Olen syyttänyt ajanpuutetta (väitän että kyseessä on puolipäiväduuni), mutta tajusin sen perimmäisen syyn tässä alkuvuodesta. Yleissivistykseni parani aivan valtavasti ja sain olla mukana superkiinnostavissa poliittisissa keskusteluissa, mutta höttöinen ote johtui siitä, että olin ulkokehällä.
Rivivaltuutetulla ja jaoston jäsenellä on pienimuotoista vastuuta muttei oikeaa valtaa. En voinut vaikuttaa yhtään mihinkään.
Osallistuin kiitettävästi jaoston kokouksiin, mutta siellä ei päätetty mitään. Valtuustossa kukaan ei kuunnellut ketään, joten puheita ei kannattanut pitää. Virkamiehet eivät vastanneet meileihin eivätkä soittopyyntöihin, erityisesti jos otsikkokentässä mainittiin sana koulukorjaus. Miksi vastaisivat?
Ja sama ilmiö voi osua kohdalle monessa roolissa, myös työelämässä. Jos duunissa ilmenee jatkuvasti tiettyjä ongelmia, kannattaa kysyä itseltään seuraavat kysymykset:
1. Unohdetaanko sinut kutsua työhösi liittyviin palavereihin?
2. Onko joku kiinnostunut työsi tuloksista?
3. Saatko työstäsi ohjaavaa palautetta?
4. Onko sinulla budjettivastuuta? Jos sinulla on oma budjetti, kuinka helposti siitä leikataan?
Firman ydinbisneksen näkökulmasta ulkokehällä oleminen näkyy juuri noissa toiminnoissa: ohittamisessa, raportoinnin vapaaehtoisuutena, palautteen puutteena ja budjetin puolittamisena. Niin voi tehdä jos työntekijä on sellainen ihan kiva, mutta ei olennainen, päätuotteen tukitoiminto, vapaaehtoinen osallistuja. Ja se on ihan ok, jos tukitoiminnon osan on tietoisesti valinnut ja sen kokee mielekkääksi.
Koska suomalaisessa työelämässä suositaan miehille tyypillisempää urapolkua ja teknillistä koulutustaustaa, tämä ulkokehän kokemus voi olla erityisesti naisten ongelma. Tilanteen tunnistaminen on tärkeää, ihan oman mielenterveyden takia. Epämääräinen merkityksettömyyden tunne on ikävä päänsisäinen kollega. Ei ole narsismia haluta olla tarpeellinen, pitää vain päättää mitä asialle haluaa tehdä.
Tästä ulkokehäanalyysistani tajusin myös, miksi joku viihtyy vanhempainvapaalla: Hän kokee olevansa bisneksen ytimessä! Hän on olennainen henkilö, jolla on firman kannalta tärkeä tavoite! Hänen kuulumisistaan ollaan kiinnostuneita ja neuvolassa mitataan tuloksia. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässään saa päättää ja käyttää valtaa.
Ja se on hieno tunne. Sitä kannattaa etsiä muistakin rooleista.
Ajatuksia, kokemuksia?
Kiitos! Olen miettinyt tätä samaa.
VastaaPoistaTämä on ollut valitettavasti yllättävän suosittu postaus. :(
PoistaNo nyt kyllä löysin tästä itseni. Kun aloitin työt tässä nykyisessä toimessa niin olin todellakin sisäkehällä; toiminta oli uutta, sain luoda sille raamit ym. Kaikki olivat kiinnostuneita. Nyt kun toiminta on ollut vakiintunutta niin jo muutaman vuoden olen ollut tuon päänsisäisen kollegan paras kaveri, tahtomattani. Vastasin kaikkiin kysymyksiisi niin, että tulis on surullinen. Miten täältä ulkokehästä pääsee pois kun kaikki voimat ovat jo menneet?
