Jokaisen vanhemman unelma. Kun lapsi kolhii itseään, pitää tehdä nopeasti päätös: onko tämä tilanne sellainen, jonka me osaamme hoitaa?
Puhelu hätäkeskukseen on aika korkean kynnyksen takana - ja ihan syystä. Aika harvoin sattuu mitään vakavaa, sillä lasten tapaturmat ovat yleensä "vain" kuhmuja ja mustelmia, mutta tällä kertaa olivat keinot vähissä: verta oli joka puolella eikä vammojen laajuutta heti pystynyt arvioimaan.
Tästä keissistä jäi mieleen kaksi asiaa.
1. Kannattaa selvittää itselleen, milloin ambulanssi pitää soittaa.
Tämä ajatus on hyvä ajatella etukäteen, koska siinä sirpaleiden keskellä on aika monta muutakin ajatusta päässä. Hätäkeskuslaitoksen sivuilla ohjeistetaan näin:
Hätänumeroon pitää soittaa aina kiireellisissä, todellisissa hätätilanteissa, kun oma tai toisen henki, terveys, omaisuus tai ympäristö on uhattuna tai vaarassa tai jos on syytä epäillä näin olevan. Soita hätänumeroon 112 esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:
• Olet joutunut auto-onnettomuuteen tai olet todistamassa sellaista.
• Huomaat tulipalon syttyneen.
• Huomaat, että jonnekin on murtauduttu.
• Haluat ilmoittaa poliisille meneillään olevasta rikoksesta.
• Jos epäilet, onko kyseessä hätätilanne vai ei, on aina parempi soittaa hätänumeroon 112, kuin olla soittamatta.
Tuo viimeinen kohta on olennainen. Ei kukaan suutu, jos soitat kysyäksesi, miten tilanteessa pitäisi toimia. On järkevää arvioida avuntarve yhdessä ammattitaitoisen hätäkeskuksen päivystäjän kanssa kuin spekuloida kotona, että mitenkähän tässä nyt kävi.
2. Opettele antamaan ensi-apua.
Äitiyspakkauksessa pitäisi tulla kutsu jonkinlaiselle lapsiperheille suunnatulle ensiapukurssille, sen verran usein kaikenlaista sattuu. On nimittäin hemmetin hankalaa muistella aivotärähdyksen toimintaohjeita JA pitää kaksi lasta rauhallisena. Lupaan pyhästi mennä kurssille asap.
No, loppu hyvin, kaikki hyvin: Snadi pääsi tutustumaan ambulanssiin ja haava ommeltiin päivystyksessä. Kummitäti poistaa tikit ensi viikolla. Tulipahan todistettua, että kuopuksen pää todella on umpiluuta.
Huh, onneksi selvisitte tikeillä ja säikähdyksellä!
VastaaPoistaTuohon lasten ensiapuun tosiaan tarvittais joku vanhempien kurssi... Itselle jäi mieleen kahden pojan äitinä tuo aivotärähdyksen hoito, kumpikin olivat milloin missäkin pää edellä ja saivat aika monta tärskyä. Kun soitin joskus päivystävälle sairaanhoitajalle, vastaus oli että lasta pitää seurata ja jos oksentelee tms. niin sitten sairaalaan. No, sitten olin EA-kurssilla ja siellä hoitaja sanoi, että AINA kun on aivotärähdys tai sen epäily, niin sitten päivystykseen - tärähdyksiä ei tarvitseisi tulla kuin kaksi jonka jälkeen voi tulla jo seurauksia... Mistä näitä tietää ja riippuu keneltä kysyy, miten pitäisi suhtautua :/
Lasten päihin kohdistuu kyllä valtavasti erilaisia iskuja. Näistä olisi tosiaan hyvä olla joku yhtenäinen ohjeistus!
PoistaNo huh, onneksi kaikki hyvin lopulta.
VastaaPoistaMeidän esikoinen silloin 2-v putosi sohvalta ja löi päänsä pöydän reunaan tuloksena otsassa haava ja paljon verta. Kuopus oli ihan vauva ja minä ainoana aikuisena kotona, joten soitin 112 ja ambulanssi tuli paikalle. Lopulta äitini (otti pikaisesti taksin 3 km päästä) tuli hoitamaan kuopusta ja minä vein esikoisen terveysasemalle paikattavaksi. En hetkeäkään miettinyt ettenkö saisi soittaa 112. Ainakin 112:sta olisin saanut hoito- ja toimintaohjeita, jos ei ambulanssi olisikaan tullut paikalle.
