunnitelma B eli pieni firmani. Saan kirjoittamisesta jo nyt säännöllistä tuloa, vaikka toki täysimittaiseksi yrittäjäksi ryhtyminen olisi suht kuumottava paikka. En kuitenkaan putoa tyhjän päälle.
Jos siis et ole tyytyväinen työssäsi, kannattaa ainakin käydä ajatuksenvaihtoa itsensä kanssa siitä, mitä asialle olisi tehtävissä ja millaiset syyt pitävät kiinni työnantajassa. Puhu pomon kanssa. Puhu pomon pomon kanssa. Lisäkouluttaudu. Anna kavereiden laatia cv (siitä tulee parempi kuin omakirjoittama). Ja ennen kaikkea kasvata verkostoja. Tutustu ihmisiin ja käy oman alasi tilaisuuksissa. Kaikki työpaikat eivät ehdi Oikotielle asti kun ne ovat jo menneet.
Huhtikuussa siis luvassa ahkerampaa postailua. Tulee hauska kevät!
Wu-huu, aivan mahtavaa!!
VastaaPoistaOn! Jotenkin kuvittelin taas että tä 2017 olis vähän suvantovuosi kaiken suhteen mutta vielä mitä...
PoistaJos ainoa syy jäädä on se, ettei uskalla lähteä niin silloin todellakin pitää lähteä. Mä ymmärrän siinä mielessä silti duunissaan jumittavia että jos siellä nyt kuitenkin on ihan ok ja elämässä muuten vaikkapa kaikkea tapahtumaa kuten pienet lapset, talonrakennusta ym. niin voi olla ihan järkevääkin oman jaksamisen suhteen lykätä sitä työpaikan vaihtoa. Ainakin mulla uusi työpaikka on aina melkoisen voimat vievä, ainakin ekan puolen vuoden ajan.
VastaaPoistaOnnea uusiin haasteisiin! :)
Kiitos! :) Näinhän se menee, aika vähän on voimia edes hakea mitään, jos elämässä on paineista muutenkin. Toki tämä munkin muutoshalukkuus on nyt noussut kun lapset ovat isompia.
PoistaOnnea! Työpaikan vaihtamisessa on aina omat haasteensa, mutta muutosta pelkän muutoksen vuoksi ei tosiaan kannata pelätä :)
VastaaPoistahttp://westendmum.fi
Kiitos! Haasteita tulee varmasti olemaan tässäkin pestissä mutta on siellä tulevassa duunipaikassa muitakin perheellisiä onnistuneesti töissä, joten olen luottavainen.
PoistaKaikilla ei ole uraa, vaan ihan vaan duuni. Ja jos duunissa käy vaan rahan vuoksi, niin eipä sitä vaihtaakaan jaksa, kun ei se vaihtamalla yleensä parane. Ihmiset ovat lähes aina pettymyksiä ja duunit loppujen lopuksi hyvin samanlaisia. Tällaisena se vaan tavalliselle duunarille maailma näyttäytyy.
VastaaPoistaMusta ei ole olemasa mitään sellaista kuin pelkkä duuni. Mä kutsun ihan koulutuksesta riippumatta uraksi tätä työrupeamaa, joka vie johonkin suuntaan halusi tai ei. Jotkut on työelämänsä suhteen vain suunnitelmallisempia kuin toiset.
PoistaOhjauksen kokemus on varmaan se tärkein komponentti, mikä mielletään "uraksi".
Mutta tunnistan tietty tonkin näkemyksen kyllä, eikä siinä ole mitään väärää. Iloa voi tuottaa myös työyhteisö, eivät pelkät työtehtävät ja niissä kehittyminen. Mutta sitten jos on tyytymätön ja työ suorastaan pännii, pitäisi pystyä miettimään vaihtoehtoja, vaikka olisi miten tavallinen duunari ja ura-ajattelusta irti. Pahinta on, jos mielen on vallannut toivottomuus joko huonon johtamisen tai esim. vanhemmilta omaksutun asenteen kautta (= työhönsä ei voi vaikuttaa eikä siitä voi ikinä pitää). Tuollaiseen tilanteeseen on aika vähän mitään sparrausapua tarjolla.
Mä vaihtaisin heti, jos olisi mihin vaihtaa. Pienen lapsen äitinä kun ei viitsi vakituisesta työsuhteesta ihan tyhjän päälle heittäytyä.
VastaaPoistaJuu ei tyhjän päälle mielellään. :) Tsemppiä hakuun!
PoistaJa lisäyksenä vielä, että olen kyllä hakenut muita töitä, päivätöitä on vaan tarjolla hyvin rajallisesti ja puolison työaikojen takia minun on melko mahdotonta lähteä itse vuorotyöhön. Tai jos lähtisin, pitäisi lapsen vaihtaa päiväkotia kaupungin toiselle puolelle, jolloin jo päiväkotimatkat aiheuttaisivat autottomalle melkoisia haasteita. Eikä toki olisi lapsenkaan kannalta järin optimaalinen vaihtoehto.
PoistaOnnea ja tsemppiä! Itse tässä työhakemuksia rustailen parhaillaan ja olen muutenkin kuulolla, nykyinen duuni on osoittautunut sellaiseksi, etten saa siitä enää mitään kiksejä. Jos pääsisi vähän johonkin kehittävämpään hommaan... :)
VastaaPoistaTämä postaus sai minut miettimään yhtä miespuolista ystävääni. Hän on dinkku, hyväpalkkaisessa duunissa, mutta ollut täysin leipiintynyt hommaan jo ainakin 10 vuotta. Työ on aika pitkälti raskasta reissaamista ulkomailla, hotellikuolemaa ja lentokenttäloungeja. Terveys on retuperällä, lääkitys loppuelämäksi.