VastaaPoistaAnkea tilanne. Mutta ehkä se toiminta oli siellä ulkokehällä alunperinkin, vain uutuudenviehätys on kadonnut? Vai onko firman bisneksessä tapahtunut muutosta?
PoistaTää on just niin mun tilanne, vaikka työ periaatteessa on täysin itsenäistä. Hyvin kiteytit, mikä nykyisessä tilanteessani ärsyttää. Täytenee alkaa etsiä ulospääsyä :/
VastaaPoistaTsemppiä! Ihan ensimmäiseksi kannattaa ottaa puheeksi esimiehen kanssa. Siitähän niille maksetaan. :)
PoistaOlipa hyvä kirjoitus, näinhän tää just menee. Ja juuri siksi Suomi on niin tylsä maa, kun täältä puuttuu luovuus. Kaikki valta on näiden mielikuvituksettomien mies-insinöörien käsissä.
VastaaPoistaRaskaana ollessani tajusin ensimmäistä kertaa miltä miehistä tuntuu; eli kun sinua arvostetaan ihan vain siksi että olet nainen, samoin kuin miestä arvostetaan ihan vain siksi että on mies. Naisella arvostus vaan harmillisesti kestää vain sen raskauden ajan, sen jälkeenhän äitinä teet kaiken väärin, mutta miehelle pelkkä sukupuoleen perustuva arvostus on elinikäistä ja riippumatonta elämänvalinnoista.
Aika nyt taas vedetään mutkat suoriksi. Ehkä kannattaisi etsiä myös se harmaa kynä, ei miehille ole tarjolla mitään 'elinikäistä ja riippumatonta' arvostusta elämänvalinnoista riippumatta. Ihan samanlailla niiden miestyöntekijöidenkin yli kävellään, ehkä sitä ei vaan sivusta huomaa niin kuin ei yleensä huomaa muutenkaan muiden kokemaa 'ohittamista'.
PoistaUseimiten ihmiset, joita arvostetaan ovat tehneet työtä sen arvostuksen hankkimiseksi ja ylläpitämiseksi. Joskus he ovat olleet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Joskus he ovat jonkun kavereita ja siksi heitä kuunnellaan. Tätä tapahtuu ihan molemmilla sukupuolilla ja kaikissa asemissa.
Aina se ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolen, mutta joskus voisi vaikka miettiä hetken ennen kuin tursauttaa näppiksestään jotain noin katkeraa.
Olen samaa mieltä siitä, että miesjohtajia (ja insinöörejä) ei voi niputtaa mihinkään yhteen laatikkoon.
PoistaMutta tuo miesten parempi uskottavuus työelämässä on ainakin amerikkalaistutkimuksissa ihan faktaa, Economistissa oli kiinnostava juttu aiheesta.
HS 10.3.2002, miehestä naiseksi sukupuolensa vaihtanut Pirkko:
PoistaMonelle miehestä naiseksi muuttuneelle on vaikea oppia olemaan hiljaa, kuuntelemaan ja hymyilemään, kun on ikänsä tottunut olemaan itse äänessä.
"Olen montaa varoittanut, että kun näihin juttuihin ryhtyy, silloin menettää äänensä ja äänioikeutensa. Jos minä jossain sanon, että ulkona sataa, kohta joku menee joltain mieheltä kysymään, että sataako siellä tosiaan - ja samaa tekevät naisetkin." Pirkko oli varautunut. Putoaminen ei siksi tullut yllätyksenä, mutta pudotuksen syvyys tuli.
"Onhan se järkyttävää, että minulla on samat aivot kuin ennen, mutta nyt ajatuksiini suhtaudutaan eri tavalla. Siinä mielessä nainen on todella toisen luokan kansalainen." Vastakkaiseen suuntaan kulkeneiden transseksuaalien kertomukset ovat toisenlaisia.