Karsea tilanne, hyvä että sait apua!
PoistaTossa 112:ssa on se ongelma että kun poliisin numero 10022 vai mikä olikaan, poistui, on ohje soittaa niissä poliisiasioissakin 112:een. Tuntuu omasta mielestäni tyhmältä soittaa ko. numeroon esim. syystä että en osaa tulkita rikosilmoituksen laatimisohjetta netissä tai epäilen että edelläni ajaa rattijuoppo tai löydän pakkasella hangesta jonkun sammuneen humalaisen. Entä jos näiden takia joku todellisessa hengenhädässä oleva joutuu odottamaan?? Miksi ei enää voi olla sitä poliisin numeroa?
VastaaPoistaSamaa ihmettelimme vuosi sitten, kun ikkunasta todistimme ilkivallantekoa (kohteena auto) naapuritalon pihassa. Tilanne oli ohi 10 sekunnissa mutta katsoimme silminnäkijöinä velvollisuudeksi ilmoittaa poliisille. Vaan ei ollutkaan enää poliisin numeroa ja piti soittaa 112:een!
PoistaPakko kyllä sanoa, että lumihankeen sammunut humalainenkin voi olla todellisessa hengenvaarassa. Lisäksi ei ole kovin helppoa sanoa, onko lumihangessa makaava tajuton humalainen vai esim sairaskohtauksen saanut. Minä olen soittanut hätänumeroon bussipysäkillä makaavasta miehestä, joka oletettavasti oli juoppo, ja sitäpaitsi avasi kyllä silmänsä kun puhuteltiin jne. Hän on ihminen, ei pelkkä "sammunut humalainen".
PoistaMutta oikeasti olen kyllä samaa mieltä siitä, että on tyhmää ettei poliisin numeroa enää ole.
Musta toi yhden muistettavan numeron taktiikka on itse asiassa ihan hyvä, mutta se poliisin numeron poistuminen on asia, josta pitäisi muistutella säännöllisin väliajoin. Ettei mene turhaa aikaa siihen että etsiis itä numeroa.
PoistaOlin juuri EA-kurssilla (suosittelen lämpimästi kaikille) ja opin siellä myös että on olemassa kansalaisneuvonta kiireettömiä asioita varten: 0295 000, www.kansalaisneuvonta.fi. Tuolta voisi varmaan kysellä ohjeita esim rikosimoituksen täyttöön tai vaikka kysellä että minkä viranomaisen kautta mitäkin asiaa hoidetaan. Lisäksi voi ladata puhelimeen 112-sovelluksen, jossa on olennaisia puhelinnumeroita tallessa (myös esim. myrkytystietokeskus) ja joka antaa sijaintikoordinaattisi (jos puhelimessa on paikannus päällä), mikä voi auttaa ambulanssia löytämään nopeammin paikalle jos ei vaikka ole osoitetta tiedossa tai on jossain metsässä.
PoistaMä oon puhunut jo vuosia, että perhevalmennuksessa pitäis olla sellainen lapsen ensiapu kerta! Käytäis läpi kaikki sellaiset "mitä lääkettä annetaan kuumeiselle kersalla ja minkä verran", "milloin pitää lähteä päivystykseen" ja "miten toimit kun taapero putoaa pää edellä syöttötuolista". Myös ruokapala kurkussa ja lapsen elvyttäminen olis ihan jees tietää. Sekä tottakai "pikkulego nenässä, millä irroitan?" tai "kersa joi vartaloöljyä/söi e-pillerit/nuoli kissan kakkaa, mitä nyt?"-tilanteiden hoito. (vain osa näistä esimerkeistä oli elävästä elämästä...)
VastaaPoistaOlen ihan samaa mieltä. Olis tosi hyvä olla valmistuatunut näihin tilanteisiin jollain tavalla kun niitä kuitenkin tulee.
PoistaAlan ihmisenä, myös omalta osaltani niihin puheluihin päivystyksessä vastanneena: KYLLÄ, SOITTAKAA!! Ei ole tyhmiä kysymyksiä, joskus on vaan helppoja vastauksia.
VastaaPoistaEi välttämättä aina 112, mutta voisi olla hyvä olla se oman päivystyksen/ensiavun numero talletettuna luuriin. Sitä ei nimittäin paniikissa edes muista missä kunnassa asuu.