VastaaPoistaAlkuajat jaksoin kuunnella avautumisia ja yritin tsempata uuteen työnhakuun. Hyvällä työkokemuksella varustettu mies löytäisi varmasti helposti uuden pestin. Mutta ei, hän ei loppujen lopuksi ole kai missään vaiheessa hakenut mitään muuta. Lopulta lakkasin ymmärtämästä - toki kuuntelen, mutta en enää välitä. Ilmeisesti hyvä palkka on saanut hänet pysymään nykytyössä. Ymmärrän rahan merkityksen ja kaiken mitä se mahdollistaa, mutta onko se sitten kaiken muun, kuten terveyshuolien, arvoista? Joka tapauksessa, jokainen on vastuussa omista valinnoistaan. Vähän on jo sellainen fiilis että jos ei kerta oikeasti halua vaihtaa niin lopettaisi sitten valittamisen.
Vaihdoimme reilu vuosi sitten kotikapunkia ja samalla irtisanouduin vakituisesta työpaikastani. Aikani kiertelin oman alani tapahtumia ja tein naamaani tutuksi, kävin useammassakin haastattelussa, mutten saanut paikkaa. Hieman alkoi jo mietityttää että oliko lähteminen ihan järjetön valinta, kunnes eräässä haastattelussa lykästi ja sain unelmaduunin. En oikein vieläkään käsitä mitä tapahtui, mutta varmaan samaa olisin pohtinut jos olisi jäänyt vanhaan duuniin ihmettelemään miksei homma suju. Kyllä kannatti lähteä.
VastaaPoistaMua kiinnostelee työpaikan vaihto, vähän samoista syistä kuin sulla. Mutta, omalla alalle, ja myös alalla missä haluan jatkaa, niin kaikki mielenkiintoiset työt on määräaikaisia. Ei siis ole tarjolla vakituisia töitä. Toki on jalkaa oven välissä sitten, mutta kyllä mietityttää tässä tapauksessa, että kannattaako. Koska pelottaa se, että jos jääkin tyhjän päälle myöhemmin. Vaikka itselin aina ajattelen, että aina sitä jotain löytää. Mutta niin moni tuttu samalla alalla on pitkään roikkunut työttömyyskierteissä. ... Mutta tsemppiä sulle uusiin haasteisiin, tosi hieno juttu!
VastaaPoistaMä vaihdoin vuosi sitten työpaikkaa. Edelleen kaipaan entisen työn asiakaskontakteja ja työkavereita, mutta samalla huokailen onnesta, kun työmatka on nykyisin 10 min entisen 45min-2h/suunta (ruuhkasta riippuen) sijaan. Tässä elämäntilanteessa tuo entinen työmatka söi päivästä aivan liikaa aikaa.
VastaaPoistaJuuri tuon takia hyppäsin viime vuonna pois vanhasta duunista, ei tuonut mitään iloa ja tulevat muutokset olivat vaan pahentamassa tilannetta. Joten, tehtiin miehen kanssa laskelmat ja nyt olen etsinyt aktiivisesti hommia tovin (ja samalla tehnyt kaikkea pientä). Vaikka välillä paniikki on meinannut iskeä, olen pitänyt haettavien töiden laadun korkealla, en halunnut vaihtaa paikasta yhtä paskaan. Nyt on pari unelmahommaa melkein hanskassa, katsotaan missä loppuvuoden 2017 vietänkään. Jännää, ihanaa, kamalaa, mutta ihan ehdottomasti tarpeellinen vaihe mun elämässä.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä rohkeudesta. Rohkeutta on hypätä benjihyppy, ei vaihtaa työpaikkaa. Tämä on 2000-lukua.
VastaaPoistaItse heittäydyin aikanaan 2009 täysin uudelle uralle ja edelleen tykkään uudesta työstäni oikein paljon. Eikä siitä kolmen vuoden koulutuksesta nuorisoasteen kanssa ollut haittaakaan, vaikka toki 40v tätiä aika ajoin huvitti keskustelu "missä ollaan perjantaina ja otetaanko taas"....
Tsemppiä!!
Kiitos tästä postauksesta! Vaihdoin nimittäin juuri työpaikkaa, olen ollut nyt kolme viikkoa uudessa hommassa. Ja kyllä tämä uudessa paikassa aloittaminen on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa ja kaipaan varsinkin vanhoja ihania työkavereitani (ja sitä että oikeasti osasin työni, uuden homman suhteen olen vielä ihan pihalla, vaikken alaa vaihtanutkaan). Kirjoituksesi kuitenkin muistutti minua siitä, miksi tähän ratkaisuun päädyin, kiitos siitä!
VastaaPoistaTyöpaikan vaihto on itselläkin ollut mielessä, mutta täällä susirajalla eli Kainuussa ei ole mihin vaihtaa :/ Jos joskus kerran vuodessa tulee oman alan työpaikka hakuun, hakijoita on pilvin pimein... Eli on myös asuinpaikasta kiinni, onko työpaikan vaihtaminen edes mahdollista, ikävä kyllä. No, pari vuotta vielä ennenkuin lapset lähtee maailmalle ja sitten voidaan itsekin miekkosen kanssa nostaa kytkintä ja etsiä mielekkäämpää tekemistä :)
VastaaPoista