"Yksi mieheksi korjattu nainen hämmästeli, että ihmiset oikein pysähtyivät kuuntelemaan, kun hän puhui, hänet otettiin todesta. Se tuntui hänestä hirveän hämmentävältä." Yksi Pirkon tuttu oli tehnyt pitkän työuran miehenä, ennen kuin lähti korjaamaan sukupuoltaan. Kun hän haki uutta työpaikkaa naisena, palkkatarjoukset liikkuivat ihan eri tasolla.
"Hän ei voinut ymmärtää, mihin hänen ammattitaitonsa oli äkkiä kadonnut. Mutta ei siinä mikään auttanut, palkka laski." Naisena oleminen käy kunnialle ja kukkarolle, mutta Pirkolla ei ollut valinnanvaraa.
En tiedä, ehkä tässä on kyse samasta jutusta mikä löytyy 'emme pety ihmisiin vaan odotuksiimme heistä'-ajattelusta.
PoistaNaisilta ja miehiltä odotetaan eri asioita, ja tätä oletusta vasten peilataan sitten kaikkia tapahtumia. Osittain oletukset ovat perusteltuja, sillä naisten ja miesten tavanomaisissa kommunikaatiotavoissa on ihan tilastollisesti merkittäviä eroja. Naisten puhe ja käytös on neuvottelevampaa, miehet taas puhuvat autoritäärisemmin. Ihan riippumatta siitä, onko kyseessä oikea neuvottelutilanne vai ei, naisjohtaja tuo jo päätetytkin asiat esille pehmeämmin sanakääntein kuin mieskollegansa.
Maskuliinisesti käyttäytyvää naista pidetään agressiivisempana kuin samalla tavalla käyttäytyvää miestä ja agressiivisuus tulkitaan etenkin naisilla epävarmuuden ja tunnekontrollin puutteeksi. Kiukutteluksi. Ei kai kukaan nyt kiukuttelevaa ihmistä ota vakavasti. Samoin kun feminiinnisemmin kommunikoiva mies koetaan helposti epävarmaksi. Tästä johtuen naiset myös kokevat miesten helpommin olleen heidän ideoitaan vastaan ja miehet ylipäänsä heikommin tajuavat naisten neuvottelevaan sävyyn esittämiä asioita ehdotuksiksi.
Johtamisen kentällä on aika paljon on ollut puhetta siitä, että naisille luontevampia toimintamalleja pitäisi tehdä näkyvimmiksi ja sitä kautta nostaa niiden arvostustaa. Kuten Katjan linkkaama artikkelikin toteaa, monipuolisemmista johtamistavoista ja erilaisista ihmisistä on selvää hyötyä yrityksille myös taloudellisesti.
Henkilökohtaisesti uskon enemmän siihen, että ihmiset oppivat arvostamaan erilaisia johtamistyylejä kuin siihen, että kumpaa tahansa sukupuolta koitetaan änkeä toisen housuihin (tai hameeseen..). Itselle epäluontevan kommunikoinnin voi toki opetella, mutta itse näkisin että siinä hukkaa samalla osan persoonallisuudestaan tai ainakin mahdollisuudesta tuoda sitä esiin.
Vielä yhtenä, ehkä jopa merkittävimpänä, esteenä 50/50 tasa-arvolle on myös se, että harvempi nainen saa kovan kilpailun ja haastavien työtehtävien osalta työelämästä samanlaista tyydytystä kuin mies. Enemmistöllä naisia palkitsevimmat kokemukset tulevat ihmissuhteiden ja perheen parista, työorientoituneet naiset ovat selkeä vähemmistö. Eivät kyllä niin pieni vähemmistö kuin nykyiset johtopaikat antaisivat ymmärtää, mutta itse en usko siihen että miehet ja naiset olisivat sisimmältään identtisiä ja patriarkaatin salaliitto olisi vain kahlinnut naiset vastentahtoisesti koteihin.