Hienoa, että tämä onnettomuus selvisi pelkillä tikeillä. Yhdyn ajatukseen pienten lasten vanhempien ea-kurssista. Voisi kuulua valmennukseen.
Joo, olen itse ladannut sen sovelluksenkin. ja komppaan tuota että se oma osoitekin on vaikea siinä mielentilassa saada päähänsä.
PoistaMä oon soittanut TK:n päivystykseen jos en ole ollut ihan satavarma onko haaveri ambulanssin "arvoinen". Kertaakaan ei ole tarttenut soittaa lanssia, ollaan käyty aina vain näytillä/paikattavana ensiavussa. Onneksi selvisitte säikähdyksellä! Itse olisin tuossa tilanteessa varmaan soittanut ambulanssin suorilta, kuulostaa hurjalta.
VastaaPoistaMeillä ei taida TK-päivystyksiä ollakaan, lähin päivystys on Jorvin sairaala.
PoistaOli kyllä aika hurjaa, onneksi on tuo hätäkeskus!
Olin juuri EA-kurssilla (suosittelen lämpimästi kaikille) ja opin siellä myös että on olemassa kansalaisneuvonta kiireettömiä asioita varten: 0295 000, www.kansalaisneuvonta.fi. Tuolta voisi varmaan kysellä ohjeita esim rikosimoituksen täyttöön tai vaikka kysellä että minkä viranomaisen kautta mitäkin asiaa hoidetaan. Lisäksi voi ladata puhelimeen 112-sovelluksen, jossa on olennaisia puhelinnumeroita tallessa (myös esim. myrkytystietokeskus) ja joka antaa sijaintikoordinaattisi (jos puhelimessa on paikannus päällä), mikä voi auttaa ambulanssia löytämään nopeammin paikalle jos ei vaikka ole osoitetta tiedossa tai on jossain metsässä.
VastaaPoistaSorry tää kommentti tuli väärään paikkaan, lisäsin tonne oikeaan ketjuun :)
PoistaKotona ei ole tuollaisia tilanteita onneksi tullut vastaan (kop kop), mutta olin opettajan sijaisena yläeasteella, ja erään oppilaan päälle kaatui seinästä irronnut peili. Hän otti vaistomaisesti kädellään kiinni, ja ranteeseen tuli viiltohaava... sitä veren määrää... huh. Tein puristussiteen (oltiin käsityöluokan varastossa, eli tarpeita onneksi löytyi) ja käsi ylös, ja paikalle heti hälytetty kouluavustaja vei saman tien parinsadan metrin päässä olevaan terveyskeskukseen paikattavaksi. Vieläkin puistattaa se tilanne. Ei tullut mieleen hälyttää ambulanssia, mutta se olisikin varmaan kestänyt kauemmin. Kouluterkkarikin hälytettiin paikalle heti, mutta olin ehtinyt jo tehdä siteen eikä hän katsonut tarpeen sitä mennä enää nykimään. Kaikki meni onneksi hyvin, ja terveyskeskuksessa kiiteltiin oikeaoppisesta siteestä. Mistä lie takaraivosta tuli se puristussiteen teko, vaikken ole ollut ensiapukurssilla.
VastaaPoistaKaikilla helsinkiläisillä lapsiperheillä _pitää_ olla kännykässä terveysneuvonnan numero: 09-310 10023
VastaaPoistaTuo numero vastaa vuorokauden ympäri ja sieltä saa kysyä nimenomaan neuvoja esim. lapsen tapaturman tai sairauden hoitoon liittyen. Olemme soittaneet mm. kun lapsi löi hampaat ihan täysillä pöytään, kun lapsi kaatui otsa edellä pöydänjalkaan, kun lapsi putosi kerrossängyn portaista, kun lapselle tuli kurkunpääntulehdus ja hengitys alkoi vaikeutua, kun lapselle tuli korkea kuume joka ei vain laskenut, kun lapsella puhkesi tärykalvo keskellä yötä ja varmaan on vielä joku muukin kerta. Ihan mahtavan paras palvelu, siellä vastaa aina joku tolkun ihminen, joka osaa neuvoa ensiavun, hoidon ja hoiton hakeutumisen suhteen. Toki totaalihätätilanteessa pitää soittaa 112, mutta kaikki muut "öötota, pitäiskö tälle tehä jotain" -pähkäilyt ovat tuonne käypää kauraa.
http://www.hel.fi/www/sote/fi/palvelut/palvelukuvaus?id=4081