Pieni lapsi, pienet murheet?

Satulla oli taannoin kamala päivä vauvan kanssa. Kaiken järjen ja logiikan vastaista kukkumista ja mölinää, josta on moni mutsi käynyt sairaalassa asti kysymässä, että mikä helvetti tätä vaivaa. Tilanne saa toivomaan pikakelausnappulaa parin vuoden päähän.

Luvassa viisastelua.

Moni sanoo, että pienet lapset tarkoittavat pienempiä murheita, mutta toistaiseksi en allekirjoita tätä. Pikkulapsiaika on hoivavietittömälle ihmiselle vähän kafkamainen periodi, mutta onneksi lapset kasvavat. Nimittäin isompien lasten kanssa on edelleen pienet murheet, mutta myös valtavat ilot. It gets better!

Koska sitä ei voi liikaa usein muistuttaa, tein tymäkän Top 5 -listan siitä, mikä on parasta juuri nyt ei enää ihan pienten lasten kanssa.

1. Huumori. 

Ei ole mitään parempaa kuin se, että esikoiselta tulee junamatkalle tekstiviesti, jossa hän kyselee, olenko leikkivaunun liukumäessä.

Tai sitten ihan arjen komiikka. Jos ei vaikka tiedä, että on olemassa maa nimeltä Kanada, voi hyvin hämmästyä, miksi nyt joku kanala saa osallistua olympialaisiin.

Ja kun marmatin Skidille, että ei tarvitse esittää kuolevaa joutsenta, Snadi ilmoitti, että ei myöskään tarvitse esittää huonoäänistä kanaa. Repesimme kaikki.

2. Vapaa-aika. 

Eivät viikonloput nyt mitään lepoa ole (paitsi ne jotka olen itsekseni), mutta se on silti ihan oikeaa vapaa-aikaa. Mahdollisuudet spontaaneihin päikkäreihin, jumppaan, ostoksiin ja tapaamisiin ovat lisääntyneet merkittävästi. Kaikkea ei tarvitse aina suunnitella viikkoja etukäteen eikä kotitöitä tarvitse tehdä yöllä.

Lisäksi lasten kanssa voi nykyään lähteä oikeastaan mihin vaan, paitsi nyt vuoristorataan. Kaikki ravintolat käyvät, ei tarvitse mahtua vaunut, aikuisten penkit käyvät. Ihan sama voiko vessassa vaihtaa vaipan ja onko siellä potta. Ja tosiaan: meillä oli lentokoneessa tylsää, koska ehdimme lukea kaikki kirjat jo matkan aikana ja lapset tekivät omia juttujaan.

3. Simppelit nautinnot

Ipanat muistelivat eilen kesää. Hauskojen muistojen hall-of-fameen pääsi se, kun kastelin heidät kuumana päivänä puutarhaletkulla: tyypit juoksivat vesisuihkun ali, hyppivät yli, väistelivät kiemurtelevia vesiaaltoja ja tietenkin kastuvat läpimäriksi. Lopuksi haettiin pyyhkeet ja laitettiin vaatteet kuivumaan ulos.

Kesän suosituin jälkkäritoive on kalliokeksit. Silloin kiivetään ruoan jälkeen lähimetsän kalliolle keksipussin kanssa. Istutaan lämpimällä kivellä ilta-auringossa, katsellaan vastavalossa pörrääviä ötököitä ja kuunnellaan kaupungin ääniä. Ja syödään epähuomiossa puoli pussia.

Lapsityövoiman mahdollisuudet kasvavat huimasti. Skidi pisti taas pystyyn perinteisen matiketopesulan.

4. Keskustelut

Liittyy vähän myös huumorintajuun, mutta taaperoiän ohittaneilla lapsilla alkaa olla kysymyksiä, joista syntyy oikeaa keskustelua. Ongelmia, joita voin ymmärtää ja joissa voin jakaa vertaistukea.

Ja miten palkitsevaa on selittää maailmaa jollekin, joka on siitä pohjattoman kiinnostunut! Jatkokysymykset ovat välillä hassuja, välillä hyvinkin teräviä ja sitten on niitä, joihin ei tiedä mitä sanoa, mutta olen melkein aina saamapuolella.

Ehdoton bonus on, että suurimmaksi osaksi ymmärrän mitä vastapuoli tuottaa. Aina ei ole ollut niin.

5. Henkinen pituuskasvu.

Housut jäävät puolen vuoden välein lyhyiksi, mutta henkistä kasvua on välillä vaikea huomata. Se vain yhtäkkiä pomppaa silmille, kun ipana käyttäytyykin jossain tilanteessa eri tavalla kuin aikaisemmin.

Tänä vuonna Snadin päiväkotiryhmä muuttui paljon. Paras ystävä siirtyi eskariin (myös ihana Kwistian) ja tilalle tuli pikkuisia kolmivuotiaita - ja olin vähän huolissani kuinka muutoksia vihaava Snadi löytää paikkansa ryhmässä.

Yllättäen tyyppi on ollut ihan liekeissä. Pienen roolista irtipäästäminen ei ollutkaan uhka, vaan mahdollisuus: Snadi tajusi, ettei tämä ole häneltä pois, vaan nyt on toisten vuoro. On äärimmäisen palkitsevaa nähdä, kuinka Snadi halaa niitä ensitöikseen lujasti, ja kuulla, että oma lapsi on ollut päivän aikana superystävällinen pikkuisia kohtaan, auttanut saamaan käsipaperia ja leikkinyt taikahiekalla.

Tässä kasvamisprosesissa kasvaa siis koko perhe - ja aina oppii uutta. Sitten voi tuntea iloa siitä, että maailmassa on tyyppi, jonka lempiväri on kimalle ja joka hyppää melkein kaksi metriä pituutta. Ja toinen tyyppi, joka harrastaa näpertelyä, ystävällisyyttä ja jälkiruokia.

En nyt osaa tätä muillakaan adjektiiveilla kuvata kuin ihan parasta.