Se mitä tässä yritin sanoa on, että naisissa ei ole johtajina mitään vikaa tai että he olisivat huonompia siksi että heitä ei arvosteta miesten mittapuulla. Ratkaisu ei myöskään ole se että naiset muuttuisivat miesjohtajien kaltaisiksi, vaan se että feminiinisempiäkin käyttäytymismalleja opittaisiin arvostamaan maskuliinisten rinnalla tasa-arvoisena, erilaisena tapana johtaa tai neuvotella.
Työelämäään kuuluu, että varmaan 80% yrityksen työntekijöistä on siellä ulkokehällä eikä kaikkien toimenkuvaan vain kuulu olla sisäkehällä. Se, että saa vaikuttaa sitten sen oman kehänsä asioihin, on yritykselle aika pieni asia, mutta lisää merkittävästi työntekijöiden hyvinvointia.
VastaaPoistaPolitiikassa taas ulkokehällä olevat mahdollistavat sisäkehällä olevan ns. eliitin toiminnan, joka usein on omaa etua tavoittelevaa. Kun miettii miten suurin tavoittein ja innoissaan monet hakevat politiikkaan ja ovat innoissaan, kun tulevat valituksi ja sitten kohtaavat todellisuuden. :) Olen vähän kyyninen politiikan suhteen; demokratia on tarpeellista, mutta miksi sekään ei toimi demokraattisesti ja tavallisten ihmisten tarpeet muistetaan vain vaalipuheissa.
Virkamiesten vastaamattomuus myös ihmetyttää. Luulin, että se on vain tavallisen ihmisen kokemus, mutta jos valtuutetullekaan ei vastata niin...
Jep, se on ihan totta että kaikki eivät sinne sisäkehälle mahdu ja vaikuttaminen oman toimenkuvan ja työyhteiön kehittymiseen ovat ratkaisevassa asemassa työtyytyväisyyden osalta. Mä itse olen ikävästi ulkokehällä siksi että firman painospiste on aivan muualla kuin siinä mitä mä osaan parhaiten. Ja silloin ei vaihtoehtoja oikein ole.
PoistaMä olen lähinnä hämmästynyt miten tää virkamiesvetoisuus toimii näinkin hyvin. Suurin osa päätöksistä ei nimittäin valtuustoon edes tule.
Olen täsmälleen samaa mieltä, ja myös tiedostanut tämän eron jo ensimmäisen äitiysvapaani aikana. Kotona (nyt vanhempainvapaalla) olen pomo ja päätän ja vastaan monista asioista, pyöritän arkea kuin "yrittäjä". Saan siitä myös - öh - eräänlaista ammatillista tyydytystä. Mies on enemmän hallitusammattilainen, jolla on päätyö mutta osallistuu mahdollisuuksien mukaan arkeen ja tietysti firman tärkeimpiin päätöksiin. Ainut, että tästä oman elämänsä toimitusjohtajuudesta ei makseta edes päivärahoja.
VastaaPoistaTöihin ei vedä juuri mikään. Jos saisin lottovoiton, tuskin palaisin työelämään ainakaan siihen "mielenkiintoiseen ja haasteelliseen" tehtävään josta minulle maksetaan palkkaa. Työelämän näkökulmasta minulla on kaikki tähtipelaajan ominaisuudet, paitsi että olen nainen. En pääse käyttämään kykyjäni vaikka olen mielestäni tuonut itseäni esille oikealla tavalla. Olenkin turhautunut kaikkeen, mikä viittaa työelämään. Mieluummin olen kotona ytimessä kuin työelämässä ulkokehällä.
Samansuuntaisia ajatuksia täällä, tosin mä en usko olevani tähtipelaaja eikä mulla ole työtä johon palata.
PoistaEn ole ikinä ollut mielestäni merkityksellisessä tai mielekkäässä työssä, ja jotenkin en jaksa enää uskoa että sellaista onkaan. Älkää kysykö millainen se työ olisi, mulla ei ole mitään hajua. Ammatti-identiteetti, ammatillinen itsetunto ja työminä totaalisen hukassa.
Tällä hetkellä olen himassa lasten kanssa ties monettako vuotta. Niinkuin sanoit, kotona olen ytimessä, sanomisillani ja tekemisilläni on konkreettinen merkitys.
Töitä pitäisi tietysti hakea, mutta ei niitä täällä tuppukylässä oikein ole. Paitsi niitä merkityksettömiä ja epämielekkäitä. Sitten pitäisi esittää niin helvetin motivoitunutta, jos sattuu pääsemään työhaastatteluun. Voihan valitus sentään ��. Lottovoittoa odotellessa.
Vai perustaisiko oman firman?
Ymmärrän! Mä en itse kokenut minkäänlaista hallinnan tunnetta vaan halusin äkkiä takaisin sinne sisäkehälle. :)
PoistaToinen anonyymi, onpas ankea tilanne. Mutta se sun työminä ei siellä kotona parane, jossain vaiheessa se ansiotyön tekeminen tulee vastaan ja sitä kannattaa pohtia ihan tosissaan. Olisko sulla jotain koulutusmahdollisuutta? Oman firman perustaminen on hyvä idea, jos sulla on joku intohimobisnes, jolle löytyisi asiakkaita? Voiko tuppukylästä muuttaa pois?
Tämä. Niin paljon tämä. Oon jo kuukausia taistellut merkityksettömyyden tunteen kanssa ja kysellyt sekä itseltäni että esimiehiltäni, että mikä helvetti siinä on kun ei speksit riitä? Miksen minä ja minun päätökseni ja tekemiseni merkitse, vaikka annetaan isojakin vastuita? Silti kävellään ohi ja yli ja kysytään pahimmassa tapauksessa jonkun sivustakatsovan miehen mielipidettä ennemmin kuin minun, projektipäällikön.
VastaaPoistaTarttis tehdä jotain. Alkuun varmaankin päivittää CV ja sitten katsella uutta duunia.
Jep, jos ei esimies (ja hänen esimiehensä) osaa vastata miksi on vastuuta mutta ei valtaa, ei hirveästi vaihtoehtoja jää. :(
PoistaTäähän on tavallaan niitä tabuja. Että lasten kanssa kotona ei ehkä halutakaan olla (pelkästään) koska lapsen on paras olla äidin kanssa - eikä se äiti tosiaan ehkä ole äidille mitenkään automaattisesti tärkeämpi kuin kukaan muukaan - vaan se kotiäitiys voi olla äidille tärkeää pomoaseman ja itsensä tärkeäksi kokemisen takia. Että äiti voi oikeasti vaan tykätä olla kotona enemmän kuin töissä. Ainahan kuuluu sanoa, että kotona oleminen on rankkaa työtä, ja töissä pääsee helpommalla, mutta tuossahan unohtuu se minkä useimmat työelämästä tietää: rankin työ ei oikeasti välttämättä ole se missä on eniten tekemistä ja vastuuta, vaan sellainen jossa homma jostain syystä ei vain toimi.
VastaaPoistaJa niin, jottei jää epä selväksi, tarkoituksena ei ole dissata kotiäitiyttä. Musta on hienoa jos oman työnsäkin saa valita sillä perusteella missä on paras olla, miksei saisi sitten olla kotonakin (toki taloudellinen puoli on sitten keskustelu erikseen). Se on tietty epäreilua, että tää on lähinnä naisille mahdollinen valinta.
Mutta se on kyllä muuten ihan sanonko mistä että aika moni valtuustossa toiminut tuntee kuten sä, eli että ei voi vaikuttaa.
Niin onkin! Ja hyvä pointti tuosta rankkuudesta, työn palkitsevuus on olennaista. Musta on aina ollut omituinen selitys että ei ole työtä, johon palata. Silloinhan ihminen on työtön.
PoistaJa olen ihan samaa mieltä siitä, että uhratulle vapaa-ajalle pitäisi saada jotain vastinetta myös tuolla kuntatasolla.
Vaikka nauttiikin työstänsä täällä ytimessä (kuuden lapsen kotiäiti) ja puheissa on niin hienoa hoitas lapset kotona ja muuta blaa blaata. Niin ei tätä kukaan oikeasti arvosta. Miten voi olla yhteiskunnale edullisenpaa pitää lapsia päiväkodissa, kuin vaikka maksaa mulle muutama satanen kuussa, että saisin 'luvallisesti' olla näiden kaa kotona. Aina keskustelussa on se, milloin aion mennä töihin. Mitä sä nyt teet. Tätä on vaan arvostettava itse, mutta kyllähän se välillä ottaa aivoon, kun koko aikuisikäni olen ollut arvoton, hyödytön ja tuottamaton yhteiskunnan mielestä.
VastaaPoistaNo tämä on oma valintani, samoin kuin jokin toinen ammatti toisella.
Mutta silti täysin nolla. Arvosteleeko kukaan kaupan kassaa, siivoojaa yms että oma valinta, jos rahasta on tiukkaa?
Tärkeintä tässä ajatuksessa onkin se, että sä itse koet olevasi merkityksellinen ja tekeväsi arvokasta työtä. En mäkään oleta että muut mun työpanosta erityisesti muissa firmoissa arvostetaan, päinvastoin. :)
PoistaOnko sulla siis koulutus ja työ, johon palata? Ei ne työkyselyt nyt varmaan loukkaaviksi ole tarkoitettu. Mutta jos joku toteaa, että ei saa valittaa rahasta jos on halunnut ison perheen, hän ei ehkä ole empaattisin mahdollinen henkilö. :/
Mun mielestä ulkokehällä olemisen kokemus on vahvasti sidoksissa johtajuuteen ja esimiestyöhön. Tarkasti ottaen iso osa työstä on siellä ulkokehällä oloa mutta hyvä esimies pystyy viestimään ja luomaan sellaisen työympäristön että kaikki kokevat olevan siinä sisäkehällä omassa tiimissään ja näkevät myös oman tiimin ja työn merkityksen varsinaiselle ydinliiketoiminnalle. Ja tässähän Suomessa ollaan perinteisesti aika huonoja.
VastaaPoistaTotta tämäkin. Valtuustossa tietysti kaikki riippuu siitä, mitkä ovat voimasuhteet, mihin luottamustehtäviin pääsee ja miten iso rooli puolueesa on. Mun päiväduuni sattuu myös olemaan firmassa ei-päätuote, mikä vituttaa aina silloin tällöin.
PoistaOlipas varsin loistava ja asian ytimessä oleva teksti. Tämä kiteytti hienosti ne minun ajatukset ja vahvisti päätöksen jäädä seuraavaksi kolmeksi vuodeksi kotiin. Minulla ei todellakaan ole kiire takaisin tuonne työelämään, juuri siitä syystä, että olen ulkokehällä. Työtäni ei yksinkertaisesti arvosteta. Tai ei arvosteta ainakaan tarpeeksi.
VastaaPoistaHmm, mä ehkä vaihtaisin mieluummin työpaikkaa, mutta musta se kotona olo olikin täyttä kidutusta.
PoistaMutta monessa kommentissa on näkynyt tämä sama, että aika iso kiky olis sellainen työelämän muutos, joka mietittäisiin vetovoimatekijöiden kautta.
No niinpä! Mä mietin päivittäin, että voisin tehdä paljon enemmän, jos mun annettaisiin, jos muhun uskottaisiin, jos mut päästettäisiin edes joskus niihin keskusteluihin joissa asioita vielä suunnitellaan (eikä sitten vaan laitettaisi sähköpostia että tuottaa tää nettiin). Voisin kehittää, opettaa, parantaa, ottaa vastuuta, kehittyä itsekin. Nyt turhaudun ja kommentoin tätä blogia työajalla. Odotan äitiyslomaa kuin kuuta nousevaa, ihan vaan että pääsen täältä pois, vaikka olenkin ihminen joka periaatteessa tykkää ammatistaan ja alasta jolla työskentelen. En vaan saa nykyisestä työstä minkään laista tyydytystä kun olen niin hemmetin ulkokehällä.
PoistaOlen kanssasi kyllä eri mieltä - itsekin olen ns. rivivaltuutettu ja yhden lautakunnan jäsen, mutta koen että kyllä tästäkin pestistä käsin pystyy vaikuttamaan. Meillä on tosi moni yksittäisen valtuutetun aloite edennyt toteutukseen - ihan järkihommia (liikunnanohjaajan pesti, frisbeegolfkenttä...). Ja ainakin meillä valtuusto tekee varsin usein erilaisen päätöksen kun mitä hallitus on esittänyt. :) En tiedä, onko pienessä kunnassa toimintakulttuuri toinen, mutta kyllä meillä virkamiehetkin vastaavat viesteihin - helpompi on toki käydä juttelemassa ihan kasvokkain.
VastaaPoistaItse olen asiantuntijatehtävissä miesvaltaisella alalla ja tehnyt paljon töitä, että olen päässyt sisäkehälle. Onnekseni matkassa on ollut myös esimiehiä, jotka ovat halutessani antaneet lisää vastuuta ja samalla valta oman työn tekemisestä on lisääntynyt. Edelleenkin on välillä hämmentävää istua kokouksissa, kun muut osallistujat ovat pääasiallisesti 10+ vuotta vanhempia miehiä. Jotkut suhtautuvat vähätellen, mutta yleensä arvostusta löytyy, kun todistaa oman osaamisensa. Ja niistä yksittäisistä viime vuosituhannelle vaipuneista jääristä en jaksa välittää.
VastaaPoistaTyöurani (12v) aikana pahimpina epäilijöinä ja vähättelijöinä ovat valitettavasti olleet itseäni vanhemmat naiset. Tapauksia on vain kaksi, mutta heidän käyttäytymisensä on aiheuttanut ihmetystä myös miespuolisissa kollegoissani. En tiedä, onko viime kädessä ollut kyse vain huonosta itsetunnosta vai mistä, mutta jos naiset eivät arvosta toistensa osaamista, niin kannattaa pysähtyä miettimään miksi. Onneksi nykyään naisetkin verkostoituvat ja kannustavat toisiaan eteenpäin.
Kertokaa - sukupuolesta riippumatta -, jos haluatte lisää vastuuta tai teillä on kehitysehdotuksia. Jos pomo ei kuuntele, niin sitten etsitte talosta jonkun muun, joka kuuntelee. Viime kädessä tulee vastaan se duunin vaihtaminen.
Kas, mulla takana 15 vuotta asiantuntijatehtävissä miesvaltaisella alalla ja parhaat tsempit, kannustukset ja ylämäessä auttavat pukkaukset on tulleet naisilta, yleensä vanhemmilta!
PoistaHe on käyneet samat taistelut itse ja tietävät missä ansoja piilee ja miten niistä pääsee yli. Olen heille ikuisesti kiitollinen kaikesta jeesistä ja avusta ja toivon että pystyn sitä perintöä jakamaan myös eteenpäin! :)
Kollegoiksi tai alaisiksi tulleissa nuoremmissa naisissa on aika usein ollut niitä ns. cool girlejä (googlaatkaa tai lukekaa esim. https://medium.com/endless/the-cool-girl-trap-or-why-sexism-in-tech-isn-t-going-away-825b9a7642f5#.u36lpc2zl), mutta hekin ovat jossain vaiheessa yleensä, joko tietoisesti tai tiedostamatta, ymmärtäneet, että kannattaa olla itselleen rehellinen, eikä töissä kannata kantaa mitään roolia (toki jotkut voivat olla aidosti sellaisia ja silloin se on tietty ok). Tämä cool girliys harmittaa erityisesti siksi, että siinä haetaan kredittiä polkemalla muita, asettumalla yläpuolelle.
Kaikenkaikkiaan työpaikat tuntuu olevan täynnänsä mielenvikaisia psykopaatteja ja narsisteja, mutta onneksi niitä ihan mahtavia tyyppejäkin löytyy, koska eihän sitä muuten kestäisi :)
Vähän sama kokemus kuin sinullakin ja myös miesvaltaiselta alalta. Itse olen miettinyt, että johtuukohan tuo vanhempien naisten käytös siitä, että varotaan ylihysteerisesti, ettei vain suosita toista naista sukupuolen perusteella? Tai toisaalta nuorempi, osaava nainen voidaan nähdä uhkana miesvaltaisella alalla eri tavalla kuin muualla? Tarkoitan sitä, että miesvaltaisella alalla hierarkian huipulle ei välttämättä mahdu kuin se yksi nainen ja sinne päässyt ei halua asemaansa uhattavan. Tai jotain sinne päin.
VastaaPoistaToivon, että pikku hiljaa tilanne muuttuisi ja naisia alkaisi olla enemmän joka tasolla. Olen itselleni luvannut, että jos koskaan olen siinä asemassa, että voin oikeasti asioihin vaikuttaa, niin aion kyllä kannustaa päteviä naisia eteenpäin ja haastamaan itsensä! Teen sitä jo nytkin vaikka valtaa ei (vielä, heh) ole niin paljoa, että lopputulos näkyisi konkreettisina saavutuksina. Siltin koen, että kannustamista ei ole koskaan liikaa ja toivottavasti olen ainakin jonkun epäröijän saanut edes hakemaan haluamaansa paikkaa tai muuten potkittua ainakin henkisesti eteenpäin.
Tämä siis oli vastaus tuohon edellisen anonyymin kommenttiin :)
PoistaSitten on vielä sekin tekijä, että suomalaiset ovat jo pitkään korkeakouluttaneet itsejään suuressa määrin ja osaamista ja taitoja on tätä kautta kerrytetty. Työelämässä vain ei sitten ole niitä oikeasti riittävän haastavia tehtäviä lähellekään kaikille korkeastikoulutetuille. Vielä 20-30 vuotta sitten yliopistotutkinto takasi lähes varman pääsyn herrahissiin. Nyt todella moni päätyy valkokaulusduunariksi tekemään suht puuduttavia hommia, jotka saattaisivat alhaisemmalla koulutustaustalla olla ihan riittävän haastavia. Siinä sitten ihmetellään ulkokehällä oltaessa että mites tässä näin pääsi käymään. Osattais vaikka mitä mutta lopulta lasketaan excelillä peruslaskutoimituksia, väännetään powerpointilla presejä ja funtsitaan kohtalaisen simppeleitä juttuja. Periaatteessa yksilötasolla ratkaisu voi olla vaihtaa duunia, mutta kaikille se ei ole vaihtoehto koska niitä sisäkehän kiinnostavia paikkoja ei vain riitä kaikille joilla olisi niihin hommiin kompetenssia. Tästä kumpuaa aika moninaista yleistä tyytymättömyyttä omaan työuraan samanaikaisesti kun pinnalla ylipäätään on on oman merkitykselliayyden korostaminen ja yksilökeskeisyys. Edes ajatustasolla ei riitä että "käy vaan töissä", mikä lienee edelleen erityisesti suorittavalla tasolla työskenteleville ihan riittävä motivaatio päivittäiseen työssäkäyntiin - se elämän mielekkyys haetaan sitten muualta: harrastuksista, vapaa-ajasta tms. Mutta kun yhä isompi joukko haluaisi sen työn olevan "merkityksellistä", "omaa identiteettiä rakentavaa ja kuvastavaa" sekä vastaavan siihen tarpeeseen olla siellä sisäkehällä.
VastaaPoista